LEHMÄ
Lehmän tuntee jokainen, sehän on naaraspuolinen nauta. Nauta puolestaan on
märehtiviin sorkkaeläimiin kuuluva nisäkäs. Urosnauta on sonni.
Nuori naaraspuolinen nauta, joka ei vielä ole poikinut, on nimeltään hieho
- ennen sitä se on, alle vuoden ikäisenä vasikka.
Hiehon ikäistä urosnautaa sanotaan mulliksi. Leikattu sonni on härkä.
Ja lopultakin, poikinut naarasnauta on lehmä.
Lehmä on Suomen tärkein tuotantoeläin.
Lehmistä saadaan lypsämällä maitoa, josta puolestaan voidaan jalostaa monenlaisia tuotteita:
piimää, voita, kermaa, jäätelöä, juustoa, jogurttia, maitojauhetta,
smetanaa, maitorahkaa ja maitosuklaata. Maito ja maitovalmisteet ovat
suomalaisen ruokavalion tärkeimpiä energian ja suojaravinnon lähteitä.
Lehmiä Tohmajärvellä.
Alkuhärkä
Naudan
(Bos taurus) alkujuuret katoavat kauas esihistorialliseen hämärään.
Sen kantamuotona, ainakin niistä tärkeimpänä, voidaan varmuudella pitää
alkuhärkää
(Bos primigenius), joka oli levinnyt Eurooppaan sekä
osittain Aasiaan ja Afrikkaan.
Alkuhärkiä saattoi olla kahta eri rotua,
eurooppalaista sekä afrikkalaisaasialaista. Tämä mahtava märehtijä, jota
roomalaiset kutsuivat nimellä
urus, oli lähes kahden metrin korkuinen.
Sillä oli pitkät sarvet, lyhyt karva ja hyvin pitkä häntä.
Nauta on yksi vanhimpia kotieläimiä
Babylonian, Assyrian ja Egyptin kulttuureissa karjat olivat jo isoja.
Nautoja käytettiin sekä vetoeläiminä, että maidon- ja lihantuotantoon.
Egyptistä on löydetty 5 000 - 6 000 vuotta vanhoja savikuvia, jotka esittävät
navetassa seisovia lehmiä. 5 000 - 4 000 vuotta vanhoissa hautakuvissa esiintyy myös lehmiä:
auran vetäjinä, viljaa polkemassa, syöttöeläiminä ja lypsylehminä.
Vielä uudella ajalla alkuhärkiä oli olemassa. Viimeinen historiallisten lähteiden
mainitsema yksilö surmattiin Puolassa vuonna 1627.