Menu
Juhannus
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat yllä, vasemmalla ja keskellä - Copyright © Flickr/Jyväskylän seurakunta
*Kuva yllä oikealla, juhannuskokko Seurasaaressa - Copyright © Visit Finland


Suomen lippu JUHANNUSKOKKO

Kokkojen polttaminen liittyy keskieurooppalaiseen tapaan polttaa tulia kevätjuhlien yhteydessä. Suomessa juhannuskokot roihusivat ensiksi maamme itäisissä osissa ja sieltä ne ovat levinneet jo aikaa sitten koko maahan. Ennen 1900-lukua niitä poltettiin lähinnä Itä- ja Pohjois-Suomessa. Länsi-Suomessakin aattoillan juhlatulia on sytytetty mutta eri aikaan: pääsiäisenä, vappuna, helatorstaina ja helluntaina sekä syyspuolella kekrinä.

Kokko on maassamme tunnettu eri nimityksillä: tulit, tuliset, valkea, valkee, valkkia, valkia ja valo. Juhannuskokkoa on nimitetty kokoksi muun muassa Kannaksella ja Inkerissä. Itse sana on kyllä tuttu muuallakin. Se tarkoittaa murteissa seipäistä tai riuuista tehtyä keitto- tai yöpymiskotaa taikka teerenpyydystä, metsästäjän suojaksi rakennettua katosta ja erilaisia muita kekomaisia rakennelmia ja muodostumia.

Kokko on johdettu sanasta kokka, joka puolestaan tarkoittaa keulaa tai esiin pistävää kulmaa. Komeissa juhannuskokoissa on poltettu, ja poltetaan joskus vieläkin, vanhoja veneitä - kokka kohden taivasta. Tästä juhannuskokon nimitys ei kuitenkaan johdu, vaan kartiomaisuudesta ylimalkaan. Puhutaan myös juhannustulista tai juhannusvalkeista. Sana tuli on murteissa itäinen, valkea läntinen. Valkeaa on alettu käyttää ikivanhan tuli-sanan kiertoilmauksena, kun hyödyllistä mutta vaarallista ilmiötä ei ole rohjettu nimittää oikealla nimellä.
Juhannuskokko

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva, juhannuskokko - Copyright © Flickr/Jyväskylän seurakunta


Juhannuskokkoja on joka lähtöön sen mukaan, missä päin maata ollaan. Kokkojen rakenne saattaa vaihdella jopa pitäjittäin. Meren ja ja järvien rannoilla on kokoissa usein poltettu vanha vene, ja myös tervatynnyri oli tapana säästää seuraavan vuoden kokkoon. Lukuisia erilaisia kokkotyyppejä ovat mm. risukokko, ristikkokokko, sankakokko, lyhdekokko, venekokko, tervakokko ja tynnyrikokko.

Juhannuskokon sytytti tavallisesti kylän vanhin. Kokko kokosi yhden tai useamman kylän väen yhteen. Poisjääminen olisi merkinnyt sekä oman että yhteisön onnen vaaraan saattamista. Sellaista ei entisaikaan pidetty hyväksyttävänä eikä sitä jätetty rankaisematta. Kipunoiden lennosta ja savun runsaudesta pääteltiin tulevan sadon runsaus. Kekäleet ja tuhka vietiin pellolle. Kokosta sytytetystä valkeasta on myös viety joka talouteen uusi tuli. On selvää, että kokon ympärille keskittyivät myös kaikki karkeloinnit ja leikit.
Juhannus
Karjalan kunnailla

Karjalassa, etenkin Kannaksella, kokkoperinne on aikoinaan ollut erityisen rikas: on poltettu monia erikokoisia ja erilaisia kokkoja. Karjalassa on poltettu vieri vieressä useita kokkotulia rannansuuntaisena ketjuna. Näistä isointa ja keskeisimmällä paikalla sijatsevaa on kutsuttu Ukko-kokoksi. Piikkimäisen kapea ja korkea juhannuskokko säärikokko eli tornikokko on tunnettu vain Karjalankannaksella, tosin Alpeilla on poltettu samantapaisia juhannuskokkoja.

Viipurin läänin Uudellakirkolla sytytettiin juhannusaaton alkuillasta "odottokokko" - sikäläisellä murteella uottokokko, kun odotettiin väen kokoontumista. Paikoin tätä nimitettiin kutsu-, kutsuma- tai kutsujaiskokoksi. Säkkijärvellä juhannuksenviettäjiä houkuteltiin paikalle pienellä narrikokolla. Lemillä hätäkokon sytyttäminen oli merkkinä, että pian sytytetään iso kokko. Koivistolla poltettiin kuivista katajista koottu rätisevä ja paukahteleva kirokokko.

Kannaksen eteläosissa kokoista ensimmäisenä sytytettiin pieni ämmä- eli ämmäinkokko. Sen jälkeen lapset ja vanhukset menivät yöpuulle. Seuraavaksi olivat vuorossa tyttö- ja poikakokot. Aattoilta huipentui jopa seitsemän metriä korkean ukkokokon polttamiseen.
Esivanhempamme ovat uskoneet, että juhlatulilla on puhdistava vaikutus. Kuten muissakin vuotuisjuhlissa myös juhannuksessa yhdistyvät pakanalliset ja kristilliset perinteet.

Kokko-tulien eräs alkuperäinen tarkoitus on ollut pitää pahat henget loitolla. Henkiä on peloteltu myös meluamalla. Vastaavia tulia on poltettu myös talvipäivänseisauksen aikoihin. Ilmeisesti uskottiin, että näinä taianomaisina aikoina, kun auringon liike näyttää pysähtyvän vähäksi aikaa ääripäähänsä, tulevat henkiolennot levottomiksi ja lähtevät liikkeelle.

Muuan muassa Sakkolassa on rakennettu korkeita säärikokkoja. Neljä pitkää puuta eli säärtä lyötiin maahan kehikoksi ja sidottiin yläpäästä yhteen. Kukin sääri nimettiin kylän naimaikäisille tytöille. Se tyttö, jonka sääri ensimmäisenä kaatui, pääsi ensimmäisenä naimisiin.

Jos kokko kaatua romahti jonnekin päin, niin sieltä päin sanottiin tyttöjen ensiksi menevän miehelään. Ja siis sieltä päin osattiin odottaa pitoja. (Luumäki).
Juhannuskokko
Creative Commons: Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Ylin kuva helsinki51.
*Kuva toisena alhaalta Copyright Janne Karaste
*Alin kuva Copyright Ari Helminen
Juhannus
*** tunturisusi.com linkit ***