|
|
VILLIKISSA (Felis silvestris)
Villikissasta on neljä päämuotoa eli alalajia. Yksi elää Euroopassa, yksi Aasiassa, yksi
Afrikassa ja neljäntenä on kesykissa eli kotikissa, joka on valloittanut koko maailman.
Osa tutkijoista pitää kutakin, kunkin maanosan ryhmää yhtenä alalajina, jossa on
maantieteellistä muuntelua. Maanosien villikissat voidaan jakaa myös useampiin alalajeihin,
tällöin Euroopastakin löytyy kahdeksan eri alalajia eurooppalaiselle villikissalle
eli eurooppalaiselle metsäkissalle.
Eurooppalainen villikissa eli eurooppalainen metsäkissa (Felis silvestris silvestris) (European wild cat)
Alalajit:
Felis silvestris cretensis (Kreeta) (sukupuutossa, vaikka joistakin
havainnoista mainintoja) -
Felis silvestris caucasia (Kaukasus ja Turkki) -
Felis silvestris grampia (pohjoinen ja läntinen Skotlanti) -
Felis silvestris jordansi (Baleaarit) -
Felis silvestris reyi (Korsika) -
Felis silvestris sarda (Sardinia ja Sisilia) -
Felis silvestris tartessia (Iberian niemimaa) -
Felis silvestris silvestris (Eurooppa)
Aasianvillikissa eli aavikkokissa (Felis silvestris ornata) (Asiatic Wildcat)
Alalajit: Felis silvestris caudata (Kaspianmeren seudut) -
Felis silvestris ornata (Intiasta Iraniin) -
Felis silvestris shawiana (Kiina ja Mongolia)
Afrikanvillikissa eli nubiankissa (Felis silvestris libyca) (African wild cat)
Alalajit:
Felis silvestris brockmani (Itä-Afrikka) -
Felis silvestris cafra (Etelä-Afrikka) -
Felis silvestris foxi (Länsi-Afrikka) -
Felis silvestris griselda (Keski-Afrikka) -
Felis silvestris lybica African Wildcat (Pohjois-Afrikka) -
Felis silvestris ocreata (itäinen Keski-Afrikka) -
Felis silvestris mellandi (läntinen Keski-Afrikka)
Kesykissa eli kotikissa (Felis silvestris catus) (Domestic cat)
Kotikissa jakaantuu satoihin kissarotuihin. Yleisin kissa on kuitenkin maatiaiskissa.
Jos luonnosta ottaisi nyt itselleen
villikissan pennun, niin hellyydenkipeää kotikissaa ja lemmikkiä siitä ei
itselleen saa, vaikka olisi kuinka ystävällinen. Villikissa säilyttää
villiytensä ja etäisyytensä ihmiseen.
|
|
|
|
|
Skotlannin villikissa.
Eurooppalaisesta villikissasta Skotlannilla on oma alalajinsa, joka elää vain Skotlannissa.
Lajia on jäljellä enää alle 400 yksilöä ja sukupuutto uhkaa
tätä Brittein saarten ainutta kissapetoa. Molemmissa kuvissa yllä Skotlannin villikissoja,
ylemmässä emo pentuineen. Myös sivun alimmassa kuvassa sama emo pentuineen.
EUROOPPALAINEN VILLIKISSA ELI EUROOPPALAINEN METSÄKISSA (Felis silvestris silvestris).
Euroopassa luonnosta tavataan kolme kissaheimon edustajaa, yksi näistä
lajeista on metsäkissa eli eurooppalainen villikissa. Aitoa metsäkissaa
ei ole maastossa aina helppoa erottaa villiintyneestä kesykissasta.
Sen ruumiilla on pituutta
48 - 80 cm ja sen paino on 3,5 - 8 kg. Metsäkissa on tuntuvasti suurempi kuin
kotikissa - mutta nämä kaksi ovat niin
lähisukulaisia, että ne risteytyvät ja jälkeläiset ovat lisääntymiskykyisiä.
Vahva, poikkijuovainen häntä on metsäkissan selkeä tuntomerkki.
Levinneisyys.
Muinoin metsäkissoja eli Euroopassa joka puolella läpi laajan mantereen.
Nykyisin metsäkissaa tavataan
paikoin Keski- ja Etelä-Euroopassa ja useilla alueilla on kantojen todettu kasvaneen
viime vuosikymmeninä. Saksan, Ranskan, Belgian ja Espanjan syrjäisimmät
metsäseudut ovat metsäkissan elinaluetta.
Pohjoisimpana sitä tavataan eteläisessä Baltiassa ja Brittein
saarilla, siellä ainoastaan Skotlannissa. Venäjällä metsäkissa
on suhteellisen yleinen Kaukasusvuorten erämetsissä. Metsäkissaa ei
tavata Suomessa, Ruotsissa eikä Norjassa. Norjalainen metsäkissa
on yksi kotikissan roduista, ei villikissa - vaikka sillä onkin
takanaan oma historiansa. Muinaisten viikinkien lyhytkarvakissojen ja
ristiretkeläisten mukana maahan kulkeutuneiden pitkäkarvakissojen arvellaan
olleen alkuna norjalaiselle metsäkissarodulle.
|
|
|
|
|
Lisääntyminen.
Metsäkissa elelee suurimman osan
vuodesta yksikseen, vain kiima-ajaksi helmi-maaliskuussa eri sukupuolet lyöttäytyvät yhteen.
Naaraitten kiima-aikana hajut ja huudot houkuttelevat paikalle useita uroksia,
jotka seuraavat naarasta useita päiviä nahistellen jatkuvasti ja kovaäänisesti.
Yhdeksän tai kymmenen viikon kuluttua parittelusta naaras synnyttää kahdesta
kolmeen pentua suojaisaan paikkaan. Pentuja imetetään noin kuukausi, minkä
jälkeen emo alkaa vähitellen opettaa niitä lihansyöntiin. Usein se vie niille
elävää saalista, jotta pennut oppivat itse tappamaan saaliinsa. Emo ja pennut
pysyttelevät yhdessä 4 - 5 kuukautta. Uros ei osallistu lainkaan pentujen hoitoon.
Ravinto ja elintavat.
Pikkujyrsijät ovat metsäkissan pääravintoa - mutta se saalistaa
myös jäniksiä, lintuja ja hyönteisiä. Metsäkissa on mieluiten liikekannalla
aamun ja illan hämärinä hetkinä. Päivää se saattaa viettää ja paistatella vaikkapa korkean
puun oksalla torkkuen. Yölläkin se saattaa kiivetä puuhun, mutta kylmimpinä aikoina
se vetäytyy johonkin suojaisaan koloon taikka onkaloon.
|
|
|
|
|
AFRIKANVILLIKISSA (Felis silvestris lybica) - kuva yllä.
Afrikkalainen villikissa, joka tuntee myös nimet nubiankissa ja libyankissa,
on samankokoinen, kuin eurooppalainen muoto, mutta sen ulkonäkö
vaihtelee enemmän.
Afrikanvillikissa on hiekanruskea tai harmaankeltainen, ja sen hännässä on mustia raitoja.
Turkki on lyhyempi kuin eurooppalaisen alalajin. Se on myös huomattavasti pienempi:
pituus ilman häntää on 45 – 75 cm, häntä 20 – 38 cm, ja se painaa 3 – 6,5 kg.
Turkin väritys vaihtelee mustasta kellanpunaiseen, minkä
ansiosta ne sulautuvat hyvin erilaisiin elinympäristöihin metsistä
puoliaavikoille. Afrikkalaisen villikissan värikuviot ja hännänpää muistuttavat
kesykissan vastaavia. Tämän vuoksi jotkut tutkijat katsovat, että kesykissa
on polveutunut pikemminkin afrikkalaisesta kuin eurooppalaisesta villikissasta.
Afrikanvillikissalla turkki on ohuempi, kuin Euroopan metsäkissalla, mikä
johtuu eroista ilmaston lämpöoloissa.
|
|
|
|
|
|
Levinneisyys.
Afrikanvillikissaa tavataan Pohjois-, Itä- ja Etelä-Afrikassa, Keski-Aasiassa,
Arabian niemimaalla ja Välimeren saarilla. Siten siitä käytetyt nimet nubiankissa
ja libyankissa ovat harhaanjohtavia, sillä sen laaja levinneisyysalue kattaa
melkein koko Afrikan - vain läntisen Afrikan trooppisista sademetsistä
se puuttuu. Pikkujyrsijät muodostavat tämän villikissan ruokavalion, mutta se voi
saalistaa myös jäniksiä, suunnilleen jäniksen kokoisia dikdikantilooppeja ja
isompien antilooppien vasoja.
|
|
|
|
|
Kuvassa gordoninvillikissa.
Gordoninvillikissa (Felis silvestris gordoni) on yksi lukuisista villikissan alalajeista. Se elää
Arabian niemimaalla Omanissa ja Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa. Se viihtyy
kalliokoissa, matalilla kukkuloilla ja vuorilla. Ihan avointa hiekka-aavikkoa
se kaihtaa. Tämä kissa liikkuu
salaperäisillä retkillään öiseen aikaan ja siten sitä nähdään hyvin harvoin.
Paitsi, kuten kuvassa - eläintarhoissa.
Elinvoimainen kanta. Maailman luonnonsuojeluliitto eli IUCN
(The World Conservation Union) on määrittänyt vuonna 2006 uhanalaisuusluokituksessaan villikissan
tilan elinvoimaiseksi (LC, Least Concern) - eli
kyseessä on hyvin tunnettu laji, jonka kanta on runsas tai vakaa.
Poikkeuksena villikissojen joukossa on Skotlannin villikissa,
joka on
vaarantunut laji. Maailman luonnonsuojeluliitto eli IUCN
(The World Conservation Union) on määrittänyt vuonna 2006 uhanalaisuusluokituksessaan
Skotlannin villikissan tilan vaarantuneeksi (VU, Vulnerable). Vaarantuneeseen lajiin kohdistuu
suuri uhka keskipitkällä aikavälillä hävitä luonnosta.
|
|
|
|
