|
|
Tiikerin alalajit
Tiikeristä on erotettu viime aikoihin asti kahdeksan alalajia, joista kolme on jo kuollut
sukupuuttoon ja eräiden sukupuuton
partaalla olevin alalajien säilyminen on eläintarhojen varassa. Nyt
on yllättäen löydetty uusi, elossa oleva tiikerin alalaji, joten tiikereiden
alalajien määrä on yhdeksän. Nykykäsityksen mukaan kaikki tiikerin alalajit
polveutuvat yhteisestä kantamuodosta, joka oli olemassa vielä vajaat 100 000 vuotta sitten.
Uudessa tutkimuksessa, jonka mukaan elossa olevia alalajeja onkin kuusi,
lähtökohtana olivat veri-, karva- ja ihonäytteet, joista selvitettiin
geenitekniikan keinoin kaikkiaan 134 yksilön välisiä sukulaisuussuhteita.
Muun muassa vertaamalla tiikereiden mitokondrion dna:ta saatiin tietoa eri
tiikeripopulaatioiden keskinäisistä sukulaisuussuhteista. Sukupuu tuotti yllätyksen:
indokiinantiikeriksi nimetyn alalajin sisällä onkin kaksi geneettisesti niin erilaista
kantaa, että ne on syytä erottaa omiksi alalajeikseen.
Indokiinantiikereiden elinalue ulottuu Malakan niemimaalta Thaimaan, Kambodzhan, Vietnamin,
Laosin ja Myanmarin kautta aina Kiinan rajalle asti. Malakan niemimaan tiikerikanta
poikkeaa muista elinympäristön pirstoutumisen takia hajallaan olevista
indokiinantiikeri-populaatioista niin paljon, että se muodostaa oman tiikerin alalajin,
malakantiikerin (Panthera tigris jacksoni).
Elossa olevat kuusi alalajia ovat siperian- eli amurintiikeri,
bengalin- eli intiantiikeri,
indokiinantiikeri, malakantiikeri, kiinantiikeri ja sumatrantiikeri. Näistä tosin kiinantiikerin
asema luonnossa on kyseenalainen ja on mahdollista, että se luonnosta on jo kuollut
sukupuuttoonkin.
Jo sukupuuttoon kuolleet kolme muuta tiikerin alalajia ovat
jaavantiikeri, kuollut sukupuuttoon 1980-luvulla, balintiikeri,
kuollut sukupuuttoon 1940-luvulla ja kaspiantiikeri, joka on kuollut sukupuuttoon 1950-luvulla.
Siperian- eli amurintiikeri (Panthera tigris altaica). Siperiantiikerin
elinaluetta on kaukaisin Siperia ja toisen nimensä mukaisesti sitä tavataan
Kiinan ja Venäjän Siperian rajajoen Amurin maisemista. Luoteisimmassa Kiinassa
ja Pohjois-Koreassa elää muutama yksilö, pääosan sijoittuessa Siperiaan.
Siperiantiikerin elinmaisemaa ovat Siperian mittaamattomat havupuu- ja koivumetsät.
Jos jossakin on huikaisevaa eksotiikkaa, niin sitä on varmastikin siinä,
kun valtava siperiantiikeri värikkäässä raitaturkissaan ilmestyy näkösälle
talvivaipassaan nukkuvan Siperian taigan
äänettömästä, loputtomasta valkeudesta. Helpompaa on kuvitella tiikeri
kuumaan sademetsään, mutta niin vain on tämä alalaji sopeutunut näihinkin karuihin
ja suuren osan vuotta varsin hyisiin ja talvisiin oloihin. Kesäaikaan
siperiantiikerit viihtyvät myös metsäisillä vuorilla jopa 1200 metrin korkeudessakin,
mutta talvisin ne laskeutuvat alas suojaisempiin laaksoihin. Vaikka naaraiden
kiima-ajat voivat esiintyä ympäri vuoden, on siinä huippujakso tammi-helmikuussa.
Naaras ja uros ottavat yhteyden toisiinsa ennen parittelua sarjoilla
kutsuhuutoja.
Siperiantiikerit ovat tiikereiden tapaan yön yksinäisiä kulkijoita ja eläjiä.
Siperiantiikerillä on hieman muita tiikereitä pitempi turkki.
Tiikerin alalajien joukossa siperiantiikerit kasvavat isoimmiksi ja ne ovat
samalla koko kissaeläinten heimon suurimmat edustajat. Urosten pituus voi olla
3,3 metriä ja paino nousta aina 300 kiloon, naaraiden pituuden jäädessä
2,6 metriin ja painon noin 100 - 167 kiloon. Väritykseltään näiden tiikereiden
oranssinkeltainen on kaikkein vaaleinta alalajien joukossa. Pääravintoa
ovat hirvet ja villisiat. Hirvien ja villisikojen liikkuessa laajalla alueella,
sitä samaa on tehtävä niiden jäljillä siperiantiikereiden. Naaraiden asuinalueella
on kokoa 100 - 400 neliökilometriä, mutta uroksilla jopa 800 - 1000 neliökilometriä.
Siperiantiikeri välttää ainakin toistaiseksi sukupuuton - määrä luonnossa 600.
Maailman suurin kissaeläin siperiantiikeri ei Maailman luonnonsäätiön WWF:n mukaan ole enää
kuolemassa sukupuuttoon.
Venäjällä vuonna 2007 tehtyjen laskentojen mukaan tiikereitä on itäisessä Siperiassa 480 - 520.
Naapurimaat mukaan lukien tiikereitä on arviolta 600. WWF:n mukaan luku on suurempi
kuin kertaakaan yli sataan vuoteen.
Vuonna 1994 WWF ja Venäjän hallitus aloittivat suojeluohjelman, joka on lähes kaksinkertaistanut tiikereiden määrän.
Suunnilleen saman verran, eli noin 400 yksilöä on sijoitettuina eläintarhoihin
ympäri maapallon. Tiikereiden pitäminen eläintarhoissa on kallista, sillä eläimet
vaativat paljon järjestelyjä ja hoito- ja huoltotoimia, joten eläintarhoihinkaan ei ole
mahdollista sijoittaa tiikereitä paljonkaan enempää.
Bengalin- eli intiantiikeri (Panthera tigris tigris).
Suurin osa bengalin- eli intiantiikereistä, jolle tunnetaan myös vanha nimitys kuningastiikeri,
elää Intiassa, mutta niitä on myös Nepalissa, Bangladeshissa, Bhutanissa ja Myanmarissa.
Elinympäristöt vaihtelevat suuresti, Himalajan alemmilta kylmiltä, metsäisiltä rinteiltä, joilla
se kiipeää vain noin kahden kilometrin korkeuteen,
Sundarbansin höyryäville mangrovesoille - ruokoisilta räme- ja suomailta
Intian kuumana hehkuville, kärventyneille kukkulaylängöille - ja pohjoisemman Intian rehevänkosteista
metsista Rajasthanin kuivemmille metsämaille.
Intiantiikeriurosten keskipaino on 220 kg, painavimmat voivat painaa
noin 250 kg. Mittaa uroksilla on kuonosta hännänjuureen 2,9 metriä.
Naaraat ovat pienempiä, niiden keskipituuden ollessa noin 2,5 metriä ja painon
noin 140 kg. Chitwanissa tehtyjen
tutkimusten mukaan urostiikerin reviiri on 50 – 100 neliökilometriä, ja samalle
alueelle mahtuu vähintään kolme naarasta. Samaa sukupuolta olevien eläinten
reviirit eivät mene päällekkäin.
Intiantiikereiden arvioitu, ja virallisesti julkistettu määrä luonnossa on ollut
3500 - 4800 yksilöä. Vuonna 2002 ilmoitettiin intiantiikereiden määräksi 3700.
Elokuussa vuonna 2005 kertovat tiikereitä suojelevat tahot, että näiden
tiikereiden todellinen määrä on enää noin 2000. (MTV3/Uutiset 22.8.2005).
Runsaat 300
intian- eli bengalintiikeriä elää eläintarhoissa, pääosin Intiassa. Ensimmäiset
tiikerit sijoitettiin Intiassa eläintarhaan jo vuonna 1880, paikka oli
Aliporen eläintarha Kalkutassa. Intiantiikereiden elo ja lisääntyminen
vangittuina on onnistunut varsin hyvin, mutta tilannetta hämärtää näiltä osin
se, että useat eläintarhojen intiantiikereistä ovat vuosien mittaan mahdollisesti
lisääntyneet muiden tiikerialalajien kanssa - ja siten kaikki tiikerit Intian
eläintarhoissa eivät välttämättä ole puhtaita intiantiikereitä. On siten
kyseenalaista käyttää niitä intiantiikerikannan lisääntymisessä ja turvaamisessa.
Intiantiikereiden määrä romahtamassa vuonna 2007.
Toukokuussa vuonna 2007 ennakoi tuorein intiantiikereihin kohdistunut laskenta,
että niiden määrä on romahtanut ja voinut jopa puolittua vuoden 2002
tasosta. Tuolloin intiantiikereitä arvioitiin elävän 3700 yksilöä.
Laskentamenetelmä oli kuitenkin toisenlainen kuin nyt. Eläimien määrää pääteltiin
jalanjälkien perusteella. Uudet luvut perustuvat laskentaan 16 tiikerinsuojelualueella;
kaikkiaan alueita on 28. Laskenta on määrä saada valmiiksi vuoden loppuun mennessä.
Tiikereitä hävittää salametsästyksen lisäksi metsien nopea hupeneminen ja
kaupunkiasutuksen leviäminen. Vuonna 2005 viranomaiset myönsivät tosiksi
suojelujärjestöjen tiedot, joiden mukaan salametsästäjät olivat tappaneet 122
tiikeriä neljän vuoden aikana.
Salametsästäjät myyvät tiikerien turkkien lisäksi kynnet ja luut suureen hintaan
kiinalaisten perinnelääkkeiden valmistajille. Suojelujärjestöjen mukaan Intian ja
Kiinan viranomaiset ovat sekaantuneet kauppaan. Syksyllä 2006 Intian parlamentti
hyväksyi kansallisen elimen tutkimaan villieläimiin liittyvää rikollisuutta.
|
|
|
|
|
Indokiinantiikeri (Panthera tigris corbetti). Kuvassa yllä.
Indokiinantiikerin, jonka
nimi on myös malaijantiikeri,
keskeistä elinaluetta on Thaimaa - niitä elää myös Myanmarissa, eteläisessä
Kiinassa, Kambodsassa, Laosissa, Vietnamissa ja Malesian niemimaalla.
Indokiinantiikeri nimettiin omaksi alalajikseen vasta vuonna 1968.
Sen elinmaastot sijaitsevat kaukaisilla, vuoristoisilla ja metsäisillä rajaseuduilla
ja siksi näiden tiikereiden tutkimus ja seuranta on jäänyt vähäisemmäksi.
Indokiinan tiikerit ovat hieman intiantiikeriä pienempiä ja tummempia.
Urosten pituus on 2,57 - 2,84 metriä, keskipituuden ollessa noin 2,7 metriä kuononpäästä
häntään ja painoa on noin
150 - 195 kg. Naaraiden pituus on 2,31 - 2,64 metriä ja painoa on noin 100 - 130 kg.
Villisiat ja hirvieläimet ovat tämän alalajin pääravintoa.
Luonnossa indokiinantiikereitä elää noin 1300 - 1800, vankeudessa maailman
eläintarhoissa on ainakin 60 yksilöä.
Muiden tiikerien tapaan indokiinantiikeri hallitsee omaa reviiriään. Uroksilla
reviirit ovat tiukasti erilliset, mutta uroksen reviiri voi limittyä osittain päällekkäin
useammankin naaraan reviirin kanssa. Tiikerit eivät yleensä taistele reviireistään,
vaan niille riittää se, että ne merkkailevat sen raja-alueita virtsaillen, mikä
riittää pitämään muut tiikerit loitolla ja avoimilta yhteenotoilta vältytään.
Indokiinantiikeritkin liikkuvat enimmäkseen öisin, mutta joskus, vuodenajasta riippuen,
ne saalistavat myöskin päivällä. Saalistaessaan ne luottavat enemmän näköönsä
ja kuuloonsa kuin hajuaistiinsa.
Malakantiikeri (Panthera tigris jacksoni).
Viimeisin vasta jokin aika sitten löydetty tiikerin alalaji. Se elää pienellä
alueella Malesiassa Malakan niemimaan kärjessä. Malakantiikeriä pidettiin pitkään
samana rotuna indokiinantiikerin kanssa, mutta hiljattain tehdyt tutkimukset
osoittavat sen olevan oma alalajinsa.
Kiinantiikeri (Panthera tigris amoyensis). Kuvassa yllä.
Kiinantiikerin elinaluetta ovat Kiinan keski-
ja itäosat.
Ehkä alle 20 kiinantiikeriä elää enää luonnossa. Elääkö enää tämänkään verran,
sitä ei kukaan voi tietää, sillä havaintoja kiinantiikeristä
ei ilmeisesti ole tehty enää vuosiin. Tai ainakaan Kiinan viranomaiset
eivät ole tehneet ensimmäistäkään havaintoa kiinantiikeristä viimeiseen
runsaaseen kahteenkymmeneen vuoteen. Ainoat, varsin epäluotettavat havainnot
ovat kiinalaisten metsästäjien ja kyläläisten tekemiä.
Muutamia kymmeniä kiinantiikereitä on sijoitettuina
Kiinan omiin eläintarhoihin, missään muualla maailmassa niitä ei ole.
Kiinantiikeri on äärettömän uhanalainen ja siitä voidaan todeta, että se
todellakin elää sukupuuton partaalla. Kokonsa puolesta tämä alalaji on yksi pienimmistä. Urosten keskipituus
on 2,5 metriä ja painoa uroksilla on noin 150 kg. Naaraiden samat mitat ovat
2,3 metriä ja 110 kg. Tämän alalajin elintavoista luonnossa tiedetään sen harvinaisuuden
vuoksi hyvin vähän.
Vain 40 - 50 vuotta sitten kiinantiikereitäkin arvioitiin elävän noin 4000.
Mutta Kiinan hallitus julisti tuolloin kiinantiikerin tuhoeläimeksi ja sitä
metsästettiin säälimättömästi. Nyt Kiina yrittää pitää eläintarhojensa
avulla kiinantiikerin lajina hengissä, mutta tulevaisuuden näkymät eivät ole hyvät.
Vuosikymmeniin ei eläintarhoihin ole saatu vangituksi luonnosta yhtään
kiinantiikeriä. Siten eläintarhojen liian pienen ja sisäsiittoisen
kannan myötä erilaiset rappeumat uhkaavat eläintarhojen
kiinantiikereitä. Useammatkin asiantuntijatahot eri puolilta maailmaa, näiden joukossa
US Fish and Wildlife Fund ja WWF,
yrittävät auttaa Kiinan hallitusta sen ponnisteluissa kiinantiikerikannan
säilyttämiseksi. Teknisistä apuvälineistä mainittakoon infrapunakamerat,
joiden avulla on yritetty tavoittaa villi kiinantiikeri kuvaan, siinä
kuitenkaan onnistumatta.
Kiinan hallitus yrittää varmasti tehdä kaikkensa kiinantiikerin eteen,
mutta tuleeko kaikki liian myöhään, sen näyttää tulevaisuus.
Oman uhkansa kaikkien tiikerien alalajien säilymiselle muodostaa se, että niiden ruumiin eri osia
on perinteisesti käytetty erilaisissa lääkitsemisissä ja tämän vuoksi
tiikerit kaikkialla ovat salametsästäjien vainoamia kohteita.
Perinteisessä itämaisessa lääketieteessä jauhettua tiikerin luuta käytetään
reuman ja monien muiden sairauksien hoitoon, ja tiikerin peniksestä valmistetaan
seksuaalisuutta kohottavaksi uskottuja rohtoja.
Salametsästys on elinalueiden häviämisen ohella suurin viidakon kuninkaiden, tiikereiden
säilymistä vaarantava tekijä. WWF on ollut mukana esimerkiksi Nepalissa
yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa muodostamassa tiikeripartioita,
joiden avulla salametsästystä on yritetty saada kuriin.
Jos tiikerin osien käyttöä lääkinnällisesti onkin mahdollisesti
saatu hieman hillityksi, rehottaa salametsästys myös niiden turkkien vuoksi.
Tiikereistä valmistetaan myös koriste-esineitä ja matkamuistoja turisteille.
Ongelma on myös niinkin, että kun tiikerinluut ovat pimeillä markkinoilla vähentyneet, on tilalle
alettu tuoda salametsästäen leopardin osia.
Sumatrantiikeri (Panthera tigris sumatrae). Kuvassa yllä.
Sumatrantiikeri elää nimensä mukaisesti ainoastaan Indonesiaan kuuluvalla
Sumatran saarella, sen viidakoissa ja viidakoitten peittämillä
vuorilla. Sumatrantiikerit ovat turkkinsa puolesta kaikkein tummimpia
tiikereitä. Tummuudesta on hyötyä, sillä se sulauttaa ne näkymättömiksi
yöksi pimenevän viidakon varjoihin, kun on aika lähteä saalistamaan.
Tiikerit itse yöneläjinä näkevät pimeydessä varsin hyvin ja on sanottu,
että niiden näkökyky yöllä on kuusi kertaa parempi, kuin ihmisellä.
Sumatrantiikerin turkin karva on myös lyhyempää,
kuin muilla alalajeilla. Kokonsa puolesta ne ovat eri alalajien joukossa kaikkein pienimmät tiikerit.
Uroksen keskipituus on 2,4 m ja paino noin 120 kg, naaraan 2,2 m ja 90 kg.
Ravinnon muodostavat
villisiat, ja isommat ja pienemmät hirvieläimet, kuten muntjakit. Mutta kaikki
muu pienempikin eteen osuva maistuu kaloista krokotiileihin, kanoihin ja hanhiin.
Sumatrantiikeri on hyvä uimari ja viihtyy vedessä.
Luonnossa uskotaan tällä hetkellä elävän noin 200 - 400 sumatrantiikeriä.
Sumatrantiikereitä uhkaa erityisesti elinalueiden menetys ja salametsästys.
Alalaji saattaa kuolla sukupuuttoon vielä tällä vuosisadalla, jollei Indonesiassa
ryhdytä pikaisesti suojelutoimiin.
Eläintarhoissa Indonesiassa, Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Australiassa
elää runsaat 200 sumatrantiikeriä.
Sumatrantiikereitäkin galleriassa.
Tiikerin yleisesittely - CLICK!
Valkoiset tiikerit - CLICK!
Tiikerin sukupuuttoon kuolleet alalajit - CLICK!
|
|
|
|
