Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright © Flickr/Jez

PÖLLÖT (Strigidae)

Pöllöt (Strigidae) on lintuheimo, joka kuuluu pöllölintujen (Strigiformes) lahkoon. Pöllöjen heimoon kuuluu 220 lajia 26 suvussa.

Salaperäisten elintapojensa, yöllisten huhuilujensa ja ihmismäisen naamansa vuoksi pöllöt ovat herättäneet aina kunnioitusta. Niitä pidetään viisaudenkin symboleina.

Elintavoiltaan pöllöt muistuttavat jossain määrin petolintuja, sillä molemmat syövät lihaa ja pyydystävät ravinnokseen eläviä lintuja sekä pikkunisäkkäitä. Pöllöt eivät kuitenkaan ole sukua petolinnuille, vaan niiden lähimmät sukulaiset ovat kehrääjälinnuissa (Caprimulgiformes).

Pöllöillä on suuri, pyöreä pää ja pyöreä naamakiehkura. Suuret silmät katsovat kumpikin suoraan eteenpäin. Muuten kapeaa näkökenttää laajentaa pään suuri kääntyvyys. Lyhyt nokka on osaksi kankeiden, eteenpäin sojottavien höyhensukasten peitossa.

Höyhenpuku on tuuhea ja pehmeä. Myös koivet ja varpaat ovat höyhenpeitteiset. Uloimman varpaan pöllöt voivat kääntää joko eteen- tai taaksepäin. Luonteenomainen, anatominen piirre on korvien epäsymmetrinen sijainti päässä, joka helpottaa saaliin paikantamista.

Pöllöjen siivet ovat leveät ja pyöreäpäiset. Niiden iskut ovat täysin äänettömiä. Useimmat lajit ovat aktiivisia hämärissä ja pimeällä, eräät myös päivällä. Sukupuolet ovat yleensä samannäköiset.

Monien lajien soidinhuuto on huhuileva. Talvisin pöllöt voivat hakeutua ihmisasutuksen tuntumaan. Pöllöt eivät yleensä rakenna omaa pesää, vaan pesivät muiden lintujen vanhoissa pesissä, puunkoloissa, pöntöissä tai maassa.

Suomessa pesiviä pöllölajeja ovat helmipöllö, varpuspöllö, huuhkaja, hiiripöllö, lehtopöllö, viirupöllö, lapinpöllö, sarvipöllö, suopöllö ja joinakin vuosina tunturipöllö. Harhailijoina meillä on tavattu kyläpöllönen ja minervanpöllö.

Lapinpöllö (Strix nebulosa)

Iäkkäissä havumetsissä, soiden ja niittyjen tuntumissa viihtyvä lapinpöllö on harvalukuisimpia pöllöjämme. Se on suurimpia pöllöjämme huuhkajan ja tunturipöllön jälkeen, ja omaa kaikkien kunnon pöllöjen tapaan hieman myyttisen ja tarumaisen maineen. Onhan pöllöissä, ja erityisesti lapinpöllöissä, sellaista omaa tenhovoimaansa, jota ainakaan samanlaisena ei muilla lintulajeilla ole. Sanotaan, että ken on kerran nähnyt lapinpöllön, hän ei sitä voi koskaan unhoittaa. Lapinpöllön kohtaaminen ja näkeminen on aina noita ikimuistoisia hetkiä, joita muistellaan vielä kauan jälkeenkin päin.

Lapinpöllö

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/t066e

Tuntomerkkejä

Lapinpöllöä kuvataan niin, että se näyttää muka hyvin "pirulliselta". Näyttäähän se myös lempeältä ja viisaalta, minkä jokainen voi heti todeta, katsomalla kuvaa oikealla.

Harmaantäplikäs lapinpöllö on hyvin kookas, miltei huuhkajan kokoinen. Painoltaan se on silti vain puolet huuhkajan painosta. Osa koosta on tuuhean höyhenpeitteen loihtimaa harhaa. Lapinpöllön pituus on 65 - 70 cm ja siipiväli 135 - 160 cm. Koiras painaa 650 - 1 100 g ja naaras 1 000 - 1 900 g.

Selkäpuoli on hennosti vipevöity: valkeaa, ruskeaa ja harmaata, kun taas vatsa on pääasiallisesti pitkittäin tummanruskeaviiruinen harmaata pohjaa vasten. Nuorilla lapinpöllöillä on tummanharmaa untuvapuku ja niiden naama on tumma.

Lapinpöllön pyrstö on suhteellisen pitkä ja pää on suhteettoman suuri. Samankeskisten, mustien naamarenkaiden sisältä, naamakiehkurasta tuijottavat suhteettoman pienet, meripihkankeltaiset silmät.

Linnun ilmettä täydentävät vielä tuuheat, harmaanvalkeat kulmakarvat, jotka jatkuvat alas viiksijuoviksi keltaisen nokan sivuille, ja musta leukatäplä.

Lapinpöllö

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Jean-Guy Dallaire

Saalistus

Lapinpöllö saalistaa valoisaan vuodenaikaan myös öisin. Lennossa se tekee mahtavan vaikutuksen. Pitkät siivet ovat tylpät ja leveät. Käsisulkien tyvessä kulkee vaalea juova. Lennossa se voi tuoda mieleen jopa kotkan leveine siipineen ja raskaine siiveniskuineen. Lapinpöllön ruumis on pölkkymäisen paksu ja pääpuolesta kuin katkaistu, taikka "kirveellä veistetty".

Lapinpöllö saalistaa tavallisesti iskemällä saaliin kimppuun joltakin hyvältä tähystyspaikalta. Saalistuslennossaan lapinpöllö pysähtyy hetkeksi ilmaan "roikkumaan", ennen kuin pudottautuu kohtisuoraan allaan vikisevän myyrän kimppuun.

Ravintona ovat miltei yksinomaan pikkunisäkkäät. Huolimatta suuresta koostaan lapinpöllö on erikoistunut myyriin. Tärkeimmät ravintoeläimet koko vuoden ovat peltomyyrä ja metsämyyrä.

Talvisin lapinpöllö iskee myyrän kimppuun suoraan lumen läpi, ja tällöin se käyttää selvästikin vain kuuloaan saaliin paikantamisessa. Talvisin se, myyrien ollessa lumen alla, saalistaakin miltei koko ravintonsa lumen alta. Pöllö paikallistaa ensin lumen alla liikkuvan myyrän olinpaikan kuulollaan ja syöksyy sitten jopa yli puoli metriä paksun lumikerroksen läpi myyrän kimppuun.

Lapinpöllön saalistustaito on talvella, paksun lumen suojatessa myyriä, suorastaan uskomaton. Saalistaessaan lapinpöllö istuu jollakin avoimella paikalla myyrämaan laidalla ja kuuntelee tarkasti. Myyrien aiheuttamia ääniä kuultuaan suuri lintu lähtee äänettömään lentoonsa ja kuuntelee koko ajan saaliin ääntelyä lentäessään.

Lapinpöllö

Lapinpöllön poikanen.

Jos myyrän paikka jää vähänkin epäselväksi, lintu tekee tiukan kaarroksen ääntelypaikan yllä ja yrittää paikallistaa saaliin uudelleen tarkemmin. Kun lapinpöllö lopulta on uhrinsa paikantanut, se syöksyy lumeen niin, että sen koko vartalo uppoaa lumeen ja sen jalat yltävät saaliiseen. Usein lapinpöllö syö saaliinsa jo lumen sisällä, joskus se nostaa sen nokkaansa ja vie mukanaan parempaan ruokailupaikkaan.

Suuresta koostaan huolimatta lapinpöllöt eivät pysty korvaamaan myyriä millään muulla saaliilla, vaan myyräkantojen romahdusvuosina niiden on henkensä pitimiksi hakeuduttava uusille myyrärikkaille saalistusalueille jopa satojen kilometrien taakse.
Lapinpöllö

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Anguskirk


Naaman höyhenten tummat poikkiraidat muodostavat silmien ympärille 6 - 8 samankeskistä kehää, joiden sisään jäävät pienten, keltaisten ja lähekkäin olevien silmien lisäksi valkoiset, tuuheat "kulmakarvat". Nämä naaman tummat renkaat ovat hyvä lajituntomerkki - millään muulla pöllölajillamme ei samankaltaisia ole. Lapinpöllön naamarakenteet eivät ole olemassa vain koristeina "näön vuoksi", vaan niiden on todettu toimivan eräänlaisina "lautasantenneina" ja johdattavan äänet paremmin linnun korviin.

Lapinpöllö

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/zebble

Kumeaa huhuilua

Lapinpöllön soidinhuuto on noin 10 - 12 kertaa toistuva, kumea "huu huu huu...". Ääni toistuu vajaan sekunnin välein, ja se on erittäin matala. On sanottu, että luonnostamme ei ehkä voi kuulla matalampaa ääntä. Huhuilu kuuluu vain hyvin lähelle, mutta korkeintaan 400 - 500 metrin päähän. Epäedullisissa oloissa ääni kuuluu vain 200 metrin päähän, mutta poikkeuksellisen edullisissa olosuhteissa lähes kilometrin päähän. Ääni laskee ja vaimenee loppua kohden.

Pesimäaikana lajilla on runsaasti muitakin ääniä. Vaaran uhatessa pesää tai poikasia molemmat emot murisevat, röhkivät ja haukkuvat sekä naputtavat voimakkaasti nokkaansa. Koiras huutaa joskus häiriötilanteessa soidinääntäkin. Naaras voi esittää lentokyyvyttömän poikueen luona joskus siipirikkoa tai siihen verrattavaa pakolentoa, ja saattaa silloin vaikertaa ja visertää säälittävästi. Lajin normaali yhteysääni on vaimea "psiä", jota kuulee pesimäaikana harvakseltaan. Tämä sama ääntely voidaan kirjallisuudessa merkitä myös "njau".

Pienet poikaset ääntelevät kylmissään tai nälissään hentoa sirinää. Suuret pesässä vielä olevat tai siitä lähteneet poikaset kerjäävät ruokaa voimakkaalla, käheällä ja höyläävällä äänellä "psiä".

Lapinpöllö

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Crotach


Lapinpöllö

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Arne List

Pesintä

Lapinpöllö pesii hyvin harvinaisena vanhoissa havu- ja sekametsissä, aukioiden laitamilla. Pesimiseen vaikuttaa ratkaisevasti pikkujyrsijöiden runsaus. Pesimäseutuja ovat Lappi, Kuusamo ja Kainuu, sekä joinakin vuosina eteläisemmät seudut, Ylä-Savo ja Pohjois-Karjala.

Lapinpöllö pesii yleensä vanhoihin, muiden petolintujen, kuten kanahaukan, piekanan tai varislinnuista korpin, risupesiin, tai katkenneen puun kannolle. Suurin osa lapinpöllön käyttöönsä valtaamista risupesistä on kana- tai hiirihaukan rakentamia. Tavallisesti pesä on havupuussa, mutta se voi olla myös koivussa tai haavassa.

Paksu kanto, jonka latvassa on matala syvennys, on haukanpesän jälkeen lapinpöllön yleisin pesäpaikka. Laho ja pehmeä kanto voi olla tasapäinenkin, sillä pöllöemo voi kaivaa siihen kuopan munilleen. Poikkeuksellisesti pesä voi löytyä myös kelopökkelön nokasta, kallionkielekkeeltä tai maasta.

Lapinpöllö munii huhtikuussa 4 - 7 himmeän valkoista munaa. Naaras hautoo yksin, 28 - 30 vrk. Koiras tuo sille ravintoa ja vartioi pesän lähettyvillä. Kuoriuduttuaan poikaset pysyttelevät pesässä 3 - 4 ensimmäistä elinviikkoaan. Sen jälkeen ne siirtyvät kipittelemään ja kiekkumaan lähistön sammalille ja oksille. Jos näihin aikoihin häiritsee naarasta ja sen poikasia, naaras puolustautuu raivokkailla syöksyillä, jotka voivat muodostua hyökkääjälle kohtalokkaiksi.

Lapinpöllön pesää lähestyvälle ihmiselle naaras on aina vaarallinen, sillä se hyökkää poikkeuksetta iskien terävillä kynsillään. Jos tietää lapinpöllön asustavan ja pesivän jollakin tietyllä seudulla, kannattaa siellä, sen reviirillä liikkumista välttää touko-kesäkuussa. Toisaalta, lapinpöllöemo voi tottua niin pesällään käyvään ihmiseen, että sallii hautoessaan jopa silittämisen. Emoistaan riippumattomiksi poikaset tulevat vasta muutamien kuukausien kuluttua. Lapinpöllö voi pesiä jo yksivuotiaana.

Levinneisyys

Lapinpöllö esiintyy Euroopan, Aasian ja Pohjois-Amerikan taigavyöhykkeellä. Euraasiassa sen levinneisyysalue ulottuu Skandinaviasta Venäjän kautta Tyynellemerelle asti. Suomessa lapinpöllön päälevinneisyysaluetta ovat Lapin läänin eteläosa ja Oulun lääni. Suomessa lapinpöllöjä tavataan pesivinä Kokkolan - Joensuun pohjoispuolella aina kuusen kasvurajalle saakka. Pesivä kanta vaihtelee vuosittain 300 ja 1500 parin välillä, määrään vaikuttaa jyrsijöiden määrä.

Ravintopulan yllättäessä lapinpöllö vaeltelee levinneisyysalueellaan.

Lapinpöllö

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/SkeenaValleyGirl


Lapinpöllö

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Tomas Buchtele


Lähteet
*Kotimaan luonto - WSOY
*Lars Jonsson: Linnut luonnossa - Tunturit ja havumetsä
*Antti Halkka - Jani Kaaro - Juha Valste - Seppo Vuokko: Suuri suomalainen luonto-opas
*Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut - WSOY
*BirdLife Suomi
*Suuri suomalainen luonto-opas - Linnut Antti Halkka - Suuri Suomalainen Kirjakerho 2004
*Nicolai, Singer, Wothe: Linnut - Tammi
*Aho, Lähteenmäki: Talvilintujen ruokinta - Kirjayhtymä
*Hario, Lehikoinen, Pyhälä, Pynnönen-Oudman, Toiviainen: Suomen muuttolinnut - WSOY
*Hildén, Tiainen, Valjakka: Muuttolinnut - Kirjayhtymä
*Tapio Solonen: Suomen linnusto - Lintutieto
*Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut - WSOY
*Koko maailman linnut - Helsinki Media
*Koko perheen luonto-opas - Gummerus
*Lars Imby: Suomen linnut - Gummerus
*Jim Flegg: Eurooppalainen lintukirja - Karisto
*Taiteilijaveljekset von Wright - Suomen kauneimmat lintumaalaukset - Valitut Palat
Pöllöt