Tunturisuden sivut
Kukkuvat käköset

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Biodiversity Heritage Library

Käki (Cuculus canorus) - Heimo: Käet - Cuculidae

"Kukkuu, kukkuu, kaukana kukkuu, Saimaan rannalla ruikuttaa", lauletaan kauniissa suomalaisessa kansanlaulussa. Käki tunnetaan kuulaan kauniista kukkumisestaan "kuk-kuu kuk-kuu", joka tyynessä suvisäässä kantaa kauas. Alkukesän iltoina kukuntaa voi kuulla koko maassa Ahvenanmaalta Lapin perukoille saakka. Toisinaan, käen oikein innostuessa, kukunnasta tulee kolmitavuinen "ku-ku-ku".

Vain uros kukkuu, naaras pilittää tai pulputtaa kiihtyvästi, pikkukuovimaista pulisevaa sarjaa "pipipipipipipi". Uroksenkin kukunta saattaa välillä muuttua kimeiksi tai käheiksi huudoiksi, tai änkyttäväksi kakisteluksi. Tällainen "käkh" on ollut käen suomalaisen nimen syynä.

Käen saattaa nähdä istumassa puussa, kannonnokassa tai jollakin muulla sopivalla alustalla, aiemmin puhelinlangallakin, vaakasuorassa asennossa, siivet riipuksissa ja pyrstö koholla. Käet oleskelevat maassa vain hetkittäin. Kukkuva käki istuu yleensä melko matalalla, pensaassa luonteenomaisesti pää koholla ja myös pyrstö hieman levitettynä ja koholla.

Käki

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © James West

Käki

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä, sekä alinna sivulla - Copyright © Tatiana Bulyonkova

Esiintyminen

Käkeä tavataan harvalukuisena, mutta yleisenä koko maassa. Käki viihtyy puoliavoimissa maastoissa, mutta sen asumisympäristöt vaihtelevat eri puolilla maata todennäköisesti sen mukaan, mitkä lajit toimivat siellä sen pääasiallisina isäntälajeina. Käki viihtyy kaikentyyppisissä metsissä.

Runsaimmat kannat ovat Kaakkois-Suomessa. Suomen parimäärä 2000-luvulla on arviolta 120 000 paria. Käkikanta taantui 1970-luvulta 1990-luvulle, mutta kanta on kasvanut tämän jälkeen.

Käki

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © James West

Lentotapa

Käen lentokuva on haukkamainen. Käki lentää nopein, terävin, mutta ponnettomin siiveniskuin ja lyö siipiään vaakatason alapuolella, siivet eivät lennossa nouse vaakatasoa korkeammalle. Välillä käki, tosin harvoin, liiteleekin. Lennossa lähes harakankokoisen käen pitkä pyrstö ja teräväkärkiset siivet voivat äkkiseltään tuoda mieleen petolinnun, tuuli-, varpus- tai jalohaukan. Pidempien liitelyiden puuttuminen sekä koholla oleva pää ja vaakasuorassa oleva nokka kertovat, että lentävä lintu on käki. "Vatsakkuus" on lentävälle käelle ominainen piirre.

Muutto

Keväällä ensimmäiset käet saapuvat yleensä huhti-toukokuun vaihteessa, pääosa vasta kuukautta myöhemmin, ja muutto päättyy kesäkuun alussa.

Syksyn muuttokausi alkaa jo heinäkuun alkupuolella ja päättyy elo-syyskuussa. Viimeisiä käkiä on maassamme tavattu vielä lokakuussakin. Käet muuttavat meiltä talvehtimaan itäiseen Etelä-Afrikkaan.

Ravinto

Käet syövät lähes yksinomaan hyönteisiä. Pääravintona ovat perhostoukat, mutta käki syö myös perhosia, hämähäkkejä, kovakuoriaisia, heinäsirkkoja, sudenkorentoja, pihtihäntäisiä ja kastematoja. Karvaiset perhostoukat, jotka yleensä saavat olla muilta linnuilta rauhassa, ovat käelle suurinta herkkua. Poikaset saavat vaihtelevaa ravintoa, isäntälajin ravinnonkäytön mukaisesti.

Lentävä käki

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä, lentävä käki - Copyright © Ville .fi

Tuntomerkit - loisivat käet hämäävät pientä isäntäväkeään haukkamaisella olemuksellaan ja eri väriversioillaan

Sukupuolet ovat usein lähes samannäköiset. Pituus 32 - 36 cm, siipien kärkiväli 54 - 60 cm, paino 80 - 160 g. Käet ovat keskikokoisia, solakoita lintuja.

Käellä on pitkä pyrstö ja terävät siivet, se muistuttaakin pientä jalohaukkaa tai varpushaukkaa. Käki on kuitenkin hontelompi, sen pää on suippo ja ulostyöntyvä ja nokka on kapea, ei koukkupäinen kuten petolinnuilla.

Käen koivet ovat hennot ja kaksi varpaista osoittaa eteen, toiset kaksi ovat suuntautuneet taaksepäin. Nokka on kapea ja hieman alaskäyrä. Nokka on myös hento, ei petolintumaisen vankka ja koukkukärkinen.

Kukkuvat käköset

Käkeä tavataan kahta värimuotoa. Luonnonvalinta on vaikuttanut käkeen niin, että sille on kehittynyt sekä ruskea että harmaa muoto. Kyseessä on polymorfia eli ilmiö, jossa samasta lajista on olemassa useita muotoja. Kun käen harmaa muoto muistuttaa varpushaukkaa, ruskea muoto matkii ampuhaukkaa tai tuulihaukkaa. Tästä on käelle hyötyä niin, että harmaan muodon oppineet linnut eivät välttämättä tunnista ruskeaa käkeä ja päinvastoin.

Harmaa muoto on päältä siniharmaa ja alta tummien poikkijuovien kirjoma. Pää ja rinta ovat siniharmaat, muodostaen jyrkän rajan valkoiseen vatsaan. Pyrstö on pitkä ja pyöreäpäinen, päältä liuskeenharmaa tai ruskeanmusta, valkopilkkuinen ja sen kärjessä on valkoinen vyö. Sulissa on valkeat kärjet ja valkoisia täpliä. Naaraan rinnassa on heikko, ruosteenvärinen laikku.

Silmä, silmärengas ja nokantyvi samoin kuin koivet ovat keltaiset.

Naarailla on kaksi värimuotoa. Toinen muistuttaa koirasta, mutta sillä on ruosteensävyinen heikosti poikkiraitainen rinta. Naaraalla on lisäksi toinen, edellistä selvästi harvinaisempi, levinneisyydeltään eteläisempi punaruskea värimuoto, joka muistuttaa tuulihaukkaa. Tämän ns. punaisen värimuodon juovitus on voimakasta ja selkä on punaruskea, mustanruskein poikkijuovin, jotka lähes tyystin puuttuvat yläperästä. Alapuoli on poikkijuovainen kurkusta asti, kurkussa ja rinnassa on ruosteenkeltainen sävy. Pyrstössä on samanlaiset kuviot kuin harmaalla muodolla, se on punaruskea levein muistin poikkiviivoin.

Nuoren linnun yleisväritys vaihtelee harmaanruskeasta punertavaan. Erona ruskean muodon naaraisiin ovat valkeat niskatäplät.

Lisääntyminen

Käet lisääntyvät ensimmäisen kerran kaksivuotiaina. Käkikoirailla oletetaan olevan pysyvä reviiri, jota ne puolustavat kukunnalla. Käkikoiraat asustavat samoilla alueilla koko kesän. Naaraat puolestaan liikkuvat laajoilla alueilla. Käet eivät muodosta pysyviä parisiteitä toisiinsa.

Käki on pesäloinen, Suomen ainut pesäloinen lintujen joukossa. Käkinaaras ei rakenna itse laisinkaan pesää, vaan käy munimassa toisten lintujen pesiin jättäen haudonnan, sekä ruokinnan isäntälajin huoleksi. Käki voi myös munia munansa sivummalla ja kuljettaa sitten munan toisen linnun pesään. Hautovan pikkulinnun poistuessa pesältään alkukesän iltapäivän lämpiminä tunteina, käy puiden runkojen takaa salamyhkäisenä kurkkinut käki asettamassa tai munimassa oman munansa hyvin nopeasti pikkulinnun pesään.

Käki on niin kavalanviisas, että se samalla poistaa ja tuhoaa pesästä yhden isäntälinnun munista, jotta palaava pesänomistaja ei huomaisi munaluvun määrässä mitään epäilyttävää. Yksi käkinaaras voi munia jopa 20 munaa, joten se tarvitsee suuren määrän pesiä munilleen. Käen muna on kooltaan huomattavasti pienempi, kuin sen olettaisi olevan. Normaali munamäärä on 9 - 11 munaa, yksi muna munitaan aina kuhunkin pesään.

Suomessa käen ylivoimaisesti yleisin isäntälaji on leppälintu. Munakokoelmien kerääjien tietojen pohjalta 35 - 45 % kaikista käen munista on löytynyt leppälinnun pesistä. Tavallisimpia kasvatusisäntiä ovat myös västäräkki, harmaasieppo, keltavästäräkki, uunilintu ja tiltaltti. Käkien munia on löydetty lähes sadan eri lintulajin pesistä. Eksoottisimmat munalöydöt on tehty fasaanien ja pikku-uikkujen pesistä. Erikoisimpia ovat myös harakka, naakka, kottarainen ja koskikara.

Esimerkiksi leppälinnut ovat oppineet viime vuosikymmeninä yhä paremmin erottamaan käen munat omista munistaan. Erään tutkimuksen mukaan leppälinnut puolustautuivat käen loisintaa vastaan poistamalla 60 prosentissa tapauksista munan ja 40 prosentissa hylkäämällä pesän. Torjunnan vuoksi vain noin 5 - 6 prosenttia käen munista tuottaa sukukypsän linnun.

Tietysti kaiken kaikkiaan on ihmeellistä se, että käki onnistuu munimaan muiden lintujen pesiin, kun kaikki linnut ovat yleensä omilla pesillään hyvin tarkkaavaisia ja suojelevat pesiään. Koska monet pikkulinnut tunnistavat käen viholliseksi, ne puolustautuvat raivoisasti tungettelijaa vastaan. Päästäkseen munimaan käki matkii varpushaukkaa, joka on pikkulintujen merkittävimpiä vihollisia.

Cambridgen yliopiston tutkijoiden mukaan jotkin käkinaaraat ovat kehittäneet höyhenpeitteen, joka muistuttaa hyvin paljon varpushaukan vaatetusta. Koska varpushaukka on monien laululintujen luontainen vihollinen, ne ovat tottuneet pysymään loitolla sen näköisistä siivekkäistä. Tutkijat havaitsivat käkinaarailla sekä punaruskeaa että harmaata höyhenpeitettä alueilla, joissa käkinaarailla oli tapana munia rytikerttusten pesiin.

Munien väritys vaihtelee isäntälajien munien mukaisesti, yleisimmät ovat järripeipon, leppälinnun sekä västäräkin munia muistuttavat. Kukin naaras munii vain yhdenvärisiä munia ja on erikoistunut tiettyihin lajeihin. Käki munii aina sen lajin pesään, jonka lajin pesässä se itse on varttunut. Näin käen eri sukulinjat ovat erikoistuneet eri lajeihin. Naaras seurailee varovasti ja salaa tällaisen valitsemansa, sopivan lajin naaraiden touhuiluja, löytääkseen niiden pesät.

Muninta tapahtuu toukokuun lopun sekä heinäkuun alun välillä. Haudonta kestää noin 12 vrk. Käen jälkeläisenkin biologia on sopeutunut erinomaisesti loisivaan elämään. Se kuoriutuu siis jo 12 vuorokauden päästä hautomisen aloittamisesta, eli päivää paria aiemmin kuin isäntälajin poikaset.

Käenpoikasen ikioma koti

Pian kuoriutumisensa jälkeen poikanen työntää ja vyöryttelee isäntälinnun munat tai mahdollisesti jo kuoriutuneet poikasetkin huis hiiteen pesästä ja valtaa nauttien koko pesän omaan käyttöönsä. Vyöryttelyn lomassa se kampeaa jonkun munan hartioidensakin päälle ja ponnistaa selkä edellä pesän reunalle pyöräyttäen munat laidan yli. Näin pesän lintuemot eivät saa laisinkaan omaa jälkikasvua ja käenpoikanen varmistaa itselleen suurimman mahdollisen ravinnonsaannin, onhan se monta kertaa isompi kuin isäntälajin yksilöt.

Usein yksi käenpoikanen täyttääkin kasvettuaan pienen pesän aivan laidasta laitaan, ja vanhemmille pesään tuppautuneesta ottolapsesta näkyy vain valtava ammottava suu, joka on ruuanhimossaan pohjaton. Voi vain ihmetellä, miten vanhemmat ylipäänsä selviytyvät tämän jättibeibinsä ruokkimisesta. Poikanen viihtyy pesässä 20 - 23 vrk, mutta sitä toki pitää ruokkia senkin jälkeen vielä noin 6-viikkoiseksi saakka. Käenpoika kasvaa nopeasti ja hieman ennen pesästä lähtöä se on kooltaan jo selvästi suurempi, kuin sen hyväuskoiset, voimiensa äärirajoilla hoippuvat pikkuvanhemmat.

Yleensä linnunpoikaset leimautuvat sukupuolisesti kasvattivanhempiinsa, jopa ihmiseen (jos juuri kuoriutunut poikanen näkee ensimmäiseksi ihmisen). Käenpoikaset eivät leimaannu kasvattivanhempiinsa. Miksi näin ei käy, on vielä arvoitus.

Käki

Kukkuva käki - tarujen, uskomusten, runojen ja laulujen lintu

Käen kukunta kantaa kauas, mutta jostakin hyvin kaukaa, salojen ja sydänmaiden piiloista käki aina tuntuu kukkuvankin. Kukkuvaa käkeä varmaankin varsin harvat ovat nähneet. Kaiken kaikkiaan käkeä näkee läheltä näkemään varsin harvoin, sillä lintu on melko arka. Tosin, käkiä tavataan nykyisin jopa kaupungeissakin. Lajin erikoiset, salaperäiset elintavat ja kukunta ovat innoittaneet entisaikojen ihmisten mielä monin runoin, taruin ja uskomuksin.

Käkeen liittyy monia uskomuksia. Nuoret naiset ovat laskeneet käen kukunnasta naimisiin pääsyyn kestäviä vuosia ja vanhat ihmiset jäljellä olevia elinvuosiaan. On myös uskottu, että juhannuksena käki saa kurkkuunsa vihneen, jolloin se vaikenee ja muuttuu haukaksi. Uskomus johtuu käen haukkaa muistuttavasta ulkonäöstä.

Miten leppälinnun kasvattama käki oppii kukkumaan?

Voisi juolahtaa mieleen, että kun leppälinnut kasvattavat käenpoikasen, niin se alkaisi äännelläkin samoin, kuin kasvattivanhempansa. Näin ei kuitenkaan käy, vaan kyllä käki, jos se uros on, alkaa lopulta reippaasti kukkua.

Kun käenpoikanen on pesässään, niin se kuulee sinne lukemattomien lintujen kesäistä, huumaavaa aamukonserttia. Myös käen kukunta kaikaa toistuvasti poikasen korviin. Tästä konsertista poikaset luontaisesti poimivat tajuntaansa oikean äänen, eli käkien kukkumisen. Niillä on tähän oikean äänen omaksumiseen synnynnäinen taipumus.

Pohjois-Karjalan maakuntalintu

Käki on Pohjois-Karjalan maakuntalintu.

Käki

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © James West


Käki
Käki

Käkikello

Käkikello

Käkikellot olivat menneinä vuosisatoina tärkeitä ajannäyttäjiä ja ovathan ne toki sitä monille vielä nykyisinkin. Käkikellossa käen kukunta kertoo tasatunnein ajan kulusta. Käkikellon etuseinän yläosassa on luukku, josta itse käkikin ponnahtaa näkyville tasatunnein.

Käkikello on keksitty Saksassa ehkä noin 1700-luvun puolivälin tienoilla. Tosin mainintoja käkikelloista löytyy jo 1600-luvulta. Saksa yhdessä Sveitsin ja Itävallan kanssa on ollut siitä alkaen aina tähän päivään saakka käkikellojen keskeisintä esiintymisaluetta. Käkikelloilla on takanaan rikas ja värikäs historia erilaisine tarinoineen ja ne liittyvät monin sitein paikallisiin kellokulttuureihin.

Lähteet
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat