Kissaeläimet Felidae

Hietakissa (Felis margarita harrisoni) on saanut tieteellisen nimensä ranskalaisen kenraalin Marqueritten mukaan. Hän kuvasi sen ensimmäisenä eurooppalaisena vuonna 1870 ilmestyneessä teoksessaan, jossa hän kertoi metsästysretkistään Algeriassa. Tämän sivun kuvissa oleva hietakissa (Felis margarita harrisoni) on hietakissan Arabian niemimaalla elävä alalaji. Yksi alalejeista (Felis margarita margarita) elää Pohjois-Afrikassa, (Felis margarita thinobia) Kaspian meren läheisyydessä Turkmenistanissa - ja (Felis margarita scheffeli) Pakistanissa.

Ominaisuudet. Hietakissalla on painoa 1,4 - 3,4 kg ja sen vartalolla on pituutta 45 - 57 cm. Häntineen tällä kissalla on pituutta keskimäärin 70 cm. Hännän pituus on 28 - 35 cm ja sen kärki on tumma. Hartiakorkeus on 26 cm. Hietakissat voivat olla monenvärisiä punertavanruskeasta harmaaseen, mutta vaalea hiekanruskea on niiden perusväri. Tummia täpliä ja juovia niillä on usein vain naamassa, kyljissä ja hännässä. Turkki on tuuhea, pehmeä ja pitkää karvaa. Hännässä tummia rengaskuvioita on tavallisesti kolme. Hietakissan pään muoto on leveä, suuret korvat ovat kaukana toisistaan ja raajat lyhyet. Silmät ovat suurehkot. Tassujen anturat ovat takkuisen karvan peitossa mikä suojaa tassuja kuumuudelta ja kylmyydeltä, antaa parempaa pitoa ja estää uppoamisen hiekkaan. Hyvin terävät hampaat ja kynnet ovat oivat välineet saalistuksessa.

Hyvin piiloilevaa elämää. Hietakissan tassut eivät juurikaan uppoa hiekkaan ja näin ne liikkuvat retkillään melkein jälkiä jättämättä. Hietakissat peittävät piiloon ulosteensa, joten sitenkään niistä ei jää paljastavia jälkiä. Öisin ääneti hiiviskellessään ne katoavat ja sulautuvat maisemaan ja pimeyteen. Täten hietakissojen elämän seuraileminen luonnossa on varsin mahdotonta. Jos ihminen lähestyy niitä yöllä, niin sanotaan niiden osaavan sulkea jopa silmänsä, jotta niistä heijastuva valo ei paljastaisi niiden olinpaikkaa. Niiden suojaväritys yhdessä varuillaan olon ja piilottelun kanssa tekee niistä hyvin näkymättömiä ja huomaamattomia. Ne ovat todella hyvin sopeutuneet ympäristöönsä ja sulautuvat huomaamattomaksi osaksi sitä.

Levinneisyys. Afrikan ja Aasian armottomat ja kaikelle elämälle vihamieliset autiomaat ovat hietakissan asuinseutuina, se on niissä kuin kotonaan. Hietakissan levinneisyysalue kattaa Pohjois-Afrikan kuivat seudut, mukaan lukien Saharan autiomaan, Senegalista Egyptiin. Asuinalueen voisi tiivistää näinkin: Saharasta Lähi-Idän kautta Turkestaniin. Arabian niemimaa, Turkki ja eteläisen Aasian arot ja aavikot aina Pakistaniin ja Baluchistaniin asti ovat myös hietakissan keskeistä elinaluetta. Hietakissoja on tavattu mm. seuraavista maista: Marokko, Algeria, Niger, Tunisia, Libya, Egypti, Sudan, Israel, Saudi-Arabia, Jemen, Qatar, Oman, Iran, Turkmenistan, Uzbekistan ja Pakistan.

Wan Caza

Yllä kuvassa aurinko laskee Wan Cazan hiekkadyyneillä Libyassa. Autiomaa voi vaikuttaa hyvin kuolleelta ja elottomalta, mutta se on harhaa vain - sillä etenkin öisin autiomaa elää. Yön saapuessa lähtevät hietakissatkin piiloistaan saalistusretkilleen.

Elintavat ja saalistus. Hietakissat elävät, yksikseen, aavikoilla ja puoliaavikoilla. Usein ne viihtyvät keitaiden tai kuivuneiden juomapaikkojen läheisyydessä, missä pensaat ja ruoho tarjoavat suojaa ja syötävääkin on helpommin löydettävissä. Hietakissat ovat reviirieläimiä. Yksinäisillä uroksilla ja naarailla on omat reviirinsä, jotka rajoillaan menevät osin päällekkäin ja joilla on pinta-alaa 16 neliökilometriä. Hietakissat voivat tehdä reviireillään 8 - 10 kilometrin mittaisia vaelluksia. Hietakissat selviytyvät myös hyvin vaikeissa luonnonoloissa hiekkadyyneillä ja niitä on tavattu monin paikoin Saharan autiomaassa. Ne suosivatkin enemmän hiekkamaita kuin kalliokkoja. Päivän kuuman ajan ne viettävät piilossa jossakin kallioiden taikka pensaiden lomissa ja lähtevät öisin, ilman viilennyttyä saalistamaan. Ravinnon muodostavat pienet jyrsijät, liskot, linnut ja hyönteiset. Hietakissa saa kaiken tarvitsemansa veden saaliseläimistään. Se turvautuu saalistaessaan tarkkaan kuuloonsa ja joutuu usein kaivamaan saaliseläimen esille hiekasta. Pakistanin suunnalla hietakissat ovat talviaikaan liikkeellä myös illan hämärissä ja aamun valjetessa, eivät vain öisin.

Hietakissa on pieni, sievä, söpö ja kaunis - ulkonäöltään se muistuttaa enemmänkin pientä kotikissaa, kuin aavikoilla saalistavaa villikissaa, jollainenkin se kuitenkin samalla on.

Lisääntyminen. Hietakissan kiima-aika on Pakistanissa heinä-elokuussa ja Saharassa marras-helmikuussa. Hietakissa voi saada kaksikin pentuetta vuoden aikana. Uroskissan kutsuhuuto on matala ja kuulostaa pienen koiran haukkumiselta. Kuivassa aavikkoilmassa sen ääni kantaa kauas ja jossakin hietakissojen tapaan yksin liikkuva naaras kuulee huudon ja uros ja naaras hakeutuvat toistensa seuraan.

Hietakissa ei ole hyvä hyppäämään eikä kiipeilemään mutta kaivamisessa se on mestari ja kaivaakin pesäluolakolonsa itse. Hietakissan kaivamalla luolalla hiekassa voi olla pituutta joskus jopa 4,5 metriä, tällaisen kaivannon suuaukon ollessa vain 14 cm. Noin kahden kuukauden kuluttua parittelusta naaras synnyttää 1 - 8 pentua, keskimääräisen pentuekoon ollessa 2 - 4. Pennut painavat syntyessään vain 39 grammaa. Pentujen silmät aukeavat, kun niillä on ikää 12 - 16 vuorokautta. Kolmen viikon kuluessa pennut oppivat kävelemään, ja viisiviikkoisina ne jo vaistomaisesti kaivautuvat hiekkaan. Noin 6 – 8 kuukauden ikäisinä ne jo itsenäistyvät. Hietakissan elinikä on 13 vuotta.

Hietakissat eläintarhoissa. Viimeisin tilasto kertoo, että hietakissoja on maailman eläintarhoissa vähintään ainakin yli 100.

Hietakissojen uhanalaisuus. Hietakissojen määrästä ja sen mukaisesti uhanalaisuudesta ei ole olemassa riittävästi tietoa. Hietakissa on ollut aikoinaan uskonnollisen tiedon mukaan profeetta Muhammedin seurassa - ja siksi karjankasvattajat eivät tapa eivätkä metsästä hietakissaa, jos se nappaa heiltä kanan. Turkiskaupan ja huvimetsästyksen puitteissa hietakissoja metsästetään. On kuitenkin mahdollista, että hietakissoja on enemmän, kuin yleisesti arvioidaan - mutta niiden näkymättömän elintavan vuoksi niiden määrä ei tule julki.

Silmälläpidettävä laji. Maailman luonnonsuojeluliitto eli IUCN (The World Conservation Union) on määrittänyt vuonna 2006 uhanalaisuusluokituksessaan, että hietakissa on silmälläpidettävä laji (NT, Near Threatened). Eli se on taantunut tai harvinainen laji, joka lähes täyttää uhanalaisuuden kriteerit. Ryhmään lasketaan myös huonosti tunnetut lajit, joiden elinympäristöt ovat taantuneet tai uhanalaisia.

Creative Commons
Auringonlasku Wan Cazassa Libyassa Luca Galuzzi
Lumileopardi sivun logossa Copyright Tambako the Jaguar
Hietakissa sivun yläreunassa Copyright Nick Lawes
Nukkuva hietakissa sivun yläreunassa Copyright wibbet_64
Hietakissa sivun alareunassa Copyright Nick Lawes
Creative Commons: Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.

www.tunturisusi.com