|
|
Dingo (Canis lupus dingo)
Dingo on koiraeläimiin kuuluva, luonnonvarainen villikoira, joka tieteellisessä
luokittelussa nykyisin luetaan suden alalajiksi siksi, että sen katsotaan
polveutuvan sudesta.
Ominaisuuksia.
Dingo on kooltaan paimenkoiran
kokoinen ja sen säkäkorkeus on 50 cm.
Sillä on pystyt korvat, keskipitkä ja tuuhea häntä ja hännänpäässä voi olla
usein valkoinen täplä. Dingon väri vaihtelee vaaleankeltaisesta punertavaan ja
ruskeaan, jotkut yksilöt voivat olla mustaviiruisiakin. Albiinoitakin
esiintyy jonkin verran, kuten eläinten keskuudessa yleensäkin. Kaakkois-Australiasta
tunnetaan valkoinen dingorotu.
Kolmiomainen naama, teräväkärkiset, kallon puoliväliin kiinnittyneet korvat ja litteät
kulmakaaret ovat dingon tyypillisiä ominaisuuksia.
Dingoilla ei ole kannuksia takakäpälissä, ja toisin kuin ei-alkukantaisilla roduilla, dingolla
on vahva täydellinen hampaisto. Sen hampaat ovat hieman erillään toisistaan kuin sudella.
Dingoilla on vahvat purulihakset ja leveä, syvä rinta.
Dingo on poikkeus Australian eläimistössä.
Australian omaperäisessä eläimistössä dingo on ihan oma lukunsa.
Australian eläimistö säilyi omaperäisenä siksi, että Australia erosi yhteisestä
mannerlaatasta, ennen kuin istukalliset nisäkkäät olivat kehittyneet.
Yhteiseen mannerlaattaan kuuluivat aikoinaan Australian lisäksi Eurooppa, Aasia
ja Afrikka. Pussieläimet kykenivät hallitsemaan koko Australiaa, kun
"tehokkaammat" nisäkkäät puuttuivat. Ennen eurooppalaisten tuloa
1700-luvulle saakka, maanosan ainoat istukalliset nisäkkäät ihmisen
lisäksi olivat lepakot ja rotat, joiden uskotaan ajelehtineen sinne
ajopuiden mukana - sekä dingokoira.
Dingo on menestynyt Australiassa liiankin hyvin. Useat pussieläimet ovat mahdollisesti
aikain myötä kuolleet sukupuuttoon dingon vuoksi. Ne eivät ole sopeutuneet
puolustautumaan tätä äkillisesti ilmestynyttä muukalaista vastaan.
Eurooppakin kuulee dingosta. Kapteeni William Dampier oli ensimmäinen eurooppalainen,
joka virallisemmin noteerasi dingon olemassa olon, kirjoittaessaan siitä vuonna 1699.
Dingot menestyivät noihin aikoihin Australiassa erityisen hyvin, kun eurooppalaiset
toivat lampaansa ja kaninsa mantereelle, dingojen helposti saalistettaviksi.
Dingon historiaa ja alkuperä.
Nykykäsityksen mukaan dingo on kehittynyt sudesta - joko intiansudesta
(Canis lupus pallipes) tai arabiansudesta (Canis lupus arabs).
Dingon kehitys on alkanut noin 10 000 - 6 000 vuotta sitten.
Dingo eroaa vieläkin itse asiassa hyvin vähän intiansudesta, vaikka dingo onkin pienikokoisempi ja pitempirunkoinen.
Tämä alkukehitys on tapahtunut Aasian puolella.
Ensimmäiset dingon fossiilit tunnetaan 5 500 vuoden takaa Thaimaasta, mutta dingo lienee
vieläkin vanhempi. Pohjois-Vietnamissakin dingoja oli jo ainakin 5 000 vuotta sitten.
Näillä seuduilla ihmiset siirtyivät jo hyvin varhain, noihin aikoihin,
harjoittamaan maanviljelystä. Se oli elämäntapa, joka mahdollisti suden
siirtymisen ihmisen seuraan ja sitä kautta laittoi alulle dingon kehityksen.
Ihmisen ja dingon yhteistä eloa on kuvattu ajan luolamaalauksissa, kuten myös haudoissa ja pyramideissa
Australiaan dingot ovat saapuneet sen ajan aasialaisten
merenkulkijoiden mukana noin 3 500-4 000 vuotta sitten. Kuinka susimaisia, taikka dingomaisia,
nämä ensimmäiset Australiaan saapuneet dingot ovat aikanaan olleet, on hämärän peitossa.
Esi-isänä koira.
Erilaisia selityksiä dingolle on esitetty. Yksi pitkään esitetty selitys on ollut, että se se
on tullut aikoinaan Australiaan kesynä koirana joko aasialaisten taikka afrikkalaisten
maahanmuuttajien mukana ja villiytynyt myöhemmin. Uuden Guinean laulavan koiran on uskottu
olevan samaa alkuperää.
Esi-isänä susi.
Nykyisin on vahvistunut se käsitys, että dingo on sudesta kehittynyt ja se siten
on suden alalaji Canis lupus dingo. Suden kanssa dingolla on paljon yhteisiä ominaisuuksia.
Dingon hampaat - etenkin kulma- ja raateluhampaat - ovat selvästi suuremmat
kuin kesykoiralla ja muistuttavat hyvin paljon suden hampaistoa. Dingon kuono
ja kallo ovat myös pitkät - sen dolikokefaalinen kallo muistuttaa enemmän suden,
kuin koiran kalloa. Dingon kuulo muistuttaa myös suden kuuloa, se on hyvin tarkka -
tarkempi kuin koiralla.
Häntäkin dingolla on kuin sudella: lyhyt, tuuhea ja suorana riippuva. Samoin sillä
on kuin suden korvat, suuret ja pystyt.
Joissakin pienemmissä yksityiskohdissaan, kuten turkkinsa ja häntänsä värityksissä,
dingo eroaakin sudesta.
Elintavat ja lisääntyminen.
Dingot elävät
yksin tai pienissä perheryhmissä ja vaeltelevat säännöllisesti tiettyjä reittejään pitkin.
Susien tapaan dingotkin elävät usein laumana.
Laumassa on johtajapari, joka lisääntyy - ihan kuten susillakin.
Dingolaumalla on reviiri, jolla kokoa noin 25 neliökilometriä.
Myös lisääntymiskäyttäytymisessään dingo muistuttaa
sutta.
Narttu tulee kiimaan vain kerran vuodessa,
kantoaika on 61–69 vrk. Pentueita syntyy siten vuodessa yksi.
Dingot parittelevat kevättalvella ja touko-heinäkuussa syntyy suojaisassa pesäluolassa enimmillään
jopa 8 pentua - mutta keskimäärin 5.
Narttupentuja syntyy yleensä enemmän kuin urospentuja.
Vanhempiensa seurassa pennut pysyttäytyvät noin vuoden, vaikka niistä tulee jo varsin itsellisesti
toimeen tulevia 3 - 6 kuukauden ikäisinä.
Muut lauman jäsenet osallistuvat
pentujen hoivaamiseen.
|
|
|
|
|
Saalistus. Pienet pussieläimet ja jyrsijät, kuten myös kanitkin, kuuluvat
dingon saalistamiin eläimiin. Ne saalistavat suuriakin eläimiä, kuten kenguruita, nautoja tai lampaita.
Kaikkiaan yli 170 eri eläinlajia on laskettu kuuluvaksi dingon saalislistalle.
Dingot voivat syödä myös riisiä pelloilta ja hedelmiäkin sieltä, mistä niitä löytävät.
Karjankasvattajat näkevät dingon pahana vihollisena. Lampaiden ympärille on
rakennettu tuhansia kilometrejä aitoja ja laajamittaisia tuhoiskuja dingoja
vastaan on tehty. Mutta kaikista toimista huolimatta dingot ovat yhä
yleisiä jopa tiheään asutuilla seuduillakin.
Dingot eivät hauku.
Dingot eivät juurikaan selkeästi hauku, kuten eivät muutkaan aasialaiset villikoirat, vaan
ne ulvovat ja vinkuvat. Ulvontoja on erilaisia, niissä on kolme päätyyppiä -
ja variaatioita niistä ainakin yli kymmenen. Myös joukolla ulvotaan.
Levinneisyys. Dingo elää Australiassa, erityisesti sen pohjoisosissa.
Dingoja on Australian lisäksi myös Kaakkois-Aasiassa, ja esimerkiksi paariakoira ja
Uuden-Guinean laulavakoira ovat dingoja - samoin kuin Indonesian, Borneon ja
Filippiinien villikoirat. Dingoja elää myös Burmassa, Etelä-Kiinassa, Laosissa,
Malesiassa ja Thaimaassa.
Dingon pahin uhka on lisääntyminen koiran kanssa.
Krokotiilit ja käärmeet ovat ihmisen ohella dingon uhkia. Myös maailman
suurimmaksi kotkalajiksi sanottu kiilapyrstökotka saattaa siepata dingon saaliikseen. Dingo voi lisääntyä
koiran kanssa. Tämä muodostaa suuren uhan puhtaan dingokannan säilymiselle, sillä dingon ja koiran
hybridit jälkeläiset ovat sekarotuisia koiria, mutta eivät enää dingoja.
Dingot lemmikkinä. Australiasta dingoja ei saa kuljettaa muualle maailmaan,
mutta siellä niitä voi ostaa myös itselleen koiran tapaan lemmikiksi. Hintaa pennulla
on 500 - 1000 Australian dollaria. Aboriginaalitkin ovat jossakin määrin pitäneet
dingoja hallussaan. Etenkin dingourokset pyrkivät pakosalle kiima-ajan koittaessa.
Aboriginaaleilla on ollut tähän varsin suoraviivainen estokeino - he ovat murtaneet
dingon etujalat niin, että se ei ole kyennyt juoksemaan.
|
|
|
|
|
Kennelit kotisivut kuvat