|
|
Kissaeläimet Felidae
Kissa (Felis silvestris catus - Felis catus)
Kissaeläinten kehräämisestä on erilaisia tulkintoja.
Yleinen käsitys kehräämisen synnystä liittyy kurkunpään toimintaan.
Kaksi äänihuulta oheislihasten kanssa synnyttävät aaltoillessaan ääntä (värinä).
Tämä onnistuu kuitenkin vain uloshengityksen aikana.
Kissat voivat kehrätä taukoamatta sisään- ja uloshengityksen aikana.
Tutkijat arvioivatkin että koko kurkunpää osallistuu itse väräjämällä kehräykseen.
Tällöin värähdykset johtuisivat kurkunpään rakenteeseen liittyvien lihasten supistuksista.
Näinollen kehräys ei syntyisi äänihuulten värinällä. Lisäksi arvellaan että kehräyksen
taajuus ohjautuisi aivoista ja olisi riippumaton äänihuulten virityksestä.
Eräät tutkijat ovat myös esittäneet että palleantoiminta saattaisi liittyä kehräysäänen syntyyn.
Kissaeläimet jaetaan kahteen pääryhmään kurkunpäässä olevan, pienten hyoidiluiden
muodostaman hyoidikaaren rakenteen perusteella.
1. Lajit, joiden hyoidikaari on vain osaksi luutunut ja osaksi jänteinen; tällainen
rakenne antaa kurkunpäälle runsaasti liikkumavaraa. Ryhmä muodostuu Pantherinae-alaheimosta,
jonka edustajat karjuvat, mutta eivät kehrää.
2. Lajit, joiden hyoidikaari on kokonaan luutunut ja jotka kehräävät. Ryhmä muodostuu seuraavista
alaheimoista Felinae, Lyncinae, Acinonynchine ja Neofelinae.
Lumileopardi, jonka eläintieteilijät liittävät ensimmäiseen ryhmään, kehrää.
Kehräämisen ääni syntyy hengitysilman virratessa kurkunpään luutuneiden ns. hyoidikaarien ohi.
Kehräysäänen taajuus vaihtelee 20 – 30 värähdystä sekunnista.
Kissaeläinten kehrääminen ei ilmeisesti johdu ulkoisesta ärsykkeestä. Kehrääminen on osa
poikasen ja emon välistä suhdetta, mutta ilmenee myös kissan ja ihmisen välisessä suhteessa.
Kehräämisellä kissa voi ilmaista myös alistumista.
Kehrääminen ei olekaan kurkunpäästä tulevaa ääntä?
Kehrääminen ei olekaan kurkunpäästä tulevaa ”ääntä”, vaan jotakin paljon mystisempää?
Monet tiedemiehet uskovat, että sen aiheuttaa veren värähtely rintaontelon suuressa laskimossa.
Paikassa, jossa laskimo menee pallean läpi, laskimon ympärillä olevien lihasten supistuminen
(esim. kun kissan selkä on köyryssä) ”nipistää” verivirtaa ja saa aikaan värähtelyn,
jonka äänen ilmantäyttämät keuhkoputket ja henkitorvi moninkertaistavat.
Kehrääminen ei ole vain ääntä, vaan sen voi tuntea värähtelynä. Kun kissanpennut syntyvät,
ne ovat sokeita, niillä ei ole hajuaistia ja niiden korvat ovat kehittymättömät. Ne reagoivat
pääasiassa emonsa kehräämisen aiheuttamaan värähtelyyn, jonka mukaan ne hakeutuvat emon lähelle.
Lähteet
Taylor, David, Kissakäsikirja, Otava, 2002.
Kodin suuri eläinkirja 4, Weilin+Göös, 1979.
http://www.biol.lu.se/zoofysiol/Djurartiklar/Katt.html
Creative Commons
Lumileopardi sivun logossa Copyright
Tambako the Jaguar
Tumma kissa sivun yläreunassa
Copyright
eleda 1
Kuva sivun alareunassa
Copyright
Kevin Steele
Creative Commons:
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
|
|
|
|