Tunturisuden sivut
Kubanin kasakkakuoro

Etelä-venäläinen Kubanin kasakkakuoro on jo juhlinut 200-vuotispäiväänsä. Kuoro perustettiin aikanaan Mustanmeren kasakka-armeijan yhteyteen Jekaterindarissa, joka nykyisin on tullut tunnetuksi Kubanin seudun pääkaupunkina Krasnodarina. Vaikka kuoro onkin esittänyt ja esittää edelleenkin vanhanajan sotilaslauluja ja lyyrillisiä sävellyksiä, kirkkomusiikkia ja venäläisten säveltäjien klassisia musiikkituotteita, sen ohjelmistossa hallitsevina ovat kasakkalaulut.

Kubanin kasakkakuorosta tuli päätoiminen taideyhtye vuonna 1937. Hyvin kuuluisaksi se tuli vuonna 1974, kun sen johtoon tuli Viktor Zahartshenko. Korkean luokan kansanmusiikin tuntijana ja kuoronjohtajana hän on kerännyt kasakkakylissä ja suurissa kartanoissa tuhansia kubanilaisia kansanlauluja, joita kuoro nyt esittää alkuperäisessä muodossa. Monin tavoin ansioitunut Zahartshenko, tiedemies ja yliopiston professori, on myös itse säveltäjä. Kun hän suvereenein ottein johtaa kasakkakuoroaan, nousevat ihmiset seisomaan ja lumoutuneina kuuntelemaan, voimatta pidätellä kyyneliään. Kasakkakuoro on konsertoinut monissa maailman maissa ja saanut kaikkialla osakseen loistavan vastaanoton. (Venäjän ääni)

Kubanin kasakkakuoro

All rights reserved
Kuvat, Copyright © Sochi 2014 Winter Games
Photos used with permission.




Kasakkapukujen huikea kirjo ja loisto

Kubanin kasakkakuoron pukuloisto on oma erityinen lukunsa. Yhdessä ainoassa esityksessään kuoro voi esitellä 840 erilaista, toinen toistaan huikeampaa, värikkäämpää ja kauniimpaa kasakkapukua.

Kasakoiden univormuun kuului väljä tunika - rivimiesten tunika oli vihreä, keisarin rykmentin punainen, perintöruhtinaan rykmentin sininen - saappaat ja niiden sisässä pidettävät syylingit ja turkislakki, papaha, jonka väri vaihteli joukko-osaston mukaan. Kubanin ja Terekin kasakat pitivät mustaa tserkessiläistakkia. Se oli kaulukseton ja sen hihat olivat erittäin leveät, uumaa kiersi ohut nahkavyö. Rinnustassa komeili kummallakin puolella patruunakotelot (czerkeska, gazyri). Tunikan alla oli liivit (besmet) mustasta, sinisestä toi punaisesta silkistä; olkapäitä lämmitti vuohen- tai lampaanvillasta kudottu viitta (burka), joka oli kevyt eikä päästänyt vettä lävitseen. Aseistukseen kuului hyvin pitkä keihäs (pika), sapeli (shaska) ja Berdan-karbiini. Terekin ja Kubanin kasakoilla oli lisäksi tikari (kinzal) ja pistooli.
Kubanin kasakkakuoro

Kuban

Kubanin kasakkakuoron nimi juontuu Kubaniin, joka on historiallinen alue Venäjällä, Kuban-joen ympärillä, Mustanmeren pohjoispuolella ja Asovanmeren rannalla, Ukrainan ja Kaukasian välissä. Sen alueella ovat nykyisin Krasnodarin aluepiiri ja Adygeian tasavalta sekä Stavropolin aluepiirin länsiosa. Kubanin alueen tärkein kaupunki on Krasnodar (ent. Jekaterinodar).

Kasakoilla on takanaan pitkä ja värikäs historia ja kaikkien kasakoiden tapaan myös Kubanin kasakat ovat kunnostautuneet monissa sodissa.

Kubanin kasakkakuoro ei vain laula kuorojen tapaan, vaan tekee laajaa työtä kasakoiden kulttuurin ylläpitämiseksi, tutkimiseksi ja edistämiseksi. Kubanin kasakkakuoro on Venäjän vanhin ja laajin, kansallinen kasakoiden yhteenliittymä, perustettu vuonna 1811.




Kasakkarumpalit

Kasakkarumpalit

Kasakoilla on paljon muitakin musiikin esittäjiä, kuin Kubanin kasakkakuoro - solisteja, kuoroja, yhtyeitä ja orkestereita sekä Venäjällä että Ukrainassa. Kuvassa nuoret sotilasrumpalit paraatissa - Rostov 26.4.2008.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © @south_fellow
Kubanin kasakkakuoro - kasakoiden ylpeys ja aarre

Nykyisin Kubanin kasakkakuoro on Krasnodarin alueen virallinen "käyntikortti" - kasakoiden maan ylpeys ja aarre. Esiintyjissä on kuoron lisäksi laulusolisteja, tanssijoita ja kansansoittimia sekä puhaltimia soittavia muusikoita. Koko ryhmän koko on 157. Johdossa on 16 henkeä, teknistä henkilökuntaa on 24, kuoron koko on 62 laulajaa, tanssijoita on 37 ja orkesterissa soittaa 18 muusikkoa. Kubanin kasakkakuoro tunnetaan loistokkaiden esitystensä myötä laajalti ympäri maailmaa.

Konserttiohjelmisto koostuu sekä venäläisistä että ukrainalaisista kasakkalauluista, joiden joukossa on ikivihreitä kansanlauluja, kuten Kalinka. Kuoro on saanut esiintymisistään, myös taidekisoissa lukuisia huomionosoituksia ja palkintoja sekä Venäjällä, että ulkomailla. Kasakkakuorosta tulevat mieleen helposti vain miehet, kasakkasoturit - mutta naiset ovat kuorossa yhtä tärkeitä, onhan kuoro tyypiltään "sekakuoro". Lapsetkin tuovat oman osansa esityksiin.

Internetin ja YouTuben suomin mahdollisuuksin kuoron ohjelmistoa voi seurata tunnin toisensa jälkeen helposti kotonaan. Esiintyjien loisteliaat, hyvin värikkäät asut, sekä äärimmäisen taidokkaat tanssiesitykset ja uskomattoman huikeat, tunteita tulvivat laulusuoritukset - koko show, on vailla vertaa. Ken kerran on kuullut tämän kuoron laulavan, ei sitä voi koskaan unhoittaa - ja haluaa aina kuulla lisää. Kasakkalaulut ja -tanssit ovat yhtä aikaa täynnä sotaratsujen ravia, miekkojaan heiluttelevien kasakoiden ylvästä hurjuutta - kasakkaneitojen suloa ja hempeyttä - iloa, onnea ja riemua - surua ja kaipausta - ja mitä suurinta kauneutta, herkkyyttä ja romantiikkaa. Niissä on mukana koko inhimillisen elämän tunteiden kirjo.

Kubanin kasakkakuoro

Lähteet
Kubanin kasakkakuoron oma kotisivu.
Kuban Cossack Choir Becomes the Voice of the Sochi 2014 Cultural Olympiad.
http://www.eskoff.net/: Kasakoiden perinteiset asut.
Venäjän ääni: Venäjän kansan tapoja. Kasakat.


Kubanin kasakkakuoro
Kubanin kasakkakuoro

Konsertti, jossa on juhlittu 200-vuotistaivalta ja kulttuuriolympialaisia - 20.7.2010.
All rights reserved
Kuva Copyright © Sochi 2014 Winter Games
Photo used with permission.
Ortodoksikirkko
Ortodoksikirkko Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Dmitry Boyarin


*** tunturisusi.com linkit ***