|
|
Kissaeläimet Felidae
KISSAN KUKKIA
Kissankello (Campanula rotundifolia).
Monivuotinen 10-60 cm korkea ruoho, jota tavataan yleisenä koko Suomessa, myös
pohjoisen Lapin tuntureilla metsänrajaakin korkeammalla. Se on kuivien ja aurinkoisten
paikkojen kuten niittyjen, ketojen, mäenrinteiden, kallioiden ja pientareiden kasvi.
Kissankäpälä (Antennaria dioica).
Monivuotinen, koko Suomessa yleinen asterikasvi. Kuivilla, aurinkoisilla kankailla,
kedoilla ja kallioilla kasvava kissankäpälä kukkii kesä-heinäkuussa kissantassua
muistuttavin punavalkoisin kukinnoin. Kasvin nimi johtuu juuri 10-20 cm:n korkuisten
varsien päähän kasvavista kukinnoista, jotka muistuttavat kissan tassuja.
Kissankäpälällä on punertavat emimykeröt.
Aitokissanminttu (Nepeta cataria).
Euroopasta kotoisin oleva yrtti, jota on käytetty 1400-luvulle saakka yleisesti
elintarvikkeena ja lääkinnällisiin tarkoituksiin. Paistin pintaan saatettiin hieroa
kissanminttua, ja sitä käytettiin myös salaattiaineksena. Kissanminttu on saanut
nimensä siitä, että siinä on aromiainetta, jota kissat eivät pysty vastustamaan.
Sen uskottiin lisäävän syöjänsä urhoollisuutta ja rohkeutta.
Aitokissanmintun kukinnot ovat valkoiset ja se on kasvustoltaan harvempi kuin kuvassa
oleva aitokissanmintun sukulainen mirrinminttu, jolla on tummansiniset kukinnot.
Aitokissanminttu tuoksuu vastustamattomalta useimmista kissoista. Monet haistelevat
kasvia, hierovat siihen päätään ja kieriskelevät hullaantuneina selällään. Vaikutus
ei kestä kovin kauan eikä kasvi tiettävästi aiheuta riippuvuutta tai epämiellyttäviä
sivuvaikutuksia. Virmajuuri vaikuttaa kissoihin samaan tapaan.
Yli puolet kissoista kiihottuu kissanmintun tuoksusta ja rupeaa kieriskelemään
hullaantuneena.
Kuva kissankellosta
Copyright
Jari Taivainen.
Creative Commons
Lumileopardi sivun logossa Copyright
Tambako the Jaguar
Kuva kissanmintusta
tanakawho
Kuva valkoisesta pennusta ja kukasta sivun yläreunassa Copyright
Dr. Hemmert
Kuva mustasta kissasta ikkunalla sivun alareunassa
Copyright
fabiogis50
Creative Commons:
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
|
|
|
|