Susisivut
MAKEA PUURO - Grimmin veljesten klassikkosatu.

Olipa kerran köyhä, hurskas tyttö, joka eli yksin äitinsä kanssa, mutta heillä ei ollut enää mitä syödä. Tyttö läksi metsään ja kohtasi vanhan eukon, joka tiesi, mikä huoli häntä painoi. Eukko lahjoitti hänelle padan ja neuvoi häntä sanomaan: "Pata kiehu!", niin pata keitti hyvää, makeata jauhopuuroa, ja kun sille sanoi: "Pata seis!", niin se lakkasi kiehumasta.

Tyttö vei padan äidille, ja nyt ei köyhyys eikä nälkä heitä enää kiusannut, vaan he söivät makeata jauhopuuroa niin usein, kuin mieli teki.

Kerran, kun tyttö oli ulkona, sanoi äiti:

"Pata kiehu!", ja pata kiehui ja äiti söi vatsansa täyteen, mutta kun hän aikoi pysäyttää kiehumisen, niin hän ei enää muistanutkaan sanoja. Niinpä pata kiehui kiehumistaan niin, että koko keittiö ja talo tuli täyteen puuroa, vieläpä naapuritalokin ja koko katu, ikäänkuin pata olisi tahtonut syöttää koko maailman, ja hätä oli nyt niin suuri, ettei kukaan tietänyt, miten siitä pelastua. Vihdoin, kun kaikki muut talot, yhtä ainoaa lukuunottamatta, olivat täynnä puuroa, tuli tyttö kotiin ja sanoi:

"Pata seis!"

Ja heti pata lakkasi kiehumasta. Mutta kaikkien, jotka halusivat tulla kaupunkiin, oli pakko syödä itsensä puuron läpi.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva oikealla - Copyright Pixabay


All rights reserved
*Kuva yllä - Copyright
© Ilkka Jukarainen
H.C.Andersen
Satujen historiaa
Kansansadut

Vanhimmilla saduilla on ikää yli 4 000 vuotta. Satuja on kerrottu kansan parissa ja ne ovat siirtyneet suullisina, ilman kirjallista asua, sukupolvilta toisille. Näitä satuja kutsutaankin kansansaduiksi. Kansansatuja ei ole kirjoittanut yksi ihminen ja ne ovat saaneet uuttakin ilmettä uusien kertojien myötä.

Koko Euroopassa on kerrottu samoja satuja, mutta samat sadut taikka satuaiheet on tunnettu myös Lähi-idässä ja Intiassa, mistä monet sadut lienevät lähtöisinkin. Nämä samat sadut ovat levinneet myös Kaukoitään, Afrikkaan ja Pohjois- sekä Etelä-Amerikkaan.

Suomalaisetkin kansansadut ovat alunalkaen muualta tulleita. Niinpä suomalaisten kansansatujen joukosta ei voida helposti osoittaa ainuttakaan sellaista satua, joka olisi varmasti kokonaan Suomessa sepitetty. Kussakin maassa on kansansadusta kehittynyt sellainen versio, joka on sopeutunut maan kieleen ja kulttuuriin.

Kansansatujen kirjallinen tallentaminen

Kansansatujen saattamisessa kirjalliseenkin muotoon olivat tärkeässä asemassa saksalaiset veljekset Jacob Grimm (1785 - 1863) ja Wilhelm Grimm (1786 - 1859). Heidän esimerkkinsäkin innoittamina muuallakin alettiin kerätä ja tutkia kansansatuja. Myös Suomessa alettiin kalevalalaisen muinaisrunouden ohella kerätä kansansatuja.

Ensimmäinen tämän kirjallisuuden alan suomalainen julkaisu, Eero Salmelaisen (1830 - 1867) toimittama "Suomen kansan satuja ja tarinoita" ilmestyi jo vuosina 1852 - 1866.

Kansansatujen jaottelua

Satuja voidaan jaotella niiden sisällön mukaisesti erilaisiin pääryhmiin. Kansansaduissa selkeästi omiksi ryhmikseen erottuvat 1) eläinsadut, 2) varsinaiset sadut, 3) pilasadut ja 4) kaavamaiset sadut.

1) Eläinsadut ovat usein varsin lyhyitä, vertauskuvallisia kertomuksia. Niissä eläimet ovat sadun hahmoja ja ikäänkuin toimivia henkilöitä.

2) Varsinaisissa saduissa tärkeimpänä ryhmänä ovat ihmesadut, joissa on mukana lumottuja eläimiä, taikaesineitä, noitia ja lohikäärmeitä sekä muita yliluonnollisia aineksia sisältäviä fantasioita. Tähän saturyhmään sisältyvät myös uskonnolliset legendat, novellisadut ja sadut tyhmästä paholaisesta.

3) Pilasatuihin kuuluvat sadut hölmöläisistä ja valhesadut.

4) Kaavamaisista saduista tunnetuimpia ovat ketjusadut. Ketjusatuja tapaa varsinkin kansansaduissa. Ketjusaduille on tyypillistä kehyskertomus tai johdantoepisodi, joka yhdistää, ketjuttaa, sadut. Ketjusadut ovat voineet syntyä kahdella tavalla: kansansatujen kertojat tai kerääjät ovat voineet pätkiä pitkät sadut lyhyemmiksi tai sitten luoda samaan aihepiiriin liittyville tarinoille yhtenäisen kehyskertomuksen.
H.C.Andersen

Taidesatu

Jossakin vaiheessa ihmisten parissa havaittiin, että ei tarvinnut tyytyä vain kansansatujen satutarjontaan, vaan satuja saatettiin myös ihan itse sepittää ja kertoa omin ideoin ja "omasta päästä". Näin syntyi taidesatu, joka on yksittäisen kirjailijan kirjoittama satu. Tällaisia satukirjailijoita on ollut joitakuita jo kauan aikaa sitten.

Antiikin kirjallisuudesta tunnetaan kreikkalainen Aisopos (noin 550 eaa.), joka on lyhytmuotoisen eläinfaabelin kehittäjä. Hänen seuraajiaan myöhemmiltä ajoilta ovat olleet ranskalainen Jean de la Fontaine (1621 - 1695) ja venäläinen Ivan Krylov (1769 - 1844). Eläinfaabeleissa jo kansansaduista tutut eläinhahmot symboloivat ihmisen käyttäytymistä ja usein piilosatiirin keinoin ivailevat ihmisten heikkouksia. Nämä sadut eivät kuitenkaan olleet lapsille tarkoitettuja.

Ranskan kirjallisissa salongeissa kansansaduista tehtiin kirjoittamalla "hovikelpoisia". Jo tällöin huomioitiin se, että kun lapset kuitenkin lukivat näitä aikuisillekin suunnattuja tarinoita, niin niiden yhteydessä lapsille ja nuorisolle voitiin opettaa oikeita ja kunniallisia arvoja. Satuihin liitettiin kasvatuksellinen merkitys.

Pitkän aikaa taidesadutkin saivat kaikki mallinsa ja vaikutteensa kansansaduista. Monenlaisten vaiheiden jälkeen, tultaessa 1800-luvulle, vapautui satukirjallisuus täydellisesti kaikista historiallisista kahleistaan, kun alettiin suosia mielikuvitusta ja romantiikkaa. Mielikuvitus miellettiin erityisesti lasten ja nuorten tunne-elämää kehittäväksi tekijäksi.

Satukirjallisuuden ensimmäinen, varsinainen kukoistuskausi näki syntynsä 1800-luvun jälkipuoliskolla Englannissa. Tuolloin siellä ilmestyi mm. satukirjallisuuden suuri klassikko, Lewis Carrollin (1832 - 1898) "Liisan seikkailut ihmemaassa".

Lyhytmuotoisen sadun rinnalle syntyi saturomaani. Sillä on erityisesti anglosaksisissa maissa pitkät perinteet. Englannissa Robin Hoodin romanttiset seikkailutarinat ovat vaikuttaneet suuresti myös satukirjallisuuden kehitykseen.

Lähteet
Spectrum: Satu
Kirjastot.fi: Ketjusatu


H.C.Andersen

Hyvä satu ei kysy vastaanottajansa ikää

Satukirjallisuuden synnyinmaassa, Englannissa, satukirjallisuutta ei määritellä lastenkirjallisuudeksi. Englantilaisten, suurten satukirjailijoiden kanssa samaan kastiin kohonneen tanskalaisen Hans Christian Andersenin saduissa on sellaista kansanomaista vilpittömyyttä, runollista luonnontunnetta ja yleispätevää viisautta, että myös ne muokkasivat maaperää sellaisille saduille, jotka eivät kysy lukijansa ikää.

Suuria sadunkertojia Pohjoismaissa

Tanskan satusedän ohella toiseksi satukirjallisuuden isähahmoksi Pohjoismaissa nousi Zacharias Topelius (1818 - 1898) - puhdasverinen suomalainen kansallisromantikko. Topeliuksen laajasta tuotannosta, "Lukemisia lapsille - Läsning för barn", ovat parhaiten jääneet elämään satunäytelmät.

Saturomaanien ensimmäisen merkkiteoksen Pohjoismaissa, "Peukaloisen retket - Nils Holgerssons underbara resa", kirjoitti ruotsalainen Selma Lagerlöf (1858 - 1940).

Lyhytmuotoisten satujen suuri klassikko Suomessa on ollut Anni Swan (1875 - 1958).

Suurten suomalaisten satukirjailijoiden joukkoon kuuluvat Marjatta Kurenniemi, Aila Nissinen, Kaija Pakkanen, Vappu Liipola, Kirsi Kunnas, Kaarina Helakisa, Leena Krohn ja Jukka Parkkinen.

Oman erityisen mainintansa suomalaisten satukirjailijoiden joukossa ansaitsee muumiversumin luoja, suomenruotsalainen Tove Jansson (1914 - 2001). Muumimaailma pitää sisällään sellaista suurta viisautta, joka puhuttelee kaikenikäisiä, niin lapsia kuin aikuisiakin.

H.C.Andersen
*** tunturisusi.com linkit ***