Metso Tetrao urogallus

All Rights Reserved
*Kuva yllä Copyright © Alfredo Sánchez Tójar
Photo used with permission.

Metso (Tetrao urogallus)

Suuri ja komea metso oli muinoin yleinen suuressa osassa Eurooppaa, Lapin perukoilta Alpeille ja Pyreneille saakka, mutta nykyisin se on harvinaistumassa monilla seuduilla ja tyystin hävinnyt monista maista. Venäjän ja Siperian taigalla laji elää kuitenkin verrattain runsaslukuisana.

Metso viihtyy tiheämetsäisillä seuduilla, ryteikköisissä havu- ja sekametsissä. Suomessa metsokanta on viimeisten vuosikymmenten aikana vähentynyt suuresti ja metsosta on tullut parhaita metsoalueita lukuunottamatta harvinainen elämys metsässä liikkujalle. Metsojen vähenemisen syitä ovat asutuksen leviäminen ja tehokas metsätalous. Metsärakenteen muutoksista aiheutunut myyrä- ja jäniskantojen määrän kasvu ja sitä seuraava pienpetojen runsastuminen vaikuttaa kanalintuihin. Metsokannat ovat tiheimmillään Kuhmon, Lieksan, Joensuun ja Ilomantsin seuduilla, koska niillä on paljon erämaita.

Metson elinympäristö on vaihteleva havu- tai sekametsä aukkoineen ja rämeineen. Metso esiintyy lähes koko Suomessa Ahvenanmaata, ulkosaaristoa ja puuttomia tuntureita lukuun ottamatta.

Suomen pesivä parimäärä on 150 000 - 250 000 paria. Vuosittainen kannan vaihtelu on suurta ja yhdenmukaista alueitten kesken. Metsoja metsästetään Suomessa vuosittain noin 25 000 - 50 000 yksilöä. Metsokanta on ollut koko Suomessa laskusuunnassa 1960-luvulta lähtien.

Monessa Euroopan maassa metso on uhanalainen, mutta Suomessa se on silmälläpidettävä laji. Metsästäjät arvostavat metsoa ja tekevät yhteistyötä tutkijoiden kanssa kannan turvaamiseksi. Erityisesti Etelä-Suomessa useat metsästysseurat ovat vapaaehtoisesti rauhoittaneet lajin.

Metsosta tunentaan 11 alalajia, ja niistä Suomessa esiintyy kolme: pohjolan metso (Tetrao urogallus urogallus) Pohjois-Suomessa, karjalanmetso (Tetrao urogallus karelicus) Keski-Suomessa ja saksanmetso (Tetrao urogallus major) etelässä.

Tuntomerkkejä

Metso on suurin metsäkanalintumme. Koiraan pituus on 86 cm, naaraan 62 cm. Painoa on metsokukolla enimmillään viitisen kiloa. Mahtavankokoinen koiras vaikuttaa kauempaa pikimustalta, mutta pää ja kaula ovat itse asiassa liuskeenharmaat. Höyhenys on paksu ja tuuhea. Rinnassa ja kaulassa on sinivihreänä hohteleva rintavyö. Siivet ovat ruskehtavat, siiventaipeessa on valkoinen täplä ja silmän päällä punainen heltta. Siiven peitinhöyhenet ja etuselkä ovat tummatäpläisen ruskeat. Vatsassa ja siiven alapeitinhöyhenissä on valkeaa laikutusta. Kurkussa on tumma, vinosti katsottuna kellanpunaisena läikehtivä parta. Pitkä, viuhkamainen pyrstö on himmeänmusta, hennoin valkoisin poikkiradioin.

Nuoret koiraat ovat aluksi ruskeankirjavia kunnes ensimmäisen syksyn kuluessa saavat tummia höyheniä pukuunsa.

Nokka on luunvalkea, höyhenpeitteiset koivet tummanharmaat ja silmän värikalvo pähkinänruskea. Silmien ympärillä iho on höyhenetön ja kirkkaanpunainen.

Koiras on helposti ärtyvä ja hyökkääväinen.

Mihin sitä kotoaan lähtisi

Metso on paikkalintu. Se ei juuri milloinkaan vaihda asuinseutuaan ja kuljeskelee ravinnon haussa vain melko rajoitetulla alueella. Joskus lajilla silti voi olla suuriakin vaelluksia, erityisesti Itä-Lapissa.

Pesintä ja ravinto

Moniavioinen metso ei ole pesimäpiirilintu, vaan pesiä voi löytyä hyvinkin läheltä toisiaan. Metso pesii harvalukuisena vanhoissa, laajoissa metsissä pohjoisessa aina mäntyrajalle asti.

Naaras huolehtii yksin pesänrakennuksesta, haudonnasta ja poikasten hoivaamisesta. Pesämateriaalina ovat havunneulaset, lehdet, korret ja sammalet, joilla naaras voi tarvittaessa myös peitellä munat. Pesä sijaitsee jossakin pienessä maakuopassa, mättään kyljessä, taikka puunrungon, kannon tai juurakon kupeessa, johon naaras sen kuopii. Munii toukokuussa 5 - 12 kellanruskeaa, tummatäpläistä munaa. Haudonta-aika 25 - 28 vrk.

Poikaset kykenevät jo muutamia tunteja kuoriutumisen jälkeen seuraamaan emoaan. Untuvikot jättävät pesänsä välittömästi kuoriuduttuaan. Poikaset tekevät pieniä lentopyrähdyksiä jo 6 - 7 vrk:n ikäisinä. Muutaman viikon kuluessa niillä on auttava lentotaito. Poikasten ensimmäisinä elinviikkoina ne ovat herkkiä kylmälle ja sateelle. Ne itsenäistyvät kuukauden ikäisinä ja ovat täysikasvuisia 2 - 3 kuukauden ikäisinä, mutta usein poikue on koossa vielä syys-lokakuussa. Yksi pesye vuodessa. Nuoret naaraat jäävät yleensä koko talveksikin emonsa seuraan. Nuoret koiraat harhailevat pieninä parvina, joissa aika ajoin nahistellaankin ja käydään pieniä tappeluja.

Poikaset elävät aluksi hyönteisillä. Metso syö vuodenajan mukaan vaihtelevaa kasvisravintoa: kesällä nuoria vesoja, marjoja, siemeniä ja silmuja, talvisin männyn neulasia. Erityisesti syksyisin metsot nielevät ravinnon mukana soraa. Syksyllä pääasiallisena ravintona ovat haavanlehdet.

Metso viettää talven mäntyvaltaisissa metsissä ja usein puustoisilla soilla. Tällöin se syö lähes yksinomaan männyn neulasia. Harsuiksi syötyjä hakomismäntyjä näkee usein rämeiden reunoilla. Kesällä ja syksyllä metsot siirtyvät tiheämpiin kuusikoihin ja lehtokorpiin sekä mustikka-alueille. Syrjäisillä pelloillakin metsot paikoin ruokailevat, poikueet jopa hakkuuaukioilla.

Metsot ruokailevat keväällä, kesällä ja syksyllä maassa, mutta nousevat lumen aikana ruokailemaan mäntyihin. Metsot suosivat ja käyttävät ruokaillessaan tiettyjä mäntyjä, jotka voivat suorastaan kärsiä tästä.

Savon salakytät metsojen kimpussa

Jo 1800-luvulla Wrightin veljekset tunsivat suurta huolta metsojen katoamisen vuoksi. He pitivät tuolloin metsojemme katoamisen ja tuhon aiheuttajina salametsästäjiä, eli salakyttiä, kuten taiteilijaveljesten lintutieteilijäveli Julius von Wright kirjoitti vuonna 1857:

"Se aika ei liene kaukana, jolloin metsoa etsitään turhaan Savon metsistä, sillä salakyttiä on Savossa melkeinpä enemmän kuin metsoja! Salametsästäjät tuntevat vanhastaan kaikki metsojen soidinpaikat, ja tuskin on metso keväällä ehtinyt aukaista nokkansa soitimeen, kun jo kaikkialla metsässä hiiviskelevä salakyttä vaientaa sen ainaiseksi."

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Vicky Brock

Metso

All Rights Reserved
*Kuva Copyright © Chris Sharratt
Photo used with permission.

Hullut metsot

Kevät saa kierroksilla käyvät ukkometsot joskus käyttäytymään hurjastikin, ja ne voivat jopa hyökätä kohdalle osuvan ihmisen kimppuun. Tällaisia metsoja kansa kutsuu "hulluiksi" metsoiksi. Jos ei löydy lajikumppaneita, joiden kanssa kilpailla naaraiden suosiosta, kohteeksi kelpaa myös mies, nainen tai vaikkapa moottorikelkka.

Tällaisen metson kohtaavalle paras ohje on, että metsoa on hyvä väistää ja voi siirtyä paikalta sivummalle. Metso voi kopauttaa nokallaan ja huiskauttaa siivellään, jos se pääsee ihan lähelle.

Metso

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Terje Asphaug

Vaikeasti nähtävä lintu

Metso on melko arka lintu ja sen näkee tavallisesti vain vilaukselta, kun se rymistää maasta tai puusta lentoon tai kun se juoksee pois tieltä metsätiellä, missä se on ollut hakemassa pikkukiviä ruuansulatustaan varten.

Maassa metso käyttäytyy varmasti ja liikkuu nopeasti, mutta lento on hidasta, raskasta ja meluisaa. Lentoon lähtevän linnun ryminä kuuluu kauaksi, joten metsiä samoilevat lintuharrastajat löytävät helposti suunnan linnun olinpaikkaan.

Yöksi metso lentää puiden alimmille oksille. Joskus aamun sarastaessa linnut saattavat äkkiä kadota tavanomaisilta oleskelupaikoiltaan ja siirtyä itäisille rinteille nauttimaan auringon ensimmäisistä säteistä. Jos ympäristö vaikuttaa rauhalliselta, metso uskaltautuu päivisin metsäaukeamille marjoja ja siemeniä syömään.

Jätökset - ulostemakkarat ja kylpykuopat

Metson jäljet ja jätökset ovat helposti havaittavissa. Luonteeomaisia ovat sormenpaksuiset, kuitupitoiset ulostemakkarat, joita on kasoina ruokailumäntyjen alla. Myös kylpykuopat hiekkamailla, kantojen kupeilla paljastavat metsojen liikkuvan ja elävän niillä main.

Metso

All Rights Reserved
*Kuva Copyright © Matti Suopajärvi
Photo used with permission.

Koppelo

Koppelo Keminmaalla 6.5.2007.

Soidinmenot

Kevättalvella koittavat metsoille soidinmenot, ryhmäsoidin. Koiraat kerääntyvät metsien soidinpaikoille mittelemään voimiaan ja taistelemaan naaraiden suosiosta. Taistelut voivat muodostua kiivaiksi, mutta ovat melko hiljaisia ja verettömiä turnajaisia.

Metsokukot kerääntyvät samalle soidinpaikalle vuodesta toiseen. Vahvin kukko saa eniten naaraita parittelukumppaneikseen. Soidinkeskus toimii parittelupaikkana. Kullakin kukolla on oma, parin kolmen hehtaarin kokoinen soidinreviirinsä soidinkeskuksen ympärillä. Lisäksi kullakin soitimelle osallistuvalla kukolla on vielä laajempi päiväreviiri soidinreviirin jatkona. Koko soidinalue soidin- ja päiväreviireineen käsittää kymmeniä, jopa satoja hehtaareja vaihtelevaa metsää metsokukkojen lukumäärästä riippuen.

Metson soidin on kiihkeimmillään aamuhämärissä huhtikuun lopussa - toukokuun alussa. Soidin tapahtuu usein jo kuunvalossa alkavan aamuhämärän aikana. Soidin alkaa yöpuulla. Jokin kukoista ryhtyy aamuvarhaisella esittämään soidinääniään yöpymispuun oksalla ja parven muut jäsenet yhtyvät mukaan.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright Steve McLaren

Kun aamu sarastaa, tulevat kukot rymisten maahan ja jatkavat soidintaan, kunnes aurinko on noussut. Nyt kukot tepastelevat sammalikossa pyrstöään levitellen. Jos naapuri tulee liian lähelle, voi syntyä yhteenotto, mutta harvoin kehittyy vakakavia tappeluja. Hyvälle soidinpaikalle siellä, missä on riittävän vahva metsokanta, saattaa kerääntyä parikymmentäkin kukkoa.

Koppelot parittelevat vain soidinryhmän keskiosassa olevien vanhojen kukkojen kanssa.

Nykyisissä metsänkäsittelyissä metson soidinalueet otetaan huomioon. Soidinkeskus jätetään usein kokonaan käsittelemättä ja sen ympärillä olevien soidinreviirien metsän peitteisyydestä huolehditaan.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat yllä ja vasemmalla Copyright Sergey Yeliseev

Naarasmetso eli koppelo

Koirasta selvästi pienempi naaras eli koppelo on yleisväritykseltään punaruskeankirjava. Se eroaa naarasteerestä helposti suuremman kokonsa perusteella.

Sen sijaan punaoranssinruskea rinta, vaaleampi punaruskeatäplikäs vatsapuoli ja lennossa pyöreäpäinen pyrstö (teerellä lovipäinen) näkyvät harvemmin maastossa, kun lintu valtavalla ryskeellä lähtee lentoon, usein aivan kulkijan vierestä. Metso lentää viuhuvin siiveniskuin.

Äänet

Koiraalla on käheä kurkkuääni. Naaras kotkottaa eli kaklattaa nenäsointisesti, hieman fasaania muistuttavasti "krok, krok".

Metson soitimessa on kolme osaa. Koiraan melko vaimea soidin alkaa sarjalla kiihtyviä näppäilyjä, joiden perään kuuluu pullonkorkin avaamista muistuttava "kli-op". Esitys päättyy hiovaan "lauluun".

Toisin sanoin ukkometson edellä kuvattua soidinääntä voi kuvailla niinkin, että se kestää tuskin viisi sekuntia, koostuu peräkkäisistä näppäilyistä, joita seuraa pullonkorkin poistoääni taikka tätä ääntä on kuvattu myös kulaukseksi, ja päätteenä ovat sihahtelut.

Äänet ovat yllättävän hiljaisia ja kuuluvat vain muutaman sadan metrin päähän.

Lähteet
Juhani Lokki, Jörgen Palmgren: Suomen ja Pohjolan linnut
Carl-Fredrik Lundevall: Suomen linnut
Uusi suuri eläinkirja - Linnut - WSOY
Suvi Raivio; Metso - havumetsien komea kanalintu

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright Steve McLaren

*** www.tunturisusi.com ***