Muutto
Keväällä ensimmäiset käet saapuvat yleensä huhti-toukokuun vaihteessa, pääosa vasta kuukautta myöhemmin,
ja muutto päättyy kesäkuun alussa.
Syksyn muuttokausi alkaa jo heinäkuun alkupuolella ja päättyy elo-syyskuussa. Viimeisiä
käkiä on maassamme tavattu vielä lokakuussakin. Käet muuttavat meiltä talvehtimaan
itäiseen Etelä-Afrikkaan.
Ravinto
Käet syövät lähes yksinomaan hyönteisiä.
Pääravintona ovat perhostoukat, mutta käki syö myös perhosia, hämähäkkejä, kovakuoriaisia, heinäsirkkoja, sudenkorentoja, pihtihäntäisiä
ja kastematoja. Karvaiset perhostoukat, jotka yleensä saavat olla muilta linnuilta rauhassa,
ovat käelle suurinta herkkua. Poikaset saavat vaihtelevaa ravintoa, isäntälajin
ravinnonkäytön mukaisesti.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä, lentävä käki - Copyright
© Ville .fi
Tuntomerkit - loisivat käet hämäävät pientä isäntäväkeään haukkamaisella olemuksellaan ja eri väriversioillaan
Sukupuolet ovat usein lähes samannäköiset.
Pituus 32 - 36 cm, siipien kärkiväli 54 - 60 cm, paino
80 - 160 g.
Käet ovat keskikokoisia, solakoita lintuja.
Käellä on pitkä pyrstö ja terävät siivet, se muistuttaakin pientä jalohaukkaa
tai varpushaukkaa. Käki on kuitenkin hontelompi, sen pää on suippo ja ulostyöntyvä
ja nokka on kapea, ei koukkupäinen kuten petolinnuilla.
Käen koivet ovat hennot ja kaksi varpaista osoittaa eteen, toiset kaksi ovat suuntautuneet
taaksepäin. Nokka on kapea ja hieman alaskäyrä. Nokka on myös hento,
ei petolintumaisen vankka ja koukkukärkinen.
Käkeä tavataan kahta värimuotoa. Luonnonvalinta on vaikuttanut käkeen niin, että sille on kehittynyt sekä ruskea että harmaa muoto.
Kyseessä on polymorfia eli ilmiö, jossa samasta lajista on olemassa useita muotoja.
Kun käen harmaa muoto muistuttaa varpushaukkaa, ruskea muoto matkii ampuhaukkaa tai tuulihaukkaa.
Tästä on käelle hyötyä niin, että
harmaan muodon oppineet linnut eivät välttämättä tunnista ruskeaa käkeä ja päinvastoin.
Harmaa muoto on päältä siniharmaa ja alta tummien
poikkijuovien kirjoma. Pää ja rinta ovat siniharmaat, muodostaen jyrkän
rajan valkoiseen vatsaan.
Pyrstö on pitkä ja pyöreäpäinen, päältä liuskeenharmaa tai ruskeanmusta, valkopilkkuinen ja sen kärjessä on valkoinen vyö.
Sulissa on valkeat kärjet ja valkoisia täpliä. Naaraan rinnassa on heikko, ruosteenvärinen
laikku.
Silmä, silmärengas ja nokantyvi samoin kuin koivet ovat keltaiset.
Naarailla on kaksi värimuotoa. Toinen muistuttaa koirasta, mutta sillä on ruosteensävyinen
heikosti poikkiraitainen rinta.
Naaraalla on lisäksi toinen, edellistä selvästi harvinaisempi, levinneisyydeltään eteläisempi punaruskea värimuoto,
joka muistuttaa tuulihaukkaa. Tämän ns. punaisen värimuodon juovitus on voimakasta ja selkä on punaruskea, mustanruskein
poikkijuovin, jotka lähes tyystin puuttuvat yläperästä. Alapuoli on poikkijuovainen kurkusta asti, kurkussa
ja rinnassa on ruosteenkeltainen sävy.
Pyrstössä on samanlaiset kuviot kuin harmaalla muodolla, se on punaruskea levein muistin
poikkiviivoin.
Nuoren linnun yleisväritys vaihtelee harmaanruskeasta punertavaan. Erona
ruskean muodon naaraisiin ovat valkeat niskatäplät.
Lisääntyminen
Käet lisääntyvät ensimmäisen kerran kaksivuotiaina.
Käkikoirailla oletetaan olevan pysyvä reviiri, jota ne puolustavat kukunnalla.
Käkikoiraat asustavat samoilla alueilla koko kesän.
Naaraat puolestaan liikkuvat laajoilla alueilla. Käet eivät muodosta pysyviä parisiteitä toisiinsa.
Käki on pesäloinen, Suomen ainut pesäloinen lintujen joukossa. Käkinaaras ei rakenna itse laisinkaan pesää, vaan käy munimassa toisten lintujen
pesiin jättäen haudonnan, sekä ruokinnan isäntälajin huoleksi. Käki voi myös munia munansa sivummalla ja kuljettaa
sitten munan toisen linnun pesään. Hautovan pikkulinnun poistuessa
pesältään alkukesän iltapäivän lämpiminä tunteina, käy puiden runkojen
takaa salamyhkäisenä kurkkinut käki asettamassa tai munimassa
oman munansa hyvin nopeasti pikkulinnun pesään.
Käki on niin kavalanviisas, että se
samalla poistaa ja tuhoaa pesästä yhden isäntälinnun munista, jotta
palaava pesänomistaja ei huomaisi munaluvun määrässä mitään epäilyttävää.
Yksi käkinaaras voi munia jopa 20 munaa, joten se tarvitsee suuren määrän pesiä munilleen.
Käen muna on kooltaan huomattavasti pienempi, kuin sen olettaisi olevan.
Normaali munamäärä on 9 - 11 munaa, yksi muna munitaan aina kuhunkin pesään.
Suomessa käen ylivoimaisesti yleisin isäntälaji on leppälintu.
Munakokoelmien kerääjien tietojen pohjalta 35 - 45 % kaikista käen munista on löytynyt leppälinnun pesistä.
Tavallisimpia kasvatusisäntiä ovat myös
västäräkki, harmaasieppo, keltavästäräkki, uunilintu ja tiltaltti. Käkien munia on löydetty lähes sadan eri lintulajin pesistä.
Eksoottisimmat munalöydöt on tehty fasaanien ja pikku-uikkujen pesistä.
Erikoisimpia ovat myös harakka, naakka, kottarainen
ja koskikara.
Esimerkiksi leppälinnut ovat oppineet viime vuosikymmeninä yhä paremmin erottamaan käen munat omista munistaan. Erään tutkimuksen mukaan
leppälinnut puolustautuivat käen loisintaa vastaan poistamalla 60 prosentissa tapauksista munan ja 40 prosentissa hylkäämällä pesän.
Torjunnan vuoksi vain noin 5 - 6 prosenttia käen munista tuottaa sukukypsän linnun.
Tietysti kaiken kaikkiaan on ihmeellistä se, että käki onnistuu munimaan muiden lintujen
pesiin, kun kaikki linnut ovat yleensä omilla pesillään hyvin tarkkaavaisia ja suojelevat pesiään.
Koska monet pikkulinnut tunnistavat käen viholliseksi, ne puolustautuvat raivoisasti tungettelijaa vastaan. Päästäkseen munimaan käki matkii
varpushaukkaa, joka on pikkulintujen merkittävimpiä vihollisia.
Cambridgen yliopiston tutkijoiden mukaan jotkin käkinaaraat ovat kehittäneet höyhenpeitteen, joka muistuttaa hyvin paljon varpushaukan vaatetusta.
Koska varpushaukka on monien laululintujen luontainen vihollinen, ne ovat tottuneet pysymään loitolla sen näköisistä siivekkäistä.
Tutkijat havaitsivat käkinaarailla sekä punaruskeaa että harmaata höyhenpeitettä alueilla, joissa käkinaarailla oli tapana munia rytikerttusten pesiin.
Munien väritys vaihtelee isäntälajien munien mukaisesti, yleisimmät ovat järripeipon,
leppälinnun sekä västäräkin munia muistuttavat. Kukin naaras munii vain yhdenvärisiä munia
ja on erikoistunut tiettyihin lajeihin. Käki munii aina sen lajin pesään, jonka
lajin pesässä se itse on varttunut. Näin käen eri sukulinjat ovat erikoistuneet eri lajeihin.
Naaras seurailee varovasti ja salaa tällaisen valitsemansa, sopivan lajin
naaraiden touhuiluja, löytääkseen niiden pesät.
Muninta tapahtuu toukokuun lopun sekä heinäkuun alun välillä. Haudonta kestää noin 12 vrk.
Käen jälkeläisenkin biologia on sopeutunut erinomaisesti loisivaan elämään. Se kuoriutuu siis jo 12 vuorokauden päästä hautomisen aloittamisesta, eli
päivää paria aiemmin kuin isäntälajin poikaset.
Käenpoikasen ikioma koti
Pian kuoriutumisensa jälkeen poikanen työntää ja vyöryttelee isäntälinnun munat tai mahdollisesti jo kuoriutuneet poikasetkin huis hiiteen pesästä
ja valtaa nauttien koko pesän omaan käyttöönsä.
Vyöryttelyn lomassa se kampeaa jonkun munan hartioidensakin päälle ja ponnistaa selkä edellä pesän reunalle pyöräyttäen munat laidan yli.
Näin pesän lintuemot eivät saa laisinkaan omaa jälkikasvua ja käenpoikanen varmistaa itselleen suurimman mahdollisen ravinnonsaannin,
onhan se monta kertaa isompi kuin isäntälajin yksilöt.
Usein yksi käenpoikanen täyttääkin kasvettuaan pienen
pesän aivan laidasta laitaan, ja vanhemmille pesään tuppautuneesta ottolapsesta näkyy vain valtava ammottava suu, joka on
ruuanhimossaan pohjaton. Voi vain ihmetellä, miten vanhemmat ylipäänsä selviytyvät
tämän jättibeibinsä ruokkimisesta. Poikanen viihtyy pesässä 20 - 23 vrk, mutta
sitä toki pitää ruokkia senkin jälkeen vielä noin 6-viikkoiseksi saakka. Käenpoika kasvaa nopeasti
ja hieman ennen pesästä lähtöä se on kooltaan jo selvästi suurempi, kuin sen hyväuskoiset, voimiensa äärirajoilla hoippuvat
pikkuvanhemmat.
Yleensä linnunpoikaset leimautuvat sukupuolisesti kasvattivanhempiinsa, jopa ihmiseen (jos juuri kuoriutunut poikanen näkee ensimmäiseksi ihmisen).
Käenpoikaset eivät leimaannu kasvattivanhempiinsa.
Miksi näin ei käy, on vielä arvoitus.
Kukkuva käki - tarujen, uskomusten, runojen ja laulujen lintu
Käen kukunta kantaa kauas, mutta jostakin hyvin kaukaa, salojen ja sydänmaiden piiloista
käki aina tuntuu kukkuvankin. Kukkuvaa käkeä varmaankin varsin harvat ovat nähneet.
Kaiken kaikkiaan käkeä näkee läheltä näkemään varsin harvoin, sillä lintu on melko arka.
Tosin, käkiä tavataan nykyisin jopa kaupungeissakin.
Lajin erikoiset, salaperäiset elintavat ja kukunta ovat innoittaneet entisaikojen ihmisten mielä monin runoin,
taruin ja uskomuksin.
Käkeen liittyy monia uskomuksia. Nuoret naiset ovat laskeneet käen kukunnasta naimisiin pääsyyn
kestäviä vuosia ja vanhat ihmiset jäljellä olevia elinvuosiaan.
On myös uskottu, että juhannuksena käki saa kurkkuunsa vihneen, jolloin se vaikenee ja muuttuu haukaksi.
Uskomus johtuu käen haukkaa muistuttavasta ulkonäöstä.