Kylmän- ja kosteanarka kyyhöttäjä
Laiskiainen on hyvin herkkä kylmälle ja kosteudelle; sadeaikana se pysyttelee
päiväkausia liikkumattomana tiheikössä, hakeuduttuaan mahdollisimman hyvin
suojaan tippuvilta sadepisaroilta. Vatsapuolelta kohti selkää kasvava turkki
valuttaa sadeveden roikkuvan laiskiaisen turkilta maahan.
Ulkopuolisesta tarkkailijasta saattaa vaikuttaa siltä, että laiskiainen
on vetäytynyt kuin omaan maailmaansa, eikä näytä paljon välittävän siitä,
mitä ympäristössä tapahtuu. Laiskiainen vaikuttaa liikkeellä ollessaankin
olevan kuin jonkinasteisessa koomassa taikka horroksessa ja kaikki sen toimet
ovat vitkastelevia ja aikailevia.
Lisääntyminen
Naaras synnyttää kerrallaan yhden poikasen, jolla pienestä pitäen on
kehittyneet kynnet ja turkki. Synnytys tapahtuu puussa. Poikanen tarrautuu kiinni emonsa
vatsapuolen karvapeitteeseen
ja kulkee tämän mukana tällä tavalla viiden-yhdeksän kuukauden ajan.
Emo imettää alkuajat poikastaan, joka ajan myötä alkaa riipiä matkan
varrelta yhä enemmän lehtiä ravinnokseen. Poikanen jättää
emonsa noin kahden vuoden iässä.
Laiskiainen saavuttaa noin 10 - 30 vuoden iän.
Levä on laiskiaisen henkivakuutus
Trichophilus welckeri -levä on erikoistunut elämään juuri laiskiaisten karvoilla, levää ei ole löydetty mistään muualta.
Tutkijat uskovat, että evoluution aikana laiskiaiset ja Trichophilus welckeri -levä ovat kehittyneet yhtenäisesti ja
ovat nyt riippuvaisia toisistaan. Levä ja laiskiainen elävät siis symbioosissa.
Trichophilus welckeri siirtyy laiskiaispoikasten karvoihin emolta.
Levälle laiskiaisen karvat ovat ainoa mahdollinen elinympäristö. Laiskiaiselle levä antaa uskomattoman tehokkaan
vihertävänharmaan suojavärin, jota on lähes mahdoton havaita trooppisen metsän keskeltä.
Suojaväri on laiskiaiselle elintärkeä, sillä se on niin hidasliikkeinen, että ilman suojaväriä se olisi kaikille pedoille helppo saalis.
Otuksen hitaudesta johtuu, että niiden turkissa kasvaa ympäristöstäkin leviäviä viherleviä. Laiskiainen laskeutuu puusta maahan
vain noin kerran viikossa.
Tutkijat kertovat laiskiaisten löytämisen tutkimusta varten olleen työlästä. Yhden laiskiaisen havaitsemiseen saattoi mennä koko päivä,
vaikka siihen kiinnitetty elektroninen panta kertoi tutkijoille eläimen olevan näköetäisyydellä.
Tutkijat keräsivät kaikkien kuuden tunnetun laiskiaislajin karvoja neljästä maasta: Brasiliasta, Costa Ricasta, Panamasta ja Ranskan Guianasta.
Tutkimusaineisto koostui 71 laiskiaisyksilön karvoista. Tulokset on julkaistu BMC Evolutionary Biology -tiedelehdessä.
Helsingin yliopiston bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa tehty tutkimus myös osoittaa viherlevän antavan
laiskiaisen harmaalle turkille vihertävän sävyn. Tutkimuksen tulokset vahvistavat käsityksen, että laiskiaiset elävät
symbioosissa Trichophilus welckeri -viherlevän kanssa.
"Levä saa laiskiaisen turkista suojaisan, kostean elinympäristön ja laiskiaisesta erittyy ravinteita levien kasvun tukemiseen.
Laiskiainen puolestaan saa levästä vihertävän suojavärin. On myös ehdotettu, että laiskiainen voisi saada ravintoa tai vitamiineja nuolemalla
levää turkistaan", kuvailee tutkimusta johtanut Jaanika Blomster.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright
Marissa Strniste
Kuhinaa laiskiaisten turkissa
Tutkimus osoittaa, että laiskiaisten turkissa käy melkoinen kuhina. Siellä elää paitsi useita
Trichophilus -suvun lajeja ja muita viherlevälajeja, myös ripsieläimiä, sieniä, alkueläimiä ja hämähäkkejä.
Viherlevää lukuun ottamatta muilla eliöillä ei todennäköisesti ole symbioottista suhdetta laiskiaiseen.
Levinneisyys
Laiskiaiset elävät Keski- ja Etelä-Amerikassa, useiden maiden alueella,
erityisesti Amazonilla, sekä aina Brasilian eteläisiin osiin asti.
Eräin paikoin elää molempien laiskiaisheimojen lajeja, mutta lajit
eivät kilpaile keskenään elintilasta taikka ravinnosta.
Kolmivarvaslaiskiaisista pienikokoinen kääpiölaiskiainen (Pygmy Three-toed Sloth)
(Bradypus pygmaeus)
elää ainoastaan Panaman edustalla sijaitsevalla asumattomalla saarella, Isla Escudo de Veraguas.
Niitä arvioidaan elävän siellä enää 300.
Aistit
Laiskiaisten näkö- ja kuulokyky ovat heikosti kehittyneet. Ruokaillessaankin ne turvautuvat
sekä haju- että kosketusaistiinsa.