Tunturisuden sivut
Maalauksissa yllä Galileo Galilei. Vasemmalla hän esittelee kaukoputken käyttöä Venetsian dogelle ja senaatin jäsenille Pyhän Markuksen kellotornissa. Nämä Galilein kaukoputkidemonstraatiot saivat Venetsiassa hyvin suurta, ihmettelevää ja suorastaan ihailevaa huomiota. Tämän jälkeen Galilei nimitettiin heti entistä paremmalla palkalla Padovan yliopistoon elinikäiseen virkaan.

Vanhin kuukartta tehtiin noin 5 200 vuotta sitten

Irlannissa sijaitsee neoliittiselle eli nuoremmalle kivikaudelle sijoittuva, Knowthin mystinen, megaliittinen käytävähauta. Yhteen hautapaikan suurista kivistä, Orthostat 47 on kanadalaisen tohtori Philip Stooken tutkimusten mukaan kaiverrettu Kuu eri vaiheissaan ja asennoissaan. Tähän esihistorialliseen kuukarttaan on sisällytetty Kuun yksityiskohtia, kuten meriä. Myös eräisiin muihin hautapaikan kiviin on kaiverrettu Kuu.

Tohtori Stooke ei käynyt hautapaikalla Irlannissa, vaan hän etsi mahdollisia kuupiirroksia arkistojen kuvista. Irlannin kuukuvat löydettyään hän ensiksi itse piirsi Kuun merineen sellaisena, kuin hän näki sen paljassilmin, ja vertasi sitten piirrostaan Knowthin piirroksiin - havaiten, että ne täsmäsivät toisiinsa. Kukaan ei ennen Stookea ollut osannut tehdä tällaista havaintoa. Stooke työskenteli tuolloin, vuonna 1999 NASA:n karttaosastolla.

Stooken mukaan Kuuta kiviin kaivertaneet ihmiset eivät ole olleet ollenkaan primitiivisiä, päinvastoin, he ovat olleet ihmiskunnan ensimmäisiä tiedemiehiä. Heidän on täytynyt tietää paljon Kuun liikkeistäkin, mikä on edellyttänyt systemaattista Kuun tarkkailua, ei vain vilkaisua Kuuhun päin iltanuotiolla. Mitä Kuu Knowthin kivikauden ihmisille on merkinnyt -

Kuukartat historialliselta ajalta uuteen aikaan - ei havaintoja

Alkaen historialliselta ajalta noin 3 000 eaa., eli ajalta, jolta on olemassa kirjallista tuotantoa - antiikin ja keskiajan kautta uuteen aikaan, ei ole olemassa havaintoa ainoastakaan kuukartasta. Ensimmäisen kuukartan kaltaisen piirroksen tuon tuhansia vuosia kestäneen kartattomuuden jälkeen teki Leonardo da Vinci 1500-luvun alussa.

Kuuta on kyllä tutkittu aikakausien parhaiden astronominerojen toimesta runsaastikin jo Babylonian ajoista saakka. On tutkittu Kuun rataa, vaiheita, kokoa ja etäisyyttä Maahan ja tätä tietoa on käytetty mm. almanakkojen laadinnassa, ajan mittaamisessa ja astrologiassa. Varmasti entisaikojen tähtitieteilijät ovat nähneet Kuun meretkin, kuten jokainen Maan asukas ne paljain silminkin näkee - ja tehneet päätelmiään näistä tummista laikuista.

Karttakuvia he eivät kuitenkaan Kuusta ole piirtäneet, tai jos ovat piirtäneet, niin kartat ovat kadonneet aikojen myötä. Vasta kaukoputken tulo 1600-luvun alussa mullisti tähtitaivaan ja Kuunkin tutkimuksen ja Kuun pintaa ja kuviointia alettiin sen avulla piirtää ja jäljentää paperille.

Michelangelo

"Auringon ja Kuun luominen" - Michelangelo. Kuu harmaankalvakkana kuvan oikeassa laidassa.

Leonardo da Vinci ja Michelangelo

Keskiajan ja renessanssin taiteilijat ovat kyllä kuvanneet Kuutakin maalauksissaan, mutta näissä tapauksissa taiteellisesti toteutettuna kirkkaana loistava Kuu luo tunnelmaa maalaukseen, eikä se ole ollut ensisijainen, saatika kartoituksellinen kohde. Juuri 1600-luvulla, samaan aikaan kehittyvän kuututkimuksen kanssa, alkoivat taiteilijat runsastuvasti maalata kuumaisemia. 1800-luku ja vielä 1900-luvun alkupuolikin oli kuutaiteen kulta-aikaa.

Kukaan taiteilijoista ei ollut kiinnostunut kuvaamaan Kuun pintaa paljainkin silmin näkyvine merineen. Asia, jota voi pitää pienenä ihmeenä. Italialainen tieteilijä, matemaatikko, insinööri, keksijä, anatomi, taidemaalari, kuvanveistäjä, arkkitehti, kasvitieteilijä, muusikko, kirjailija ja yleisnero Leonardo da Vinci (1452 - 1519) teki muistikirjaansa joitakin karkeita piirroksia Kuusta noin vuonna 1505. Hän ei varmaankaan ennättänyt tuhansien tutkimustensa lomassa piirtämään tarkempaa kuvaa Kuun pinnasta, vaikka juuri hänellä olisi ollut siihen täydellisimmät mahdollisuudet.

Myös italialainen renessanssitaiteen yleisnero - kuvanveistäjä, taidemaalari, arkkitehti ja runoilija Michelangelo (1475 - 1564) sijoitti vuonna 1511 freskomaalaukseensa Auringon ja Kuun, taiteellisesti toteutettuina.

Kuun kartoituksen historiaa

William Gilbert

William Gilbertin kuukartta. Tehty ennen vuotta 1603.

William Gilbert - kuukartta 1603

Ensimmäisen karttapiirroksen Kuun pinnasta, perustuen paljain silmin näkemiseen, teki englantilainen fyysikko ja lääkäri William Gilbert (1544 - 1603). Hänen toteutuksensa kaikessa luonnosmaisuudessaankin on Kuun merien sijoittumisen suhteen yllättävän oikeanlainen. Hänellä on ollut hyvä näkö.

Galileo Galilei

Galileo Galilei.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © The Carouselambra Kid

Galileo Galilei ja Johannes Kepler

Kopernikuksen jäljillä astronomisia tutkimuksia jatkoivat saksalainen tähtitieteilijä Johannes Kepler (1571-1630), joka muotoili planeettojen liikeratoja koskevat lait - ja italialainen tähtitieteilijä, filosofi ja fyysikko Galileo Galilei (1564 - 1642). Molemmat viimeksimainitut saattoivat katsella Kuun pintamuotoja kaukoputkillaan, ja he veivät kuututkimustakin uusille, tieteellisille urille.



Galileo Galilein vesivärein maalaamat kuusi kuvaa Kuun vaiheista vuoden 1609 syyspuolelta.

Kopernikuksen kosmologista teoriaa puolustanut Galileo Galilei teki vuodesta 1609 alkaen havaintoja kaukoputkensa avulla Kuusta. Hän havaitsi tuolloin, että Kuun pinta on epätasainen. Kuussa on laaksoja, tasankoja ja vuoria. Vuorten varjojen pituudesta Galilei pystyi laskemaan, että korkeuserot voivat olla useita kilometrejä.

Thomas Harriotin kuukartta

Thomas Harriotin piirtämä kuukartta vuodelta 1609.

Thomas Harriot - kuukartta 1609

Englantilainen tähtitieteilijä, matemaatikko, etnografi ja kääntäjä Thomas Harriot (1560 - 1621) on jäänyt Galileo Galilein varjoon, vaikka hän katseli kaukoputkella Kuuta muutamia kuukausia ennen Galileita, heinäkuussa vuonna 1609. Hän piirsi Kuusta myös karttoja, joista viimeisimpiä, vuosina 1612 - 1613 tehtyjä pidetään mestariteoksina ja huomattavasti parempina, kuin Galilein kuukarttoja.

Hollantilainen kaukoputki

Hollantilainen kaukoputki vuodelta 1624. Tällaisella, kaikkien aikojen ensimmäisellä kaukoputkella oli pituutta 54 cm.

Thomas Harriotin mielenkiinto tähtitieteen puoleen syntyi vuonna 1607, Halleyn komeetan myötä. Vuonna 1609 hän hankki omistukseensa hollantilaisen kaukoputken, jollaisen keksi Hollannissa vuonna 1608 saksalais-hollantilainen silmälasien valmistaja Hans Lippershey (1570 - 1619). Lippersheyn kaukoputkella oli nimenä "Hollantilainen perspektiivilasi" ja nimitys kaukoputki (teleskooppi) syntyi vasta muutama vuosi myöhemmin. Harriotin ja Galilein käyttämillä kaukoputkilla näki Kuusta kerrallaan vain pienen osan. Thomas Harriot oli varakas mies ja hän kykeni ostamaan kaukoputkensa, kun taas Galileo Galilei teki sen itse, ehkä haluten samalla tutustua kaukoputken rakenteeseen.

Thomas Harriotin kuukartta vuodelta 1609 on ensimmäinen kuukartta, joka on tehty kaukoputkea käyttäen - ja ylipäänsä se on ensimmäinen astronominen kohde, joka on piirretty kaukoputken avulla. Kartta ja Thomas Harriotin tekemä muu kuututkimus tulivat kuitenkin yleiseen tietoisuuteen myöhemmin, kuin Galileo Galilein aikaansaannokset, sillä Galileilla oli paremmat suhteet aikansa vaikuttajiin. Thomas Harriot oli oman aikansa johtavia matemaatikkoja ja hän kävi tieteellistä keskustelua kirjeitse Euroopan parhaimpien tieteilijöiden kanssa.

Thomas Harriot on unohdettu tieteen suurmies ja hänen kaukoputken avulla tekemänsä kuukartat merkitsivät sen modernin astronomian aikakauden alkua, jossa nykyisin elämme ja jossa astronomisten havaintojen tekeminen teleskoopeilla on keskeisen tärkeää.



Thomas Harriot katsoo kaukoputkellaan Kuuta ja piirtää sitä samalla. Hänen takanaan linssinhioja Christopher Tooke, jonka Harriot palkkasi avukseen vuonna 1605.

Kuukartta

Kuukartta vuodelta 1635 - tekijöinä Nicolas-Claude Fabri de Peiresc ja Pierre Gassendi - sekä Claude Mellan.

Nicolas-Claude Fabri de Peiresc ja Pierre Gassendi

Ranskalainen astronomi Nicolas-Claude Fabri de Peiresc (1580 - 1637) ja ranskalainen astronomi, filosofi ja matemaatikko Pierre Gassendi (1592 - 1655) tekivät yhteistyötä tähtitieteen saralla. He laativat myös yhdessä kuukartan, tai tekivät siitä luonnoksia ja lopullisen toteutuksen piirsi, kaiversi ja painoi ranskalainen kaivertaja ja taidemaalari Claude Mellan (1598 - 1688). Mellanin taiteilijataustan vuoksi tässä kuukartassa korostuu valööreineen taiteellisuus, joka nipistää pois joitakin niistä seikoista, jotka kuuluvat tarkkaan karttaan. Kuu on ehkä enemmän taiteilijan Kuu, kuin astronomin Kuu.

Michael Florent Van Langrenin kuukartta

Michael Florent Van Langrenin kuukartta vuodelta 1645.

Michael Florent Van Langren - kuukartta 1645

Flaamilainen astronomi ja kartantekijä Michael Florent Van Langren (1600 - 1675) tutki Kuuta tarkoin jo vuonna 1621 ja julkaisi Kuusta kartan vuonna 1645. Hän nimesi Kuun tummat alueet meriksi ja vaaleammat ylämaiksi ja vuoriksi. Hänen kartassaan on 300 nimettyä kohdetta, joista 250 on kraattereita. Nimet hän otti raamatusta ja nimiä olivat mm. Kuningas Daavidin vuori ja Salomonin järvi.

Michael Florent Van Langren kehitteli tarkkaa karttaa Kuusta merenkulun tarpeisiin, yrittäen kehittää menetelmää, jolla pituusasteet kyettäisiin määrittelemään merellä. Hän uskoi ratkaisun löytyvän siitä, että Kuun vuorten varjot näyttäytyvät eri pituusasteilla eri tavoin. Michael Florent Van Langren tapasi monia aikansa johtavia tiedemiehiä ja hän luki myös toisen selenografian - Kuun pinnan ja sen fyysisten ominaisuuksien tutkimisen ja kartoituksen - pioneerin, Johannes Heveliuksen kirjoituksia.

Johannes Hevelius

Johannes Heveliuksen kuukartta vuodelta 1645.

Heveliuksen teleskooppi

Johannes Heveliuksen teleskooppi.

Johannes Hevelius

Johannes Hevelius.

Johannes Hevelius - kuukartta 1647

Kuuta kartoitti ensimmäisten joukossa puolalainen tähtitieteilijä Johannes Hevelius (1611 -1687). Hän tutki Kuuta neljän vuoden ajan. Hänellä oli nöyränä ja uutterana apulaisenaan vaimonsa Elisabeth. Pariskunnalla oli käytössään 45 metrin pituinen teleskooppirakennelma. Se ei ollut putki, vaan muistutti lähinnä nykyistä rakennustyömaan nosturinvartta.

Heveliuksen kuukartta

Johannes Heveliuksen kuukartta vuodelta 1647.

Hevelius saattoi varakkaana viedä kuukarttansa tekemisen niin pitkälle, kuin se oli mahdollista. Hän käytti tehtävään kaiken lahjakkuutensa, hioi itse linssit ja valmisti kaukoputket, tutkaili Kuuta illasta toiseen vuosien ajan, piirsi itse karttansa, sekä kaiversi ja painoikin ne. Hänellä oli myös varaa julkaista omalla kustannuksellaan karttansa ja tutkimuksensa.

Teoksessaan "Selenographia, sive Lunae descriptio" vuonna 1647 Hevelius antoi Kuun muodostumille Maasta lainattuja nimiä, kuten Alpit, Apenniinit ja Kaukasus. Johannes Heveliuksen peruja ovat myös Kuun merelliset nimet. Johannes Heveliusta kutsutaan Kuun topografian (pinnanmuotojen yksityiskohtaista kuvaamista) perustajaksi. Johannes Heveliuksella ja muilla tähtitaivaan tarkkailijoilla oli 1600-luvun alkupuolelta alkaen mahdollisuus käyttää kaukoputkea ja teleskooppia, mikä mahdollisti Kuunkin tarkastelun aivan uudella tavalla.



Grimaldin ja Ricciolin kuukartta vuodelta 1651.

Francesco Maria Grimaldi ja Giovanni Battista Riccioli - kuukartta 1651

Heveliuksen ohella Kuuta kartoitti italialainen jesuiitta ja tieteilijä Francesco Maria Grimaldi (1618 - 1663). Hänen karttansa nimistöä kehitti yhteistyössä italialainen jesuiitta ja tähtitieteilijä Giovanni Battista Riccioli (1598 - 1671). Nämä kaksi toivat Kuun nimistöön mukaan kuuluisien filosofien ja tiedemiesten nimiä joita olivat Platon, Aristoteles ja Tyko sekä runollisiin aatteisiin perustuvia nimiä, kuten Kirkkaudenmeri ja Myrskyjen valtameri.

Merkittävä osa Kuun nykyisestä nimistöstä on tämän parivaljakon perua. Riccioli kyllä totesi, että Kuun meret ovat kuivia tasankoja, mutta silti merelliset nimet säilytettiin. Riccioli puolusteli tätä sillä, että saattoihan olla kyse muinaisten, kuivuneiden merten pohjista.

Jorge Juanin kuukartta

Jorge Juanin kuukartta julkaistiin vuonna 1748. Hän piirsi sen tutkimusmatkallaan Perussa ja kartta on julkaistu kirjassa: Observaciones astronómicas y físicas, hechas de orden de S.M. en los reinos del Perú (Physical and astronomical observations made by order of H.M. [His Majesty] in the Kingdoms of Peru).

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Fondo Antiguo de la Biblioteca de la Universidad de Sevilla

Jorge Juan - kuukartta 1748

Espanjalainen Jorge Juan y Santacilia (1713 - 1773) oli matemaatikko, tiedemies, merenkulkija ja meriupseeri. Hän oli yksi oman aikansa johtavista tiedemiehistä Espanjassa ja koko Euroopassa, jossa hänet tunnettiin "oppineena espanjalaisena". Jorge Juan tutki monipuolisesti maailmaa purjehtien maailman merillä, käyden Amerikassakin useita kertoja. Hän oli määrittämässä sitä, että Maa ei ole tarkalleen pallo, vaan navoiltaan litistynyt. Hän myös mittaili tarkasti Andien huippuja, käytellen barometria. Jorge Juan vieraili myös salanimellä Englannissa, ja urkki siellä eräänlaisena vakoojana tietoonsa brittien viimeisimmät tiedot laivanrakennuksesta ja merenkulkuun liittyen navigoinnista. Hän kirjoitti opaskirjan laivanrakennuksesta, ja tätä kirjaa luettiin koko Euroopassa.

Jorge Juanilla oli laajat tiedot tähtitieteestä, jonka opiskelun hän aloitti jo nuoruudessaan muiden opintojensa yhteydessä. Hän julkaisi kirjan Euroopan astronomiasta. Vuonna 1757 hän perusti Madridiin kuninkaallisen observatorion.
Tobias Mayerin kuukartta

Tobias Mayerin kuukartta julkaistiin vuonna 1775.

Tobias Mayer - kuukartta 1775

Saksalainen astronomi ja itseoppinut matemaatikko Tobias Mayer (1723 - 1762) saavutti suurta kuuluisuutta monenlaisilla kuututkimuksillaan. Hänen kuukartassaan olivat ensimmäistä kertaa kuukarttojen historiassa koordinaatit. Tämä kuukartta ei kohdannut parempaansa yli puoleen vuosisataan.

Johann Hieronymus Schröter - kuukartta 1791

Saksalainen tähtitieteilijä Johann Hieronymus Schröter (1745 - 1816) pani alulle systemaattisen Kuun topografian eli pinnan muotojen tutkimisen.

John Russell

John Russellin kuukartta vuodelta 1806, kaiverrus- ja painotyö.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Wellcome Images

John Russell - kuupallo 1797 ja kuukartat 1800-luvun alku

Englantilainen taidemaalari John Russell (1745 - 1806) ei ollut tähtitieteen ammattilainen, vaan hän oli taiteilija, joka maalasi ylhäisön muotokuvia. Sen ohella hän oli kiinnostunut astronomiasta. Hänen ystäväpiiriinsä kuului aikakauden parhaita tiedemiehiä. Astronomi ja säveltäjä, saksalais-brittiläinen William Herschel (1738 - 1822) lahjoitti Russellille voimakkaan kaukoputken, jonka avulla Russell itse teki, tyttärensä kanssa, Kuusta kartan. Tämän tekemänsä kartan hän sitten kaiversi ja painoi. Hän kykeni myös pastelleilla maalaamaan mestarillisesti Kuusta tarkan kuvan Tunturisusi "The Face of the Moon" (1793-1797) - joka näyttää kuin valokuvalta. John Russell valmisti kuukarttansa myös pallomaiseen muotoon, jossa toisella puolella on Kuun näkyvä puoli, näkymätön puoli on tyhjä. Tähän työhön kului aikaa 20 vuotta. Tämä Tunturisusi kuupallo valmistui vuonna 1797.

Johann Heinrich von Mädlerin ja Wilhelm Beerin kuukartta

Johann Heinrich von Mädlerin ja Wilhelm Beerin kuukartta vuodelta 1834.

Johann Heinrich von Mädler ja Wilhelm Beer - kuukartta 1834

Saksalainen astronomi Johann Heinrich von Mädler (1794 - 1874) tuotti ensimmäisen hyvin tarkan, neliosaisen kuukartan "Mappa Selenographica". Toisena kartan tekemiseen osallistui saksalainen pankkiiri ja astronomi Wilhelm Beer (1797 - 1850). Heidän kuukarttansa ohitti tarkkuudessa Tobias Mayerin kuukartan.



Kuu, halkaisija 5,63 metriä. Valmistaja, Johann Friedrich Julius Schmidtin ohjeiden mukaan: saksalainen Thomas Dickert (1801 - 1883), Bonnin yliopisto, Saksa. Valmistamiseen kului viisi vuotta - vuodesta 1850 vuoteen 1854. Pintamateriaalina 116 kipsilevyä, joihin on voitu valaa muodot kuten kraatterit, runkomateriaaleina puu ja metalli. Vartija vierellä havainnollistaa hyvin puolipallona toteutetun kuumallin kokoa. Kuva vuodelta 1898.

Johann Friedrich Julius Schmidt - kuukartta 1874

Saksalainen astronomi Johann Friedrich Julius Schmidt (1825 - 1884) käytti suurimman osan elämästään, tehden piirroksia Kuusta ja valmistaen siitä vuosikymmenten ajan karttaa. Valmistuttuaan hänen kuukarttansa ohitti tarkkuudessaan Mädlerin ja Beerin kartan. Hämmentävä juonne Schmidtin uralla tuli julki vuonna 1866, kun hän väitti, että Linné-kraatteri, jonka aiemmat kuukartoittajat olivat piirtäneet tarkoin karttoihinsa, olisi muuttanut muotoaan. Tästä hänen väitteestään kiisteltiin sitten vuosikymmenten ajan, mutta muutos jäi lopulta täysin todentamatta.

Kaunis kuukartta

Kauneudessaan ylittämätön, käsinväritetty, yksivärinen kuukartta vuodelta 1880. Klikkaa kuviin, myös tähän.

Saksalaiset kuukartat - kuukartta 1880

Kuvassa yllä saksalainen kuukartta, joka on julkaistu kartastossa Stieler's Hand Atlas - julkaisijana saksalainen kustantaja Justus Perthes. Jos tätä karttaa vertaa alla esiteltyyn, 66 vuotta myöhemmin julkaistuun suttuisen sotkuiseen Wilkinsin kuukarttaan, on ero valtava. Kaiken kaikkiaan tämä kuukartta kamppailee kaikkien aikojen kauneimman, piirretyn kuukartan asemasta - ollen myös hyvin tarkka. Kustantajalla on ollut käytettävissään saksalaisten astronomien parhaimmisto.

Katso myös: Saksalainen maantieteilijä ja kartografi Richard Andree (1835 - 1912) Tunturisusi Kuukartta 1881.

Saksalainen kuukartta

Saksalainen kuukartta vuosilta 1885 - 1890. Saksalaisesta tietosanakirjasta Meyers Konversations-Lexikon.

Saksalainen kuukartta

Saksalainen kuukartta vuodelta 1898. Kuvan toteuttajana saksalainen tietosanakirjan julkaisija ja kuvittaja Friedrich Arnold Brockhaus. Alkuperäisen kartan tekijä ei ole tiedossa.



Hugh Percy Wilkinsin kuukartta vuodelta 1946.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Science Museum Group

Hugh Percy Wilkins - kuukartta 1946

Viimeisen suuren kuukartan ennen avaruuskauden alkua piirsi walesilainen insinööri ja harrastaja-astronomi Hugh Percy Wilkins (1896 - 1960). Vuonna 1946 julkaistun kartan halkaisija oli 76 cm. Sen arvoa vähensi se, että siihen oli lisäilty osia ihan vain arvaillen ja päätellen, kun tarkempi tieto puuttui.

Hammon & Co.; Aeronautical Chart and Information Center (U.S.)

Kuukartta vuodelta 1969. Hammon & Co.; Aeronautical Chart and Information Center (U.S.).

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © David Rumsey Map Collection

Amerikan kuukartat - kuukartta 1969

1950- ja 1960-luvuilla Yhdysvalloissa valmistauduttiin Apollo-ohjelman puitteissa astumaan Kuuhun, ja siksi Kuusta tarvittiin kuulentoja varten tarkkoja karttoja. Myös yleisön tarpeisiin painettiin kuukarttoja. Vaikka Kuu onkin pinnaltaan varsin väritöntä ja tummaa, mikään ei estänyt sitä, että kartoissa voitiin käyttää kauniita värejä. Näin saatiin aikaan hyvin kauniita kuukarttoja.

Kuu

Amerikan kuukartat - kuukartta 2011

Tämän päivän kuukartografiaa edustaa NASA:n topografinen kartta Kuun Maahan näkymättömästä puolesta, eli "pimeästä puolesta". Nasan Lunar Reconnaissance Orbiter -luotaimen tiederyhmän julkaisema korkeuskartta on tarkkuudeltaan ennätysmäinen. Kartta perustuu stereokuvista käsiteltyyn dataan. Kuva Copyright Credit: NASA's Goddard Space Flight Center/DLR/ASU.

Thomas Harriot

Thomas Harriot (1560 - 1621)

Kuvassa oikealla keskellä, numerolla 5 kaikkien aikojen ensimmäinen, 26.7.1609 kaukoputken avulla Kuusta tehty piirros.

Melko karkeassa luonnospiirroksessa Kuun poikki on piirretty terminaattori, yön ja päivän raja. Sen yläpuolella on joitakin meriä, ylimpänä Vaarojen meri, alempana Rauhallisuuden meri ja Hedelmällisyyden meri.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Thinktank Birmingham

Kaukoputki ja teleskooppi

Kuvassa yllä hieno kaukoputki 1700-luvulta, tekijänä matemaatikko ja optisten välineiden rakentaja, skottilainen James Short (1710 - 1768). 1700- ja 1800-luvuilla, kaukoputkien kehittyessä, kuukartat tarkentuivat ja niitä tuottivat useat aikakauden tähtitieteilijät.

Kaukoputki ja myös kiikari on pienikokoinen väline, jolla voidaan katsella myös maanpäällisiä kohteita. Suurta, tähtitieteellistä kaukoputkea kutsutaan teleskoopiksi.

Ensimmäisissä kaukoputkissa, joita käyttivät Galileo Galilei ja Thomas Harriot, oli niiden linssiratkaisujen vuoksi hyvin pieni kuvakenttä. Noita kaukoputkia voisi verrata nykypäivän teatterikiikareihin. Johannes Keplerin teknisten innovaatioiden myötä kaukoputken kuvakenttä suureni, vaikkakin kuva näkyi väärinpäin. 1600-luvun loppupuolen suurimpien tähtitieteellisten kaukoputkien polttoväli saattoi olla jopa yli 50 metriä, joten niiden käsittely oli erittäin hankalaa.

Peilikaukoputket tulivat erittäin suosituiksi 1700-luvulla, sillä niissä ei esiinny värivirheitä ja lisäksi peiliobjektiivit on mahdollista tehdä läpimitaltaan suuriksi. Peilikaukoputken kehitystyö jatkui ja vuonna 1856 sen lasipeili opittiin päällystämään hyvin heijastavalla ja helposti uusittavalla hopeakerroksella.

Valokuvauksen myötä kaukoputkien okulaari korvattiin valokuvauslevyllä, koska havaintojen tekemisessä siirryttiin kuvaamaan kohteet. Mullistava oli Bernhard Schmidtin vuonna 1930 esittämä ajatus korjata pallopeilin palloaberraatio sen kaarevuuskeskukseen sijoitetulla, sopivasti muotoillulla ohuella korjauslasilla.


Ihmiskunnan suurimmat astronomit koolla ratkomassa maailmankaikkeuden arvoituksia. Kaiverrus- ja painotyö vuodelta 1692. Astronomien joukossa ovat toisena oikealta Nikolaus Kopernikus (1473 - 1543), istumassa Galileo Galilei (1564 - 1642) ja kolmantena oikealta Tyko Brahe (1546 - 1601).

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Wellcome Collection

"Kun valokuvaamme Universumia, kamerat ja teleskoopit ovat kuin aikakoneita, jotka katsovat kauas taakse menneisyyteen. Näin voimme vangita tähtien ja galaksien heikonkin valon, jolta on kestänyt tuhansia, miljoonia ja jopa miljardeja vuosia saavuttaa meidät."

"Universumin koko ja ikä ovat inhimillisen ymmärryksen ulkopuolella. Kadonneena, jossakin ikuisuuden ja äärettömyyden välissä on pieni kotiplaneettamme." - Carl Sagan

Kuukuva

Valokuva Kuusta vuodelta 1865 - kuvaajana amerikkalainen lakimies ja astronomi Lewis Morris Rutherfurd (1816 - 1892). Hän oli tähtitieteellisen valokuvauksen pioneeri. Hän keksi ja kehitti ensimmäisen tähtikuvaukseen suunnitellun kaukoputken.

Kuun valokuvausta

Ensimmäisen dagerrotypian valokuvan Kuusta otti 2.1.1839 ranskalainen keksijä Louis Daguerre (1787 - 1851). Ensimmäisen tarkan, tähtitieteellisen valokuvan Kuusta otti amerikkalainen tiedemies, filosofi, lääkäri, kemisti, historioitsija ja valokuvaaja John William Draper (1811 - 1882) vuonna 1840. Hänen kuukuvansa oli kaiken kaikkiaan myös toinen astrovalokuva eli tähtivalokuva. Ensimmäinen valokuvaamalla tehty kuukartta valmistui 1890-luvun lopulla.

Kuun näkymätöntä puolta päästiin kartoittamaan valokuvaten vasta vuonna 1959 ja sen työn aloitti neuvostoliittolainen, miehittämätön avaruusalus Luna 3.

Yhdysvallat onnistui saamaan lähikuvia Kuusta Ranger-luotaimillaan vuosina 1964 - 1965. Kamikaze-tyyppiset luotaimet lähestyivät hurjaa vauhtia Kuun pintaa ja ottivat viime hetkillä kuvia niin paljon kuin ehtivät, kunnes murskaantuivat.

Kautta aikain ensimmäiset Kuun pinnalta otetut kuvat lähetti Maahan neuvostoliittolainen avaruusluotain Luna 9, helmikuussa vuonna 1966. Luna 9 oli siten ensimmäinen Kuun pinnalle pehmeän ja onnistuneen laskeutumisen tehnyt avaruusalus. Ensimmäinen, 20.7.1969 Kuussa valokuvan ottanut ihminen oli Neil Armstrong ja hänen kameransa merkki oli Hasselblad.

Sir Isaac Newtonin kaukoputki

Replikana, Sir Isaac Newtonin peilikaukoputki vuodelta 1672, ensimmäinen peilikaukoputki kautta aikain. Hienosta ulkomuodostaan huolimatta kaukoputki aiheutti kuvaan vääristymiä ja peilikaukoputkista tuli suosittuja teknisen kehitystyön kautta vasta yli sata vuotta myöhemmin.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Andrew Dunn


Galileo Galilein kaukoputki

Replikana Galileo Galilein kaukoputki.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Michael Dunn

Galilein kaukoputki

Galileo Galilein kaukoputken suurennus oli alussa 8-kertainen ja lopussa kehittelyn jälkeen 30-kertainen. Galilein kaukoputken objektiivina on kupera linssi ja okulaarina, silmän lähellä kovera linssi, joka on asetettu objektiivin ja sen polttopisteen väliin. Kuva näkyy oikein päin, mutta kuvakenttä on pieni ja vain pienet suurennukset ovat mahdollisia.

Tällä kaukoputkellaan, jota kutsutaan Galilein kaukoputkeksi, Galileo Galilei ei voinut nähdä koko Kuuta yhtä aikaa kerrallaan, vaan aina vain osia siitä. Hänen kaukoputkessaan käytettyä rakennetta ei ole käytetty tähtitieteessä myöhemmin.

Kunniaa kaukoputken keksimisestä on tarkan tiedon puutteessa jaettu useammillekin ihmisille, mutta Galileo Galileita ei voi pitää yhtenä kaukoputken kesijöistä. Hän kuuli vuonna 1608 Alankomaissa keksitystä kaukoputkesta ja seuraavana vuonna hän rakensi itse vastaavanlaisen kojeen.

Vaikka Galileo Galilei ei keksinytkään kaukoputkea, niin hän toteutti kaukoputkihavaintojensa myötä vieläkin suurempia saavutuksia, järkyttäen vallitsevaa aristoteelista maailmankäsitystä.

Keplerin kaukoputki

Keplerilläkin on oma, nimeään kantava kaukoputki. Siinä okulaari tehtiin kahdesta linssistä, jolloin värivirhe saatiin pienemmäksi. Keplerin kaukoputkessa myös kuvakenttä suureni.

Kepler eli samaan aikaan, kuin Galileo Galilei ja saksalais-hollantilainen, kaukoputken keksinyt Hans Lippershey. Uutiset näiden kaukoputkista saavuttivat Keplerin nopeasti ja siksi hän alkoi heti kehitellä omaa versiotaan kaukoputkesta. Vuonna 1611, eli kolme vuotta kaukoputken keksimisen jälkeen, hän oli saanut kokeilujen jälkeen oman kaukoputkensa valmiiksi. Keplerin kaukoputkella voitiin saavuttaa huomattavasti suurempi suurennus, mutta se vaati pitkää putkea linssien väliin.

Lähteet

*World, Digital library: Astronomical and Physical Observations Made in the Realm of Peru
*Tähdet ja avaruus, Mikko Suominen: Nasa julkaisi uuden korkeuskartan Kuun pinnasta
*Museo Galileo: The telescope and astronomical discoveries - The birth of selenography
*Dr. Philip Stooke: Neolithic Lunar Maps at Knowth
*BBC News: Prehistoric Moon map unearthed
*Universität Stuttgart: Database of Scientific Illustrators 1450 - 1950
*The Galileo Project: Moon
*Science Museum Group: Model of the Moon, 19 feet in diameter
*Space.com: History Corrected by 400-year-old Moon Map
*Encyclopedia.com: Langren, Michael Florent Van
*Juhani Westman: Paikka nimeltä Kuu
*Tieteen Kuvalehti: Nyt palataan Kuuhun
*Tiede: Jäätä löytyi Kuun pinnalta - Sitä saattaa olla riittävästi ihmisten käytettäväksi
*Matti Keränen: Tutkimus: Kuu on saattanut olla elämälle suotuisa - eikä vain kertaalleen
*Spectrum, WSOY: Kuu - Galileo Galilei
*Kodin suuri tietosanakirja, Weilin+Göös: Kuu - Kaukoputki
*Heikki Oja: Universumi - Ursa
*Heikki Oja: Galaksit - Ursa
*Tieteen Maailma: Maailmankaikkeus
*Nasa
*Colin A. Ronan: Tähtienharrastajan käsikirja
*Hannu Karttunen: Tähdet ja maailmankaikkeus - MMM
*Ursa: Tähtitaivas 2000 - kartasto ja käsikirja
*Geologia.fi: Mikko Turunen: Aurinkokunta Avaruudessa
*Wikipedia - Henkilötiedot, ammatit ja oppiarvot, syntymä- ja kuolinajat