I. K. Inhan kuva Perukasta 1890-luvulta. - Kuva Copyright © - Kansatieteen kuvakokoelma.

Asutus Limingan Laitasaaressa 1546-1600

Kuningas Kustaa Vaasan 1540-luvulla alkuun panema nokkavero- ja maakirja järjestelmän myötä ryhdyttiin asukkaat nimeämään kylittäin verokirjoihin. Nimistöstä päätellen asukkaat olivat Satakunnasta, Hämeestä (Pirkkalaiset), Karjalasta, Savosta, emämaa Ruotsista sekä Saksasta lähtöisin. Asutus kasvoi voimakkaasti 40 vuoden ajan vuoteen 1580, tuolloin jokivarteen virtasi uutta väkeä Savon suunnasta. Osa heistä oli jo kokeillut talonpitoa Oulujärven erämaassa jonne "laskutaitoisten savolaisten" muuttoaalto alkoi 1540-luvulla, kuningas Kustaa Vaasan luvatessa muuttajille verovapauksia. He olivat ns. "kaskitalonpoikia", jotka raivasivat peltotilkkunsa umpimetsään puustoa pois polttamalla. Oulujokivarressa se johti siihen, että metsät alkoivat huveta. Savonkylän asukkailta (nyk. Utajärvi) tämä huvi kiellettiin.

Vuonna 1549 Laitasaaresta kirjataan 24 verotaloa. Tässä tulee huomata, että luvussa on myös mukana Muhoksen puolen talot, koska Muhos paikan nimenä esiintyy vasta v 1607.

Laitasaaren / Muhoksen taloja oli asumassa 1500-luvun verokirjojen mukaan seuraavien sukujen edustajia, joista useat olivat Savosta lähtöisin. Selvitysteni mukaan olen merkinnyt muhoslaiset talot erilleen vuosilta 1546 - 1600. Talot sijaitsivat nauhamaisesti, Oulu- ja Muhosjoen varsilla. Nokkaveroa maksettiin v 1556 7 vuotta täyttäneistä 181:sta henkilöstä. Kun taloja oli 21, tarkoittaa se noin 10 ihmistä per talous, alaikäiset huomioiden.

Laitasaari: Simo Määttä, Henrik Hämäläinen, Pentti Matinpoika Wjinik (Hämälä) Matti Pentinpoika Hämälä,(Wjinik) Lasse, Paavo ja Antti Keränen, Olli Sopoinen, Hannu Flitte, Olli Hannunp Raumalainen, Pekka Tölppä, Johan Kemiläinen, Paavo Hakkarainen, Henrik Koljonen, Jussi Pukki, Jussi ja Antti Savolainen, Olli Kauppi, Pekka Ollinpoika Ähkylä, Pekka Pekanpoika Ähkylä, Claes Pekanpoika Ähkylä, Claes Hannunpoika Valkola, Henrik Claesinpoika Valkola, Tapani Niilonpoika Kyllöin, Antti Jussinpoika Kärnä, Jussi Antinpoika Kärnä, Hannu Määttä, Niilo Kemiläinen, Mikko Heikinpoika Perttunen eli Mikkola, Matti Holappa, Antti Gest (Kesti), Henrik Parviainen, Martti Hardik (Hartikka), Lasse Moilanen Heikki Huovinen, Antti Jääskeläinen, Olli Pyyköinen, Henrik Turunen, Ludvik Hannunp Valkola, Paavo Piskoinen, Rusi Kurkinen, Matti Ollinpoika Kekkonen, Jöran Keränen, Tapani Heikinpoika Kyllönen eli Laukka, Heikki Keränen, Lauri Mikonpoika Ähkylä, Pentti Vilipunpoika Rahko, Lauri Määttä, Paavo Parviainen, Paavo Piikkinen, Pekka Jurvakainen, Pekka Pekanpoika Määttä, Paavo Sepponen, Pentti Pirskanen.

Muhos: Paavo Halonen, Henrik Kämärä, Mauno Maunonpoika Kondi (Kontti), Ludvig Pekanpoika, Simo Tikkanen, Olli Tomperi, Henrik Tomperi, Hannu Karjalainen, Antti Karjalainen, Paavo Ollinpoika Honkanen, Henrik Vauhkonen, Olli Nykyri, Pekka Ollinpoika Nykyri, Olli Ollinpoika Nykyri Olli Hyvärinen, Pekka Holopainen, Paavo Kotilainen, Pekka Kinnunen, Tapani ja Henrik Hyrkäs, Paavo Mustonen, Olli Laitinen, Matti Häikiö, Heikki Piira, Martti Tuppurainen, Pekka Heinonen, Tapani Könönen, Olli Kukkonen, Pekka Matilainen, Pekka Kassinen, Pekka Kärppä, Pekka ja Olli Kolehmainen, Olli Pohjalainen, Olli Kumiainen, Matti Toivakainen, Jöran Keränen, Pekka Hotakainen.

Kasvu pysähtyi 1580-luvulla sodan tuhojen seurauksena, venäläisten polttaessa ja hävittäessä jokivarren asutusta vuosina 1589-90. Poltetuksi joutui 41 taloa, vain Paavo Ollinpojan talo säästyi tuholta. Edellä mainittujen vuosien vero- ja maakirjat ovat kuin autioituneiden talojen luetteloita. Vuonna 1592 venäläiset tulivat uudelleen ja tuhosivat elpymään lähteneen asutuksen uudelleen. Tuona vuonna oli autiona vielä 12 taloa edellisen hävityksen jäljiltä. Pitkänvihan päättyessä asutus elpyi Täsyssinän rauhan teon vuoden 1595 jälkeen. Useat edellä mainituista suvuista olivat kadonneet ja tilalle ilmaantui 1600 luvun alkupuolella uuttaväkeä.

Asuminen

Savupirtissä ei aina ollut erillisiä lattiarakenteita, vaan se oli maapohjainen ja malkakattoinen. Kaksiosainen lautaovi oli ripustettu puusaranoilla korkean kynnyksen päälle. Oven yläosaa pidettiin auki, jotta savu pääsi ulos. Kalustus oli hyvin niukkaa, seinustoja kiersivät penkit ja suuren tilan vei pitkä pöytä penkkeineen. Pirtin nurkassa oli avoin luonnonkivistä ladottu kivikiuas.

Vanhassa 1500-luvun pihapiirissä oli yksi tai useampi hirrestä salvottu pirtti, lisäksi keittokota, sauna, riihi ja muita ulkorakennuksia. Pirtin seinillä oli savuluukut eli räppänät, joskus katossa kannellinen aukko eli lakeinen ja sen päällä lakeistorvi. Lapset joutuivat elämään savuisessa ja pimeässä pirtissä suurimman osan vuotta. Silmäsairaudet sokeuttivat hyvinkin nuorena.

Kiukaassa ei voinut paistaa leipää eikä siinä ollut keittoliettä, siksi ruoka keitettiin ulkona erillisessä keittokodassa myös talvisaikaan. Pirttejä ruvettiin rakentamaan korkeammiksi, jotta savu nousi ylemmäs ja vähemmän haittaavaksi. Yläosaan sijoitettiin orsia leipien ja vaatteitten kuivatusta varten ja 1600-luvun loppupuolella säätyläisten ja varakkaiden talonpoikien pirtteihin ryhdyttiin kivikiukaiden tilalle muuraamaan uloslämpeneviä uuneja.

Ikkunoita ei juuri ollut, valoa saatiin niukasti seinillä olevista savuräppänöistä. Ennen lasia käytettiin erilaisia valoa läpäiseviä kalvoja, kuten sian virtsarakkoa, syntymättömän vasikan nahkaa tai vuohennahkaa. Lasi-ikkunoita ilmestyi säätyläisten asuinrakennuksiin 1600-luvun lopulla. Ikkunat kiinnitettiin aluksi ilman puitteita seinään tehtyyn aukkoon. Ikkunat olivat pieniruutuisia lasin kalleuden vuoksi, osaan pirtin ikkunoista laitettiin edelleen eläinperäisiä kalvoja.

Samuli Paulaharjun kuvaus savupirttien elämästä vuodelta 1899

"Mökki on pyöreistä puista vain kömpelösti kyhätty, kelleskattoinen, epätasanurkkainen pöksä. Karkea maakivinen kiuas oviloukossa työntää haikujansa sisään, leveä makuulava on kiukaan ja peräseinän välissä ja makuulavan alla paljas "perämaa", katossa räppänä ja seinässä pikkuruinen nokinen ikkuna. Eläjinä on pirtissä työn uuvuttama raataja-pari sekä joukko kuihtuneita lapsia. Köyhältä ja kovin vähän turvaa antavalta näyttää pirtti, ankaralta musta metsä, kovalta kantoinen kivikkoaho, milteipä toivottomalta raatajien taistelu armotonta korpea vastaan. Tokko ikimaailmassa tämä kuihtunut ihmisvoima jaksaa repiä valoisampaa aukkoa tähän hiidenkorpeen? Suostuuko tuo kivikko ja kannokko milloinkaan tuottamaan teräisää viljaa, joka antaisi voimaa raatajalle niin että hän jaksaisi kohota parempiin pirtteihin?"

Savupirteissä asuttiin hyvin pitkään, aina 1900-luvulle saakka. Varakkaat talokkaat rakensivat taloihinsa isojakin pirttejä. Suuret pirtit rakennettiin korkeiksi. Niiden korkeus lattiasta lakeen oli useimmiten yli neljä metriä, niissä ei savu vaivannut asukkaita lämmityksen aikana. Koska savupatja muodostui lähelle lakeista ja alapuolelle jäi ilmatilaa, jota saattoi hengittää. Niinpä suurten talojen savupirtit eivät suinkaan olleet savuisia ja kitkuisia kidutuspaikkoja, jollaisia pienet ja matalat savutuvat olivat. Muhokselta löytyy vieläkin taloja, joiden pirttiosa on 1700-1800-luvulla rakennettu.(esim.Tahvola Pyhänsivulla)