Tunturisuden sivut

Metsästys kaupankäynnissä

Ihan aikojen alussa ihminen metsästi, saadakseen sillä keinoin ruokaa ja ravintoa, mutta varsin varhain havaittiin, että metsästyksen avulla oli mahdollista myös saada kaupankäyntiin soveltuvia tuotteita. Suomen alueella arvellaan käydyn kauppaa traanilla eli valaanrasvalla ja hylkeennahkoilla jo 5500 eaa.

Ihan oma lukunsa on turkiskauppa, joka on ollut vuosisatojen ajan, aina sydänkeskiajalle saakka Suomessakin erittäin tärkeä kaupanmuoto. Suomessa tärkeitä turkiseläimiä ovat olleet orava, kärppä, näätä, majava ja kettu.

Saaliseläimet

Saaliseläimistä tärkeimpiä olivat hirvi, peurat, hylkeet, karhu, turkiseläimet ja majava - sekä myös pienriista.

Majavia on Suomessa elänyt jo ennen viimeistä jääkautta. Majavaa on hyödynnetty monin tavoin. Sitä on käytetty turkiksiin ja sen lihaa on syöty. Kivikautisista majavanpyyntitavoista ei ole tietoa. Todennäköisesti sille on asetettu ansoja pesimispaikoille. Muitakin menetelmiä on voitu käyttää, mutta niitä voi kukin tämän lukija pohdiskella mielessään, koska on kyseessä vain sivistynyt arvailu.

Rannikolla pyynnin pääkohteena olivat hylkeet, etenkin norpat. Itämeressä tuolloin yleinen grönlanninhylje pyydystettiin lähes sukupuuttoon jo kivikaudella. Kivikaudella Suomessa on elänyt hylkeitä kolmea lajia: norppia, harmaahylkeitä sekä grönlanninhylkeitä.

Hylkeitä pyydystettiin etenkin syksyisin ja talvisin, jolloin ne ovat lihavimmillaan. Niitä pyydettiin talvisin jäältä. Hylkeet tarvitsevat hengitysavantoja ja sellaisen viereen saattoi harppuunamies asettua odottamaan. Jäällä loikoilevia hylkeitä lähestyttiin huomaamattomasti ryömien, ehkä nahkoihin naamioituneina ja hylkeiden ääniä ja liikkeitäkin matkien. Hylkeenpyynnissä käytetyt aseet ovat olleet osaksi samoja, kuin maaeläimiä metsästettäessä. Välineinä ovat olleet harppuunat, keihäät, nuijat ja verkotkin. Verkkoja on voitu käyttää avoveden aikana. Hylkeenliha ja hylkeenrasva, traani, olivat suurta herkkua. Traania käytettiin myös valonlähteenä polttamalla sitä öljylampussa. Hylkeennahasta tehtiin vaatteita, köysiä ja nauhoja sekä pusseja ja säkkejä.

Saaliseläimiin kivikaudella kuuluivat myös tunturipeurat, metsäpeurat ja karhut, sekä myös metsäkana- ja vesilinnut, jänikset ja muu pienriista. Turkisten takia metsästettiin muun muassa susia, kettuja ja näätiä.

Karhulla on saaliseläimenä jo kivikaudella ollut erityisasema. Jo paleoliittisella ajalla karhua on kunnioitettu monin tavoin ja on harjoitettu karhukulttia. Vaikka karhua on metsästetty ja syötykin, on se saanut kaadettunakin kaikissa vaiheissa osakseen erityisen kunnioittavaa kohtelua. Ilmeisesti jo kivikaudella on vietetty karhupeijaisiakin.

Linnustus

Lintujakin metsästettiin kivikaudella. Lintulajeissa ovat olleet yleisiä sorsansukuiset linnut, sekä myös kuikat, kaakkurit ja uikut, joiden nahoista on valmistettu mm. koristeellisia pusseja. Metsälinnuista saalislintuihin ovat kuuluneet samat metsäkanalinnut metso, teeri ja riekko, kuin nykyisinkin. Kivikautisilta asuinpaikoilta löytyneet luut kertovat, että aikakaudella on saalistettu myös joutsenia ja kotkiakin. Linnustuksessa pääaseena on ollut jousi, mutta linkoakin on voitu käyttää.

Mammuttijahtia Suomessa?!

Paleoliittisella kivikaudella Suomessa on elänyt myös mammutteja. Liikkuiko tuon ajanjakson loppupuolella, siis aikavälillä 100 000 - 10 000 eaa. Suomessa, yhtä aikaa mammuttien kanssa neandertalinihmisiä tai nykyihmisiä, sitä ei tiedetä, jos ja kun ei oteta huomioon Susiluolan tapausta.

Nykyihminen levisi Eurooppaan noin vuonna 35 000 eaa. mammutteja ja muuta suurriistaa metsästäen. Jos Suomessakin liikkui tuolloin ihmisiä, he ovat mitä luultavimmin harjoittaneet myös mammuttijahtia. He ovat voineet liikkua täällä ihan mammuttien perässä ja jäljillä. Euroopasta mammutit kuolivat sukupuuttoon viimeisen jääkauden päättyessä, joten täällä ei enää voinut olla mammutteja silloin, kun Suomea alettiin asuttaa mesoliittisella kivikaudella noin 9000 eaa.

Kivikauden pyyntimenetelmiä

Kivikaudella ihmisten yhteisöt olivat pieniä, useinkin niihin kuului vain 10 - 20 henkeä. Kun elinkeinot perustuivat pyyntiin ja keräilyyn, niin riistan perässä vaihdettiin asuinpaikkaa vuodenaikojen mukaan.

Kivikaudella asuttiin vesistöjen, jokien ja järvien rannoilla, rannikoilla jokisuistoissa, kalastusmahdollisuuksien äärillä. Kalastuksesta ja metsästyksestä huolehtivat miehet. Pyynti oli hyvin sosiaalista ja siinä käytettiin joukkovoimaa, useammat miehet olivat yhtä aikaa pyyntiretkillä.

Kivikauden ihmiset olivat ihan yhtä älykkäitä kuin mekin, vaikka he elivätkin kivikaudella. Siten he kalaa ja riistaa pyytäessään varmasti pyrkivät ja kykenivät käyttämään omana aikanaan parhaita mahdollisia pyyntimenetelmiä. Aivan varmasti he kykenivät pyytämään vieläpä viisaammin ja taitavammin, kuin kivikauteen siirretty nykyihminen kykenisi kivikauden välineillä tekemään.

Kivikauden metsästysaseet ja kalastusvälineet

Suomusjärven kulttuurissa (6500 - 4200 eaa.) tärkein kivikauden ihmisen metsästysase oli liuskekärkinen keihäs. Jousi ja nuoletkin tunnettiin, ja vähitellen niistä tuli pääase. Mitä ilmeisimmin myös monenlaisia ansoja ja loukkuja käytettiin. Viimeistään kampakeraamisella ajalla (5200 - 2000 eaa.) jousi ja nuoli syrjäyttivät liuskekärkisen keihään.

Vaikka elettiinkin kivikautta, niin kivi ei suinkaan ollut ainoa pyyntivälineissäkään käytetty materiaali. Muita materiaaleja olivat puu, luu ja erilaiset muut luonnosta saatavat ainekset.

Ryhmynuija, nuija ja pallonuija. Materiaalit: ryhmynuijassa paksu oksa, juurakko tms. - nuijassa puuvarsi ja kivinen pää - pallonuijassa kivipää, pallomainen muoto. Käyttötarkoitus kaikenlainen nuijiminen, myös suurten eläinten metsästys ja erityisesti niiden lopetus, kun ne on ensin saatu pyyntihautaan tai ansaan. Nuijaa on voitu käyttää heittoaseenakin.
Keihäs. Materiaalit: kivi, luu ja mänty. Käyttötarkoitus: suurten eläinten metsästys.
Jousi. Materiaalit: kataja, kuusi, marjakuusi, jalava ja saarni. Käyttötarkoitus: metsästys.
Nuoli. Materiaalit: varteen puu, kärkeen kivi, luu, kvartsi, liuske ja piikivi, nuolen perään sulat - sekä kärjen ja sulkien kiinnitykseen suonilanka, lisävarmistuksena kärjen ja sulkien kiinnityksessä koivuterva tai muu pihkamainen aine - nuolen kärjen keskipituus 5 - 6 cm. Käyttötarkoitus: metsästys.

Jousen jänne. Materiaali: eläinten suonet. Käyttötarkoitus: metsästys.
Kirves. Materiaalit: terässä kivi, varressa puu tai hirvensarvi tms. - tavallinen kirveenterän kiinnitystapa on ollut sen kantapuolen upottaminen varren päähän tehtyyn reikään - jos terä on kiinnitetty varteen sitomalla, materiaaleina kasvikuidut, tuohipunokset, nahkahihnat tai eläinten jänteet. Käyttötarkoitus: ensisijaisesti puun käsittelyyn, kuten kaatamiseen, halkaisemiseen, katkomiseen ja veistämiseen - mutta toki kirvestä on voinut käyttää myös aseena ja ainakin riistasaaliin käsittelyssä, kuten suurten ruhojen pilkkomisessa.
Veitsi. Materiaalit: terässä liuskeet, pii ja kvartsi. Käyttötarkoitus: ensisijaisesti puun käsittelyyn, vuoleskeluun, nahkojen leikkaamiseen tms. - mutta toki veitseäkin on voinut käyttää myös aseena ja ainakin saaliin käsittelyssä, kuten pikkueläinten nylkemisessä ja kalojen perkaamisessa jne.
Kaavin. Materiaalit: kaarevassa terässä kivi, kuten kvartsi tai pii - usein puusta, luusta tai sarvesta tehty varsi. Käyttötarkoitus: riistasaaliin käsittely, nahkojen sisäpintojen puhdistaminen ylimääräisestä rasvasta ja lihansäikeistä.
Harppuuna. Materiaalit: luu ja puu. Käyttötarkoitus: hylkeiden pyynti - harppuuna on keihäs, jonka luusta tehty väkäsellinen kärki irtoaa, kun se on isketty eläimeen - väkänen on kiinni varressa pitkällä narulla tai hihnalla, joka estää saaliin karkaamisen.
Verkko. Materiaalit: punotut niini- ja nokkossäikeet, pajunkuori, tuohi ja kaarna. Käyttötarkoitus: kalastus ja hylkeiden pyynti.
Onki. Materiaalit: vavaksi puuvarsi, siima voitiin punoa kasvikuiduista taikka eläimen jänteestä, isommille kaloille kuten hauille peruke nahkaa. Käyttötarkoitus: kalastus.
Ongenkoukku. Materiaalit: ensimmäiset ongenkoukut puusta, yleisiä koko kivikauden, luu tai kivi - katajasta on tehty katajakoukku, myös kanerva on kelvannut koukkuainekseksi. Käyttötarkoitus: kalastus.
Merta. Materiaali: pajunoksat. Käyttötarkoitus: kalastus.
Katiska. Materiaalit: puun oksat, suolet ja naru - puusta valmistettuina sälekatiska. Käyttötarkoitus: kalastus.
Launi. Materiaalit: puu ja luu, liuskekivi. Käyttötarkoitus: täkykalapilkki, kalastus. Launi on suora, molemmista päistään teroitettu puikko, jonka keskelle kiinnitetään siima. Launi työnnetään täkykalan sisään. Kun hauki tai muu kala nielaisee tällaisen syötin, kääntyy launi siiman kiristyessä sen sisällä poikittain. Näin on voitu pyydystää myös vesilintuja.
Vannekives. Materiaalit: kaarna, tuohi ja kivi. Käyttötarkoitus: verkonpaino, kalastus.
Tuura. Materiaali: luu. Käyttötarkoitus: talvikalastuksessa reiän hakkaaminen jäähän.
Jahtitorni

All rights reserved
*Kuva - Copyright © Kalevi Sissonen
Kuva käytetty luvalla.

Jahtitorni

Nykypäivän metsästyksen apuvälineitä on jahtitorni. Tämäntyyppisiä, korkeita rakennelmia kivikauden metsästäjät tuskin olisivat tarvinneet. Mutta kyllä hekin käyttivät puurakennelmia, kuten ohjaavia aitasysteemejä, joiden avulla kapeikoissa saaliseläin saatiin suuntaamaan kulkunsa kohti jahtikuoppaa. Kivikauden ihmisten maanpäällisistä metsästyksen puurakentamisista ei ole jäänyt mitään näkyvää meidän aikoihimme. Aika, tuulet ja tuiskut, kesät ja pakkaset sekä lahoaminen ovat tehneet tehtävänsä ja kaikki on kadonnut.

Kivikauden aterialla - tervetuloa syömään!

Kivikauden ihmiset viettivät terveellistä ulkoilmaelämää ja söivät varsin terveellisesti, ehdottomasti luomuruokaa. Heidän ruokakulttuuriaanhan on yritetty tavoitella nykypäivänäkin, kulinaristisia nautintoja ja terveitä ruokailutottumuksia tavoittelevissa erikoiskeittiöissä.

Siltikin aterioiminen kivikauden päivällispöydässä voisi olla nykyihmiselle melko haastava kokemus. Luonnonihmisten ruoanvalmistustavat ja ruokailutottumukset ovat omanlaisiaan. Kivikaudella ei voitu mitenkään välttää "pienoista" lihan pilaantumistakaan, ja tämä on ollut omiaan lisäämään omia aromejaan tuoksujen sinfoniaan. On arvioitu, että ruokalajeissa olisi saattanut olla esimerkiksi peuran taikka hirven mahalaukun puoliksi sulanutta sisältöä. Puhumattakaan sellaisista "tavallisista" ruuista, kuten majavanhäntä, hirventurpa ja luuydin.

Toki on kivikaudella aterialla ollut myös sellaisia ruokia, joita syödään nykyisinkin suurella halulla. Tällainen on voinut olla rosvopaisti, jossa lehtiin, nahkoihin tms. kääritty liha paistettiin kuopassa, päälle sytytetyn nuotion avulla.

Kivikauden lopulla ruokavalio on viljan myötä monipuolistunut, ja mukaan aterialle ovat tulleet ehkä puuro ja rieskakin.

Yleisesti ottaen, kivikaudella ruokavalio ei ollut runsasrasvainen eikä ruoka sisältänyt laisinkaan ruokasuolaa, vaan kaikki natrium tuli luonnollisesti ruuista. Sokeria ruuassa oli hyvin vähän. Lihaa kivikaudella syötiin noin 250g/vrk. Hedelmiä ja vihanneksia kivikaudella syötiin kaksi kertaa enemmän, kuin nykyisin.

Kaikkinainen siisteys ja hygienia sinällään on kulttuuriin ja aikaan liittyvä käsitys. Ehkäpä kivikauden ihmiset, jotka varmasti harvemmin peseytyivät tai pyykkäsivät, pitäisivät meidän ruokatapojamme ja elämäntapojamme paitsi epäterveellisinä, niin myös hyvin epäsiisteinä.

Ongella

Kalastus

Kivikaudella asetuttiin asumaan vesien äärille, niin että kalapaikoille oli mahdollisimman lyhyet matkat. Kaloja pyydettiin verkoilla, kalakeihäillä, atraimilla ja onkimalla. Koukkupyynnin erityinen muoto kivikaudella on launi. Launia on ilmeisesti käytetty elävässä syöttikalassa

Myös erilaisia passiivisia kalastusmenetelmiä on käytetty, kuten sulkupatoja, mertoja ja katiskoja.

Kalastettuja kaloja ovat olleet hauki, ahven, kuha, särki, lahna, lohi, made ja taimen. Kalastus on kohdistunut eri vuodenaikoina eri lajeihin. Haukia on pyydetty keväällä matalilta kutuvesiltä, lohia puolestaan niiden nousuaikana, kesäkuun puolivälistä kuukauden verran eteenpäin. Mateenpyyntiä on harjoitettu alkuvuodesta, ehkäpä avannosta käsin. Lahna on voinut olla alku- ja keskikesän tärkeimpiä saaliita.

Keihäs

Kun ampuma-aseita ei ollut, niin se asetti luonnollisestikin metsästykselle puitteet ja rajat, joiden antamilla mahdollisuuksilla saalista piti kyetä saamaan. Ihmisen vanhimpiin aseisiin kuuluu keihäs, joka on tullut käyttöön jo varhain paleoliittisella ajalla. Ensimmäinen keihäs on lienee ollut pelkkä terävä seiväs ja mahdollisesti sekin on keksitty pakkotilanteessa. Kun joku peto on hyökännyt päälle, niin hädässä on napattu käsiin seiväs, jolla on tehty hyökkääjästä selvää. Tästä ei sitten tarvittu paljonkaan kehitystyötä ja aivotyötä, kun nuotion äärellä oivallettiin, että seivästä sopivasti muotoilemalla ja asettamalla siihen terävä kivestä tai luusta tehty kärki, saatiin varsin tehokas ase, keihäs.

Keihäitä käytettiin varmaankin heittoaseinakin, ja niiden kanssa pyrittiin mahdollisuuksien mukaan pääsemään myös niin lähelle saaliseläintä, että keihäs kyettiin iskemään lähietäisyydeltä kohteeseen. Monissa kivikauden metsästystapahtumissa kuitenkin viimeistely tapahtui keihäillä tai nuijilla iskien. Vankkaan varteen kiinnitettyinä kookkaat kärjet sopivat pistoaseiksi, mutta pienemmät ja kevyemmät kärjet asetettiin heittokeihäisiin.

Ensimmäiset Suomen asuttajat ovat tunteneet luukärkisen keihään, sillä sellainen sisältyy Antrean löytöön. Se oli hirvenluuta, kapea ja vajaat 30 cm pitkä. Toisessa sivussa on syvä uurre, jossa on tehon lisäämiseksi ollut teränä kvartsinsiruja. Jo Suomusjärven kulttuurin alkuvaiheessa tulivat käyttöön myös liuskeesta tehdyt, lehdenmuotoiset keihäänkärjet, joiden pääasiallisinta aikaa oli 6800 - 6000 eaa.

Hirvi käy moneen tarpeeseen

Hirvestä kivikauden ihmiset käyttivät hyödykseen kaiken. Liha, veri ja suuri osa sisälmyksistäkin syötiin. Lihaa yhdessä hirvessä on keskimäärin 175 kg. Taljoista tehtiin pukimia, hihnoja, asumusten katteita ja ehkä nahkaveneitäkin. Suonista punottiin mm. lankaa ja jousenjänteitä. Luut ja sarvet olivat erinomaista materiaalia monenlaisiin työvälineisiin, aseisiin ja koruihin ja niistä voitiin keittää liimaakin.

Hirvet tulivat Suomeen niin pian, kuin täällä oli lajille sopivia metsiä. Viimeistään 6000 - 5000 eaa. hirvi oli levinnyt myös Lappiin asti. Kautta koko kivikauden hirvi oli yksi tärkemmistä metsästyksen kohteista ja elämän ehdoista ajan ihmisille.

Jousi ja nuoli

Jousen keksijää on sanottu ihmiskunnan varhaiseksi neroksi. Jousi ja nuoli tekivät ihmiselle mahdolliseksi saaliin tavoittamisen paljon etäämmältä kuin heittoaseilla. Keksintö lienee tehty muualla (ei Suomessa) kivikauden maailmassa, jääkauden loppupuolella, 15 000 - 10 000 eaa. ja tuon jälkeen jousi on yleistynyt nopeasti.

Suomen ensimmäiset selvät nuolenkärjet ovat ajalta noin 5700 - 4000 eaa., siis niiltä ajoin, kun liuskekeihäitten käyttö oli jo vähentynyt. Ensimmäiset nuolenkärjet olivat pieniä, kvartsista tehtyjä ns. viisto- ja poikkiteräisiä nuolia, joissa ei ole varsinaista kärkeä, vaan vino tai talttamaisen suora terä on ohut ja leikkaava. Mitättömästä ulkonäöstään huolimatta ne ovat täyttäneet tehtävänsä jopa suurriistan metsästyksessä. Monella sellaisella nuolella eläintä voitiin haavoittaa niin, että se verenvuodon uuvuttamana oli helppo saavuttaa ja työstää paistokuntoon keihäillä ja nuijilla.

Myöhemmin, kampakeramiikan aikana 3300 eaa. tuli käyttöön uudenlaisia, tehokkaampia nuolenkärkiä, joissa käytettiin uutta, erinomaista, Venäjältä tuotua raaka-ainetta, piikiveä. Mahdollisesti myös jousistakin tehtiin aikojen kuluessa voimakkaampia. Kun piintuonti idästä väheni, tehtiin nuolenkärkiä kivikauden loppupuolella liuskekivestä. Liuskenuolista tehtiin tällöin yhä pitempiä ja yhä kapeampia.

Esihistorialliset asetyypit keihäs ja jousi pysyivät käytössä aina 1800-luvulle asti. Keihästä tarvittiin karhunpyynnissä sekä suden- ja peuranajossa. Käsijousen tilalle yleistyi keskiajalta lähtien jalka- l. varsijousi (kehityksen loppuvaiheessa teräsjousi).

Ansat, loukut, pyyntihaudat eli pyyntikuopat

Erilaiset pienempien saalislajien ansaviritelmät, loukut ja suurempien saalislajien pyyntikuopat eli pyyntihaudat ovat olleet myös käytössä. Ansoja ja pyyntikuoppia on viritelty sinne, missä riistan on tiedetty liikkuneen. Nämähän ovat suuresti helpottaneet metsästystä, kun metsästäjä on voinut tehdä muita askareita, ja käynyt sitten vain aina välillä tarkistamassa, onko saalista jäänyt ansoihin. Passiivisten metsästysvälineiden käyttö on kuitenkin vain arvailujen varassa, sillä kaikki vaikkapa jänteistä punotut ansalangat, puiset loukut ja aitaukset ovat lahonneet ja kadonneet jäljettömiin jo tuhansia vuosia sitten. Ainoat yhä maastossa näkyvät kivikauden pyydykset ovat pyyntikuopat.

Kuinka paljon suurempia nisäkkäitä on suorastaan ajettu joko kohti pyyntimiehiä tai pyyntihautoja, tai muita eläimille tuhoksi koituvia kohteita, se on arvailtavissa. Mutta muualta maailmasta tiedämme, että kivikauden ihmiset ovat kyenneet saalistamaan jopa niin valtaviakin eläimiä, kuin mammutteja. He ovat ensiksi ajaneet ne alas joltakin jyrkänteeltä ja sen jälkeen he ovat voineet päättää työn esim. kivittämällä, jos sitä enää on tarvittukaan. Pyyntihautaan sortuneet hirvet ja peurat iskettiin hengiltä keihäillä ja nuijilla.

Pyyntihautojen tehoa lisättiin niin, että ne rakennettiin tiedetyille eläinten kulkureiteille sellaisiin luonnon muovaamiin kohtiin, joissa eläimet eivät helposti niitä voineet ohittaa. Myöskin rakennettiin ohjaavia aitarakennelmia, joiden myötä eläimet pakostakin ohjautuivat kulkemaan juuri pyyntihautaan. Harjut, niemet ja kapeikot oli helppo katkaista aidoilla, joihin jätettiin muutama kulkuaukko - ja sellaisen takana odotti pyyntihauta. Itse aukkoihinkin viriteltiin myös ansoja, kuten nahkasilmukoita, jotka viriteltiin niin, että läpi yrittäneet eläimet takertuivat niihin.

Entisestäänkin pyyntihautojen tehoa parannettiin niin, että kuoppia kaivettiin tiheiksi rivistöiksi. Tällaisia pyyntihautoja eli -kuoppia saattoi olla yhdessä paikassa jopa satoja, ja varsinkin Lapissa ne muodostivat laajoja pyyntisysteemejä. Ihminen on kaikessa hyvin tehokas ja aikaansaava, kun toimeen tartutaan, ja niin oli jo kivikaudenkin ihminen. Miksipäs juosta tai hiihtää saaliin perässä itsensä läkähdyksiin, jos kaikesta saattoi selviytyä paljon helpommin ja tuottavammin.

Pyyntihaudat olivat muodoltaan pyöreitä tai soikeita, kooltaan yleensä 2,5 - 4 metriä ja syvyydeltään parisen metriä. Kuoppien seinämiä saatettiin tukea puilla ja päälle asetettiin peitteiksi ja naamioiksi ohuita risuja ja oksia, sekä sammalia ja havuja. Päälle saatettiin asettaa houkutukseksi vielä lehdeksiä. Koko eläimen ei tarvinnut mahtua kuoppaan, riitti, että etupää humahti sinne - ja saalis oli saatu. Pohjalla saattoi olla vielä pystyssä teräviä seipäitäkin, jotka ruhon lävistäessään varmistivat saalistuksen.

Hirvenhiihto

Hirviä metsästettiin jo kivikaudella myös hirvenhiihdolla. Suksetkin piti kuitenkin ensin keksiä ja kehittää ja niiden myötä hiihtämisen on arvioitu alkaneen noin 2 000 - 3 000 eaa. Muinaissukset olivat lyhyempiä, kuin nykyiset, niillä oli mittaa vain 130 - 190 cm. Ne olivat myös varsin leveät.

Hirvenmetsästys onnistui parhaiten keväällä. Hanki kantoi vielä hiihtäjän, mutta hirven oli vaikea päästä pakoon syvässä lumessa. Hirviä saattoi hiihtää vain yksikin metsästäjä, mutta kuten kalliopiirroksetkin osoittavat, jahdissa oli usein seurueita.

Meripihka

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva meripihkasta - Copyright © Megan

Kivikauden kultaa

Meripihka on 20 - 100 miljoonaa vuotta sitten, tertiäärikaudella kasvaneiden havupuiden kivettynyttä pihkaa, joka on kerrostunut meren pohjaan. Meripihkaa esiintyy Itämeren alueella, Baltian ja entisen Itä-Preussin rannikolla. Sieltä sitä on tuotu Suomeen varsinkin kivikaudella. Meripihkaa kutsutaan kivikauden kullaksi, ja se on ollut arvokas ja tärkeä vaihtokauppatavara.

Meripihka oli kivikaudella kaikkein halutuin korujen raaka-aine. Siitä tekivät niin halutun sekä sen ominaisuudet, vaihtelevat, mitä upeimmat värit ja sähköiset ominaisuudet. Meripihkan väri vaihtelee vaaleankeltaisesta tummanruskeaan ja -punaiseen, ja siitä on sekä läpinäkyviä että läpinäkymättömiä muunnoksia.

Riista loi rikkautta - ja maanviljelys ja karjanhoito kiihdyttivät kehitystä

Hyvät riista- ja kalasaaliit mahdollistivat sen, että vähitellen liikkuvasta elämäntavasta luovuttiin. Tällaista kehitystä tietysti kiihdytti se, että alettiin viljellä viljaa. Noin 4000 vuotta sitten rannikkoseudun kylissä alettiin kokeilla maanviljelyä ja karjanhoitoa. Ensimmäinen viljalaji oli ohra, josta tehtiin puuroa, leipää ja olutta. Juuri oluenvalmistus oli tärkeä syy siihen, että maanviljelys levisi yhä uusille alueille. Silti vielä hyvin pitkän aikaa, keskiajalle saakka, tehtiin pysyvästi asutuista kylistä pyyntimatkoja niin sisämaahan kuin kauas merellekin.

Kodista siirryttiin asumaan suorakulmaisiin taloihin, joissa oli tuohi- ja turvepeitteiset katot. Muualta saapui ihmisiä, kaukaakin idästä, kuten kaupankävijöitä, ja näin kaikkien tietämys ja kulttuuri saattoi kehittyä. Kaukaa saapuneista vieraista kertovat kaukaisimmat tuontiesineet, kuten sembramännystä tehdyt eläinpäälusikat Uralilta saakka.

Hirvi

Lähteet
Museovirasto
Suomen historian pikkujättiläinen - WSOY
Suomi kautta aikojen - Valitut Palat
Internetix.opinnot: Kivikaudesta rautakauteen
Kansakunnan historia I - III - WSOY
Pielisen museo opetussivusto - Elinkeinot - Metsästys
Akuutti: Paluu kivikauden ruokavalioon
Kristiinankaupungin museot: Ajan jälkiä
Paula Purhonen, Tiina Miettinen: Elämää kivikauden Suomessa - Museovirasto
Matti Huurre: Kivikauden Suomi - Otava
Luontoon.fi
Lappeenranta.fi: Kivikausi
Suomen historia I - Weilin+Göös
Reijo Laatikainen: Kivikauden ruokavalio - ratkaisu kylläisyys- ja metaboliaongelmiin?