Joulu
Hauskaa joulua Joulutontut

Ensimmäiset joulutontut maassamme vuonna 1881

Vuonna 1881 painettiin Helsingissä ruotsinkielellä saksalainen lastenkirja, jossa kuvattiin saksalaista joulu-ukkoa ja sen kääpiömäisiä apulaisia. Samana vuonna pidettiin vähän ennen joulua Helsingissä Ylioppilastalolla Suomalaisen teatterin hyväksi arpajaisjuhlat. Juhlassa nähtiin todennäköisesti ensi kertaa maassamme ilmieläviä joulutonttuja. Kaksitoista lasta oli ruotsalaisen esikuvan mukaan puettu tontuiksi.

Kulkusen koristamaan, punaiseen hiippalakkiin sonnustautunut tonttu on yhteispohjoismainen hahmo ja kuulunut joulukuvastoomme 1800-luvun loppupuolelta alkaen. Tontun harmaapukuinen, puuhakas esikuva on peräisin kansanomaisista haltijatarinoista, joiden pohjalta  tanskalaiset taiteilijat muokkasivat nisse-veijarin. Ruotsissa tonttuhahmo kehittyi Jenny Nyströmin kuvitusten kautta ja Suomessa rakastettuja tonttutaiteilijoita olivat Martta Wendelin ja Rudolf Koivu.

Joulutonttu

Ensimmäinen suomenkielinen joulutonttukirja vuonna 1890

Vuonna 1890 ilmestyi Aatami Hakkaraisen suomentamana "Joulu-ukko ja tontut. Tarina jouluaaton riemuista M. Schererin ja H. Englerin piirtämällä 8 kuvalla".

Tässä kirjassa kuvattiin joulu-ukkoa tonttuineen suomeksi ensimmäistä kertaa. Näin oli joulu-ukko eli joulupukki tonttuparvineen tullut suomalaiseen jouluun, ei vain jäädäkseen, vaan löytääkseen täältä Korvatunturilta ikikodinkin itselleen.

Joulutonttu

Jouluruno - Anni Swan

"Tontut pyörivät ja hyörivät heillä kiire mahdoton,
sillä ihan kohta jouluaatto taas jo kerran on,
kilke ja kalke kaikuu pukin pajasta yötä päivää näin,
rientää itse joulupukkikin jo tuolta tänne päin.

Tovin katselee pukki tuimanakin tonttujaan,
jaellen sinne tänne määräyksiään ja ohjeitaan,
lahjavuoret kasvavat jo ihan kohta kattoon asti,
onpa kohta vedettävänä porolla taas aikamoinen lasti.

Mutta kas, kun aatto saa niin kaikki valmista on juuri,
rauha ja odottava hiljaisuus on Korvatunturilla suuri,
ja kun tähdet taivahalla kirkkaimpana leimahtaa,
niin Joulupukki tonttuinensa taas matkaan saa!"

Koko tonttujen kansa

Axel Munthe on sanonut tonttujen näkemisestä näin: "Olen hämmästyksekseni kuullut, että on olemassa ihmisiä jotka eivät milloinkaan ole nähneet tonttua. Sellaisia ihmisiä ei voi olla säälimättä. Olen varma että heidän näössään on jotakin vikaa."

Vaikka Suomesta ei viime ajoilta olekaan olemassa tieteellisesti todistettuja havaintoja tontuista - ovat kansanperinteessä säilyneet tiedot tonttuhavainnoista niin ylenpalttisen runsaat, että heidän esiintymistään ei kukaan järkevä ihminen voi asettaa kyseenalaiseksi. Tosin sellainen herra, kuin Ganander on kirjoittanut muinoin, että "vaaditaan hyvää mielikuvitusta taikka taikauskoa, jotta tonttuja näkisi - tai sitten kunnon viinahumalaa taikka kuumehoureita". Hänen esitystään ei tule kuitenkaan ottaa kovin vakavasti.

Tontturuno - tuntematon kirjoittaja vuodelta 1886

"Yöpakkasen kylmässä palossa
talven tähtöset tuikkaa
nukkuvi väki talossa
unen hevot mielessä luikkaa.

Kuuhut taivaltaan kulkee,
valo on talven mahti,
ja katonkin valkeus sulkee.
Vain tonttu väkeä vahtii...

Hän vartoopi luhdin luona
valppaana talven valossa
täällä on taas kuoma
joulun tuojana talossa.

Tulee rauha pihaan,
tonttu jos mökkiä valvoo
mikään ei mene silloin vikaan
kun piltit lahjoja palvoo."


Aikoinaan tontut olivat Länsi- ja Itä-Euroopassa sekä Siperiassa yhteiskunnan tunnustettuja jäseniä. Heitä näkivät säännöllisesti niin ylhäiset kuin alhaisetkin - ja kun he palkitsivat, rankaisivat, auttoivat tai kiusasivat ihmisiä, nämä pitivät sitä aivan normaalina.

Näin oli silloin kun vesistöt olivat puhtaita ja loputtomat metsät koskemattomia; kun hiljaiset tiet johtivat kylästä toiseen ja asumattomat alueet ulottuivat silmänkantamattomiin; kun taivaalla näkyi vain lintuja ja tähtiä. Sittemmin tontut on pakotettu vetäytymään maanalaisiin ja maanpäällisiin piilopaikkoihin, joissa he yleensä pysyvät poissa näkyvistämme niin tarkoin, että jopa usko heidän olemassaoloonsa on suurelta osin hävinnyt. Mutta niin kuin ihmiseltä vaaditaan erittäin tarkkaa silmää, jotta hän näkisi niityllä kyyhöttävän jäniksen tai metsässä seisovan peuran tai hirven, niin on tonttujenkin havaitsemisen laita. Heitä on, vaikka heitä ei näkisikään! Nykyään, kun me pyrimme pelastamaan niitä luonnon aarteita mitä vielä on pelastettavissa, on toiveita että tontut alkavat liikkua jälleen vapaammin.

Joulutonttu

Mistä on tontut tehty?

"Tontut ovat syntyneet ruusuntuhkasta, unelmakuteesta, naavanjauhoista, kuusenkerppusista, rakkaudesta, ilosta ja riemusta." - (Tuula Lukic)

Tonttujen yleisiä ominaisuuksia

Tonttuja on mies- ja naispuolisia. Hyvin nuorena, noin sadan vuoden iässä tonttu alkaa ajatella avioitumista, joskin pieni osa heistä jää naimattomiksi. Tontut elävät useamman sadan vuoden ikäisiksi.

Tontuilla on kuudes aisti ja he ovat selvänäköisiä. Kaikki tontut ovat yleensä hyväntahtoisia, valmiita kepposiin tai pieneen kiusantekoon, mutta eivät koskaan pahansuopia, vain hyvin harvinaisia poikkeuksia lukuun ottamatta. Jos tonttu on todella ilkeä - sellainen on enintään yksi tuhannesta - se johtuu syrjäisillä seuduilla risteytymisen kautta tulleista vieraista perintötekijöistä.

Haltioiden ja tonttujen ulkonäkö määräytyy niiden hallitseman asian mukaan. Mm. saunatonttu on noesta musta tai aivan putipuhdas. Sukupuoli vaihtelee eri tonttutehtävissä yleensä melko vapaasti, mutta silti keittiössä ja navetassa hääräävät tontut ovat naispuolisia. Kodista, jossa haltia on saatu suopeamieliseksi, ei lämpöä ja tunnelmaa puutu ja leivänkin kehutaan olevan parempaa tällaisessa talossa.

Jouluruno - Sakari Topelius

"Joulu oveen kolkuttaa,
hymyy tuiskusäässä:
Lapsikullat avatkaa!
Olen aivan jäässä.
Kukkurainen vakka tää
harteita jo väsyttää.
Lahjoja on mulla.
Saanko sisään tulla?
Tule armas joulu!

Tähdet pienet tuikahtaa,
meiltä huolet poistaa.
Revontulet hulmuaa,
valo meille loistaa.
Tähdet maata katselee,
loimu yötä valaisee,
meille uuden riemun suo,
joulun ihmisille tuo."



Joulutontut

Tonttulajit -heimot ja -suvut

Erilaisia tonttuja on hyvin paljon, eikä heistä kaikista ole edes olemassa tietoja, tarkoista havainnoista puhumattakaan. Tontut ovat erittäin pidättyväisiä, jos ihmiset yrittävät urkkia heiltä tietoja ja tämän lisäksi etupäässä hämärän ja yön eläjiä, joten siksikin kaikki tietämyksemme heistä on väkisinkin vajavaista. Suomalaisten tonttujen tutkimus perustuukin lähinnä kansanperinteeseen, ei juurikaan omakohtaisiin havaintoihin.

Tutuimpia tontuista on joulutonttu.

Maalaistalon pihapiirissä eri rakennuksilla on aina ollut omat tonttunsa, heitä ovat riihitonttu, saunatonttu, aittatonttu, myllytonttu, navettatonttu, latotonttu ja tallitonttu. Näistä juuri riihitonttu ja saunatonttu ovat erityisesti suomalaisia tonttuja.

Talon tonttutehtäviä on voinut hoidella myös erityinen yleistonttu eli talontonttu, jota kutsutaan myös nimellä kotitonttu.

Luonnossa, metsissä, pelloilla ja saarilla ovat omat tonttunsa. Heitä ovat juuri metsien yleisin tonttu, metsätonttu, hieman isompi särkkätonttu, vanhojen puiden juurakoiden alla asusteleva puutonttu sekä kaikkia muita tonttuja ja ihmisiä kaihtava, usein jossakin saaressa asusteleva erakkotonttu.

Vähemmän tunnettuja, hyvin salaperäisesti eläviä tonttuja ovat myös eräiden vanhojen kaupunkitalojen ullakoilla elävä vinttitonttu, kellareissa elävä kellaritonttu, vanhoissa linnoissa elävä linnantonttu ja linnojen tonttujen erityistonttu, vain linnojen korkeissa torneissa viihtyvä tornitonttu.


Joulutontut

Kaupunkien yleistonttu on citytonttu.

Tehtäviensä ja esiintymisensä mukaisesti tontuissa on lukuisia eri alojen osaajia, heitä ovat leipuritonttu, keittiötonttu, muusikkotonttu, puutarhatonttu, postitonttu, pajatonttu ja kirjastotonttu.

Metsätonttu. Todennäköisesti yleisin tonttutyyppi. Asiaa on kuitenkin vaikea varmistaa, sillä hän ei mielellään näyttäydy ihmisille ja hänellä on lukemattomia pakokeinoja. Ulkonäkö hänellä on tavanomainen ja tyypillinen tontun ulkonäkö.

Särkkätonttu. Hivenen isompi kuin metsätonttu, asustaa hiekkaisilla särkkäalueilla. Hänkin kaihtaa kosketusta ihmisiin. Vaatetus on toisinaan huomattavan hailakka. Naisten vaatteet eivät ole harmahtavat vaan ruskehtavat.

Puutarhatonttu. Puutarhatonttu on tavanomaista tonttutyyppiä. Asustaa vanhoissa puutarhoissa, jopa niissäkin, jotka kaupunkien laitamilla ovat jääneet kerrostalojen väliin. Puutarhatonttu on yleensä alakuloinen ja kertoo mielellään haikeita tarinoita. Jos hän jää liian ahtaalle, hän muuttaa metsään. Kun hän kuitenkin on melko oppinut, hän ei aina viihdy metsissä.

Joulutontut

Tallitonttu. Tallitonttu muistuttaa kotitonttua, mutta on vakaaluonteisempi ja luottaa mieluiten sellaiseen, mikä on jo vakiintunut.

Kotitonttu. Kotitonttu on laji sinänsä. Hän muistuttaa paljon tavallista tonttua, mutta hän tietää eniten ihmisistä. Oleskellessaan vanhoissa, historiallisissa taloissa hän on kuullut ja nähnyt paljon sekä köyhien että rikkaiden elämää. Hän puhuu ja ymmärtää parhaiten ihmisen kieltä, ja heikäläisten joukosta valitaan tonttujen kuninkaat.

Siperian tonttu. Siperian tonttu on poikkeustonttu tonttujen joukossa. Hänessä on eniten vierasta vaikutusta. Hän on senttejä kookkaampi kuin Euroopan tontut ja hän on liian hyvissä väleissä peikkojen kanssa. Joillakin seuduilla yksikään Siperian tonttu ei ole luotettava. Hän kostaa ihmisille pienimmästäkin syystä aiheuttamalla karjan kuoleman, kadon, kuivuuden, kovan pakkasen jne. Jätämme hänet pitemmittä puheitta.
Joulutontut

Tontut ja kaikki muut olennot heidän lähipiirissään

Tontut muodostavat oman kansansa ja siinä omat sukunsa - ja kuuluvat samalla samaan salaperäiseen joukkoon joen-, metsän- ja vuorenhaltioiden eli haltijoiden taikka haltiattarien, maahisten, menninkäisten, kääpiöiden, keijujen samoin kuin vuorenpeikkojen, velhojen, uldrien, noitien, ihmissusien, metsänhenkien, tulenhenkien, sinipiikojen, kotikummitusten ja muiden tämän kansakunnan eri ryhmien kanssa.

Joulutontut

Oikeastaan, tonttujakin onkin meillä aiemmin kutsuttu haltioiksi. Elottomalla luonnolla ja luonnonpaikoilla sekä eläinlajeilla, lähteillä, rakennuksilla ja ihmisillä oli omat haltiansa. Haltioilla, jotka olivat alati läsnä, oli taito hallita omaa osastaan, mutta myös auttaa esim. eksynyttä ihmistä - tai eksyttää hänet pahemmin.

Joulutontut

Ihanat kansallistonttutyttömme Aino ja Helmi

Harvempi tietää, että suomalaisen joulunvieton historiaan liittyy varsin keskeisesti kaksi hyvin kuuluisaa naista, vaikkakin he tämän jouluosuutensa tekivät jo tyttöiässään, kumpikin kymmenvuotiaina. Aino Järnefelt, oli myöhemmin kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen vaimo, rouva Aino Sibelius. Helmi Krohn oli puolestaan kirjailija ja kirjoitti mm. satuja.

Helsingin Ylioppilastalolla järjestettiin ennen joulua vuonna 1881 arpajaisjuhlat suomalaisen teatterin hyväksi. Juhlan ohjelmanumerona oli maamme kautta aikain ensimmäinen tonttuleikki, jossa oli 12 lasta ja tonttuveitikkoina hyppelivät muiden mukana ketkäpäs muut, kuin tyttöset Aino ja Helmi. Helmi Krohn oli niin ihastunut tonttupukuunsa, että hyppeli siinä vielä koko seuraavan kesänkin, kesähuvilan rannoilla ja lehvikoissa. (Annikki Wiirilinna)

Joulutontut

Hiippalakki

Tonttu ei olisi tonttu ilman punaista hiippalakkiaan. Hiippalakki on tehty huovasta, joka puolestaan valmistetaan villasta tai karvoista vanuttamalla.

Lakki on kärjestä lähtien umpihuopaa, eikä sitä riisuta koskaan muulloin kuin makuukamarin pimeydessä ennen nukkumaanmenoa ja todennäköisesti - vaikka siitä ei olekaan tehty havaintoja - kylvyssä käytäessä ja tällöin mahdollisimman lyhyeksi ajaksi.

Jotkin kansantarut väittävät, että lakki auttaisi tonttua katoamaan, mutta tämä ei ole sen pääasiallinen tehtävä. Ennemminkin se on välttämätön suojaamaan päätä ylhäältä tulevilta iskuilta, putoavilta oksilta, tammenterhoilta, rakeilta sekä petoeläinten hyökkäyksiltä. Samoin, kuin sisilisko luovuttaa häntänsä, voi tonttu jättää lakkinsa kissan kynsiin ja itse pelastua.

Joulutontut

Lakki saa tontun tuntemaan itsensä yksilöksi vieläkin selvemmin kuin esimerkiksi hänen nenänsä muoto. Tonttulapset saavat oman lakkinsa jo varhain ja pitävät sitä koko ikänsä. Heidän kasvaessaan lakki suurenee kulumalla sisäpuolelta, ja ulkopuolelle siihen lisätään erityisen huolellisesti uusia huopakerroksia. Päällystäminen tapahtuu joka vuosi tontun pään muotoisen tukin päällä.
Islannin tonttujen mailla

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Iceland.is

Islannin ilkikurisia tonttuja

Islannissa joulutontut ovat juuri niin ilkikurisia ja ilkeitäkin ihan, kuin miltä he näyttävätkin. Nämä tontut ovat kaiken aikaa valmiita näpistelemään ja varastelemaan, säikyttelemään ja paukuttelemaan ovia.

Lammastonttu kiusaa lampaita, ratsastellen näillä puristautumalla lampaiden selkään tiukoilla pihtikintuillaan. Kiulutonttu vaanii navetassa ja anastaa kaikki lypsymaidot. Kääpiö on erikoistunut varastamaan kaikki pannuruoat. Lusikannuolija nuolee kaikki tähteet lusikoista, Kattilannuolija tekee saman kattiloille ja Kulhonnuolija kulhoille, joita hän vaanii piilossa vuoteen alla.

Ovienpaiskoja eli -jyskyttäjä kiertelee illat ja yöt jyskyttämässä ovia niin, että kukaan ei saa nukutuksi. Skyrahmatti on erikoistunut varastamaan kaikki skyrit, perinteiset islantilaiset, rahkan kaltaiset syötävät. Makkaratonttu kähveltää nimensä mukaisesti kaikki makkarat.

Islannin tontuissa Ikkunoistakurkkija ei suinkaan kurki ikkunoiden takana tarkistaakseen, ovatko lapset kilttejä, vaan hän etsii mahdollisuuksia päästä varkaisiin. Nuuhkijatonttu etsii samoja mahdollisuuksia jättinenänsä avulla, kun taas Lihakoukku varastaa perinteisen islantilaisen joululihan, savustetun lampaan koukullaan. Kynttilävaras seurailee erityisesti lapsia, varastaakseen juuri heiltä kynttilät.

Kolmentoista tontun Gryla-äitikin seurailee erityisesti lapsia, mutta kerätäkseen heidät säkkiinsä ja syödäkseen suihinsa. Perheen isä ei ole ilkeä, mutta patalaiska.