Plotthound

Plotthound - Plott Hound

Plotthound on yksi Yhdysvaltojen coonhoundeihin luetuista roduista. Coonhoundit ovat metsästyksessä käytettäviä ajokoiria, pesukarhukoiria - ja ne on kaikki jalostettu Yhdysvalloissa, jonka eri puolilla niitä käytetään. Jotkut näistä pesukarhukoirista ovat levinneet myös muualle maailmaan - ja myös Suomessa on plotthoundeja.

Plotthoundin turkki on lyhyt, paksu ja tiheä. Väri on tavallisesti juovikas (brindle) vaaleasta kullanvärisestä juovikkaasta "satulaiseen" juovikkaaseen, jolla on suuri mantteli ja juovia vain raajoissa. Joskus koira voi olla myös savunsininen. Puhvelinnahanväriä ei hyväksytä. Urosten säkäkorkeus noin 60 cm ja painoa uroksilla 23 - 27 kg. Nartuilla mitat hieman pienemmät.

Coonhoundien ryhmässä plotthound muodostaa poikkeuksen, sillä se ei periydy kettukoirasta. Plotthoundien historia liittyy läheisesti Plottin sukuun ja heidän naapureihinsa, jotka elivät Pohjois-Carolinaa ja Tennesseetä yhdistävillä Great Smoky-vuorilla, joilla asustivat cherokee-intiaanit. Vuonna 1750 silloin 17-vuotias Johannes Plott muutti tänne Saksasta veljensä Enochin kanssa - mutta veli ei päässyt perille vaan kuoli matkalla. Heillä oli mukanaan hannoverinvihikoiran tyyppisiä koiria. Seitsemän sukupolvea Plotteja hoiti ja kasvatti näiden koirien jälkeläisiä ja metsästi niillä.

Kun Plottit useampien sukupolvien aikana avioituivat ja muuttivat, perustaen perheitään vuoriston eri osiin - laajeni samalla heidän koiriensa asuma-alue. Yli 200 vuotta kului - ja nämä plotthoundit juoksivat vuoriston laaksoissa. Niitä käytettiin kaikenlaiseen metsästykseen, mutta erityisen taitavia ne olivat karhunmetsästyksessä. 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä plotthoundeja risteytettiin mustasatulaisten ja parkinruskeiden blevins hound-koirien kanssa. Tämän risteytyksen tuloksena syntyivät legendaariset koirat, Tige ja Boss - ja niiden maine kiiri yli koko vuorialueen. Lähes kaikki nykyisin rekisteröitävät plotthoundit polveutuvat jommasta kummasta näistä kahdesta koirasta.

Plotthoundit ovat hyvin vahvoja, rohkeita koiria, jotka eivät vain jäljitä 250-kiloisia karhuja ja villisikoja, vaan pystyvät myös pitämään eläimen aloillaan, kun ovat saaneet sen pysäytettyä. Plotit ovat hienovainuisia, kaunisäänisiä ajokoiria, joita on helppo kouluttaa. Plotti on hyvä jäljittämään huonommin haisevaa jälkeä, eikä sitä pitäisi haitata esimerkiksi hirven tuoksut sillä lailla kuin myös hirvikoirina käytettäviä, pystykorvaisia karhua haukkuvia koiria.

Suomessa plotthoundeja oli elokuussa 2009 kymmenkunta. Plotthoundin kotoisa lempinimi on lyhyesti plotti.

  • Kasvattajat Kennelit Breeders
  • Kotisivut Homepages
  • Rotuyhdistykset Breedclubs Rotuesittelyt Breed related links
  • Plotthound


  • Pesukarhukoiria - Coonhound
    <-- Kennelit kotisivut kuvat

    Tekstin lähteet
    Maailman Koira Atlas - Pet Publishing 1991
    Maailman koirat - WSOY 1973
    Wikipedia englanniksi 2009
    Savon Sanomat: Karhujahtiin ajavalla koiralla 17.8.2009

    Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
    *Kuvat sivulla Plott Hound Copyright Dimmerswitch
  • *** www.tunturisusi.com ***