Kissaeläimet Felidae

KARAKALI (Caracal caracal)

Karakali, vanhalta nimeltään aavikkoilves, on väriltään hiekanruskea taikka punertava ja täplätön. Sen korvissa on pitkät, mustakarvaiset tupsut. Karakalit muistuttavat ilvestä mutta ovat tätä pienempiä ja hoikempia. Aiemmin karakalia pidettiin ilveksen lähisukulaisena. Karakalin 25 - 30 cm pitkä häntä on pitempi ja raajat hoikemmat kuin ilveksellä. Karakaliuros painaa 13 - 20 kg ja sen ruumiilla on pituutta 80 - 105 cm. Naaraalla samat mitat ovat 11 - 15 kg ja 60 - 92 cm. Kantoaika on 69 - 78 vrk ja pentuja syntyy 1 - 6, mutta keskimääräinen pentueen koko on 2 - 3 pentua.

Aavikoiden eläinten väri

Väritys karakalilla on aavikoiden eläimille tyypillinen. Harvoja poikkeuksia lukuunottamatta aavikoiden ja puoliaavikoiden nisäkkäät ovat väriltään kellanruskeita, ruskehtavia tai hiekanpunaisia. On ilmeistä, että tällainen ympäristöön hyvin sulautuva väritys toimii hyvin suojavärinä. Sinänsä juuri karakalille suojaväristä ei ole niin paljon hyötyä, sillä se saalistaa öisin.

Elinvoimainen kanta

Maailman luonnonsuojeluliitto eli IUCN (The World Conservation Union) on määrittänyt uhanalaisuusluokituksessaan karakalin tilan elinvoimaiseksi (LC, Least Concern) - eli kyseessä on hyvin tunnettu laji, jonka kanta on runsas tai vakaa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla Copyright Eddy Van 3000

Karakali tulee turkinkielisestä nimestä "karakulak", joka tarkoittaa mustaa korvaa. Swhahilinkielessä karakali on saanut nimen "simbamangu".

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Tambako the Jaguar

Karakalit kesyyntyvät

Eräät eläintieteilijät pitävät karakalia servaalin lähimpänä sukulaisena, toiset taas pitävät sitä aitona ilveksenä. Vankeudessa se käyttäytyy kuin kissa, kehräten ja hiertäen itseään vaikkapa tankoihin. Karakali kesyyntyy varsin helposti ja Intiassa sitä on käytetty urheilumetsästyksessä. Suosittua huvia oli päästää pari karakalia maassa ruokailevan kyyhkysparven kimppuun. Eläimet tappoivat niin monta lintua kuin ehtivät ennen parven lentoonlähtöä. Jo lentoon ehtineitä lintujakin karakalit ahdistelivat nousten takajaloilleen taikka hypäten linnun perässä puolentoista metrin korkeuteen.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Karakalin elinympäristöä ovat kuivat metsät, aavikot, pensasarot ja savannit. Karakali on levinnyt suurimpaan osaan Afrikkaa lukuun ottamatta läntisen Afrikan sademetsiä ja Saharan sisäosia. Afrikassa sen asuma-alueet ulottuvat etelästä, Hyväntoivonniemeltä pohjoiseen, Marokkoon. Lisäksi sen levinneisyysalueeseen kuuluu Arabian niemimaa ja eteläinen Aasia Turkin itäosista Afganistaniin ja lounaiseen Intiaan. Aasiassa se on nykyisin erittäin harvinainen. Missään sitä ei esiinny runsaasti, ollen sen kanta kaiken aikaa kutistumassa ja kun se on arka, niin karakalin näkeminen luonnossa on harvinaista. Eniten karakaleja on eteläisessä Afrikassa, jossa sitä karjalle tekemiensä tuhojen vuoksi pidetään haittaeläimenä ja sitä ei suojella Etelä-Afrikassa eikä Namibiassa.

Saalistus

Karakali saalistaa öiseen taikka hämärän aikaan ja monenlaista riistaa - jäniksiä, erilaisia jyrsijöitä, kuten hyppyrottia, myös apinoita, gaselleja ja muita pienikokoisia antilooppeja, tamaaneja - sekä frankoliineja, helmikanoja ja muita erikokoisia lintuja, käärmeitäkin. Lintujen saalistajana karakali on kissaeläimistä taitavin. Väitetään sen pystyneen hyppäämään strutsinkin niskaan ja tappaneen sen puraisemalla sitä nopeasti niskaan. Se voi syödä myös joskus erilaisia kasvin osia.