Kissaeläimet Felidae

Sapelihammaskissat Machairodontinae - makairodontit

Yllä kuvassa eräs sapelihammaskissa, Megantereon cultridens - jota voisi pitää esihistoriallisena jaguaarina, jonka kaltainen se oli. Se painoi 90 - 150 kg. Tämän suvun sapelihammaskissoja eli eri puolilla maapalloamme, sekä Afrikassa, Amerikassa, että Euroopassa - aikavälillä noin 4,5 miljoonaa vuotta - 10 000 vuotta sitten. Kuvan laji on mahdollisesti smilodonin esi-isä.

Ensimmäiset sapelihampaiset pedot esiintyivät jo noin 34 miljoonaa vuotta sitten, vaikka niidenkin kehitys oli alkanut jo aikaisemmin eoseenikaudella. Myöhemmin tämän jälkeen, kehittyivät sapelihampaiset kissalajit. Ensimmäiset kissat, ennen sapelihammaskissoja, olivat nykyisen Etelä-Amerikan jaguarundin kaltaisia puissa viihtyviä pikkupetoja. Noin kymmenen miljoonaa vuotta sitten niistä kehittyi sittemmin sukupuuttoon kuolleen kehityshaaran tuloksena, mahtavia sapelihampaisia kissapetoja, jotka hallitsivat maapalloa lähes nykypäivään asti. Sapelihammaskissat kuuluvat kissaeläinten heimossa Felidae, alaheimoon Machairodontinae. Koko tämä alaheimo on sukupuuttoon kuollut.

Sapelihampaita oli muillakin kuin kissoilla. Sapelihampaat eivät olleet vain kissaeläinten ominaisuus, vaan tuolloin sapelihampaita oli useilla petonisäkäsryhmillä, jotka eivät olleet läheistä sukua toisilleen. Sapelihampaisia muotoja on ollut kissaeläinten heimon lisäksi, oligoseenikaudella eläneessä sukupuuttoon kuolleessa, mäyrää tai ahmaa muistuttavassa nimravidien heimossa. Myös pussieläimissä, joiden ainoa tunnettu sapelihampainen muoto on eteläamerikkalainen noin 8 - 5 miljoonaa vuotta sitten elänyt Thylacosmilus, sekä sukupuuttoon kuolleissa kreodonteissa.

Smilodonin kallo - American Museum of Natural History.

Sapelihammaskissojen sapelihampaat. Sapelihammaskissat saivat nimensä yläleuan suurista kulmahampaista. Sapelihampaat olivat usein sivuiltaan litistyneet ja takareunastaan sahalaitaiset, mikä teki niistä tehokkaasti leikkaavat ja lävistävät. Lävistäminen saattoi olla hampaille kuitenkin tuhoisaa, sillä ne rikkoutuivat luihin osuessaan. Sapelihampaiset kissaeläimet luokitellaan hampaan muodon mukaan puukkohampaisiin (engl. dirk-toothed) ja sapelihampaisiin (engl. scimitar-toothed).

Kaikilla sapelihammaskissoilla oli suhteellisen heikot alaleuat, mutta pään alaspäin suuntautuvaa liikettä ohjaavat lihakset saattoivat olla hyvinkin voimakkaat, mikä oli olennaista suurten ja hidasliikkeisten eläinten tappamiseen. Nämä kissat pystyivät aukaisemaan leukojaan 65 astetta. Sapelihampaisten kissamuotojen ei uskota olevan kuitenkaan nykykissojemme suoranaisia esi-isiä, vaan ne kehittyivät jostakin kaukaisesta esi-isästä omille teilleen ja ovat kuitenkin sukua nykykissaeläimille. Kenotsooisen maailmankauden tertiääri- ja kvartäärikausien luonteenomaisimpia petoeläimiä ovat olleet juuri sapelihammaskissat eli makairodontit, joita eli sekä Euraasiassa, että Amerikassa ja Afrikassa.

Sapelihammaskissa söi ihmisiäkin. Esihistoriallisten ihmisten luita on tutkittu, tarkoituksena selvittää, missä määrin nuo esi-isämme joutuivat petoeläinten hyökkäysten kohteiksi. Kolme eteläafrikkalaista tutkijaa, Julia Lee-Thorp, J. Francis Thackeray ja Nikolaas van der Merwe, ilmoittavat saaneensa välillistä näyttöä asiasta. He olivat analysoineet kuuden Afrikassa miljoonia vuosia sitten eläneen petoeläimen hammaskiillettä ja saaneet selville, että kolme niistä - leopardi, täplähyeena ja sukupuuttoon kuollut sapelihammaskissalaji, Megantereon cultridens, olivat varmasti käyttäneet ravinnokseen ihmisen lihaa. Hammasfossiilien kiilteen koostumus antaa luotettavaa tietoa eläinten ruokavaliosta. Kiille sisältää etupäässä kalsiumia ja fosfaattia, mutta siinä on myös hieman hiiltä. Tutkimukset keskittyvät juuri tähän hiileen, sillä se paljastaa, mitä eläin on käyttänyt ravinnokseen. Hammaskiilteen sisältämä hiili on peräisin saaliseläimistä - ja niiden ravinnosta.

Smilodonit saalistavat

Kuva © Copyright Atlas Virtual da Pré-História

Metsästystä laumana ja vaanimalla. Jääkaudella kehittyi sapelihammaskissoja, jotka saalistivat laumana, nykyisten leijonien tapaan. Homotherium-sukuun kuuluvat sapelihammaskissat erikoistuivat nuorten mammuttien metsästykseen. Nykyisinkin Afrikan leijonat saalistavat kahden, kolmen ja neljän vuoden ikäisiä norsuja. Tähän tarvitaan kokonainen lauma yhteistyökykyisiä leijonia. Samoin homotheriumin on täytynyt toimia laumana kaataakseen nuoria mammutteja. Pieniä poikasia norsut suojelevat niin tehokkaasti, että niiden nappaaminen on vaarallista ja vaikeaa.

Homotherium poikkesi rakenteeltaan muista sapelihammaskissoista. Yleensä sapelihammaskissoilla oli matalat jalat ja pitkä selkä. Homotherium sen sijaan oli pitkäraajainen. Eturaajat olivat selvästi pitemmät kuin takaraajat, minkä vuoksi se saattoi ulkonäöltään muistuttaa hiukan nykyistä täplähyeenaa. Ruumiinrakenteensa ansiosta se saattoi laukata pitkiäkin matkoja, ja käyttää kestävää juoksuaan hyväkseen saalistuksessa.

Muut sapelihammaskissat saalistivat vaanimalla. Kaikilla sapelihammaskissoilla oli pitkä ja vahva kaula, joka mahdollisti sapeleiden tehokkaan käytön.

Sapelihammaskissat sopeutuivat kymmenen miljoonan viime vuoden aikana monenlaisiin ympäristöihin ja saaliseläimiin. Nykyisten kissaeläinten tapaan ne olivat joustavia käytökseltään. Hyvä esimerkki joustavuudesta on Etelä-Amerikan jaguaari, joka jääkaudella keskittyi suurriistaan. Kun monet suuret kasvinsyöjät kuolivat mantereelta sukupuuttoon, oppi jaguaari tyytymään pienempään riistaan, kuten jyrsijöihin. Lisäksi se saalistaa taitavasti vyötiäisiä, jotka nykyään useilla alueilla ovat sen pääravintoa.

Hoplophoneus-suku pitää sisällään kissan kaltaisia eläimiä. Se eli Pohjois-Amerikassa ja kuului Nimravidae-heimoon, joka alkoi kehittyä jo 55 miljoonaa vuotta sitten. Tämän suvun nisäkäs oli vain etäistä sukua smilodoneille, mutta myös sillä oli hyvin suuret kulmahampaat saaliin lävistämiseen. Täten se olemukseltaan muistutti juuri sapelihampaiden osalta smilodoneja, mutta oli kooltaan pieni, leopardin kokoinen.

Dinictis oli kuin hoplopphoneus, mutta se oli kooltaan suunnilleen servaalin kokoinen ja näytti pieneltä leopardilta. Servaalin tavoin se oli luultavasti ruohotasankojen saalistaja. Tämä laji eli noin 40 miljoonaa vuotta sitten Pohjois-Amerikassa ja siitä käytetään nimitystä valesapelihammaskissa. Sillä oli yläleuassaan kohtuullisen suuret hampaat, jotka näkyivät selkeästi ulkona suusta. Sen kallo oli hennompi, kuin Felidae-heimon sapelihammaskissalajeilla.

Minkä kokoisia sapelihammaskissat olivat? Sapelihammaskissat painoivat lajin mukaan alle sadasta kilosta jopa neljäänsataan kiloon. Usein urokset olivat kookkaampia kuin naaraat, sillä nykyisen tiikerin tapaan sapelihammaskissauros saattoi hallita laajaa reviiriä, jonka alueelle mahtui usean naaraan elinpiiri. Uros joutui puolustamaan reviiriään toisia uroksia vastaan. Sapelihampaita varmasti käytettiin näissä taisteluissa ja suuresta koosta oli apua.

Smilodon Kuva © Copyright The Field Museum.

Smilodon. Smilodon on 2 500 000 – 10 000 vuotta sitten elänyt sapelihammaskissasuku, johon kuuluu ainakin kolme nykyisin tunnustettua lajia: Smilodon gracilis, Smilodon fatalis ja Smilodon populator.

S. gracilis on pienin, painaen vain 55 - 100 kg. Se on myös varhaisin smilodon, elänyt 2,5 miljoonaa - 500 000 vuotta sitten. Muut smilodon-lajit ilmeisesti kehittyivät tästä lajista.

S. fatalis on tunnetuin smilodon (kuvassa sivun alareunassa). Se on elänyt 1,6 miljoonaa - 10 000 vuotta sitten Pohjois-Amerikassa ja läntisessä Etelä-Amerikassa. Sillä oli painoa 160 - 220 kg, joten se oli keskikokoinen näiden kolmen joukossa.

S. populator, joka eli Etelä-Amerikan itäisissä osissa, puolestaan on suurin, painaen 300 - 400 kg. Sen yläleuan kulmahampailla oli pituutta 28 cm - hampaista näkyi 17 cm. Se on elänyt 1 miljoonaa - 10 000 vuotta sitten. Se kamppailee kaikkien aikojen suurimman kissapedon asemasta Euroopan luolaleijonan (Panthera leo spelaea) kanssa. Nämä kaksi jättiä elivät yhtä aikaa, mutta eri mantereilla. Luolaleijona eli ajalla 300 000 - 10 000 vuotta sitten.

Parhaiten eri sapelihammaskissoista tunnettu suku Smilodon eli Amerikassa. Suvun nimeä käytetään yleisesti tämän lajinkin yleisnimenä, ja näin puhutaan smilodonista, kun tarkoitetaan lajia. Smilodon oli suuri, sapelihampainen kissaeläin, joka asusti avoimella ruohoarolla. Se oli kooltaan noin nykyisen leijonan kokoinen ja painoi lajista riippuen 55 - 400 kg. Se oli leijonaa massiivisempi ja lihaksikkaampi. Sillä oli lihaksikas niska ja lyhyt häntä. Sillä oli pienet aivot ja suurin osa sen kallosta oli leukoja ja hampaita. Smilodonit elivät nykyleijonan tapaan perheryhmissä ja jahtasivat suuria laumaeläimiä, kuten biisoneja, mammutteja, peuroja ja amerikankameleita. Smilodonin sapelihampaat ulottuivat pitkälle alaleuan alle, joten eläin saattoi käyttää niitä avaamatta suutaan edes kovin suureksi.

Smilodonin puruvoima. Tietokonemallinnuksissa on havaittu, että smilodonin puruvoima on ollut yllättävän vähäinen, vain noin 100 kg neliösenttimetrille. Nykyisen leijonan puruvoima on kolmisen kertaa suurempi. Kun sapelihampailla on voinut purrakin vain pehmeään - ei koskaan luuhun, sillä se olisi koitunut heti näiden sapeleiden tuhoksi - niin itse asiassa nämä hampaat näyttävyydestään huolimatta, ovat olleet käytössä myös rajalliset. Smilodon ei ole voinut tuosta vaan yrittää purra saaliseläintä hengiltä, sillä se olisi voinut koitua sen hampaiden tuhoksi. Nykytulkinnan mukaan sapelihammaskissat käyttivät vahvaa eturuumistaan ja voimakkaita eturaajojaan, painaakseen saaliseläimen maahan, minkä jälkeen ne lävistivät ja viilsivät auki saaliin kaulan käyttäen hyväkseen erityisen vahvoja niskalihaksiaan. Ylempien kulmahampaitten takareunat olivat tässä toimessa tehokkaat, kuin viikatteen terät.

Sapelihammastiikeri? Smilodonia kutsutaan erheellisesti sapelihammastiikeriksi - mutta yksikään sapelihampaisista eläinlajeista ei ollut tiikeri. Smilodon ei näyttänyt ollenkaan tiikeriltä, eikä ole edes näyttöä eikä tietoa siitä, että sen turkissa olisi ollut raitoja.

Sapelinkäyttö piti opetella. Suurin osa sapelihammaskissoista oli tyypillisiä yksin elelijöitä. Monien nykykissojen tapaan ne tapasivat lajitovereitaan rauhanomaisesti vain paritellakseen. Poikkeuksena olivat nuoret yksilöt ja emot. Sapelimaiset kulmahampaat kehittyivät vasta aikuisille eläimille, ja jälkeläiset olivat siihen asti riippuvaisia emänsä saalistustaidoista. Vielä kulmahampaiden muodostumisen jälkeenkin poikaset viipyivät emonsa luona oppiakseen käsittelemään saalista.

Sukupuutto jääkauden päättyessä. Sapelihammaskissat katosivat maan päältä, yhtään ainutta lajia ei jäänyt henkiin. Viimeiset näistä kissoista kuolivat sukupuuttoon vasta viimeisen jääkauden loppupuolella, noin 10 000 eaa. Ilmeisesti näiden lajien sukupuutto liittyy siihen, että samaan aikaan, kun ilmastossa tapahtui jääkauden päättyessä suuria muutoksia - katosivat sukupuuttoon kuollen myös useat sapelihammaskissojen saaliseläimistä. Myös ihminen saalisti tuolloin niitä samoja lajeja, joita sapelihammaskissatkin saalistivat, ja osallistui siten ainakin välillisesti sapelihammaskissojen sukupuuttoon. Myös gepardi, muista nykykissoista rakenteeltaan ja tavoiltaan poikkeava kissaeläin, näyttää lähes hävinneen tuolloin. Amerikan gepardi, Miracinonyx, tuhoutui kokonaan. Hyvällä onnella pieni populaatio nykygepardia, Acinonyx säilyi ja jatkoi sukuaan nykypäivään saakka. Osin sapelihammaskissojen sukupuutto kuitenkin on selvittämättä, sillä sapelihammaskissat olivat selviytyneet useista, varhemmista jääkausista.

Nykyajan "sapelihammaskissa". Nykyajan "sapelihammaskissana" voisi pitää puuleopardia, jolla suhteellisesti ottaen on kissaeläimistä pisimmät kulmahampaat. Se ei kuitenkaan ole sapelihammaskissa, eikä smilodonin jälkeläinen. Nykyisin ei elä ainuttakaan sapelihampaista kissaeläinlajia, eikä smilodonin jälkeläistä.

Lähde: Lars Thomas: Ihmisliha maittoi muinaispedoille

Creative Commons
Lumileopardi sivun logossa Copyright Tambako the Jaguar
Megantereon cultridens sivun yläreunassa Copyright belgianchocolate
Kuva Smilodonin kallosta Copyright ConspiracyofHappiness
Kuva Smilodonista sivun keskellä Copyright happy via
Kuva Smilodonista sivun alareunassa Copyright Dantheman9758
Creative Commons: Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.

www.tunturisusi.com