Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © FieldsportsChannel TV


Tunturisusi Katso ylin kuva kokonaisena.

Lunttulukko

Lunttulukko - Replica - Klikkaa kuvasta iso.

"Voit kyllä luottaa Jumalaan - mutta pidä silti ruuti kuivana!" - (Oliver Cromwell)

Aseiden kehitystä 1300-luvulta 1800-luvulle - hakapyssystä metsästyskivääriin

Metsästyksessä tarvitaan erilaisia aseita. Varsijouset ja käsijouset olivat käytössä jo tuhansien vuosien ajan ennen tuliaseita ja niitä käytettiin myös hyvin pitkään. Esimerkiksi Paltamossa oli käsijousi jokaisella työkykyisellä miehellä vielä 1660-luvulla. Lapissa käsijousia käytettiin vielä 1700 - 1800-lukujen taitteessakin.

Tuliaseita valmistettiin alkuperäistarkoituksissaan aluksi sotilaskäyttöön. mutta siitä käytöstä ne vuosisatojen myötä siirtyivät myös metsästäjille.

Varhaisin maininta suomalaisesta pyssystä on vuodelta 1506. Sen mukaan Lemun Nyynäisten kartanossa oli tuolloin erikoisia, tuliaseiksi otettuja käsipyssyjä. Jo ennen noita käsipyssyjäkin maassamme oli tuliaseita, sillä Raaseporin linnan päällikkö tilasi jo vuonna 1434 Tallinnan raadilta kammiopyssyjä. Ne eivät toki olleet metsästyskäyttöön sopivia, vaan erillisen kammiolaitteen avulla takaa ladattavia tykkejä.

Hakapyssy ja arkebuusi - mustaruuti ja lunttulukko

Kiväärin alkumuotona pidetään 1300-luvulla keksittyä hakapyssyä. Hakapyssy oli hyvin raskas ase ja sen käsittelyyn tarvittiin kaksi miestä. Toinen mies piteli asetta ja toinen sytytti ruudin, asettamalla piipun päällä olevaan sankkireikään palavan tappuraluntun. Tappuralunttu oli yleensä hampun tai pellavan puhdistusjätteestä valmistettu nuora, jolla sytytettiin sankkiin asetettu ruuti.

Suomeen hakapyssyt ilmaantuivat 1500-luvulla. Ensimmäiset metsästyskäyttöön huterasti soveltuvat kiväärit maassamme olivat 1500-luvulla lunttulukkoisia hakapyssyjä, joissa käytettiin mustaruutia. Hakapyssyjä oli käytössä 1600-luvun alkupuolelle saakka.

Hakapyssyn seuraajana tuli nopeasti 1400-luvulla käyttöön paljon parempi arkebuusi. Aseen paino oli noin 15 kg ja ampumaetäisyys 150 - 200 m. Arkebuusin kaliiperi oli 20 - 25 mm ja lyijyluodin paino 30 - 100 grammaa. Lataus tapahtui piipun suun kautta latauspuikkoa käyttäen.

Ruuti ensimmäisten vuosisatojen aseissa oli aina mustaruutia. Mustaruuti synnyttää räjähtäessään runsaasti savua, varsinaisen savupilven.

Musketti - rataslukko

1500-luvulla kehitettiin musketti. Aluksi musketitkin olivat lunttulukkoisia aseita, sen jälkeen niissä tuli käyttöön rataslukko ja pian jo piilukko yksinkertaisempana ja varmatoimisempana syrjäytti rataslukonkin. Musketti laajeni 1600-luvulla yleisnimityksenä merkitsemään kaikkia pitkäpiippuisia aseita.

Hankalasti käytettävän ja erityisesti sadesäällä epävarman lunttulukon korvasi 1500 kehitetty rataslukko, joka erityisesti metsästyskäytössä osoittautui käyttökelpoiseksi, kun metsästäjän ei enää laukaisua varten tarvinnut sytyttää tulta.

Rataslukossa ruudin sytyttävä kipinä saadaan aikaan rikkikiisupalalla, joka viritysmekanismin avulla tuottaa liipaisinta painettaessa kipinöitä, iskeytyessään raapiutumalla teräsrattaaseen. Tällaisen musketin paino oli 7 - 8 kiloa ja sen kaliiperi oli 20 mm. Musketilla pystyi ampumaan 40 gramman painoisen luodin noin 200 - 300 metrin päähän.

Sepät ja asesepät aseiden valmistajina

Suomessa sepät kopioivat markkinoilla liikkuvia aseita, joita sitten myytiin metsästäjillekin. Seppiä lähetettiin myös Kustaa Vaasan työpajoihin opiskelemaan aseiden valmistamista. Tavallisesta kylä- taikka pajasepästä tuli erikoistumisen jälkeen luonnollisestikin aseseppä.

Esimerkiksi jo vuonna 1632 oululaiset sepät valmistivat 186 muskettia hallituksen tarpeisiin. Vilkkaimmin sepät maassamme valmistivat aseita 1800-luvulla. Aseiden piiput tehtiin pitkään takomalla, joten siinä tarvittiin suurta taitoa. 1850-luvulla olivat jo kehittyneet piippujen valmistukseen sopivat poraus- ja kalvauskoneet.

Hauleja 1500-luvulla

Ensimmäinen maininta hauleista Suomessa on myös 1500-luvulta. Silloin käytiin Finströmin pitäjässä supisuomalaiseen tapaan rajua käsikähmää, ja tuon ottelun tuoksinassa ase laukesi, ja toinen miehistä sai hauleja jalkaansa. Kaikki aseet olivat noina aikoina varsin epäluotettavia ja metsästäjäkin saattoi vielä 1620-luvulla ottaa metsälle mukaansa sekä ampuma-aseen että käsijousen.

Piilukkokivääri, kivääri ja rihlat

1600-luvun alussa rataslukko korvautui piilukolla, jossa piikiven siru oli kiinnitetty iskevään hanaan. Piikivestä sinkoutuvat kipinät syöksyivät sankkipannuun.

Piilukkoisten kiväärien paino oli kolme - neljä kiloa ja ampumaetäisyyskin kasvoi 300 metriin. Piilukkokiväärit olivat käytössä lähes 200 vuotta.

Piilukko

Piilukko metsästysase 1700-luvun lopulta - Klikkaa kuvaa, näet koko piilukkokiväärin.

1700-luvulla käytettiin sekä rihlattomia, että rihlattuja aseita - rihlat oli nekin keksitty jo vuonna 1520 Saksassa. Rihla on piipun sisäpinnalla kulkeva, loivasti kiertyvä ura. Rihlatut aseet tulivat käyttöön jo 1600-luvulla, mutta yleistyivät varsinaisesti vasta 1800-luvulla.

Rihlakierteiden merkitys oli siinä, että niiden avulla aseesta tuli paljon tarkempi. Kivääri-nimitys vakiintui 1700-luvun alussa.

Pohjois-Karjalan ja Kainuun miehet kutsuivat paksurautaista, rihlattua asettaan peuraväljäksi. Karhuja ammuttiin rihlatuilla aseilla, joissa piipun reikä oli pienen sormen mentävä - kun taas oravipyssyjen piippuun mahtui vain lyijykynä.

Nallilukko - metallihylsy - savuton ruuti

Piilukon syrjäytti nalli, joka keksittiin Englannissa vasta vuonna 1818. Nalli on pieni iskusta tai lämmöstä herkästi syttyvää ainetta sisältävä kapseli, joka sytyttää isomman räjähteen tai aseen ruudin.

Piilukkoisten kiväärien tilalle tulivat 1800-luvun puolivälissä nalli- eli silinterilukkoiset aseet. Nallilukon kehitti metsästystä harrastanut skotlantilainen pastori Alexander Forsyth. Kiväärien ominaisuudet paranivat näin 1800-luvun alkupuolella nallilukon ja lieriömäisen luodin myötä ratkaisevasti. Ampumaetäisyys kasvoi 500 metriin ja kaliiperi pieneni 15 mm:iin ja sen allekin.

Nallilukkoisessa aseessa nallimassan sytytys tapahtui vasaraksi kutsutun iskijän avulla: sen iskusta syttyi ruuti. Ensimmäinen takaaladattava kivääri valmistettiin vuonna 1841. Tässä preussilaisessa Drysen neulakiväärissä panoskammion sulki piipun suuntainen, lieriömäinen mäntä, jonka läpi iskuri löi nalliin.

1860-luvulla keksittiin metallihylsy, jolloinka ruuti syttyi iskurin neulan avulla, kun se iskeytyi kierrejousen antamalla voimalla luodin kannassa olevaan nalliin.

Ranskalainen Paul Vieille keksi savuttoman ruudin vuonna 1886. Savuton ruuti oli mustaanruutiin verrattuna sekä savutonta, että tehokkaampaa. Myös Alfred Nobel osallistui savuttoman ruudin kehitykseen kordiitillaan, joka sai syntynsä vuonna 1887.

Sauer 202

Sauer 202 Metsästyskivääri.

Täydellinen kivääri 1800-luvun lopulla

1800-luvun lopulla varsinainen kivääri kehittyi täydelliseksi. Kaliiperi pienentyi ja luoti keveni, koska latauspanosta voitiin suurentaa. Tulinopeuden suurentamiseksi sijoitettiin kiväärin lukkolaitteen yhteyteen piipun alle tai perään makasiini. Lataamisen yhteydessä voitiin makasiiniin panna kerrallaan useampia patruunoita, tavallisimmin viisi. Tällaisen makasiinikiväärin tulinopeus oli 10 - 12 tähdättyä laukausta minuutissa.

Makasiinikiväärissä käytettiin metallihylsyllä varustettua patruunaa, jonka pääosat olivat hylsy, nalli, laukaisupanos ja lieriöluoti.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva piilukosta - Copyright Birmingham Museum and Art Gallery
*Kuva Sauer 202 metsästyskivääristä - Copyright Hizonic
*Kuva lunttulukosta - Copyright © Anguskirk
Lunttulukko
Lunttulukkoinen metsästyskivääri.

Ase on valmistettu Birminghamissa noin vuonna 1690. Birmingham Museum and Art Gallery.
Sako
Sako - asetehdas, Suomi.

*** tunturisusi.com linkit ***