Joulukeräykset

Joulupata Pelastusarmeija

Joulupata

Vuodesta 1998 lähtien on internetkeräyksen kautta kerätty lahjoituksia kymmenien tuhansien vähäosaisten lapsiperheiden ja syrjäytyneiden ihmisten auttamiseen aina joulun alla.

Hyvä Joulumieli Joulukeräys 2011 somalityölle Koillis-Keniassa

Sley tekee työtä islaminuskoisten somalien keskuudessa Koillis-Keniassa lähellä Somalian rajaa. Somalit elävät kuumalla ja kuivalla alueella pääosin paimentolaiselämää. Väestö on enimmäkseen lukutaidotonta.

Sley tarjoaa lukusalin ja oppikirjoja koululaisille. Naisille annetaan aikuisopetusta ja heille kerrotaan kenialaisten perusoikeuksista. Oikeusaputoimiston avulla edistetään ihmisoikeuksien toteutumista.

Työ on saanut hyvän vastaanoton paikallisten ihmisten keskuudessa. Auta somaleja ja osallistu Sleyn joulukeräykseen.

Keräyssivulle KLIK!






Hyvä Joulumieli Auta joulupukkia

Joulupukki haluaa auttaa Itä-Afrikan lapsia - auta sinä viemään joululahja perille.

Keräyssivulle KLIK!


Hyvä Joulumieli MS-Liiton Joulukeräys

Tänä vuonna perinteisellä joulukeräyksellä hankitaan varoja ohjaus- ja neuvontapalveluihin sekä tiedotustoimintaan. Keräysvaroilla tuotetaan muun muassa uusia oppaita.

Keräyssivulle KLIK!


Hyvä Joulumieli Suomen Lähetysseura - Kauneimmat Joululaulut

Kauneimmat joululaulut on muutakin kuin jouluinen yhteislaulutilaisuus – se on mahdollisuus jakaa jouluiloa kaukana asuvalle lähimmäiselle.

Tänä vuonna Kauneimmat joululaulut soivat maailman perheiden hyväksi.

Osallistumalla Kauneimpiin joululauluihin tai tukemalla Suomen Lähetysseuran joulukeräystä olet mukana parantamassa kehitysmaiden kaikkein heikoimmassa asemassa olevien perheiden elinolosuhteita. Avullasi annat mahdollisuuden ruokaturvaan, koulutukseen, toimeentuloon, terveyteen ja ihmisarvoiseen elämään.

Voit lahjoittaa keräykseen myös puhelimitse tai verkossa.

Suomen Lähetysseuran joulukeräys tukee tänä vuonna kehitysmaiden kaikkein heikoimmassa asemassa olevia perheitä.

Äidit ovat perheessä avainasemassa. Parantamalla naisten elinoloja edistetään lasten ja koko perheen hyvinvointia.

Keräyssivulle KLIK!
Hyvä Joulumieli Hyvä joulumieli keräys

Hyvä Joulumieli 18.11. - 24.12.2011


Hyvä Joulumieli -keräys käynnistyy perjantaina 18.11.2011 ja jatkuu jouluaattoon asti. Keräys järjestetään tänä vuonna 15. kerran. Keräyksellä halutaan muistuttaa, että Suomessa on tälläkin hetkellä tuhansia vähävaraisia ja apua tarvitsevia lapsiperheitä.

Keräyksen tavoitteena on hankkia 15 000 lahjakorttia, joilla vähävaraiset tai vaikeassa elämäntilanteessa olevat lapsiperheet voivat hankkia ruokatarvikkeita joulun alla. 70 euron arvoiset lahjakortit on tarkoitettu tuomaan hyvää joulumieltä.

Keräyksen järjestävät Suomen Punainen Risti ja Mannerheimin Lastensuojeluliitto (MLL). Keräys toteutetaan yhteistyössä Ylen Aamu-tv:n, YLE Radio Suomen sekä Keskon kanssa. MLL ja SPR valitsevat apua tarvitsevat perheet.

Lahjakortin voi saada lapsiperhe, jossa on vaikea taloudellinen tilanne johtuen esimerkiksi yksinhuoltajuudesta, pitkäaikaistyöttömyydestä, vanhempien pätkätöistä, sairaudesta, vammaisuudesta tai kriisitilanteesta.

Tänä vuonna keräystavoite on 1 050 000 euroa. Hyvä Joulumieli-keräys KLIK!


Joulupuu  hyväntekeväisyyskeräys

joulutonttua juuri nyt kurkkimassa Tunturisuden Joulusivuilla!
*** www.tunturisusi.com ***