|
|
Puuleopardi (Neofelis nebulosa)
Puuleopardin nimi johtaa hieman harhaan, sillä se ei kuulu samaan sukuun leopardien kanssa.
Lajin luokittelu on ollut aina ongelmallista. Sille onkin annettu tieteelliseksi
nimeksi Neofelis, joka tarkoittaa "uudiskissaa". Nimi viittaa johonkin
ennennäkemättömään. Puuleopardilla ei aiemmin ollut eläviä lähisukulaisia,
ja se oli sukunsa ainut edustaja. Nyttemminhän sen suvussa on toinenkin laji,
sille lähisukuinen borneonpuuleopardi, joka julkistettiin keväällä 2007.
Ominaisuuksia.
Puuleopardilla on raskasrakenteinen ruumis, verraten iso pää, lyhyehköt raajat
ja hyvin pitkä, lähes tasapaksu häntä. Silmien värikalvo on keltainen, silmäterät
supistuvat pystyviiruiksi. Kulmahampaat ovat poikkeuksellisen suuret, sapelimaiset
ja yläleuassa kolme kertaa leveyttään pitemmät. Kaikista nykyisin elävistä
kissaeläimistä se näine kulmahampaineen muistuttaa eniten muinaisia
sapelihammaskissoja, joille se lienee onkin sukua.
Puuleopardin kallo on kissaeläimelle lyhyt ja sillä on ruumiin kokoon nähden
kaikista kissaeläimistä suurimmat kulmahampaat.
Puuleopardin turkki on
kuvioiltaan ainutlaatuinen. Turkki on pehmeä ja tiheä, tummien
juovien, täplien ja lajille tyypillisten pilvimäisten kuvioiden kirjailema.
Pohjaväri on tuhkan- taikka kellervänharmaa, selässä joskus punavivahteinen,
vatsapuolella hyvin vaalea. Selän keskellä on kaksi tummaa pitkittäisjuovaa.
Juovia on myös niskassa, kaulan sivuilla ja poskissa. Selän ja kupeiden
pilvikuviot ovat suurehkoja, pohjaväriä hivenen tummempia, mustareunaisia
ja muodoltaan pitkulaisia. Kaulassa, vatsassa ja raajoissa on mustia täpliä
ja laikkuja.
Puuleopardin englanninkielinen nimi tuleekin sen turkista,
se on Clouded leopard, eli vapaasti kääntäen "pilvipantteri".
Häntä on tyviosasta laikukas, kärkiosasta rengasjuovainen.
Puuleopardin ruumiilla on pituutta 60 - 100 cm ja paino on 11 - 20 kg.
Paksulla hännällä voi olla pituutta jopa 110 senttiä eli se voi olla yli
puolet eläimen koko pituudesta.
Pieni mutta vaarallinen. Puuleopardin melko pieni koko hämää, sillä sen kynnet ja hampaat paljastavat
oitis, että on kyseessä petoeläin. Puuleopardin tikarimaiset kulmahampaat
ovat vartaloon nähden suuremmat kuin millään muulla kissaeläimellä.
Se pystyykin tappamaan jopa gibbonin ja villisian kokoisia eläimiä.
Puuleopardin silmät ovat hyvin sopeutuneet yöelämään. Silmien värikalvo on kellertävä,
ja pupillit supistuvat kirkkaassa valossa pystysuoriksi viiruiksi kuten kissalla.
|
|
|
|
|
|
Levinneisyys. Puuleopardi elää Aasiassa: Nepalin, Pohjois-Intian, Burman, Malesian, Indonesian
ja Etelä-Kiinan tiheissä, trooppisissa metsissä, vuoristoseuduilla jopa 2 500 metrin
korkeudessa. Se viettää lähes kaiken aikansa puissa ja on kiipeilijänä
heimonsa taitavimpia. Vankoille oksille se hyppää, mutta saattaa edetä
oksaa pitkin myös ylösalaisessa asennossa, käpäliensä varassa riippuen.
Eräistä levinneisyysalueensa osista, mm.
Etelä-Kiinan rannikolla olevasta Hainanin-saaresta, laji on hävinnyt.
Taiwanissakin se on sukupuuton partaalla. Puuleopardia vainotaan sen
turkin vuoksi, mutta puussaeläjänä se kärsii myös metsäalueitten
vähenemisestä. Synkimmältä sen tulevaisuus näyttää Taiwanissa ja
Malesiassa, joissa hakkuut ovat pienentäneet metsäalaa rajusti.
|
|
|
|
|
Saaliseläimet. Saaliseläimiä ovat apinat, oravat ja linnut. Lisäksi puuleopardi metsästää maassa
liikkuvia sorkkaeläimiä. Kun peura taikka villisika tulee riittävän lähelle,
oksalla väijyvä puuleopardi loikkaa sen päälle ja nitistää sen puremalla.
Puuleopardi osaa myös kalastaa. Täysikasvuinen peto tarvitsee 170–450 grammaa ruokaa
päivittäin, mutta voi syödä kerralla enemmänkin. Kun se saa saaliikseen linnun, se
kynii tämän ennen syömistä, jotta höyheniä ei joudu vatsaan.
Elämää puissa.
Puuleopardi on ruumiinrakenteeltaan hyvin sopeutunut elämään korkealla puiden oksilla.
Sen ruumis on vanttera ja pitkänomainen. Sillä on suhteellisen suuret tassut ja
lyhyehköt jalat, jotka soveltuvat kapeilla oksilla liikkumiseen. Huomattavan pitkä
ja paksu häntä puolestaan auttaa petoa säilyttämään tasapainonsa vaikeakulkuisessa
latvustossa. Puuleopardi on margain ohella ainoa kissaeläin, jonka ranteet taipuvat
täydet 180 astetta. Tämän ominaisuuden ansiosta se voi laskeutua vaivattomasti
pystysuoraa puunrunkoa pitkin pää alaspäin tai vaikka roikkua vaakasuorasta oksasta
pitäen kiinni vain takajalkojensa kynsillä. Sen tiedetään myös liikkuvan silloin
tällöin oksilla selkä maata kohti. Eläimellä on pitkät ja terävät kynnet, jotka
pureutuvat hyvin puun pintaan ja takaavat tiukan pidon. Puuleopardi onkin
kokoisekseen petoeläimeksi erinomainen kiipeilijä.
|
|
|
|
|
Lisääntyminen. Kantoaika on 90 - 95 vrk ja pentuja syntyy 2 - 4. Naaras synnyttää pentueensa
puun onkaloon. Pennut avaavat silmänsä 10 - 12 vuorokauden ikäisinä, uskaltautuvat
pesän ulkopuolelle ensimmäisen kerran kolmeviikkoisina ja itsenäistyvät
noin 9 kuukauden iässä. Puuleopardeja on myös eläintarhoissa, joissa
lajin säilyminen yritetään turvata. Eläintarhoissa puuleopardin
lisääntyminen on kuitenkin ongelmallista, sillä uros saattaa kiima-aikana
tappaa naaraan. Puuleopardi saavuttaa sukukypsyyden kahden vuoden ikäisenä.
Vankeudessa se elää keskimäärin 11-vuotiaaksi, mutta voi saavuttaa jopa 17 vuoden iän.
Sukupuuton partaalla. Puuleopardien nykyistä yksilömäärää ei tiedetä, sillä niiden elinalueilla
laskentoja on vaikea tehdä, mutta kantojen arvellaan
harventuneen niin, että puuleopardia uhkaa sukupuutto. Hyvin paljon liittyy arveluita erityisesti
puuleopardiin, sillä se elää hyvin salaperäistä ja näkymätöntä
elämää ja liikkuu yleensä öisin ja vielä puissa. Sitä kuvaa hyvin se,
että ensimmäistäkään kuvaa villistä puuleopardista
ei ainakaan vuoteen 2004 mennessä ole onnistuttu saamaan. Kaikki puuleopardikuvat
on otettu eläintarhoissa. Myös liki kaikki havainnot niiden elintavoista
on tehty ja yritetty päätellä eläintarhoissa.
Puuleopardien tarkkaa lukumäärää ei tiedetä, sillä huonosti tunnetusta lajista on
vaikea tehdä yksilölaskentaa. Kannan kooksi on kuitenkin arvioitu 4 000 – 10 000 yksilöä,
ja laji on luokiteltu uhanalaiseksi. Vankeudessa puuleopardeja elää parisataa, mutta
kannan lisääminen tarhaoloissa on vaikeaa. Vain noin 20 prosenttia tarhatuista eläimistä
on saanut omia jälkeläisiä.
Ihmisen apu voi estää puuleopardin sukupuuton. Metsien vähenemisen
ohessa puuleopardia uhkaavat sairaudet ja pentukato. Puuleopardeja yritetään
saada lisääntymään tarhaoloissa, näin tehdään mm. Khao Kheowin eläinpuistossa
Thaimaassa. Tehtävä on hyvin vaikea. Usein urokset eivät suostu parittelemaan
naaraan kanssa, vaan tappavat sen. Eläinten käytös viittaa siihen, että
ne saattavat olla yksiavioisia. Parinmuodostukseen voi kulua pitkä aika
ja nämä ihmisen suorittamat pakkoliitot eivät ole uroksen mieleen.
Toisaalta, urosten aggressiivinen käytös voi johtua myös tarhaolojen
aiheuttamasta stressistä ja turhautumisesta.
Puuleopardien arvaamattoman käytöksen vuoksi eläintarhassa syntyvät
pennut viedään heti turvaan. Pentuja oli tässä tarhassa syntynyt vuoteen
2004 mennessä vain kymmenkunta.
Alalajit
Neofelis nebulosa brachyurus, Taiwanissa
Neofelis nebulosa macrosceloides, Burmassa ja Nepalissa
Neofelis nebulosa nebulosa, Etelä-Kiinassa ja Kaakkois-Aasiassa
Vaarantunut laji. Maailman luonnonsuojeluliitto eli IUCN
(The World Conservation Union) on määrittänyt vuonna 2006 uhanalaisuusluokituksessaan
puuleopardin tilan vaarantuneeksi (VU, Vulnerable). Vaarantuneeseen lajiin kohdistuu
suuri uhka keskipitkällä aikavälillä hävitä luonnosta.
|
|
|
|
