Tunturisuden sivut

Mäyrä eli metsäsika (Meles meles)

"Mäyrän eli metsäsian olemuksessa on omituisella tavalla yhtynyt juro äkäisyys ja hyväntahtoinen setämäisyys. Sitä katsellessa on kuin katselisi likinäköistä, kömpelökäytöksistä, epäluuloista vanhaapoikaa, joka ei oikeastaan pohjimmiltaan ole paha, mutta tahtoo näyttää tyytymättömältä, herättääkseen siten arvonantoa, ja joka tämän johdosta saattaa meidät vetämään suupielemme pieneen hymyyn. Ja sitä hymyilyhalua on omiaan lisäämään tuon vanhan herran pyylevä vartalo ja juovikas naama." (Eläinten maailma - Otava 1954)

Mäyrää kutsutaan metsäsiaksi siksi, että se viipottaessaan ravinnon haussa tuhisee ja kaivelee ja kyntää kuin sika kuonollaan maata, heitellen reippaasti sitä ja varpuja syrjään ja natustellen löytämiään makupaloja. Muistuttaahan se muutenkin olemukseltaan sikaa. Sillä on kuin sian turkki, jossa karvat ovat kankeita ja harjasmaisia - ja kuin sian lihava vartalo lyhyine raajoineen.

Mäyrä on rakenteeltaan kömpelö näätäeläin ja niistä Suomessa ahman jälkeen toiseksi suurin. Matalien jalkojen vuoksi mäyrällä on hartiakorkeutta vain 30 cm. Sillä on pituutta 60 - 90 cm, lyhyellä ja leveällä hännällä on mittaa 11 - 20 cm ja painoa mäyrällä on 5 - 18 kg. Uros on naarasta suurempi. Uros painaa tavallisesti 9 - 17 kg ja naaras 6 - 14 kg. Painossa on vuodenajan mukaan suuria vaihteluja. Loppusyksyllä talviunille kömpivä eläin voi painaa kaksi kertaa enemmän, kuin talven jälkeen ulos pesästään ilmaantuva mäyrä maalis-huhtikuussa.

Mäyrän pää on valkoinen, silmien ja korvien ylitse kulkee leveä, musta pitkittäisjuova, joten sillä on aito rosvon viirunaama. Mäyrän pää on kapea ja suippo, kuono on pitkä ja sillä on tuuhea, usein maata viistävä turkki. Turkissa selkäpuoli on harmaa, vatsapuoli ja jalat sysimustat - värien järjestys on päinvastainen, kuin useilla muilla eläimillä. Lyhyissä jaloissa on leveät käpälät. Raajoissa on terävät, kaivelemiseen soveltuvat kynnet. Varsinkin eturaajojen kynnet ovat pitkät ja vahvat, mitä mainioimmat kaivuuvälineet.

Mäyriä on eniten Etelä-Suomessa ja niiden määrä vähenee, mentäessä kohti pohjoista. Levinneisyyden pohjoisraja on suunnilleen Oulun korkeudella. Tihein mäyräkanta on alueilla, joissa lehtimetsä ja viljelymaa vuorottelevat ja maaperä on kaivamiseen soveltuvaa tai tarjolla on sopivia luonnonluolia pesäpaikaksi. Mäyrän mielimaastoa ovat vehmaat lehtoalueet, joita pienet pelto- ja niittytilkut sekä louhikkoiset kumpareet kirjovat. Mäyrä elää myös ihan puhtaassa metsämaastossa.

10 - 15 vuoden iän saavuttava mäyrä on talviunessa loka-marraskuusta huhtikuuhun. Talviunessa se on talvisin siksi, että silloin sille ei löydy sopivaa ravintoa.

Mäyrä

Ravinto - kaikkiruokainen

Mäyrä on kaikkiruokainen, syöden sekä eläin- että kasvipitoista ravintoa. Se on hämärän hiippailija ja liikkuu retkillään yöaikaan. Silloin se ahmii hedelmiä ja vihanneksia, kuten myös maassa pesivien lintujen munia ja lihaa. Mäyrän pääruokaa ovat madot, toukat, etanat ja hyönteiset, myyrät, viljat, marjat ja hedelmät. Tarkoin tongituiksi tulevat sammalmättäät, muurahaispesät ja maassa maatuvat puunrungotkin. Mäyrä rosvoaa myös kimalaisten ja mehiläisten pesiä.

Mäyrä voi vierailla ihmisen pihapiirissäkin. Kompostista tai perunamaasta se kaivelee suihinsa herkulliset kastemadot ja suurimmat kovakuoriaiset. Syksyn saapuessa mäyrä liikuskelee puutarhoissa ja keräilee maasta sinne tippuneita omenia ja marjoja, viinimarjoja ja karviaisia. Juuri syksyllä mäyrän täytyy kerätä rasvaa pitkän talven ajaksi - siksi se syö myös pelloilta viljaa ja puimisjätteitä. Kypsyvä kaura ja monet sienilajikkeet ovat mäyrän syysherkkuja. Luonnonmarjoista maistuvat puolukat ja mustikat. Vihanneksiksi kelpaavat myös ravintorikkaat juuret ja juurakot. Erityisherkkua ovat raatteen juurakot.

Mäyrä ei suinkaan ole mikään vannoutunut vegetaristi, vaan se syö silloin kun siihen tulee tilaisuus, myös nuoria lintuja, sammakoita, matelijoita ja pikkujyrsijöitä.

Huonon ruokatilanteen vallitessa mäyrä voi aterioida haaskallakin.

"Jos tahtoo nähdä mäyrän lähdön pesästä, täytyy piiloutua hyvin, osata olla aivan ääneti ja varoa, ettei tuuli vie ihmisen hajua mäyrän pesään. Sillä mäyrä on hyvin varovainen. Se tulee illalla auringonlaskun aikaan luolansa oviaukolle, katselee ja kuuntelee, tirkistelee hyvän tovin, vetää ja nuuhkii ilmaa sieraimiinsa, palaa toisinaan takaisin ja palaa hetken kuluttua uudelleen. Taas samat tarkastelut, sitten se astelee rauhallisesti eteenpäin, hieman lyllertämällä ja lopulta panee pieneksi raviksikin, kuono koko ajan maan pintaa haistellen. Tämän tästä se pysähtyy, penkoo maata, kaivaa sieltä esiin hyönteistoukan tai juurakon ja jatkaa niin koko yökauden." (Eläinten maailma - Otava 1954)

Mäyrät liikkuvat luolaansa ja sieltä pois aina tiettyjä reittejä pitkin. Maastoon voi siten muotoutua selvästi erottuvia mäyränpolkuja.
Mäyrä

Mäyräperheen elämää

Mäyrällä on viivästynyt alkion- eli sikiönkehitys. Poikasia syntyy keväällä 1 - 6, tavallisimmin 2 - 3. Poikasten syntymäpaino on alle 100 grammaa. Poikaset ovat syntyessään sokeita ja viettävät ensimmäiset elinkuukautensa pesäluolassa.

Mäyrä on luola-asukas, mutta ei erityisemmin mikään erämaan ja asumattomien salojen ihailija. Se laatii pesäluolansa mieluusti sellaisille seuduille, jossa on sekä pelto- että metsämaita, tavallisesti puita ja pensaita kasvavaan jyrkkään mäkirinteeseen. Pesä on avara ja monikäytäväinen.

Mäyrät viettävät päiväajat luolissaan ja muissa piiloissaan. Ne elävät pieninä perhekuntina tai jos asuinpaikkana on käytäväverkosto, paikalla voi majailla suurempikin joukko mäyriä. Mäyräryhmien eli klaanien elinpiirit ovat suuria, keskimäärin noin 15 neliökilometriä.

Mäyrät elelevät samalla pesäpaikallaan sukupolvien ajan ja joskus tätä voi jatkua jopa vuosisatojenkin ajan. Jokainen sukupolvi kaivelee lisää käytäviä, vaikka entisetkin jo ihan hyvin riittäisivät. Tällaisten käytävien pituus voi olla enimmillään parisataa metriä. Yhdyskuntana elävät mäyrät puolustavat omaa reviiriään.

Varsinainen pesäluola sijaitsee tämän käytäväverkoston jossakin kohdassa. Sinne mäyrä kuljettelee pehmikkeiksi ja lämmöneristeeksi sammalia ja heiniä sekä saniaisia ja lehtiä. Pehmikkeitä mäyrä kasaa etujalkojensa ja leukansa väliin ja vetää ne takaperin edeten luolaan. Kun pehmikkeet pesässä käyvät hiutuneiksi ja likaisiksi, se kuljettaa kaikki ulos ja tuo tilalle uudet ja puhtaat. Luolasta johtaa ulos useampia käytäviä, joista voi pujahtaa vaaran uhatessa piiloon.

Mäyrä

Käymäliä reviirin rajoilla

Mäyrät kaivelevat pesänsä lähistölle ja reviirinsä rajoille matalia, kymmenen sentin läpimittaisia kuoppia käymälöiksi. Niistä ihminenkin näkee, asustaako tienoilla mäyriä.

Mäyrä

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright © Sue Cro

Ihmisen kannalta mäyrä on harmiton eläin

Mäyrää syytetään vahinkoeläimeksi, joka tuhoaa etenkin lintujen pesiä ja napostelee suihinsa myös kaikenlaista pienriistaa. Tällainen "tietämys" on tyystin väärää. Riistaeläimiä mäyrä ei syö oikeastaan ollenkaan ja linnunmuniakin vain vähän. Sen aikaansaama vahinko on kaiken kaikkiaan vähäistä. Siksi se on ihmisen kannalta harmiton ja jopa hyödyllinen eläin.

Mäyrän vihollisia - metsästys ja liikenne

Luontaiset viholliset mäyrältä puuttuvat. Sekä kokonsa että elintapojensa puolesta se sijoittuu varsin turvallisesti luonnonjärjestelmän lokeroon.

Ihmiseltä mäyräkään ei ole turvassa. Mäyrä on riistaeläin ja sitä metsästetään vuosittain 8 000 - 14 000 yksilöä. Metsästysaika on koko maassa elokuun alusta maaliskuun loppuun.

Liikenne on tuhoisaa mäyrille, joista monet harhautuvat maanteille, jääden autojen alle.

Lähteet
*Suuri suomalainen luonto-opas - Otava
*Kotimaan luonto - WSOY
*Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja
*Kodin Suuri Tietosanakirja - Weilin + Göös
*Spectrum - WSOY
*Eläinten maailma - Otava
*Kodin suuri eläinkirja Weilin + Göös
*Suomen Riistakeskus