Sinirikko - Kuva Copyright © Henna K. - Creative Commons.

Lapin kasvillisuutta

Suurin osa Lapista sijaitsee pohjoisella havumetsävyöhykkeellä, mutta pohjoisimmat osat Lapista ovat arktista tundraa muistuttavaa tunturilappia. Monet Lapin havumetsäalueen kasvilajit elävät myös muualla Suomessa.

Kun mennään kohti pohjoista, niin ilmasto kylmenee ja samalla kasvilajisto niukkenee. Metsä- ja suoalueilla Lapissa ovat vielä vallassa etelämmästä tutut lajit, mutta tuntureilla kasvaa jo omia, sinne sopeutuneita lajeja.

Ihan oikea tundra Suomen pohjoisimmistakin osista puuttuu, sillä vielä Utsjoellakin kasvaa jokilaaksoissa mäntymetsää. Tundran kaltainen maisema levittäytyy kuitenkin puurajan yläpuolelta alkaen. Metsänrajana on tunturikoivu, hitusen vaivaiskoivunkin perimää omaava hieskoivun alalaji.

Lapissa kaikki kukkii nopeasti

Kasvukauden lyhyys Lapissa asettaa kasvikunnallekin omia erityisehtojaan. Lapin metsäseuduilla kasvukauden pituus on vain 120 päivää ja se on kuukauden tai puolitoista lyhyempi, kuin Etelä-Suomessa.

Tuntureiden pohjoispuolten notkoissa lunta voi olla pitkälle kesään saakka ja kasvukaudelle jää mittaa vain viisi, kuusi viikkoa. Tämäkin lyhyt aika on riittävästi eräille kasveille, jotka ennättävät kukkia ja kypsyttää siemenensä. Siellä, missä lumi ei sula joka kesä, selviytyvät enää sammalet ja levät.



Tunturihiirenporras (Athyrium distentifolium), saniainen, joka kasvaa vain Pohjois-Lapissa, tavanomainen ainoastaan Lapin Käsivarren pohjoisosassa. - Kuva Copyright © Henna K. - Creative Commons.

Tunturilapissa elää monta sellaista kasvilajia, jotka jo nimiensäkin perusteella ovat usein (ei aina) vain tuntureilla tavattavia: tunturikoivu, tunturipaju, tunturiorho, tunturilitukka, tunturikallioinen, tunturihaarikko, tunturikatkero, tunturihärkki, tunturiniittyleinikki, tunturinätä, tunturinurmikka, tunturikurjenherne, tunturilauha, tunturikohokki, tunturihorsma, tunturiängelmä, tunturikissankello, tunturihiirenporras, tunturitädyke, tunturilieko, tunturivihvilä ja tunturisara. Eräät edellä luetelluista tunturilajeista ovat Suomessa hyvin harvinaisia, mutta niitä tavataan kaikkia Suomen Lapista.



Tunturikatkero eli lumikatkero (Gentiana nivalis), katkerokasvien heimoon ja katkeroiden sukuun kuuluva kasvilaji. Suomessa Enontekiön ja Inarin Lapissa sekä Muonionjokivarressa. - Kuva Copyright © Henna K. - Creative Commons.

Tunturipaljakan kasvillisuutta

Seuraavat tekstilainaukset, Oulun yliopisto: Tunturit ja niiden kasvillisuus. - Lajien suppeat esittelyt: Wikipedia.

Lapissa kasvaa peräti 120 kasvilajia, joiden levinneisyyyden painopiste on tunturipaljakoilla, siis metsänrajan yläpuolella. Tunturipaljakalle on luonteenomaista paitsi puuttomuus myös kasvipeitteen laikkuisuus (pienikin topografinen vaihtelu lyö leimansa kasvipeitteeseen) ja lajiston mataluus.

Metsissäkin yleiset varvut ja puolipiilijät (=hemikryptofyytit) kuitenkin vallitsevat Lapin matalilla tuntureilla (alapaljakalla), samoin eräät pensaat (pajut, vaivaiskoivu, kataja).

Paljakan kasvillisuudessa on nähtävissä erilaisia korkeusvyöhykkeitä: alapaljakka, keskipaljakka ja yläpaljakka.

Pääosa paljakoistamme kuuluu ns. alapaljakkaan eli ala-alpiiniseen (alaoroarktiseen) kasvillisuuteen, jossa on – eräiden yleisten tunturikasvien ohella - monia tavallisia pohjoisimpien metsien lajeja (varpuja, sammalia ja jäkäliä). Sisämaan mantereisemmilla alueilla vallitsevat kuivat, laikkuiset ja runsasjäkäläiset kangastyypit. Yleinen varpu on pohjanvariksenmarja (Empetrum hermaphroditum) varsinkin ohutlumisilla tuulikankailla. Mereisillä alueilla (Jäämeren tuntumassa) varvusto on ± sammalvaltaisempaa, usein esim. tasatiheästi mustikan (Vaccinium myrtillus) leimaamaa tunturipaljakkaa (tai tunturikoivikkoa paljakan alapuolella).

Muita yleisiä tunturivarpuja ovat mm. riekonmarja (Arctostaphylos alpina), kurjenkanerva (Phyllodoce coerulea), sielikkö (Loiseleuria procumbens) ja uuvana (Diapensia lapponica). Eräitä muita aika yleisiä tunturikasveja ovat esim. tunturivihvilä (Juncus trifidus), tunturilieko (Diphasiastrum alpinum) ja lapinkuusio (Pedicularis lapponica). Purojen varsilla on rehevämpää; mm. monia niittykasveja. Pohjakerroksen tyyppilajeja ovat mm. eräät kynsisammalet (Dicranum), maksasammaliin kuuluva korallisammal (Ptilidium ciliare), litteä lumijäkälä (Cetraria nivalis), poronjäkälät - mm. mieto poronjäkälä, (Cladonia mitis) ja palleroporonjäkälä, (Cl. alpestris) ja tinajäkälä (Stereocaulon paschale).



Sammalvarpio (Harrimanella hypnoides), kanervakasveihin kuuluva, pienikokoinen varpukasvi. Suomessa sammalvarpiota tavataan Pohjois-Lapissa kolmella pääalueella. Yleisin laji on Enontekiöllä Käsivarren alueen suurtuntureilla. Lisäksi sitä kasvaa Utsjoella Norjan rajan tuntumassa sekä Sodankylän itäosissa. - Kuva Copyright © Slaunger - Creative Commons.

Keskipaljakalla ovat tyypillisiä kasvilajeja mm. sammalvarpio (Cassiope hypnoides), hapro (Oxyria digyna) ja jääleinikki (Ranunculus glacialis). Jääleinikki tosin viihtyy Suomessa vain Kilpisjärven suurtuntureiden lakiosissa.

Skandinavian tunturikasvien ryhmittelyä levinneisyyden mukaan

Sentriset lajit (harvinaisia, vain ahtaalla alueella), bisentriset (esiintyvät eteläisellä ja pohjoisella tunturialueella) ja ubikvistiset (laajalti levinneitä) lajit.



Uuvana (Diapensia lapponica),pieni monivuotinen uuvanakasvien heimoon kuuluva varpukasvi. Suomessa uuvanaa tavataan melko yleisenä Lapin tuntureilla, erityisesti Enontekiön ja Inarin alueilla. - Kuva Copyright © Henna K. - Creative Commons.

Tunturipaljakan kasveja ja kasvupaikkoja

Eräät tunturipaljakoiden kasvit - mm. uuvana (Diapensia lapponica), sielikkö (Loiseleuria procumbens) ja tunturikohokki (Silene acaulis) - ovat ns. patjakasveja: niillä on tiheä, mattomainen kasvutapa, joka suojaa niitä kuivuudelta ja kylmältä. Nämä lajit kasvavat usein niukkaravinteisilla tuulenpieksämillä (vähälumisilla paikoilla) ja sietävät talvella jopa 50 asteen pakkasia. Muita karujen paljakoiden lajeja ovat mm. liesu (Cryptogramma crispa) ja tunturilieko (Diphasiastrum alpinum).

Aitoja lumenviipymän kasveja ovat mm. närvänä (Sibbaldia procumbens), sammalvarpio (Cassiope hypnoides), lumileinikki (Ranunculus nivalis), vaivaispaju (Salix herbacea) ja eräitä rikkolajeja (Saxifraga ssp). Sulamisavesipurojen reunamilla tapaa usein leinikki (Ranunculus)- niittyjä.



Kultarikko (Saxifraga aizoides), rikkokasvi, jota tavataan Suomessa kolmella alueella: Sallan-Kuusamon alueella, Enontekiöllä lähinnä käsivarren suurtuntureilla sekä Utsjoella ja Inarin pohjoisosissa - Kuva Copyright © Henna K. - Creative Commons.

Lapinvuokko (Dryas octopetala) on tyypillinen kalkkia suosiva tunturikasvi. Muita kalkin vaatijoita/suosijoita ovat esim. kaksikkovihvilä (Juncus biglumis), sinirikko (Saxifraga oppositifolia), kultarikko (S. aizoides), kalliosara (Carex rupestris), lapinalppiruusu (Rhododendron lapponicum), kiirunankello (Campanula uniflora), valkokämmekkä (Pseudorchis albida) ja verkkolehtipaju (Salix reticulata).

Lapinorvokki (Viola biflora), lääte (Saussurea alpina), punakko (Bartsia alpina) ja tunturiängelmä (Thalictrum alpinum) puolestaan eivät välttämättä vaadi kalkkia, mutta kuitenkin kosteaa, niittymäistä kasvupaikkaa, esim. puronvarsia.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Tero Laakso

Jääleinikki (Ranunculus glacialis)

Monivuotinen jääleinikki on matala, noin 10 - 15 senttimetriä korkea kasvi. Jääleinikin kukka on iso ja valkoinen, ja sen väri punertuu kukinnan edistyessä. Pitkään säilyviä kukkia on tavallisesti yksi tai kaksi ja ne ovat leveydeltään yleensä 2 - 2,5 cm.

Suomessa jääleinikki on harvinainen laji, jota tavataan ainoastaan Enontekiöllä Kilpisjärven alueen suurtuntureilla. Kuvassa jääleinikit Pohjois-Ruotsin puolella, Stora Sjöfallet kansallispuistossa.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Kari Pihlaviita

Vaivaiskoivu (Betula nana)

Vaivaiskoivua tavataan koko maassa, mutta yleisimpänä Lapissa. Pienikokoinen vaivaiskoivu on uhkeimmillaan metrin korkuinen pensas, mutta tunturipaljakassa se pitää matalan vartensa vaatimattomasti kuin vaivainen alhaalla ja tyytyy matamaan maanmyötäisenä varpuna.

Vaikka vaivaiskoivu on pieni, se lisää merkittävästi tuntureiden elämän monimuotoisuutta. Sillä on useita sieni- ja hyönteisseuralaisia, ja se antaa suojan monelle linnunpesälle.

Vanhoina aikoina vaivaiskoivu oli tärkeä paljakalla liikkuneille saamelaisille, jotka hyödynsivät sitä eri tavoin. Vaivaiskoivuista kasattiin kotaan jäisestä maasta eristävä patja. Vaivaiskoivuista koottu nuotio lämmitti kodan ja sen tulella valmistettiin myös ruoka ja keitettiin kahvit. Erityisesti tuntuturissa pulaan joutuvien olisi syytä tietää, että myös tuore vaivaiskoivu palaa kuumalla liekillä, kunhan se ensiksi on saatu syttymään.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Kari Pihlaviita

Lapinvuokko (Dryas octopetala)

Arktisen tundran kukka ja Islannin kansalliskukka lapinvuokko, kasvaa Suomessa Käsivarren ja Inarin Lapissa. Yleinen lapinvuokko on vain Kilpisjärven seudun tuntureilla, pienempiä kasvustoja on Saariselällä, Pallas-Ounaksen alueella sekä Inarin ja Utsjoen tuntureilla. Kuusamon rotkolaaksojen seinämissä on säilynyt erillinen reliktipopulaatio. Luonnossamme varsin harvinainen lapinvuokko on tunturikasvillisuutemme kaunis keulakuva. Kuvassa lapinvuokko Oulangan kansallispuistossa, Kuusamossa.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Apollonio Tottoli

Sinirikko (Saxifraga oppositifolia)

Vuorilla ja arktisilla alueilla kasvava sinirikko kuuluu rikkokasveihin. Suomessakin tuntureiden kalliorinteillä ja puronvarsilla viihtyvä sinirikko muodostaa, kasvutavaltaan mätästävänä, mattomaisia tai patjamaisia kasvustoja. Matalana se suojautuu ankarissa oloissa ja pitää silmunsa tiiviisti maanpinnassa. Kukkivana sinirikko tuntureiden sinijylhässä maisemassa, muodostaa sykähdyttävän värikkään ja kauniin näyn. Sinirikko on Suomessa harvinainen, sitä tavataan vain pohjoisimman Lapin tuntureilla.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Kari Pihlaviita

Tunturiniittyleinikki (Ranunculus acris pumilus)

Kuvassa yllä on Pallas-Yllästunturin kansallispuistossa, Muoniossa kuvattu tunturiniittyleinikki. Kukka on niittyleinikin alalajin, lapinniittyleinikin, toinen muoto - toinen on idänniittyleinikki.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Kari Pihlaviita

Tunturikallioinen (Erigeron uniflorus)

Kuvassa Enontekiöllä kuvattuna asterikasveihin kuuluva tunturikasvi, tunturikallioinen. Tunturipaljakoiden kosteimmilla paikoilla viihtyvällä tunturikallioisella on korkeutta 5 - 15 cm. Varren latvassa on yksi mykerö, eli kukinto. Suomessa tunturikallioisia kasvaa vain Enontekiöllä ja Utsjoella.




Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva kullero, ylempi - Copyright © Flickr/Anders Illum
*Kuva kullero, alempi - Copyright © Flickr/foto G.HAAS

Kullero - (Trollius europaeus)

Koko Suomessa kasvava, leinikkikasveihin kuuluva, kaunis kullero on Lapin maakuntakukka. Koska kullero paikoin pohjoisessa kukkii juuri juhannuksen aikaan, sitä kutsutaan kansan parissa juhannuskukaksi - tai juhannuspumpulaksi. Pumpula tulee nimeen kukan pumpulamaisen palleroisesta pampulamuodosta.

Pohjoisessa Suomessa kullero on yleinen ja kasvaa siellä lehdoissa, lettosoilla, jokien ja purojen varsilla, tunturiniityillä ja viljelystä jääneillä pellonlopuilla. Eteläisessä Suomessa kullero on paljon harvinaisempi ja sen kasvupaikat rajoittuvat enimmäkseen reheville niityille, sillä etelän lehdot ovat kullerolle liian varjoisia.

Kulleron kukka ei avaudu täysin, vaan kehälehdet kaartuvat emien ja heteiden päälle, suojaavaksi katokseksi.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Kari Pihlaviita

Lapinorvokki (Viola biflora)

Useimmat luonnonvaraiset orvokkimme ovat sinikukkaisia ja kaiken kaikkiaan toistensa näköisiä. Lapinorvokki on ainoa pohjoisessa kasvava keltakukkainen orvokkilaji. Tunturiseuduilla yleisen lapinorvokin varsi on pysty, hento ja haaraton. Kalkinsuosijakasvi kasvaa lumenviipymillä, puronvarsilla ja paljakan niityillä. Suomessa lapinorvokkia kasvaa vain aivan pohjoisessa, esimerkiksi Inarin seudulla. Kuvassa yllä lapinorvokki Enontekiöllä.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Tero Laakso

Tunturikissankello (Campanula rotundifolia groenlandica)

Kaikkien tuntemalla kauniilla kissankellolla on Suomessa viisi alalajia. Kahta niistä tavataan Lapista, nämä alalajit ovat lapinkissankello ja tunturikissankello.

Kuvassa tunturikissankelloja Finnmarkissa, Norjan puolella.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Kari Pihlaviita

Lapinkuusio (Pedicularis lapponica)

Keltaisia, ruusuntuoksuisia kukkia kasvattava lapinkuusio kuuluu näivekasveihin. Se on pohjoisen Lapin kasvi, yleisintä sen esiintyminen on Utsjoella ja Enontekiöllä. Lapissa se viihtyy tunturikankailla, tunturikoivikoissa ja paljakkanotkelmissa. Eteläisimmillä kasvupaikoillaan, Rovaniemen korkeudella, sitä tapaa karuista kangasmetsistä ja puronvarsipensastoista.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © HibaHaba

Tunturikoivu (Betula pubescens czerepanovii)

Tunturikoivu on hieskoivun alalaji. Porot syövät tämän pensasmaisen puun lehtiä ja oksia. Tunturikoivua tavataan aina 980 metrin korkeudelle saakka. Sitä kasvaa eniten Lapin koivuvyöhykkeellä Inarissa ja Enontekiössä. Se on monin paikoin tunturissa ainut puu, joten sitä käytetään myös poltto- ja nuotiopuuna.



Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Nuuuuuuuuuuul

Tunturikohokki (Silene acaulis)

Tunturikohokki muodostaa matalan, tiiviin patjamaisen kasvuston. Tunturikohokilla on neulasmaiset lehdet. Tunturialueilla yleistä tunturikohokkia tavataan yläpaljakalla asti lumenviipymillä ja soraikoilla. Vaaleanpunakukkainen tunturikohokki suosii kalkkipitoisia kasvupaikkoja. Suomessa tunturikohokki on pohjoisen lapin alkuperäislaji. Sitä tavataan Käsivarren suurtuntureilla Enontekiöllä, Utsjoella, Inarissa sekä Sodankylässä Venäjän rajan tuntumassa.

Lähteinä
*Suuri suomalainen luonto-opas: Lapin kasveja