|
|
Tiikerin sukupuuttoon kuolleet alalajit
Jo sukupuuttoon kuolleet kolme tiikerin alalajia ovat
jaavantiikeri, kuollut sukupuuttoon 1980-luvulla, balintiikeri,
kuollut sukupuuttoon 1940-luvulla ja kaspiantiikeri, joka on kuollut sukupuuttoon 1950-luvulla.
Kaspiantiikeri (Panthera tigris virgata) (Illiger 1815).
Heikkolaatuinen kuva yllä.
Kaspiantiikerit ovat aikoinaan eläneet Kaspianmeren alueella, Kaukasuksella -
Iranissa, Pohjois-Irakissa, Turkissa, Mongoliassa, Afganistanissa ja Venäjän Keski-Aasian
puoleisissa osissa sekä Azerbaidzanissa, Turkmenistanissa
ja Uzbekistanissa. Kaspiantiikeri on ollut hieman bengalintiikeriä pienempi tiikeri, mutta ei paljon,
sillä urosten paino on ollut 170 - 240 kg.
Turkki kyljiltä ruskeampi, talvella karva pitkää, juovat turkissa ohuehkot.
Niskaharjassa karva lyhyttä.
Neuvostoliitossa 1900-luvun alkupuolella tehtyjen
aluesuunnitelmien mukaisesti kaspiantiikereille ei tilaa maassa ollut ja armeija
määrättiin muun toimensa ohessa puhdistamaan laajoja seutuja tiikereistä.
Myös paikalliset asukkaat kaspiantiikerin elinseuduilla osallistuivat tähän
vuosikymmenestä toiseen jatkuvaan hävitystyöhön. Sen edetessä kaspiantiikereiden
määrä väheni rajusti ja viimeiset niistä vetäytyivät yhä vaikeapääsyisemmille ja syrjäisemmille,
vuorisille seuduille. Tigrovaya Balka entisen Neuvostoliiton alueella
ole se paikka, jossa sanottiin viimeisten kaspiantiikereiden sinnitelleen
elossa vielä 1950-luvulle tultaessa. Tosin, näihin väittämiin on syytä suhtautua
varauksin ja on mahdolllista, että sukuuttoon syöksyminen tapahtui jo aiemminkin.
Eräät lähteet tosin väittävät, että viimeinen kaspiantiikeri olisi ammuttu
Golestanin kansallispuistossa Pohjois-Iranissa vuonna 1959, mutta tämäkin tieto
on varsin kyseenalainen. Esiintyy myös dokumentoituja väitteitä siitä,
että vielä 1970-luvulla olisi Uludere-nimisessä paikassa Turkin Hakkarissa,
ammuttu kaspiantiikereitä. Edelleen jokin taho haluaa kyseenalaisen kunnian
viimeisen kaspiantiikerin surmaamisesta, sillä sellaisen olisi pitänyt tapahtua
vielä niinkin myöhään, kuin vuonna 1997 koillisessa Afganistanissa.
Eniten väittämiä on kuitenkin esiintynyt sille, että sukupuutto toteutui jo 1950-luvulla.
Vaikka uusimman tiedon mukaan sukupuutto todella saattoi tapahtua jo ennen
tuota vuosikymmentä.
Tutkijaryhmä selvitteli vuonna 2004 Turkissa kyselyin ja haastatteluin paikallisten
ihmisten kokemuksia tiikeristä. Vielä tällöin esiintyi huhuja isoista kissoista,
ja jotkut kertoivat niiden karjuntaa kuuluneen eri puolilta tutkittavaa aluetta.
Puhuttiin myös paikallisesta tiikerinmetsästyksestä, jonka mukaan aina 1980-luvun
puolivälin tienoille asti Turkissa olisi ammuttu 1 - 8 kaspiantiikeriä vuodessa
ja taljat olisi myyty sitten suuresta hinnasta Irakiin varakkaille ostajille.
Tutkijat lopettivat tässä vaiheessa nämä selvittelynsä monista eri syistä,
joista eräitä on liikkumisen turvattomuus Turkin itäisillä syrjäseuduilla -
mutta tutkimuksia "Turkin tiikereistä" on tarkoitus jatkaa vuonna 2005.
Eläintarhoissa Euroopassa on ollut aikoinaan ainakin yksi kaspiantiikeri,
sijaintipaikkana Berliini. Tiikereitä ovat ylimykset aikoinaan antaneet toisilleen
lahjoinakin ja ainakin näin on menetellyt persialainen prinssi Gheisar Massoud,
jolta tiikerinpennun on saanut lahjaksi afgaaniprinssi Ayoub Khan.
Juuri tämä tiikeri on jäänyt elämään kuuluisana historian lehdille siksi,
että siitä on olemassa valokuvakin ja tiikerinomistajasta Ayoub Khanista
tuli myöhemmin Afganistanin kuningas. Tämän lisäksi kaspiantiikeristä
on olemassa maailman museoissa joitakin taljoja ja muutamia valokuvia - siinä
melkein kaikki, mitä jäi jäljelle eräästä luomakunnan ihmeellisimmästä
ja upeimmasta luomuksesta,
kaspiantiikeristä.
Jaavantiikeri (Panthera tigris sondaica) (Temminck 1844). Eli Indonesiaan kuuluvalla
Jaavan saarella. Nähty viimeksi 1970-luvulla ja kuollut sukupuuttoon viimeistään 1980-luvulla.
Ulkonäöltään
hyvin paljon sumatrantiikeriä muistuttava, vaikkakin kooltaan ehkä hieman suurempi.
Raidat leveähköt ja tummat.
Jaavalta on löydetty kaikkien aikojen vanhin tiikerifossiili
(Panthera tigris trinilensis), joka ajoittuu aikaan 1,2 miljoonaa vuotta sitten.
Nämä tiikerin fossiiliset jäänteet on sijoitettu Hollantiin, Leidenin
luonnonhistoriallisen kansallismuseon Dubois-kokoelmaan. Vaikka tämä esihistoriallinen
tiikeri elikin muinoin Jaavalla, se ei liene jaavantiikerin esi-isä. Jääkauden
aikaan Indonesian saaret olivat yhteyksissä mantereeseen niin, että eläimet
saattoivat siirtyä suuntaan taikka toiseen. Suurin tällainen nisäkkäiden muuttoliike
sijoittuu aikaan noin 50 000 vuotta sitten, pleistoseenikaudelle, jolloin
tiikerit ilmeisesti Kiinan suunnalta asuttivat Jaavan. Kun Jaava sitten jäi eristyksiin,
alkoivat tiikerit saarella kehittyä omaksi alalajikseen.
Vielä 1800-luvun
alkupuolella jaavantiikereitä oli runsaasti. Ihmisten ja asutuksen lisääntyessä
kanta alkoi huveta ja jaavantiikerit ammuttiin ja myrkytettiin armotta pois
sieltä, minne ihminen muutti. Tämä tiikereiden joukkosurmaaminen oli sikälikin
ihmeellistä, että paikalliset ihmiset samalla pitivät tiikereitä kuolleiden
sukulaistensa reinkarnaatioina, eli uudelleen syntyneinä olemuksina.
Myös jaavantiikerin saalistusmahdollisuudet heikkenivät, kun saaliseläimet
vähenivät ja sen rinnalla niistä kilpailemassa olivat villikoirat ja leopardit.
1950-luvulle tultaessa jaavantiikereiden määrä oli kutistunut 20 - 25
yksilöön.
Kaakkoisen Jaavan suojelualueeksi julistettu Meru-Betiri muodostui viimeisten jaavantiikereiden
suojelu- ja pakopaikaksi, siellä niitä oli vuonna 1979 vielä hengissä ainakin kolme.
Tämän jälkeen ei ole tehty enää ensimmäistäkään havaintoa jaavantiikeristä
ja viimeinen alalajin edustaja on kuollut mitä ilmeisimmin 1980-luvun
alkupuolella. Kuitenkin myöhemminkin erilaisia etsintöjä on suoritettu siinä toivossa,
että joku yksilö olisi selviytynyt, mutta kun merkkiäkään yhdestäkään tiikeristä
ei ole havaittu, uskotaan sukupuuton tapahtuneen. Eräissä Euroopan
eläintarhoissa, kuten Rotterdamissa ja Berliinissä, oli 1900-luvun alkupuolella
muutamia jaavantiikereitä, mutta nämäkin vangitut yksilöt katosivat ajan myllerryksissä
jättämättä jälkeläisiä.
Yllä ainoa tiedetty valokuva balintiikeristä.
Balintiikeri (Panthera tigris balica) (Schwarz 1912). Kaikkein
pienikokoisin kaikista tiikerin alalajeista, painoa ehkä enimmilläänkin vain noin 100 kg. Eli Indonesiaan
kuuluvalla Balin saarella. Balin tiikerit eristyivät omaksi ryhmäkseen Jaavan tiikereistä
viimeisimmän jääkauden jälkeen, jolloin Jaavan ja Balin väliin muotoutui Balin salmi.
Bali on kooltaan varsin pienikokoinen, joten tiikereiden määrä siellä aina on ollut
varsin vähäinen. Balin asutuksen kasvaessa tiikereiden elinmahdollisuudet 1900-luvun
alkupuolella kävivät siellä yhä heikommiksi, maanviljelyksen levittäytyessä
ja saaliseläinten kadotessa.
Suurin syy balintiikerin tuhoon oli
kuitenkin metsästys. Alueella asuvat eurooppalaiset järjestivät tiikerinmetsästys-matkoja
muille eurooppalaisille ja näissä jahdeissa tapettiin kaikki balintiikerit,
jotka vain suinkin voitiin. Ensimmäisen ja toisen maailmansodan välisellä aikajaksolla
tämä tiikerinmetsästys oli erittäin laajaa ja ihan hallitsematonta ja säännöstelemätöntä.
Niinpä balintiikeri kuoli sukupuuttoon
1940-luvulla toisen maailmansodan päättymisen aikoihin, ehkä jo 1930-luvun lopulla -
tai se on voinut kuolla sukupuuttoon hieman myöhemminkin, eli 1950-luvun alkupuolella.
Tiedot siitä, että vielä 1950-luvulla olisi voinut olla elossa jokin yksilö,
perustuvat paikallisten ihmisten varsin epäluotettavina pidettäviin kertomuksiin.
Viimeinen suuren valkoisen metsästäjän ampuma balintiikeri kaatui Sumbar Kimassa,
Länsi-Balissa, 20.9.1937.
Varmaa tietoa viimeisen yksilön luonnollisesta kuolemasta luonnossa ei ole, kuten sitä useimmiten
ei minkään lajin kohdalla ole.
Balintiikeri on toinen Indonesiassa sukupuuttoon kuolleista tiikerin alalajeista
ja samalla ensimmäinen sukupuuttoon kuollut tiikerin alalaji.
Myös kolmatta Indonesian tiikeriä, sumatrantiikeriä, uhkaa sama kohtalo.
Tiikerin yleisesittely - CLICK!
Tiikerin elossa olevat alalajit - CLICK!
Valkoiset tiikerit - CLICK!
|
|
|
