Kuva Copyright © Bill Forbes SUDEN KEHITYS AIKOJEN TAKAA TÄHÄN PÄIVÄÄN "Meitä villejä on nyt hyvin vähän. Te pienensitte metsät. Te olette tappaneet monia meistä. Mutta yhä me metsästämme ja ruokimme kätketyt pentumme. Me tulemme aina tekemään niin. Aprikoin, tekivätkö ne kesyt sudet, jotka elävät teidän kanssanne, hyvän valinnan. Ne ovat menettäneet villin luontonsa. Niitä on paljon, mutta ne ovat outoja. Meitä on vähän. Tarkkailen teitä edelleen, nyt siksi että voisin vältellä teitä." (J. Brandenburg, 9, 1993). Susi (Canis lupus) on villieläin. Kesykoiran villi esi-isä. Villieläin voidaan kesyttää, joka tarkoittaa, että eläimen pakoalttiutta asteittain vähennetään. Kesyttäminen on käsitteenä syytä pitää erillään domestikaatiosta, joka tarkoittaa kotieläimeksi ottamista, kotieläimenä pitämistä, tilannetta - jossa eläimen lisääntyminen, ruokinta ja muu hoito, ovat enemmän tai vähemmän ihmisen valvonnassa. Sukupolvien myötä kotieläimeksi otetussa lajissa tapahtuu usein muutoksia käyttäytymisessä, morfologiassa ja fysiologiassa. Kesyttäminen voi luonnollisesti olla ensi askeleita domestikaation tiellä. Eläinlaji, joka on ollut vuosisatoja tai -tuhansia kotieläimenä, voi palata luontoon ihmisestä riippumattomaan elämään. Tällöin puhutaan "villiintyneistä" eläimistä.(E. Pulliainen, 9, 2000) Koira- ja kissaeläinten heimot, petonisäkkäiden lahkon kaksi merkittävää kehityshaaraa eriytyivät toisistaan 20 miljoonaa vuotta sitten. Kului 19 miljoonaa vuotta, ja suden esi-isät ilmestyivät maapallolle. (A. Järvinen, 230,231, 2000) Alla neljässä kuvassa saksanpaimenkoira eli "susikoira". 
Koiran polveutumisen alkuperä on ollut kiistanalainen tutkimuskohde. Nykyaikaisen DNA mitokondrio-tutkimuksen myötä on asiasta saatu entistä tarkempaa tietoa. Keskittyessämme tarkastelemaan sutta, asian tekee kiinnostavaksi tulokset, jotka puoltavat näkemystä, että koira näyttäisi polveutuvan suoraan sudesta. Voitaisiin väittää että kesykoira on yksi suden "alalaji". 
Jo aiemmin on tiedetty, että sudella, sakaalilla, kojootilla ja koiralla on 78 kromosomia ja lajit voivat risteytyä keskenään ja saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä. Koiran juuria tutkittaessa on viitattu myös mahdollisuuteen, että Australiassa elävä dingo olisi koiran kantaisä. On arveltu, että dingo olisi siirtynyt maasiltaa pitkin Kaakkois-Aasiasta Australiaan tai päin vastoin. Näin ei ole kuitenkaan voinut tapahtua sen vuoksi, että Sunda-tasanteen ja Sahul-tasanteen välillä ei ole ollut sopivana aikana maayhteyttä. Sen sijaan teoriassa on mahdollista, että Euraasiassa olisi elänyt dingon kaltainen villikoiraeläin, josta huomattava osa koirarotuja olisi polveutunut. Nämä muodostaisivat siten ns. eteläisen roturyhmän. Pohjoisessa roturyhmässä kantaisänä olisi puolestaan susi. Vielä tänäkin päivänä arktisia pystykorvia risteytetään susien kanssa. Pois suljettuna tämän ajattelun mukaan ei olisi myöskään, että eteläisen roturyhmän rotuja olisi risteytetty susien kanssa. Kaikesta päätellen suden ja kojootin risteymän kautta on syntynyt punasusikin, jota Yhdysvalloissa yritetään nyt lajina elvyttää. Uusin DNA tutkimus on siis muuttanut kuvaa koiran laji-iästä perusteellisesti. Ensinnäkin näyttää vahvistuvan, että koira polveutuu sudesta. Susi ja kojootti olisivat eriytyneet omiksi lajeikseen noin miljoona vuotta sitten. Tämä ajan määritys perustuu siihen, että niiden mtDNA-sekvenssissä on noin kuuden prosentin ero. Tämä on mielenkiintoinen laskentatulos siinä mielessä, että noihin aikoihin etruskisudesta (Canis etruscus) kehittyi professori Björn Kurtenin tutkimusten mukaan nykyinen susi. Olisiko ollutkin siis niin, että etruskisudesta kehittyi toisaalta noihin aikoihin meidän sutemme ja toisaalta kojootti? Eri tavoin määritetty ajankohta sattuu mielenkiintoisesti yksiin. Suden ja koiran mtDNA-sekvensissä on samalla tavoin määritettynä noin yhden prosentin ero. Tällä perusteella on koiran domestikoimisen ajankohdaksi saatu aika noin 135 000 vuotta sitten. Se on siis aivan kokonaan muuta kuin 14 000 - 15 000 vuotta sitten. Väliin mahtuu yksi kokonainen jääkausi ja pitkälti sitä edeltänyttä ( Eem-)interglasiaali kautta. Ihminen olisi ottanut suden kotieläimekseen kohta Riss-jääkauden jälkeen, joka itse asiassa päättyi vasta 100 000 vuotta sitten. Luontoon kuuluivat silloin mammutti, villasarvikuono, arosarvikuono, arobiisoni sekä muita pohjoisia ja arktisia lajeja. Euroopassa ihmiset olivat varhaisia Neandertalinihmisiä. (E. Pulliainen, 10 - 13, 2000) Hurjimmat sosiobiologit väittävät, että noin 135 000 vuotta sitten suden kotieläimekseen ottaneet ihmiset menestyivät sen aikaisessa metsästysyhteiskunnassa juuri suden avulla. Ihmisen kannatti ottaa susi avukseen. Susi toimi hälyyttimenä, riistatutkana, takapihan tunkion siivoajana, vararavintona ihmisille, kyljenlämmittimenä, turkisten tuottajana ym. ym. Sudenkin hyöty yhteiselosta on ilmeinen. Nykyään Yhdysvalloissa Alaskaa lukuunottamatta on alle 2000 sutta - niistä useimmat vaeltavat Minnesotan erämaassa. Samanaikaisesti Yhdysvalloissa on 52 miljoonaa koiraa. Kun asiaa tarkastellaan lajin säilymisen kannalta, on susi epäilemättä varmistanut paikan jälkeläisilleen muuntautumalla koiraksi. Maailmassa on nykyään yli sata miljoonaa koiraa. (Lapinkoira-lehti, 6, 1/2000 ja J. Brandenburg, 94, 1993) Afrikka on maapallon ainoa manner, jossa ei esiinny sutta. Susi on ihmisen jälkeen pohjoisella pallonpuoliskolla laajimmalle levinnyt laji. Lieneekö ihmisen ja suden samankaltaisuus saanut ihmisen vainoamaan sutta vuosisatojen ajan niin, että osa susilajeista on jo hävitetty sukupuuttoon, osa elää enää pienentyvillä reviireillään joko uhanalaisena tai erittäin uhanalaisena. Katsaus lähihistoriaan on suden kannalta järkyttävää luettavaa ja nykypäivän arkikaan ei liikoja lupaile suden säilymisen kannalta. Vielä voidaan kuitenkin pikaisilla pelastus- ja suojelutoimilla saada susikanta ympäri maapalloa vahvistumaan ja säilyttävään elinvoimaisuutensa. Joillakin seuduilla se on jo myöhäistä, joillakin seuduilla on tulenpalava kiire, joillakin alueilla ei vielä voida puhua varsinaisesti lajin uhanalaistumisesta. ( MT omat kommentit) Susivainoja ympäri maailmaa: Englannin pääsaaresta hävitettiin viho viimeinen susi v. 1500, Skotlannista v. 1743 ja Irlannista v. 1770. Japanissa eli kaksi suden alalajia, jotka hävitettiin sukupuuttoon v. 1905. Pohjois-Amerikasta on kuollut sukupuuttoon kahdeksan suden alalajia liiallisen metsästyksen ja erityisesti strykniinimyrkyn käytön vuoksi. Vuosina 1850-1900 siellä tapettiin kaksi miljoonaa sutta. Neuvostoliitossa 1920-luvulla alkaneessa hirmuisessa susivainossa kuoli 50 000 sutta vuodessa. Tästä huolimatta Siperiassa näyttää olevan reservejä, sillä vielä vuonna 1979 Neuvostoliiton susisaalis oli 32 000 yksilöä. On ironista, että sillä aikaa kun monissa Euroopan maissa yritetään suojella hiipuvia populaatioita, itärajamme takana tapetaan vuodessa enemmän susia kuin on koko Euroopan kanta. Vuonna 1996 Suomessa oli riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan 150 sutta. Euroopassa on arviolta runsaat 20 000 susiyksilöä, joista yli puolet elää Venäjän, Valko-Venäjän ja Ukrainan syrjäseuduilla. Suomessakin sutta on vainottu ankarasti ja sudesta on maksettu tapporahaa. Suomessa vuoden 1734 laki jopa velvoitti kylät ylläpitämään sudenkuoppia. Esim. Helsingissä Talin kartanon mailta pyydystettiin siten 1800 luvulla 15 sutta parin vuoden aikana. Espoon Tavastkullassa kuoppaan jäi jouluaattona 1860 kuusi sutta. Susi oli tiettävästi syönyt Lounais-Suomessa 22 lasta. Yhdenkään aikuisen kimppuun susi ei tiettävästi hyökännyt. Paikalle saapuneet metsästäjät kaatoivat uros- ja naarassuden, jolloin surmatyöt loppuivat. Päätekijäksi epäiltiin naarasta, jolla oli kuluneet hampaat ja takkuinen turkki. Ilmeisesti se ei huonokuntoisena kyennyt metsästämään muuta riistaa ravinnokseen. Heikki Suomus, joka tutki asiaa 1970-luvulla, viittaa mahdollisuuteen, että naarassusi olisi ollut melko kesy, koska se oli ehkä aiemmin ollut ihmisten kanssa tekemisissä. Noihin aikoihin kartanoissa pidettiin susia elätteinä. Tämä murheellinen tapahtumasarja jätti ilmeisesti pysyvän susivihan suomalaisten sieluun. Petokannat olivat 1800-luvulla toista luokkaa kuin nykyään. Esimerkiksi Suomessa kaadettiin tilastojen mukaan vuosina 1858-1862 susia 3428 kappaletta. Petojen paljoudesta huolimatta kansa suhtautui niihin merkillisen tyynesti, ikäänkuin annettuna luonnonvarana, jolle ei voitu mitään. Kuvaavaa on, että pitäjän yhteisiin susijahteihin ei tahdottu löytää väkeä. Venäjän Karjalassa ilmeisesti vesikauhuinen susi tappoi naisen ja tytön joulukuussa 1947. Terve susi ei ole todistettavasti käynyt ihmisen kimppuun Euroopassa. (A. Järvinen, 230-237,2000) Matkailijat eivät tule ajatelleeksi, että on pienempi todennäköisyys nähdä susi Suomessa kuin Costa del Solin uimarantojen lähiseuduilla. Parempaa tulevaisuutta sudelle lupaa pikku uutinen Espanjasta, jossa susikanta on yhä vahva, noin 2000 yksilöä. Uutisen mukaan eräällä kanankasvattajalla on tuttu saattojoukko vastassa aina kun hän kärrää traktorilla rehua kanoilleen. Susilauma odottaa häntä kiltisti ja seuraa traktorin kannoilla kanalan luo. Sudet ovat oppineet, että kuolleet kanat heitetään jätekasaan, josta voi napata helpon aterian. Tämä idylli muistuttaa harmaiden veljien fransiskaanimunkkikunnan perustajan Franciscus Assisilaisen ja suden Italian Gubbiossa tekemää notaarin vahvistamaa sopimusta. Sopimuksen mukaan kyläläiset lupasivat ruokkia "veli sutta" ja sallia sen kulkea vapaasti kaupungin läpi. Tassua antaen susi puolestaan lupasi olla vahingoittamatta ihmisiä ja kotieläimiä. Suomessa lienee noin 70 sutta alkutalvella 2002. Paineita sudenmetsästykseen tuntuu olevan, etenkin poronhoitoalueilla vuosittaiset petovahingot ovat poroisäntien riesana. Vuonna 2000-2001 kaadettiin Suomessa kolmisenkymmentä sutta, osa luvatta. Susien luvaton tappaminen näyttää jatkuvan edelleen. Tänäkin vuonna on ainakin yksi hukka salakaadettu, vieläpä erityisen raa'alla tavalla. (Tiedot otettu Susisivuilta) Vuonna 1997 Suomen valtio maksoi poronomistajille 3300:sta porosta korvauksia 9,8 miljoonaa markkaa eli 3000 markaa / syöty poro. Koska porossa on myyntikelpoista lihaa noin 10 kiloa, poronhoitaja sai hyvän korvauksen menetyksestään ( 300 mk/ kg). Huomattavasti enemmän kuin mitä lihateollisuus suostuu maksamaan teurasporosta. (A:Järvinen, 235, 2000) Koska suden ei tiedetä yli sataan vuoteen tappaneen Suomessa ainoatakaan ihmistä, eikä oikein ole perusteltua vedota petovahinkojen aiheuttamaan taloudelliseen tappioon, olisi nyt korkea aika, viimeinen aika saada aikaan Suomen kansassa pysyvä asennemuutos. Suomalaiset: pelastakaamme sutemme, vaalikaamme ainutlaatuisen kaunista jylhää luontoamme, jossa riittää korpimetsiä susien vaellella! Villinä, vapaana , kauniina, erämaan symbolina. (MT) Lähdekirjallisuus: Brandenburg Jim: Veljemme Susi, 1993, Gummerus; Pulliainen Erkki: Koira kotona ja luonnossa, 2000, Saarijärven offset, Saarijärvi; Järvinen Antero: Ihmiset ja eläimet, 2000, WSOY, Juva; Lapinkoira-lehti 1/2002: s.6 yhteenveto fil.tri. Kai Pelkosen luennosta 1.10.2001 Helsingin seudun Kennelpiirille. Tämän tekstin kokosi Mari Tuunanen 24.2.2002 Kiuruvedellä. Tällä sivulla saksanpaimenkoira-kuvissa Helmi, syntynyt 19. 6. 2001, harmaa narttu - viralliselta nimeltään Reikon Censored. Kuvat © Copyright Mia Mäkelä. |
| www.tunturisusi.com |