|
|
|
Vuorikissa (Oncifelis geoffroyi)
on yksi Etelä-Amerikan kesykissan kokoisista villeistä
kissalajeista. Samalla se on yökissan ohella toinen täplikäs
pikkukissa, josta tiedetään varsin vähän.
Tämän lajin tieteellinen nimi juontuu ranskalaiseen
luonnontieteilijään nimeltänsä Geoffroy St Hilaire,
joka liikkui vuorikissan asuinseuduilla tutkimusmatkoillaan.
Hän löysi vuorikissan Boliviasta vuonna 1840.
Vuorikissan turkki on väriltään kellertävä tai harmaa ja siinä
on kauniita mustia täpliä taikka juovia. Vuorikissan pää
on erityisen leveä, korvien taustat ovat mustat ja niissä on selkeä
valkoinen laikku. Painoa vuorikissalla on 2 - 6 kg.
|
|
|
|
|
|
Levinneisyys ja elinympäristöt.
Vuorikissa elää metsäalueilla, korkealla Andeilla Boliviassa ja Pohjois-Argentiinassa,
mutta sen elinalue ulottuu myös läpi Brasilian idässä Uruguayhin
ja etelässä Patagoniaan asti. Myös pampa eli ruohikkotasanko on vuorikissalle
nimestään huolimatta, luontaista elinympäristöä. Lukumääräisesti vuorikissoja
on aika runsaasti, vaikka tarkempia tietoja määristä ei olekaan käytettävissä.
Vuorikissa on kuitenkin Etelä-Amerikan yleisin pieni kissalaji.
Pampalla vuorikissan kanssa yhteisillä alueilla elää myös pampakissa (Oncifelis colocolo).
Yökissakin (Oncifelis guigna) jakaa pienemmän elinalueensa vuorikissan kanssa
ja näitä kahta ei ole aina helppoa toisistaan erottaakaan.
|
|
|
|
|
Saalistusta ja vuorikissan elämää. Hiiret, rotat, liskot,
hyönteiset ja linnut maistuvat vuorikissalle saalistusretkillä. Kuten myös
"guinea pig", joka ei ole sika ollenkaan, vaan pikemminkin rotan taikka hamsterin
kaltainen eläjä, jota myös ihmiset ovat Etelä-Amerikassa käyttäneet ravinnokseen. Ja jos
sammakko onneton erehtyy hyppäämään vuorikissan näkösällä, ovat senkin
päivät luetut! Vuorikissalla on isot ja pyöreät korvat ja hyvin tarkka kuulo,
jota se käyttää apunaan, saalistaessaan paksussa ruohostossa.
Vuorikissa on yleensä
territoriaalinen eläin ja pysyttelee reviirillään. Vuorikissat ovat
taitavia kiipeilijöitä ja hyviä uimareita ja paikalliset ihmiset kutsuvatkin
niitä kalastajakissoiksi. Chilessä todettiin erään vuorikissan ylittävän
kymmeniä kertoja vuolaan, 30 metriä leveän virtapaikan, joka osui sen
säännöllisesti käyttämälle reitille. "Gato montes" on paikallisten
ihmisten vuorikissasta käyttämä nimi ja se tarkoittaa juuri vuorten kissaa.
Yön salamyhkäisenä kulkijana vuorikissa viettää päivänsä nukkuen joko
puiden oksistoissa tai jonkin kallion kolossa tai luolassa.
Vuorikissa elää ja liikkuu lisääntymisaikaa lukuun ottamatta yksin.
Myös vuorikissoissa on ihan mustia yksilöitä. Tämä musta vuorikissa vaikuttaa
ihan kesyltä kissalta - mutta lähempi tutkimus paljastaa, että kyse
on villistä vuorikissasta. Vuorikissoja on maailman eläintarhoissa viimeisimmän
tilaston mukaan ainakin yli 50.
|
|
|
|
|
Lisääntyminen. Vuorikissa kantaa 72 - 78 vuorokautta ja pentuja syntyy suojaiseen
pesäkoloon kallioiden keskelle taikka luolan perälle 1 - 4.
Ne varttuvat nopeasti ja pyrkivät jo neljän päivän ikäisinä nousemaan jaloilleen ja liikuskelemaan ympäriinsä.
Pentujen syntymäpaino
on 60 - 100 grammaa, niiden silmät avautuvat kahdeksan päivän jälkeen
ja täysin kävelemään pennut oppivat 14 - 21 päivän iässä.
Uros ei osallistu pentujen hoitamiseen.
Emo vieroittaa pennut 8 – 10 viikon ikäisinä. Silloin ne kiipeävät jo taitavasti.
Naaraat ovat lisääntymiskykyisiä 18 kuukauden ikäisinä ja urokset
24 kuukauden iässä. Verrattuna vaikkapa kotikissaan, vuorikissa kehittyy hitaasti.
Elinikää voi tulla 18 vuotta.
ALALAJIT
(Oncifelis geoffroyi geoffroyi). Keski-Argentiina.
(Oncifelis geoffroyi euxantha). Pohjois-Argentiina ja Bolivian Andit.
(Oncifelis geoffroyi leucobapta). Patagonia.
(Oncifelis geoffroyi paraguae). Paraguay, Kaakkois-Brasilia, Uruguay ja Pohjois-Argentiina.
(Oncifelis geoffroyi salinarum ). Kaakkois-Argentiina.
Safarikissoja. Vuorikissa on servaalin ja aavikkoilveksen lailla yksi niistä
kissoista, jonka kissankasvattajat ovat kaapanneet ja omineet itselleen, loputtomassa
himossaan ja halussaan tuottaa yhä uusia ja eksoottisia "rotuja".
Vuorikissaa käytetään yhdessä kotikissan kanssa tuottamaan sekarotuisia eli hybridejä
jälkeläisiä, joista nämä kissankasvattajat käyttävät nimitystä safarikissa.
Tällä toiminnalla on kielteiset seuraamuksensa, kun puhtaiden vuorikissojen olemassa olo
ainakin aluksi siellä, missä niitä on ihmisen hallussa, vaarantuu.
Nykyhetki ja tulevaisuus. Suhtautumisessa vuorikissoihin on eroja.
Vuorikissa kesyyntyy helposti ja niinpä niitä otetaan aika paljon kotikissoiksikin,
pitämään loitolla rottia ja muita tuholaisia. Joissakin tapauksissa vuorikissaa itseään
pidetään tuhoeläimenä ja se ammutaan aina, kun nähdään. Vuorikissa on myös turkiseläin, ja sen laiton
tappaminen turkkien vuoksi on yleistä sekä Paraguayssa että Uruguayssa.
Yhden turkin tekemiseen tarvitaan 25 vuorikissan nahkaa. Yksinomaan
Paraguaysta tuotettiin vuonna 1981 72 000 vuorikissan nahkaa.
Määrät tuosta ovat varmasti pudonneet, mutta laiton turkiskauppa jatkuu.
Vuorikissa on rauhoitettu ja suojeltu laji, mutta se ei estä ollenkaan sitä,
etteikö sitä erilaisin perustein kaiken aikaa ammuttaisi. Tarkkaan ei voida
arvioida sitä, että miten paljon vuorikissojen määrä on alentunut,
mutta kehitys on huolestuttavaa. Miten käy vuorikissalle, sen näyttävät lähivuodet.
Silmälläpidettävä laji. Maailman luonnonsuojeluliitto eli IUCN
(The World Conservation Union) on määrittänyt vuonna 2006 uhanalaisuusluokituksessaan,
että vuorikissa on silmälläpidettävä laji (NT, Near Threatened). Eli se on taantunut tai
harvinainen laji, joka lähes täyttää uhanalaisuuden kriteerit. Ryhmään lasketaan myös huonosti
tunnetut lajit, joiden elinympäristöt ovat taantuneet tai uhanalaisia.
|
|
|
|
