|
|
|
Yökissa eli kodkod (Oncifelis guigna)
on eteläisen Amerikan luonnonvaraisia pikkukissoja - itse asiassa
kaikkein pienin Amerikan kissoista. Mustajalkakissan
ja ruostetäpläkissan kanssa se pienellä koollaan kilpailee
kaikkein pienimmän kissaeläimen asemasta. Yökissan
elintavoista tiedetään vielä varsin vähän, sillä sen elintapoja
on hyvin vähän luonnossa tutkittu. Eläintarhoissakin se on hyvin harvinainen -
2000-luvun alkaessa maailman eläintarhoissa ei ollut
yhtään yökissaa. Sen turkki
on väritykseltään harmaanruskea, sen hännässä on juovia ja korvissa tupsut.
Urokset painavat keskimäärin hieman yli 2 kiloa ja naaraat
1,7 kg.
Yökissa on ulkoiselta olemukseltaan hyvin samanlainen kuin vuorikissa, jonka
alalajiksikin sitä eräät ovat esittäneet. Vuorikissan levinneisyysalue on huomattavasti
laajempi, kuin yökissan.
|
|
|
|
|
Levinneisyys. Andien vuoristo, eteläisessä ja keskisessä Chilessä sekä
lounaisessa Argentiinassa ovat tämän
harvoin nähtävän ja lajina vaarantuneen kissan elinympäristöä.
Yökissa elää jopa 2,5 kilometrin korkeudessa, mutta vaatii ympärilleen
ainakin jonkin verran puustoa ja pensastoa - puurajan yläpuolella se ei selviydy.
Yökissaa yritetään suojella, mutta arvioidaan, että maataloustyötä tekevät
surmaavat jopa 20 yökissaa keskimäärin päivittäin suojatakseen kanojaan.
Ilmeisesti vain urokset käyvät verottamassa kanaloita, naaraat eivät.
Saalistamassa. Niin jyrsijät, kuten hiiret - ja linnutkin
maistuvat saalistusretkillä. Yökissa saalistaa myös päivällä silloin,
kun ihmisten läsnäolosta ei ole haittaa, muulloin se piiloutuu retkillään yön syliin.
Yökissa on hyvä kiipeilijä. Puusta se löytää itselleen lepopaikan ja sinne
se myös ahdistettuna kiipeää.
|
|
|
|
|
|
Yökissatko vampyyreja?! Paikallisen maalaisväestön keskuudessa Andeilla
elää uskomus, että yökissa onkin vampyyri. Sillä sen jäljiltä uhrin niskaan jää usein
vierekkäiset puremapistot, ikäänkuin vampyyri olisi ollut liikkeellä.
Yökissan tutkijat ovat puhuneet paikallisille maanviljelijöille ja koululaisille,
että tämä myytti ei pidä paikkaansa, vaan jäljet jäävät yökissan kulmahampaista.
Lisääntyminen. Kantoaika on
72 - 78 vrk. Pentuja yökissa saa kerrallaan 1 - 3. Yökissa voi saavuttaa
11 vuoden iän.
|
|
|
|
|
|
Määrät ja tulevaisuus. Tarkemmin ei tiedetä yökissojen määrää. Niiden pieni koko on säästänyt
ne turkismetsästäjiltä. Mutta niiden rajoittunut elinalue, joka jo merkitsee
pientä yksilömäärää ja joka kaiken
aikaa pirstoutuu niille yhä epäsuotuisammaksi - sekä niihin kohdistunut
jahti tekee niiden populaatiosta herkästi haavoittuvan. Kansallisella tasolla
yökissa on suojeltu sekä Chilessä että Argentiinassa, jossa sille on perustettu
suojelualueitakin. Mutta uhkaavasti vaikuttaa siltä, että yökissan kohtalo
on sama, kuin useiden muidenkin eksoottisten kissaeläinten. Jo ennen kuin
ihminen on sen jotenkin oppinut tuntemaan ja yrittänyt tehdä sen hyväksi jotakin -
on hän samalla omilla toimillaan sen ajanut tuhoon ja sukupuuttoon ja jälkipolvet
saavat vain katsella kirjoista, että kas - tuollainenkin eläin on joskus elänyt.
Kaikkien kissaeläinten kokema kohtalo kokonaisuudessaan on suuri tragedia.
Vaarantunut laji. Maailman luonnonsuojeluliitto eli IUCN
(The World Conservation Union) on määrittänyt vuonna 2006 uhanalaisuusluokituksessaan
yökissan tilan vaarantuneeksi (VU, Vulnerable). Vaarantuneeseen lajiin kohdistuu
suuri uhka keskipitkällä aikavälillä hävitä luonnosta.
ALALAJIT
Rajoittuneesta elinalueestaan ja vähäisistä määristään huolimatta yökissakin on jaettu
kahdeksi erilliseksi alalajiksi.
(Oncifelis guigna guigna). Yökissan esiintymisalueen eteläisten
osien alalaji.
(Oncifelis guigna tigrillo). Esiintymisalueensa pohjoisten osien alalaji.
Eroina eteläiseen yökissaan pohjoisen yökissalta puuttuvat jaloista täplät ja sen turkki
voi olla vaaleampi. Se on kooltaankin hieman isompi, kuin etelän serkku.
|
|
|
|
