Kissaeläimet Felidae

VILLIKISSA (Felis silvestris) - viisi alalajia

Villikissasta, josta aiemmin käytettiin myös nimitystä metsäkissa, on aiemmin eroteltu kymmenittäin eri alalajeja maantieteellisen sijoittumisen mukaan, ja varmaan näin tehdään jossakin vieläkin. Viimeisin määrittely (IUCN: Felis silvestris) jakaa villikissat vain viiteen alalajiin. Yksi villikissan alalajeista elää Euroopassa, kaksi Aasiassa ja kaksi Afrikassa. Vielä kuudentena silvestris-kissana on kissa - kesykissa eli kotikissa, afrikanvillikissan alalaji, joka on valloittanut koko maailman.

Euroopanvillikissa (Felis silvestris silvestris) (European wild cat) - Eurooppa ja Turkki.

Aasianvillikissa (Felis silvestris ornata) (Asiatic Wildcat) - Pakistan, Intia, Mongolia ja Kiina.

Kiinanvillikissa (Felis silvestris bieti) (Chinese Mountain Cat) - Kiina, endeeminen alalaji, esiintyy vain Kiinassa. Tätä alalajia on aiemmin pidetty lajina, kiinanaavikkokissana, ja näin voi tehdä joku tutkija vieläkin.

Afrikanvillikissa (Felis silvestris lybica) (African wild cat) - Pohjois-Afrikka, Lähi-Itä ja Länsi-Aasia Araljärvelle saakka. Kesytetyn kissan esi-isä.

Afrikanvillikissa (Felis silvestris cafra) (African wild cat) - Eteläinen Afrikka.

Kissa - kesykissa eli kotikissa (Felis catus) (Domestic cat)

Monet tutkijat pitävät nykyisin kissaa jo omana lajinaan, eivät enää villikissan alalajina, jollainen se kehityksensä alkuaikoina on ollut. Kun kissa katsotaan lajiksi, sen tieteellinen nimi on Felis catus. Villikissasta kehittynyt, kesy kissa jakaantuu noin 80 kissarotuun. Yleisin kissa on kuitenkin maatiaiskissa. Jos luonnosta ottaisi nyt itselleen villikissan pennun, niin hellyydenkipeää kotikissaa ja lemmikkiä siitä ei itselleen saa, vaikka olisi kuinka ystävällinen. Villikissa säilyttää villiytensä ja etäisyytensä ihmiseen.

Kuvassa oikealla euroopanvillikissa (Felis silvestris silvestris).

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla Copyright Tambako the Jaguar

Villikissan yleisiä ominaisuuksia

Pienten kissaeläinten haju- ja makuaisti ovat verraten hyvin kehittyneet. Eteenpäin suuntautuneet silmät ovat suuret ja ulkonevat, ja niiden verkkokalvon takana on kalvo, tapetum lucidum, joka heijastaa verkkokalvolle osuneen valon takaisin. Silmäterä voi paitsi laajeta, myös supistua huomattavasti suojaksi päivänvalolta. Pienillä kissaeläimillä silmä kapenee aivan pieneksi pystyraoksi. Kuulo villikissallakin on erityisen hyvin kehittynyt.

Villikissan tasapainoaisti on erityisen hyvin kehittynyt ja se on taitava kiipeilijä. Jos sattuisi käymään niin onnettomasti, että se putoaa, niin se kuitenkin putoaa aina jaloilleen. Pudotessaan se sivaltaa hännällään, niin että vartalo kiertyy vastakkaiseen suuntaan, kunnes jalat ovat alaspäin.

Villi ja rauhallinen kissa

Villikissa elää vapaata eli villiä elämää, muta käytökseltään se ei suinkaan normaalioloissaan ole mitenkään hurja ja villi, vaan päinvastoin hyvinkin rauhallinen ja piilotteleva. Petomaiset piirteet tulevat esille vain saalistuksessa ja puolustautumisessa.

Euroopanvillikissan (Felis silvestris silvestris) perhe kurkkii yllä metsän siimeksestä. Vasemmalla yksi pennuista.

Villikissoja tutkitaan

Eri maantieteellisillä alueilla asuvien villikissojen, sekä myös villikissojen ja kotikissan sukulaisuussuhteissa on vielä selvittämättömiä seikkoja, joita tutkitaan. Myös yksi kissaeläinlaji voi muuttua villikissan alalajiksi. Vuonna 2007 esitetty tutkimustieto kertoi (Driscoll et al. 2007), että kiinanaavikkokissa ei olisikaan laji, vaan villikissan (Felis silvestris) alalaji. (IUCN: Felis silvestris)

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat Copyright Joachim S. Müller

Euroopanvillikissa (Felis silvestris silvestris).

Euroopassa luonnosta tavataan kolme kissaheimon edustajaa, yksi näistä lajeista on villikissa. Aitoa villikissaa ei ole maastossa aina helppoa erottaa villiintyneestä kesykissasta. Sen ruumiilla on pituutta 48 - 80 cm ja sen paino on 3,5 - 8 kg. Villikissa on tuntuvasti suurempi kuin kotikissa - mutta nämä kaksi ovat niin lähisukulaisia, että ne risteytyvät ja jälkeläiset ovat lisääntymiskykyisiä. Vahva, poikkijuovainen häntä on villikissan selkeä tuntomerkki.

Levinneisyys

Muinoin villikissoja eli Euroopassa joka puolella läpi laajan mantereen. Nykyisin villikissaa tavataan paikoin Keski- ja Etelä-Euroopassa ja useilla alueilla on kantojen todettu kasvaneen viime vuosikymmeninä. Saksan, Ranskan, Belgian ja Espanjan syrjäisimmät metsäseudut ovat villikissan elinaluetta. Pohjoisimpana sitä tavataan eteläisessä Baltiassa ja Brittein saarilla, siellä ainoastaan Skotlannissa. Venäjällä villikissa on suhteellisen yleinen Kaukasusvuorten erämetsissä.

Eurooppalainen villikissa saalistustunnelmissa sveitsiläisessä eläinpuistossa - Wildpark Langenberg, Zürich, Sveitsi.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Tambako the Jaguar

Villikissoja ei Suomessa

Villikissaa ei tavata Suomessa, Ruotsissa eikä Norjassa. Norjalainen metsäkissa on yksi kotikissan roduista, ei villikissa - vaikka sillä onkin takanaan oma historiansa. Muinaisten viikinkien lyhytkarvakissojen ja ristiretkeläisten mukana maahan kulkeutuneiden pitkäkarvakissojen arvellaan olleen alkuna norjalaiselle metsäkissarodulle. Suomenkin luonnossa liikkuu villejä kissoja, mutta ne ovat aina kotikissasta villiintyneitä kissoja.

Lisääntyminen

Villikissa elelee suurimman osan vuodesta yksikseen, vain kiima-ajaksi helmi-maaliskuussa eri sukupuolet lyöttäytyvät yhteen. Naaraitten kiima-aikana hajut ja huudot houkuttelevat paikalle useita uroksia, jotka seuraavat naarasta useita päiviä nahistellen jatkuvasti ja kovaäänisesti. Yhdeksän tai kymmenen viikon kuluttua parittelusta naaras synnyttää kahdesta kolmeen pentua suojaisaan paikkaan. Pentuja imetetään noin kuukausi, minkä jälkeen emo alkaa vähitellen opettaa niitä lihansyöntiin. Usein se vie niille elävää saalista, jotta pennut oppivat itse tappamaan saaliinsa. Emo ja pennut pysyttelevät yhdessä 4 - 5 kuukautta. Uros ei osallistu lainkaan pentujen hoitoon.

Ravinto ja elintavat

Pikkujyrsijät ovat villikissan pääravintoa - mutta se saalistaa myös jäniksiä, lintuja ja hyönteisiä. Villikissa on mieluiten liikekannalla aamun ja illan hämärinä hetkinä. Päivää se saattaa viettää ja paistatella vaikkapa korkean puun oksalla torkkuen. Yölläkin se saattaa kiivetä puuhun, mutta kylmimpinä aikoina se vetäytyy johonkin suojaisaan koloon taikka onkaloon.

Eurooppalainen villikissa (Felis silvestris silvestris).

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Joachim S. Müller

Afrikanvillikissa - Maasai Mara, Kenia.

Afrikkalainen villikissa, joka tuntee myös nimet nubiankissa ja libyankissa, on samankokoinen, kuin eurooppalainen muoto, mutta sen ulkonäkö vaihtelee enemmän. Afrikan villikissa on hiekanruskea tai harmaankeltainen, ja sen hännässä on mustia raitoja. Turkki on lyhyempi kuin eurooppalaisen alalajin. Se on myös huomattavasti pienempi: pituus ilman häntää on 45 75 cm, häntä 20 38 cm, ja se painaa 3 6,5 kg. Turkin väritys vaihtelee mustasta kellanpunaiseen, minkä ansiosta ne sulautuvat hyvin erilaisiin elinympäristöihin metsistä puoliaavikoille. Afrikkalaisen villikissan värikuviot ja hännänpää muistuttavat kesykissan vastaavia. Tämän vuoksi jotkut tutkijat katsovat, että kesykissa on polveutunut pikemminkin afrikkalaisesta kuin eurooppalaisesta villikissasta. Afrikan villikissalla turkki on ohuempi, kuin Euroopan villikissalla, mikä johtuu eroista ilmaston lämpöoloissa.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright David Bygott

KAIKKI KISSASTA