Kissaeläimet Felidae

KISSAELÄIMET FELIDAE

Kissaeläinten ominaisuuksia

Kissaeläinten heimoon kuuluu 40 eri lajia. Kissaeläimet muodostavat petoeläinten lahkossa pienen, hyvin pitkälle erikoistuneen nisäkäsheimon, jota pidetään usein kaikkein kehittyneimpänä petoeläinryhmänä. Leijonaa lukuun ottamatta ne saalistavat yksinään. Vaikka kissaeläimillä on paljon yhteistä, on saalistusmenetelmissä lajeilla erojakin. Useimmat kissaeläimet väijyvät uhriaan ja lähestyvät sitä aivan hiljaa hyökätäkseen sitten viime hetkessä salamannopeasti sen kimppuun. Eräät lajit ovat erikoistuneet ja omaksuneet toisenlaisia metsästystapoja; tällaisia ovat juoksussa voittamaton gepardi sekä servaali, joka pitkillä etukäpälillään nuijii kuoliaaksi savannin jyrsijöitä. Karakali puolestaan tekee korkeita hyppyjä ja sieppaa lentäviä lintuja.

Kissaeläinten saalistusvälineisiin kuuluvat, gepardia lukuunottamatta, petolintujen kynsiä muistuttavat tarttumakynnet. Terävät kyntensä eläin voi vetää piiloon ihopoimujen suojaan ja hiipiä miltei äänettömästi saaliin luo. Selkäranka on notkea ja eturaajat ovat hyvin liikkuvat, sillä solisluita ei ole. Karvapeite on tavallisesti joko juovikas tai täplikäs ja monilla niin kaunis, että kissaeläimiä on armotta metsästetty turhamaisuuden alttarille, turkeiksi. Niinpä nykyisin useat kissaläinlajit ovatkin äärimmäisen uhanalaisina sukupuuton partailla ja eräiden lajien ennustetaan katoavan ennen pitkää lopullisesti.

Kissaeläinten heimoon kuuluu hyvin erikokoisia lajeja: suuria tiikereitä ja leijonia, keskikokoisia oselotteja ja ilveksiä sekä pieniä villikissoja ja kesykissoja. Toisessa päässä suuruutta ja voimaa edustaa heimon suurin jäsen, tiikeri, joka voi painaa yli 300 kg. Koossa hyvin paljon tiikerille häviävät heimon lilliputit mustajalkakissa ja ruostetäpläkissa, kilon parin painollaan. Pienuudestaan huolimatta mustajalkakissa ja ruostetäpläkissa ovat täysivaltaisia kissapetoja, jotka hyvin pärjäävät ja menestyvät omilla elinalueillaan. Eräiden, rajoittuneilla alueilla ja harvinaisina elävien kissalajien, kuten kiinanaavikkokissan taikka andienkissan, elintavoista tiedetään varsin vähän. Kissaeläinten herkät aistit sekä eläinten harvalukuisuus ja varovaisuus tekevät niiden tarkkailun luonnossa hyvin vaikeaksi ja sattumanvaraiseksi.

Kissaeläinten koko kirjo ja kiehtova maailma on täynnä luonnon suurinta rikkautta ja kauneutta, josta ei puutu kiihottavaa jännitystäkään, sillä sekin on aina läsnä siellä, missä petoeläimet liikkuvat ja saalistavat.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla - leopardi - Copyright Tambako the Jaguar

Leopardi väijyy puussa - Chobe National Park, Botswana - 23.7.2008.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright zrim / Phil

Kissaeläinten yhteisiä ominaisuuksia

Kaikilla heimon lajeilla on useita samoja, luonteenomaisia piirteitä, joten ryhmä on erittäin yhtenäinen. Kissaeläinten voimakkaan sulava ruumiinrakenne ja hyvä oppimiskyky yhdessä hyvin tarkkojen aistien kanssa tekevät näistä eläimistä eteviä saalistajia.

Kissaeläimet elävät yksin taikka pareittain - vain leijona on yhteisöeläin. Myös tiikerit voivat elää joskus perheryhmänä.

Pyöreät kasvot ja suuret, eteenpäin suuntautuneet silmät, jotka ovat suuremmat kuin muilla petoeläimillä.

Kissaeläimille tyypillinen kasvojen pyöreys on seurausta suurista ja vahvoista poskilihaksista.

Silmissä on sisempi heijastava pinta, josta on hyötyä erityisesti heikossa valaistuksessa.

Supistuvat ja laajentuvat silmäterät sopeutuvat hyvin erilaisiin valaistusoloihin - pupillit ovat pimeässä täysin avoinna.

Lyhyt ja tylppä kuono, sekä paljas, vaaleanpunainen taikka musta kuononpää.

Pystyt korvat.

Pitkät viikset kuonon kummallakin puolella. Pitkien viiksikarvojen avulla kissat aistivat herkästi tuulen ja muut pienet värähtelyt.

Varvasastujia - jalkapohjia ja varpaita verhoavat paksut, joustavat anturat tekevät askeleet pehmeiksi ja hiljaisiksi.

Pitkät ja hoikat raajat.

Pienet ja pyöreät tassut, joissa (yleensä) sisäänvedettävät kynnet. Tavattoman notkeissa ja lihaksikkaissa eturaajoissa on tarttumiseen sopivat käpälät, joiden liikkuvuus on samaa luokkaa kuin kädellisillä.

Tavallisimmin pitkä ja taipuisa häntä.

Lyhytkarvainen ja tavallisesti pilkullinen tai raidallinen turkki auttaa saalistuksessa - sen avulla eläin naamioituu ja sulautuu maisemaan.

Korvat voi kääntää äänen suuntaan.

Kissaeläinten ylä- ja alaleuat ovat huomattavasti lyhyemmät kuin koiraeläimillä. Kissat ovatkin saalistaessaan riippuvaisempia näkö- ja kuuloaistista kuin hajuaistista.

Kissoilla on terävät kulmahampaat, joilla ne saavat tiukan otteen saaliista.

Lyhyet leuat ja sahamaiset poskihampaat ovat oiva työväline saaliseläimen kiinniottamiseen ja lihan tehokkaaseen paloitteluun, jossa auttavat myös leukojen hyvin voimakkaat lihakset. Useimmilla lajeilla on 30 hammasta. Tästä poikkeavat ilves, karakali, manuli ja pampakissa, joilla on vain 28 hammasta; näiden lajien yläleuassa on yksi poskihammas vähemmän.

Ravinto pureskellaan varsin huolimattomasti ja niellään suurina paloina.

Kissat käyttävät kieltään moneen. Sillä ne huolehtivat puhtaudestaan ja nuolevat alituiseen turkkiaan ja käpäliään - ja yhdessä ollessaan toisiaan. Kieli on myös tärkeä väline ruokailussa. Sen pintaa peittävät sarveisnystyt eli papillit ja kielellään ja hampaillaan kissat repivät lihan irti saaliinsa luista. Kielellä latkien tapahtuu myös juominen. Makusilmut sijaitsevat kielen tyvessä ja syrjissä. Makeaa kissaeläimet eivät maista, mutta puhtaan veden ne tunnistavat.

Levinneisyys ja elinympäristöt

Kissaeläimiä tavataan ennen kaikkea maapallon lauhkeilla ja trooppisilla seuduilla. Ne elävät hyvin erilaisissa ympäristöissä. Kissaeläimiä on Pohjois- ja Etelä-Amerikassa, Afrikassa, Euroopassa ja Aasiassa. Eräät lajit, kuten lumileopardi ja punankissa, ovat sopeutuneet elämään vuoristoissa. Toiset ovat kotonaan heinää kasvavilla lakeuksilla - savanneilla ja pampasilla, näitä ovat leijona, servaali ja pampakissa. Hietakissa tulee parhaiten toimeen aavikoilla. Suokissa ja kalastajakissa ovat aikamoisia vesieläimiä sukellellessaan kaloja ravinnokseen. Leopardi, jaguaari, puuma ja aasianmetsäkissa viihtyvät hyvin monenlaisissa ympäristöissä. Jotkut lajit viihtyvät trooppisissa metsissä, kuten marmorikissa, puuleopardi, borneonkissa, aasiankultakissa ja afrikankultakissa. Toiset asuttavat soita ja mangrovemetsiä, näin tekee kalastajakissa. Ilves ja metsäkissa elävät puolestaan palearktisen vyöhykkeen metsissä.

Kissoja ei tavata arktisella tundralla eikä etelänapamantereella, vaikka muutamat elävätkin korkealla seudulla kylmässä vuoristossa. Myöskään Australiassa, Uudessa Seelannissa ja Uudessa Guineassa ei alunperin ole ollut kissoja.

Kun kodkod (yökissa) etenee Andeilla pimeyteen sulautuen öisillä, salaperäisillä saalistusretkillään, pakenevat piskuiset hiiret kiireesti kipittäen piiloihinsa - mikäli ehtivät. Kun leijona karjahtaa Afrikassa kumeasti ukkosmyrskyn kourissa ja salamoiden räiskeessä värjyvällä tummuneella savannilla, jähmettyy koko muu luomakunta niille sijoilleen jännittyneenä odottamaan. Erilainen koko ja erilainen elinympäristö eri puolilla maailmaa - ja siltikin sekä leijona että kodkod ovat hyvin läheisiä sukulaisia toisilleen, ne ovat kumpikin kissaeläimiä.

Hyviä uimareita

Kaikki kissaeläimet osaavat vaistonvaraisesti uida. Monet niistä uivatkin mielellään ja eräät saalistavat vedessä. Varsinkin tiikeri ja jaguaari viihtyvät vedessä ja opettavat pentunsa uimaan jokien yli jo varhain. Myös puuma, oselotti ja ilves ylittävät jokia, ja leijonakin heittäytyy varsin mielellään virtaan.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla - tiikerinpentu - Copyright Tambako the Jaguar

Yöllä saalistavia pimeyden lapsia

Vanhassa eläinkirjassa kuvaillaan kissaeläimiä osuvasti ja kauniisti - ne ovat yöllä saalistavia pimeyden lapsia, joiden astunta on kevyt ja äänetön ja liikkeet hiipivät. Kuvailu jatkuu näin:

"Liikkeittensä notkeuden ja ryhtinsä ylevyyden puolesta kissapedot ovat ensimmäisiä koko petoeläinten lahkossa. Sellaista ruumiinosien kaunista sopusuhtaisuutta, sellaista astunnan sulavuutta, kuin kissapetojen, emme tapaa muissa eläimissä. Niin julmia kuin kissaeläimet monesti ehkä meistä ovatkin, niiden kauneutta emme voi kiistää. Eikä niiden julmuus ole julmuutta siinä mielessä kuin me ihmiset omiin oloihimme sovitettuina tuon sanan tavallisesti käsitämme. Kun leijona iskee seepraan tai kun ilves kaataa lampaan, niin ne harjoittavat silloin vain sitä elinkeinoa, jonka luonto niille on määrännyt, eivätkä ole itse asiassa rahtuakaan sen julmempia, kuin herttainen pääskynen, joka sieppaa suuhunsa lentävän hyönteisen, tai kottarainen, joka poimii toukan maasta, eivätkä edes niin julmia, kuin helläsydämiset naiset, joiden hattujen koristeiksi ammutaan maailman kauneimpia lintuja tai joiden kaulapuuhkain tai turkisten valmistamista varten moni sievä eläin on menettänyt henkensä.

Kissapetojen ulkomuodossa on paljon yhtenäisiä piirteitä. Pyöreä pää, lyhyet leuat, joissa voimakkaat puremalihakset, kohtalaisen korkeat, paksukäpäläiset jalat, joiden varpaiden terävät kynnet eläimen astuessa ovat tupentapaiseen ihopoimuun vetäytyneinä, mutta eläimen iskiessä uhriinsa tai kiivetessä pistävät voimakkaan lihaksen vetäminä ulos tupestaan. Ja semmoinen käpälä on todella vaarallinen lyömäase. Yhdellä käpäläniskulla tiikeri repäisee ihmiseltä käsivarren irti.

Kissapedot elävät varsin yksipuolisen liharuoan varassa, ovat siis erittäin raatelevia, kuten tämmöisen ravitsemustavan omaksujista usein sanotaan. Sen vuoksi niiden nystermäiset poskihampaat ovatkin mitättömän pienet ja niitä on vain yksi yläleuassa, yksi kummassakin leukapielessä. Kieli sen sijaan on paksu ja karhea - ja leijonan pelkkä nuolaisu voi raapaista ihmisen ihon verille". (Otavan Eläinten maailma vuodelta 1954).

Tiikeri pentu

Kanadanilves - Yokon, Kanada - 21.3.2010.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Keith Williams

Haukotteleva gepardi

Kissaeläimet saavat haukotellessaan suunsa aivan ammolleen auki. Suuta auotaan monistakin eri syistä, yksi niistä on haukottelu. Isot kissaeläimet ovat kovia haukottelemaan ja siitäkin on voinut syntyä vaikutelma siitä, että ne nauttivat joutilaisuudesta ja laiskottelusta. Kaikki kissaeläimet voivat avata suunsa apposen auki. Se johtuu leuan vahvojen luiden asennosta sekä voimakkaista jänteistä, jotka liittävät alaleuan yläleukaan saranamaisesti juuri korvan etuosan alapuolella.

Jos kissaeläimet ovat vihaisia, silloin kun ne tuntevat itsensä uhatuiksi taikka tappelevat, ne paljastavat pelottavat hampaansa ja vielä sähisevät ja sylkevät. Tällöin niiden korvat painuvat luimuun taakse niskaa vasten, mikä viestii siitä, että ne aikovat hyökätä ihan pian. Kolmannen syyn suun avaamiseen voi aiheuttaa kitalaessa sijaitseva hajukeskus. Toisin kuin muilla eläimillä, kissaeläimillä on kitalaessa erityinen kohta, joka haistaa etenkin muiden kissaeläinten hajun. Niinpä jos tiikeri on nostanut päänsä, kurtistanut kuononsa, kohottanut päätään ja paljastanut hampaansa - se ei suinkaan aina silloin ole vihainen, vaan se ottaakin vain ilmasta vainua naaraasta, jonka se toivoo olevan valmis paritteluun.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva vasemmalla - gepardi - Copyright Tambako the Jaguar

KAIKKI KISSAELÄIMISTÄ