|
|
Kissaeläimet Felidae
Afrikan savannit
Afrikan suuret nisäkkäät lukujen valossa. Koko Afrikan suurten nisäkkäiden määrä on arvioitu
10 miljoonaksi. Niistä yhdessä ainoassa maassa, eli Tansaniassa elää noin kolme miljoonaa -
eli 30 % koko maanosan suurista eläimistä. Tansanian pinta-ala on vain kolme
prosenttia Afrikan maa-alasta, joka on 30 miljoonaa neliökilometriä. Muita Afrikan maita, joissa yhä on paljon
suuria eläimiä, ovat Etelä-Afrikka, Botswana, Namibia, Zimbabwe, Sambia, Kongon demokraattinen
tasavalta ja mahdollisesti Sudan ja Gabon. Monipuolinen luonto eläimineen
on Afrikassa puristunut pääasiassa suojelualueille, eikä edes Tansaniassa juuri näe
suuria eläimiä suojeltujen alueiden ukopuolella.
Kaikki eläimet, mukaanlukien pienetkin. Tansaniassa on tavattu yhteensä
322 maalla ja merellä elävää nisäkästä. Esimerkiksi Intiassa vastaava lajimäärä on
316 ja Suomessa 60. Euroopan maissa lajien määrä on aina alle sata.
Leijonia arvioidaan koko Afrikassa olevan noin 20 000, sen lisäksihän niitä onkin
vain runsaat 300 aasianleijonaa Intiassa, Girin suojelupuistossa. Leijonista valtaosa,
eli vähintään 7000, mutta luultavasti yli 8000 yksilöä, elää Tansaniassa. Keniassa
leijonia on yli 3500. Luonnonympäristön tilaa hyvin kuvaa norsujen määrä ja norsuja
on Tansaniassa yli 100 000, Keniassa puolestaan 25 000 yksilöä vuonna 1994. Tällä
hetkellä norsuja Keniassa on jonkin verran enemmän.
Savannit. Siellä, missä suuria nisäkkäitä on paljon, kuten Tansaniassa,
hallitsevat savannit. Savanneja Afrikassa on vain Saharan eteläpuolella, mutta niitä
on myös laajoilla alueilla Etelä-Amerikassa ja Australiassa, sekä Kaakkois-Aasiassa,
Keski-Amerikassa ja Pohjois-Amerikan eteläisimmissä osissa. Savannit jaetaan
erilaisiin pää- ja alatyyppeihin. Tansanian savannit jaetaan kahteen päätyyppiin,
jotka ovat Itä-Afrikan savannit ja miombo-savannit. Miombolla näkymä
on metsäisempi, kuin Itä-Afrikan savannilla. Miombollakin puustoa on kuitenkin
niin vähän, että puiden latvusto ei sulkeudu, mikä on tärkeä metsää ja savannia
erottava seikka. Kaikille savanneille tyypillisiä
ovat niiden kolme ominaisuutta:
1) vuoden selvä jakautuminen kuivaan kauteen ja sadejaksoon.
2) aluskasvillisuutta hallitsevat heinät
3) puuvartiset kasvit (puut, jotka harvoin poikkeuksin ovat enintään
yhdeksän metrin mittaisia ja pensaat, joiden keskikorkeus 3 - 5 metriä)
Savannin heinä. Edelleenkään ei ole olemassa tyhjentävää vastausta siihen
kysymykseen, miten verrattain kuivat ja kovien olosuhteiden savannit kykenevät
ylläpitämään niin suuria eläinlaumoja. Heinäkasvillisuus on kuitenkin se
tärkeä tekijä, jonka varassa kaikki muu on ja joka pitää hengissä
suuret kasvinsyöjien laumat, joista puolestaan ovat riippuvaisia
petoeläimet. Heinät ovat savannin selkäranka, mutta koko systeemi tarvitsee
toimiakseen myös puut ja pensaat, jotka antavat savannille sen tyypillisen
puoliavoimen yleisilmeen. Savannin peruspilareita ovat myös maa, tuli ja laidunnus.
Maaperä on hapan ja siinä alumiinin liukeneminen estää puiden menestymistä.
Heiniin tällä ei ole juurikaan vaikutusta. Tuli, eli toistuvat tulipalot
pitävät maisemaa tehokkaasti avoimena, mutta eivät tuhoa heinää samalla tavalla.
Savannia ylläpitävistä voimista kolmas tärkeä tekijä on laidunnus, joka haittaa
heiniä vähemmän kuin puita.
Serengeti. Tansaniassa sijaitseva Serengetin kansallispuisto - kuva yllä - muodostaa ytimen
Serengeti-Maran ekosysteemille, jonka pinta-ala
on 27 000 neliökilometriä. Serengeti on maailman mitassa
ainutlaatuinen ekosysteemi. Keskipisteenä ovat
merten tavoin avoimet tasangot, joilla gnuantiloopit (kuvassa vasemmalla)
vaeltavat vuodesta toiseen ravitakseen
itseään ja lisääntyäkseen. Muutaman viikon aikana syntyy satojatuhansia
vasikoita ja tämä tietää yltäkylläistä aikaa alueen kymmenelletuhannelle
suurpedolle, leijonille ja täplähyeenoille. Neljäsosa vasikoista
tulee tapetuksi. Gnuantilooppi
on Afrikan tärkeimpiä vaelluseläimiä.
Pelkästään Serengeti-Maran kahdesta miljoonasta
suuresta nisäkkäästä lähes kaksi kolmasosaa, eli 1 250 000 on gnuita.
Tarkoin ei tiedetä, miksi juuri gnut menestyvät niin hyvin, mutta yksi
syy on niiden tarkka lisääntymiskierto. Serengetissä voi yhtenä ainoana
päivänä syntyä 15 000 gnuvasikkaa ja tämä takaa sen, että mitkään pedot
eivät ehdi syödä vasikoita niin paljon, että siitä olisi suurtakaan haittaa.
Muita runsaslukuisia vaelluseläimiä ovat seepra, thomsoningaselli ja
grantingaselli.
Afrikassa viisi suurpetoa. Afrikassa elää viisi suurta petoeläintä,
kissaeläimet leijona, leopardi ja gepardi, sekä täplähyeena ja savannikoira,
jonka nimenä on myös hyeenakoira. Yllä kuvassa täplähyeena, joka
voi olla vaarallinen vastus myös leijonalle, jonka kanssa se usein kilvoittelee
samasta saaliista. Leijonanpennuille se on erityisen vaarallinen. Täplähyeenat
elävät 35 - 80 yksilön laumoina. Täplähyeenalla on erityisen vahvat leuat ja hyvin kuuluva
ääni. Sen matala ulvonta voi kuulua viiden kilometrin päähän ja sen lisäksi
se urahtelee, kirkuu, nauraa ja hekottaa.
Penikkatautia. Kaiken arvaamattomuudesta jopa Serengetin eläinten kannalta
paratiisimaisissa oloissa antoi muistutuksen vuonna 1994 penikkatauti,
joka hävitti tuolloin noin 4000 leijonan kannasta muutamassa vuodessa puolet.
Savannikoirat, joiden aiempi nimi oli hyeenakoira, penikkatauti
tappoi alueelta miltei tyystin. Penikkatautia levittivät hyeenat,
jotka eivät itse sairastuneet suun kautta leviävään tautiin,
mutta siirsivät sitä tehokkaasti eteenpäin taistellessaan saaliista
vuoroin kesykoirien ja vuoroin leijonien kanssa.
Afrikannorsu on maailman suurin maaeläin, eikä sillä ole luonnossa vihollisia -
vaikka leijonat saalistavat tilaisuuden tullen kyllä sen pieniä jälkeläisiä. Kuvassa apinanleipäpuu,
joka harvoin on yli 15 metriä korkea, mutta ympärysmittaa on monilla puilla
yli 20 metriä. Norsut repivät apinanleipäpuista makupaloikseen kuoret ja pistelevät niihin
syöksyhampaillaan reikiä, etsiessään kuivana aikana puun sisuksista sinne varastoitunutta
vettä.
Viidakon kuningas?! Kumpi onkaan viidakon kuningas, onko se mittasuhteiltaan
ja voimiltaan ylivertainen norsu, vai onko se sittenkin leijona? No, tarkkaan ottaen
Afrikan leijona ei kuitenkaan voi olla koskaan viidakon kuningas, vaikka niin toistuvasti
esitetään. Leijona ei nimittäin elä viidakossa, ainakaan afrikanleijona - viidakoita siellä,
missä niitä onkin, se mieluummin oikein välttelee ja viihtyy avoimella savannilla.
Afrikan luonnonpuistoissa leijonalaumat viettävät näkyvillä paikoilla hyvin näkyvää
elämää, toisin kuin vaikkapa leopardit, jotka kaikissa oloissa pyrkivät
pysymään piiloissaan.
Savannilla kumisevat matalat äänet! Sivun yläreunan kuvassa on yksi Afrikan
symboleista, kirahvi. Sitä ja norsua yhdistävät matalat äänet. Kauan ja itse
asiassa aina 1990-luvulle asti luultiin, että kirahvit ovat mykkiä. Kunnes sitten
lopulta havaittiin, että ne keskustelevat keskenään sittenkin. Niiden aikaansaamat
hyvin matalat äänet ovat ihmiskorvalle kuulumattomia infraääniä, joiden kesto,
taajuus ja voimakkuus vaihtelevat selvästi. Norsuistahan havaittiin sama ilmiö
1980-luvulla. Niillä on myös hyvin matalia, alle 20 hertsin taajuisia ääniä,
joilla on äärimmäisen tärkeää merkitystä yksilöiden ja laumojen välisessä
yhteydenpidossa. Ihminen ei kuule näitä ääniä edes läheltä, mutta norsut
itse kuulevat ne jopa yli 10 kilometrin päästä.
Afrikanleijona-naaras iltapäivän torkuilla.
TARUA VAIKO TOTTA - AFRIKASSA ELÄÄ KAKSI LEIJONALAJIA
Kaupungeissa kiertävät omat urbaanilegendansa, mutta savanneillakin kiertävät
omat savannilegendansa. Hyvät legendat ovat aina sellaisia, että ne tuntuvat
hyvin uskottavilta.
"Vuosikymmenien ajan eri puolilla Afrikkaa on tehty havaintoja epätavallisista
leijonista, erityisesti uroksista, joiden monet ominaisuudet ovat sopineet jo
ammoin sukupuuttoon kuolleeseen luolaleijonaan ja nykyleijonan yhteen alalajiin,
aasianleijonaan, joita elää enää Intiassa Girissä. On jopa esitetty, että
Afrikan leijonat voisivat jakautua kahteen lajiin, tasankoalueilla elävään
"laumaleijonaan" ja jokisysteemien tiheikköihin keskittyneeseen "puhveli"- eli
"jokileijonaan".
Verrattaessa eri lajeiksi epäiltyjen leijonien ominaisuuksia toisiinsa
niiden välillä on selviä eroja. Puhvelileijonien harjattomat tai heikkoharjaiset
urokset ovat laumaleijonia painavampia (jotkut yli 260 kg) ja hoikkarakenteisempia
ja niiden hartiakorkeus (jopa 122 cm, lähellä aikuisen miehen rinnankorkeutta)
on suurempi kuin voimakasharjaisen laumaleijonan. Puhvelileijonista nimenomaan
urokset saalistavat, tekevät sen yksin ja keskittyvät suuriin eläimiin
eli puhveleihin. Tämä selittää suuren koon, tiheikössä liikkumista
helpottavan hoikan rakenteen ja osaltaan myös harjan puutteen. Laumaleijonilla
saalistuksesta vastaavat pääosin naaraat, joten naaraat eivät samalla tavalla
hyödy uroksista. Siten laumaleijonaurosten täytyy taistella naaraiden
hallinnasta muita uroksia vastaan toisin kuin puhvelileijonaurosten. Niiden
huolehtiessa saalistuksesta tarvetta kamppailuun naaraista ei ole, ja urosten
välisten taistelujen puuttumiseen kytkeytyy myös sen vaatimaton harja
ja suurempi hartiakorkeus. Laumaleijonilla puolestaan tuuhea harja on hyvä
suoja taistelussa muita uroksia vastaan, ja matalamman hartiakorkeuden ansiosta
vanttera olemus auttaa pysymään taistelussa pystyssä.
Muita puhvelileijonaan liitettyjä ominaisuuksia ovat olleet hyvin tuuhea
hännänpään tupsu, solakampi kallon muoto ja pitkin mahanalustaa kulkeva
löysä nahkapoimu. Lisäksi "leijonalajien" sosiaalisessa elämässä on toisiinsa
verrattuna paljon eroja. Todisteita on jopa siitä, että laumaleijonasta täysin
poiketen puhvelileijonat pitävät mahdollisesti luolia, onkaloita tai muita
vastaavia paikkoja pysyvinä tukikohtinaan. Tähän viittaavia havaintoja on tehty
Ugandasta ja Tsavosta ja vanhassa kirjallisuudessa tapaan on viitattu
myös muualta Keniasta.
Leijonan jakautuminen kahteen lajiin taikka alalajiin on yhä epäselvää ja tutkimukset
jatkuvat, mutta suahilinkielisissä kansantarustoissa ja lauluissa on ollut
iät ja ajat neljä suurta kissapetoa. Ne ovat leijona, leopardi, gepardi
ja pelottavin kaikista on ollut ihmissyöjän mainetta niittänyt
"nunda" tai "mnqwa". Tämä kauhun sekaista kunnioitusta herättänyt otus
on liitetty "aasin kokoiseen" leijonaan, sellaiseen jolla ei ole harjaa".
(Olli Marttila: Suuri savanni).
Leopardi.
Lähteet:
Olli Marttila: Suuri savanni - 2003
Pieni kuva leopardista Copyright
Cat House
EFBC's Feline Conservation Center
Sivun ylin kirahvikuva Luca Galuzzi - kuva norsusta - seebrakuva Serengetistä David Dennis -
kuva täplähyeenasta LA Dawson
- Creative Commons:
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
Alin kuva leopardi puussa Tansaniassa Creative Commons.
Creative Commons
Lumileopardi sivun logossa Copyright
Tambako the Jaguar
Kirahvit sivun yläreunassa Copyright
Arno & Louise
Kuva thomsoningasellista sivun alareunassa
Copyright
TimoOK
Creative Commons:
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
|
|
|
|