Kissaeläimet Felidae

GEPARDI (Acinonyx jubatus)

Gepardin erityisominaisuus on sen huima juoksunopeus: kiitäessään pikapyrähdyksellään noin 110 kilometrin tuntinopeudella se on maailman nopein maaeläin. Tässä huimassa vauhdissaan sen voi nähdä vaikkapa Itä-Afrikan savanneilla, elinalueillaan. Tuota vauhtia gepardi voi pitää yllä korkeintaan vain 200 - 300 metriä. Lähtiessään juoksuun gepardi saavuttaa kahdessa sekunnissa 72 kilometrin tuntinopeuden.

Toinenkin erityispiirre liittyy tähän solakkaan ja huikean kauniiseen kissapetoon: se ei voi muiden kissaeläinten tavoin vetää kynsiään piiloon, vaan ne ovat aina näkyvissä. Gepardi painaa keskimäärin 45 - 65 kg ja sen ruumiilla on pituutta 110 - 160 cm, hännällä 70 - 80 cm. Hartiakorkeus on 67 - 94 cm.

Gepardin jalat ovat pitkät ja lihaksikkaat. Pitkä selkä on kaareva ja siihen kiinnittyvät voimakkaat lihakset. Juostessa selkä liikkuu kuin jousi. Pitkä häntä auttaa gepardia pysymään tasapainossa kovassa vauhdissa. Gepardin pää on muuhun kokoon nähden pieni.

Vaarantunut laji

Maailman luonnonsuojeluliitto eli IUCN (The World Conservation Union) on määrittänyt uhanalaisuusluokituksessaan gepardin tilan vaarantuneeksi (VU, Vulnerable). Vaarantuneeseen lajiin kohdistuu suuri uhka keskipitkällä aikavälillä hävitä luonnosta.

Gepardin pennut - kuvassa oikealla gepardin pennut tähystämässä.

ClipArt yllä M/Y/D/S Free pictures - Animal graphics

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla Copyright Tambako the Jaguar

Naarasgepardi.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä, sekä pienikokoinen tähystyskuva alla - Copyright Tambako the Jaguar

Levinneisyys ja elinseudut

Gepardit elävät pääasiassa Afrikan ja Länsi-Aasian kuivilla ruohostomailla ja puoliaavikoilla. Alle 100 vuotta sitten gepardeja tavattiin kaikkialla Afrikassa paitsi sademetsissä. Nykyisin metsästys on vähentänyt niitä maatalousalueilta, mutta erillisiä kantoja on vielä Mosambikista ja Namibiasta pohjoiseen Eritreaan ja lännessä Marokkoon.

Gepardeja tavattiin ennen, aivan viime päiviin asti, laajalti Aasian lounaisosissa aina Turkista Intian keskiosiin asti. Nykyisin niitä tavataan vain pieninä ryhminä Arabian niemimaalla, Turkmenistanissa ja Afganistanissa. Keniassa Masai Maran kansallinen luonnonsuojelualue on paikka, jossa gepardin pääsee näkemään tänä päivänä parhaiten. Siellä niitä on rajatulla alueella runsaammin, kuin missään muualla.

Intiassa gepardeja ei enää ole. Nykypäivän tilanne on surullinen, kun sitä vertaa 1500-luvun tilanteeseen. Silloin intialaisilla hallitsijoilla, kuten Akbarilla (1555-1600) on ollut omistuksessaan enimmillään jopa tuhansia gepardeja. Ne kaikki ovat tuskin olleet ihan kesyjäkään, vaan muinoin hallitsijoilla oli omia metsästyspuistojaan, joissa kasvatettiin monia muitakin lajeja.

Syynä Intian gepardikannan sammumiseen ei ole ollut vain metsästys ja kaupankäynti turkeilla ja nahkoilla, joita välitettiin takeiksi, matoiksi ja voitonmerkeiksi. Myös maanviljelys vei gepardilta elinalueet samaan aikaan kun sen pääasialliset saaliseläimet, besoaariantilooppi ja nelisarviantilooppi hävisivät suuresta osasta elinaluettaan.

Gepardi tähystää

Gepardin korkeus ja hoikkuus tulevat ilmi selkeästi myös silloin, kun gepardi istuu tähystämässä ja tarkkailemassa. Useinkin se istuu vielä hieman maisemasta kohoavalla kummulla, jollaisesta käy vaikkapa termiittikeko. Silloin se itsekin näkyy hyvin - mutta tärkeintä on, että se itse myös näkee mahdollisimman laajalle. Sen meripihkan väriset silmät tavoittavat sekä mahdolliset saaliseläimet, että myös vieraat gepardit, jotka ovat tunkemassa sen reviirille.

Tarkkana on oltava myös niiden isompien petojen kanssa, jotka ovat uhkana itselleen gepardille. Avoin maasto ympärillä on gepardille ihanteellinen, sillä silloin sen juoksukyvyt pääsevät saaliin ilmaantuessa näköpiiriin parhaiten oikeuksiinsa. Gepardin hurjassa kiidossa, jossa loikat voivat olla seitsenmetrisiä, yhdistyvät vauhti ja kauneus!

Gepardi saalistaa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright elkhiki

Gepardeja kesytettiin metsästystarkoituksiin

Jo 5000 vuotta sitten sumerilaiset pitivät hallussaan kesyttämiään gepardeja. Monin paikoin aikoinaan Intiasta Itä-Afrikkaan ulottuneella elinalueellaan gepardeja on pyydystetty ja kasvatettu vankeudessa. Keskiajalla gepardeja opetettiin metsästämään ja noutamaan saaliin pareittain. Näitä gepardeja laivattiin Eurooppaan hallitsijoiden hoveihin.

Toisinaan koulutettuja gepardeja päästettiin jopa 12 yksilön ryhmissä saaliseläinten joukkoon, jotta niitten metsästystaitoja voitiin ihailla. Gepardien pyydystäminen koulutetuiksi metsästäjiksi ei vähentänyt niitten lukumäärää. Sen sijaan viime aikoina niitten lukumäärät ovat vähentyneet jyrkästi, sillä gepardien alueille tunkeutuneet karjankasvattajat metsästävät niitä ankarasti.

Puiden raapimista

Muiden kissojen tapaan gepardeillakin on säännölliset raapimispaikkansa. Gepardien metsästäjät ovat käyttäneet tätä hyväkseen, kun he ovat asettaneet köydensilmukoita gepardien raapimispaikkoihin ansoiksi. Näin he ovat saaneet saaliikseen aikuiset, villit gepardit, jotka sitten on koulutettu metsästystarkoituksiin. Koulutettu on tosin väärä ilmaus, sillä gepardien luonne on murrettu kiduttaen ja rääkäten - tässäkin taas kerran osoitus ihmisen ikuisesta piittaamattomuudesta ja raakuudesta.

Geparditrio

Kyyneljuovat ja turkki

Gepardin täplikkäässä päässä kiinnittyy huomio silmänurkista kuonon sivuille suuntautuviin pitkiin, mustiin raitoihin, jotka tuovat mieleen kyynelvanat ja siksi moni kokee gepardin surumielisen näköiseksi. Mustien juovien tarkoitus voi olla se, että ne vähentävät silmiin tulevaa häikäisyä, etenkin tiukoissa saalistustilanteissa. Gepardin turkissa, joka on vaaleankeltainen, tai joka voi myös joskus olla niin vaalea, että näyttää liki valkoiselta, on kaikkialla mustia, pyöreitä täpliä.

Saalistusta

Antiloopit ja gasellit ja muut pienemmät nisäkkäät kuten jänikset ja jyrsijät ovat gepardin saaliseläimiä. Muista kissaelämistä poiketen gepardi saalistaa päivällä. Myös isommat eläimet, kuten gnut ja seeprat voivat jäädä gepardin saaliiksi. Saaliseläimiä ovat myös trapin ja helmikanan kaltaiset linnut. Kerrotaan, että gepardit hyökkäisivät mieluiten vain liikkeellä olevien eläinten kimppuun.

Tiedossa on tarina neljästä gepardista, jotka yrittivät pelästyttää nuorta pahkasikaa liikkeelle. Se ei suostunut lähtemään pakoon, ja niin turhautuneet gepardit jättivät sen rauhaan ja ottivat sen sijaan impalan. Geparditkin ovat sopeutuneet elämään monenlaisissa äärioloissa ja ne selviytyvät myös Kalaharin autiomaassa. Karuissa, kuumissa ja kuivissa oloissa saalistaminen ei aina onnistu ja joskus voi olla edessä nälkäkuurikin.

Saaliin nurin saatuaan gepardit pyrkivät kiireesti raahaamaan sen piiloon ruohikkoon tai muuhun sopivaan paikkaan, sillä sakaalit, hyeenat ja isommat kissapedot kärkkyvät jossakin lähellä, aina valmiina ryöstämään gepardilta sen saaman saaliin.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva geparditriosta vasemmalla - Copyright Tambako the Jaguar

Historian havinaa

Englantilaisella majurilla Stevenson Hamiltonilla on ollut tarkkoja havaintoja gepardista: "Gepardi on erinomaisen nopea lyhyen matkan juoksija, mutta jos se ei pian tavoita saalistaan, se luopuu takaa-ajosta. Se hiipii hiljaa ja sulavasti kuin leopardi mahdollisimman lähelle uhriaan, sitten se ponnahtaa salamannopeaan hyökkäykseen ja on tavallisesti uhrinsa kimpussa, ennenkuin tämä on ehtinyt kunnolla pakoon lähteä tai täydellä todella ruveta puolustautumaan.

Se iskee hampaansa saaliinsa kurkkuun, puree kaulasuonet poikki ja kuristaa henkitorvea, ja kun saalis on tuupertunut maahan, repii se vatsan auki, kiskoo sisälmykset ulos vatsasta ja syö näin repelemänsä uhrin parhaat kohdat jättäen luut ja osan sisälmyksiä hyeenoille ja sakaaleille. Pienehköt antiloopit ovat sen tavallista saalista, seeprojen ja isojen antilooppilajien kimppuun se ei tiettävästi käy.

Gepardin saaliiksi joutuu antilooppien lisäksi mm. paviaaneja ym. apinoita ja kanalintuja, kuten helmikanoja. Tavallisesti gepardit metsästävät parittain ja pystyvät tavoittamaan niinkin oivallisen pikajuoksijan kuin hyppyantiloopin. Ihmiselle gepardi on yleensä vaaraton. Nuoret gepardit, joiden kynnet eivät ole kuluneet tylsiksi, voivat kiivetä hyvin, vanhat sitävastoin eivät kykene kiipeämään. Gepardin ääni muistuttaa kissan naukumista, ollessaan tyytyväinen se kehrää kissan tavoin." (Eläinten maailma vuodelta 1954).

Gepardien arvioitu määrä

Vielä vuonna 1900 gepardeja oli 100 000. Vuonna 1970 määrä oli dramaattisesti pudonnut ja gepardeja oli enää 20 000 - 25 000. Tämän päivän arviot ovat joko hieman alle taikka hieman yli 10 000, mutta enimmilläänkin vain 12 000 gepardia. Näistä peräti kymmenesosa elää vankeudessa eläintarhoissa ja eläinpuistossa. Namibia on maa, jossa gepardeja juuri nyt on eniten, eli 2 500.

Gepardit eläintarhoissa

Ensimmäisen kerran eläintarhassa oli gepardi Lontoossa jo vuonna 1829. Tämä gepardi kuoli jo alle yksivuotiaana. Yhdysvaltoihin, New Yorkin Keskuspuiston eläintarhaan gepardit ilmaantuivat vuonna 1871. Vuoteen 1954 mennessä 139 gepardia oli esitelty 47 eläintarhassa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, mutta useimmat kuolivat hyvin nuorina, eikä vankeudessa lisääntymistä vielä tapahtunut. Vuosien 1955 - 1994 välisenä aikana 1440 villiä gepardia kuljetettiin maailman eläintarhoihin. Vuonna 1956 syntyi Philadelphian eläintarhassa ensimmäinen vankeudessa syntynyt gepardi. Tuon jälkeen gepardeja on vankeudessakin syntynyt yli sata. Noin 90 % eläintarhojen gepardeista on Namibian gepardien jälkeläisiä. Vaikka gepardit ovat helposti kesyyntyviä ja niitä on eläintarhoissa paljon, on niiden lisääntyminen eläintarhoissa osoittautunut hyvin vaikeaksi.