Tunturisuden sivut
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä - Copyright © Visit Lakeland

Suuria riistasaaliita ja riistaeläimiä

Riistaeläimillä tarkoitetaan eläimiä, joiden metsästys on sallittua metsästyslaissa esitetyllä tavalla.

Riekko

All Rights Reserved
*Kuva - Copyright © Daniel Pettersson
Photo used with permission.

Riekko - elämän lintu

Riekkoa (Lagopus lagopus) metsästetään, tarkemmin laissa määriteltyinä aikoina. Riekko on tullut erityisen tunnetuksi siitä, että sitä on pyydetty kautta aikain Lapissa ansoilla eli ansalangoilla. Ansapyynti on sallittua vain Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kunnissa.

Riekko on ollut entisinä aikoina Lapissa "elämän lintu" - tärkeä lisä ruokaan ja toimeentuloon. Se on mielletty talviviljaksi vuoden kylmimpänä ja pimeimpänä ajanjaksona, jolloin kaikesta on ollut puutetta. Eipä ihme, että riekkoa onkin pyydetty Lapissa innolla. Riekkojen esiintyminen on kuitenkin ollut hyvin vaihtelevaista. Joskus niitä on ollut runsaasti, joskus ei ole löytynyt etsimälläkään ainuttakaan.

Norjalaiset kauppamiehet kävivät pohjan perillä ostelemassa riekkoja ja veivät niitä sitten Englantiinkin asti. Parhaina riekonpyyntiakoina riekonpyyntäjät asuivat tunturien riekkomailla, turvekammeissaan jopa viikkojenkin ajan.

Riekonpyynnissä Lapissa yleisin käytetty menetelmä on ollut ansasilmukka. Tällaiseen ansalankaan riekko voidaan ohjata, rakentamalla riekkokaarre. Se on koivun oksista tai pajuista kyhätty aita, johon jätetään riekon mentäviä aukkoja eli portteja. Ansasilmukan lankana on aiemmin käytetty hamppurihmaa, josta on sitten siirrytty messinkilankaan.

Riekon ansa tehdään yleensä koivusta tai pajusta. Pyytäjä hakkaa kirveellä tai vesurilla ansapaikan läheltä tarvittavat risut. Risuista hän tekee aidan lumen päälle ja jättää sen keskelle oviaukon, johon hän asettaa ansahaarukan tai -kepin, joka on oksasta tehty. Ansa viritetään oviaukon keskelle seuraavasti: teräslanka-ansan toiseen päähän tehdään silmukka, johon solmitaan n. 20 cm:n puuvilla- tai muu lanka. Ansa sidotaan haarukkaan ja viritetään pyöreäksi ansaksi. Pyytäjän tulee osata arvioida paikat, missä riekko liikkuu, mikäli mielii saalista, sillä äärettömät erämaat antavat tuhansia mahdollisuuksia riekolle valita kulkukeinonsa.

Riekonpyynnissä menestyminen perustui siihen, että ansoja oli runsaasti. Yksi mies kykeni käymään läpi nelisen sataa ansaa päivittäin.

Rusakko

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva rusakosta - Copyright © HibaHaba

Rusakko (Lepus europaeus)

Rusakko painaa 2,5 - 9,8 kilogrammaa. Ruumis on 55 - 68 cm pitkä ja häntä 8 - 12,5 cm pitkä. Korvilla on pituutta 8,5 - 10,5 cm.

Rusakko on talvella hieman vaaleampi kuin kesällä, mutta näyttää suurin piirtein samanlaiselta koko vuoden. Karvapeite on kellanharmaa, päältä tummempi, alta vaaleampi, miltei valkoinen. Kupeet ovat erityisesti etuosassa lähinnä ruosteenkeltaiset. Korvat ovat pidemmät, kuin metsäjäniksellä, ne ulottuvat eteen ojennettuina yli kuonon kärjen. Korvankärjet ovat mustat, lyhyen hännän yläpuoli on musta ja alapuoli valkoinen. Pienillä poikasilla on otsassa usein valkoinen viiru, joka erottaa ne metsäjäniksen poikasista. Vaaran uhatessa rusakko kiljaisee kimeästi.

Rusakko on tuoreempi tulokas luonnossamme, kuin pienempi serkkunsa metsäjänis. Se alkoi levittäytyä maahamme itärajan takaa 1800-luvun lopulla. Nykyisin laji on yleinen maan etelä- ja länsiosissa, Pohjanlahden rannoilla aina Oulun korkeudelle saakka. Levinneisyysalueen raja kulkee jyrkästi pudoten länsi-itä-suunnassa noin Oulu-Kemi-Kajaani-Joensuu -linjalla.

Rusakko viihtyy parhaiten pensaikkoisilla viljelyalueilla, ei sitä vastoin metsissä. Laidunmailla rusakot välttävät laiduntavia eläimiä, ja erään tutkimuksen mukaan 20 lehmää hehtaarilla pitää rusakot pois alueelta. (Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja)

Suomessa metsästetään 62 000 – 89 000 rusakkoa vuosittain. Huippusaalista saatiin kaudella 1981 - 1982, jolloin saalismäärä vuodessa oli 125 000 yksilöä. (Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja)

Suurimpia supikoiria ja supikoirasaaliita - painavin supikoira 13 kg - suurin vuosisaalis 170 000

Suomen painavimpia ammuttuja supikoiria. Syyskuussa 2005 ampui Mikko Hänninen saksanseisojan avulla Pohjois-Savossa, Vesannolla 13-kiloisen supikoiran. (Savon Sanomat 18.9.2006: Seppo Kononen: Suurin saaliskarhu yli 300-kiloinen)

Suurin supikoirasaalis vuodessa. Vuoden 2009 supikoirasaalis oli yli 170 000. Vuoden 2011 supikoirasaalis oli lähes yhtä suuri, mutta hieman pienempi, lähes 170 000. (Maaseudun tulevaisuus: Supikoirakannan kurissapito vaikeaa)

Suurimmat villisiat eli metsäkarjut 230 kg

Karjut ovat huomattavasti emakoita suurempia. Suomessa elävät yksilöt painavat enintään 230 kg. Idempänä laji tulee suuremmaksi, ja karjut voivat painaa 320 kg. Pohjoisimmillaan Oulun seuduilla maassamme elävä villisika on vähälukuinen ja harvinainen laji, kokonaismäärä on parisataa yksilöä. Saalismäärä rajoittuu vuosittain muutamaan yksilöön. (Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja)

Kettu turkiskaupan kulta-ajalla

Yksi kaikkein tavoitelluimmista saaliista turkiskaupan kultakaudella oli erilaisine värimuunnoksineen kettu. Ketun lajinimikin viittaa turkiskauppaan, sillä kettu sanana on johdos nahkaa merkitsevästä sanasta kesi. Kettäminen puolestaan on merkinnyt nylkemistä.

Kettujen pyynti alkoi aina syksyllä, ilmojen kylmettyä, ja jatkui läpi talven, jolloin turkki oli tuuheimmillaan. Yksi suosituimpia repolaisen pyyntivälineitä oli käpälälauta. Hyvä käpälälauta valmistui vaikkapa tuulen katkaisemasta puusta, jonka pystyyn jäänyt alaosa oli parin metrin korkuinen. Sen yläpää veistettiin laudan paksuiseksi ja kolmihaaraiseksi niin, että kolmihaaran keskiosa jätettiin laitahaaroja pidemmäksi.

Pisimpään, keskikärkeen asetettiin ketulle syötti. Syötti oli niin korkealla, että siihen kiinni päästäkseen kettu joutui hyppimään ylös. Tällöin, kun kettu lähti hyppynsä jälkeen putoamaan alaspäin, sen käpälät kiilautuivat kolmihaaran väleihin, ja näin kettu jäi satimeen. Tästä nalkista sitten aikanaan pyyntikierrokselle saapuva metsästäjä korjasi pöyhäkkäturkkisen saaliinsa talteen.

Määrällisesti eniten Suomessa metsästetty nisäkäs on metsäjänis - noin 200 000 vuodessa

Määrällisesti eniten Suomessa metsästetään nisäkkäistä metsäjäniksiä. Vuotuiset saalismäärät kantojen runsaudesta riippuen 160 000 – 210 000. Huippusaalis (1982–83) 955 000 yksilöä. (Animalia: Riista - Suomen Metsästäjäliitto: Metsäjänis)

Supi

Supikoira (Nyctereutes procyonoides)

Esi-isämme eivät tunteneet supikoiraa eivätkä sitä luonnollisesti myöskään metsästäneet, sillä maahamme supikoira saapui vasta 1950-luvulla.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva supikoirasta yllä - Copyright © Cloudtail