Muhos


Muhos kuninkaallinen kirkkoherrakunta

Syyskuussa 1761 kuningas Adolph Friedrich antoi määräyksen Utajärven kappelin perustamisesta Muhoksen kappelin alaisuuteen, joka tuki ja joudutti Muhoksen kappelin itsenäisyys pyrkimyksiä, sillä olihan kysymys kahden kappelin yhdistämisestä kirkkoherrakunnaksi.

Oulussa 04.08.1765 pidetty kirkonkokous vastusti yhä Muhoksen eroa. Kokous kehoitti tuomiokapitulia vastustamaan hanketta tämä ei kuitenkaan ollut esteenä asioiden eteenpäin viemiseksi.

Hallinto, kylät ja pitäjänrajat

Itsenäisyyshanke sai uutta potkua kun sitä ryhtyi ajamaan vuosien 1765-1766 valtiopäivillä pitäjän omamies valtiopäivämies Abraham Lievonen. Hänet valittiin talonpoikaissäädyn Oulun pitäjän edustajaksi Tukholman valtiopäiville vuosiksi 1765-1766 ja 1769-1770. Hän katsoi tärkeimmäksi tehtäväkseen Muhoksen itsenäisen seurakunnan perustaminen ja saada takaisin Oulujokivarren talonpoikien lohenkalastusoikeudet. Ensimmäisillä valtiopäivillä hän nosti molemmat asiat pöydälle.

Asumisen ja elinkeinoelämän kehittyminen

Muhoslaisten vuonna 1628 alkanut toive omasta itsenäisestä seurakunnasta ja pitäjästä toteutui 20.8.1766. Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kanssa 138 vuotta kestäneiden kiistojen jälkeen. Muhoksesta tuli kuninkaallinen kirkkoherrakunta mikä tarkoitti sitä, että lopullinen kirkkoherran nimitysvalta oli kuninkaalla. Nähtiin, että pitäjän perustaminen edisti asutuksen -ja väestön lisääntymistä sekä elinkeinoelämän kehittymistä.



Uuteen pitäjään kuuluivat seuraavat kylät: Laitasaaren, Muhoksen, Sotkajärven, Utajärven, Ahmaksen, Niskan, Särkijärven, Juorkunan, Sanginjärven ja Vuotungin eli Vuoton kylät.

Papisto määrättiin pitämään vähintään kaksi pitäjänkokousta vuodessa, kokouksen puheen johtajana toimi kirkkoherra ja kirjurina pitäjänkirjuri. Jäsenet koostuivat hyvämaineisista ja varakkaista talonpojista, myös Utajärven kappelista oli edustus. Pitäjänkokous käsitteli mm köyhäin - ja terveydenhoitoa, kansanopetusta, tie- ja silta-asioita, kruunun virkamiesten kyyditsemistä, vangin kuljetusta, vanginvartijan ja piiskurin palkkaamista, sudenajoa, kalavesien jakoa, palosyyniä ja viinanpolttoa. Tämän rahoittamiseksi kannettiin jokaiselta veroa maksavalta savulta ylimääräinen vero viljana.



Vapaudenajan kaksi merkittävintä puoluetta olivat hatut ja myssyt. Talollinen ja lautamies Abraham Lievonen s.1710 tukeutui myssyihin, osallistui aktiivisesti puoluekiistoihin ja oli pohjoisen äänitorvi. Ensikertaa hatut ja myssyt esiintyivät vuosien 1738-1739 valtiopäivillä. Talouspolitiikassa hatut suosivat merkantillista ohjailupolitiikkaa ja myssyt elinkeinovapautta ja ankaraa säästämistä.

Vuosien 1765-1766 valtiopäivillä myssyt edustivat eurooppalaisesta radikalismista vaikutteita saanutta linjaa, joka puolusti vapaakauppaa, maaseutua ja sen elinkeinoja ja suuntautui virkavaltaisuutta vastaan. Myssyt saivat enemmistön kaikissa säädyissä. He kritisoivat vahvasti merkantilismia. Heidän mukaansa se hyödyttää valtion suosimia yrittäjiä, kun vapaakauppa olisi kansalaisten kokonaisedun mukaista.

Myssyjen politiikka korosti suuren Pohjan sodan jälkeisen Uudenkaupungin rauhan hyväksymistä sekä voimaperäistä taloudellista kasvua ja pääasiassa kauppa Britannian kanssa. Myssyt kannattivat ystävällisten suhteiden säilyttämistä Venäjään. Myssyt olivat usein kiinnostuneempia oman kotiseutunsa ja säätynsä edusta, kuin puolueen edusta. Poliittisia kuvioita sotki lisäksi kaikkialla rehottava korruptio: moni tuon ajan poliitikko oli ostettavissa ja rahaa otettiin mielellään vastaan myös Ruotsin periviholliselta Venäjältä.

Muhoslaisen Abraham Lievosen oli kiivas myssy, joka ajoi herkeämättä kotiseutunsa asiaa. Hän puolusti viimeiseen asti muhoslaisten oikeuksia Oulujoen loheen ja saikin Oululaisille porvareille menetetyt lohikiintiöt takaisin.

Oulusta viettiin 1700-luvun alkupuolella suolalohta enemmän kuin muista Pohjanmaan kaupungeista yhteensä, lohi oli tervan ja voin jälkeen suurin vientiartikkeli. Oulujoen lohi oli Tukholmassa suurta herkkua ja hyvässä maineessa. Talonpojat tajusivat menettäneensä isot rahat kun luopuivat aikoinaan verojen pelossa kalastusoikeuksistaan.

Oulujoen lohen-kalastus oikeudet oli vuokrattu Oulaisille kauppiaille. Oulujoen suolattua lohta myytiin 1760-luvulla 2002 tynnyriä 180 000 kuparitaalarin arvosta, tässä summassa ei ole padolta suoraan myytyä tuoretta lohta. Pyynti- ja myyntikulut vastaavalta ajalta olivat 48 000 kuparitaalaria.

Talonpojat kokivat kokeneensa suurta vääryyttä, kun vuokraajat olivat sulkeneet padoillaan koko joen, estäen lohen nousun. Tästä seurasi, että Muhoksen talonpoikien taloudellinen asema romahti. Kalastusoikeudet palautetiin v. 1769 kun kamarikollegio päätti antaa Oulujoen lohenpyynnin takaisin talonpojille entisestä 35 tynnyrin vuosivuokrasta. Lohenpyyntiä varten perustettiin vuonna 1782 kalastusyhtiö, jonka osakkaina olivat Muhoksen ja Oulun pitäjien talonpojat. Vuonna 1783 vahvistettiin lohenkalastusyhtiölle säännöt joissa sanotaan mm. seuraavaa:

"Oulujoen kruunun lohenpyyntiarentiyhtiö lyö neljä poikkipatoa, kaksi Oulun ja kaksi Muhoksen pitäjän alueelle. Yhtiöllä on oikeus asettaa pyydyksiä niin paljon kuin se haluaa ja saa niitä vuokrata muillekin. Ilman yhtiön lupaa eivät pyyntiajalla saa kalastaa edes yhtiön osakkaat. Määrättiin että yhtiön voitto jaetaan tasan osakkaiden kesken manttaalien mukaan".

Kalastusyhtiön säännöissä vuodelta 1782 mainitaan Oulujoen lohen oleva erityisen hyvässä maineessa ja velvoitetaan patoisäntiä pitämään huolen saaliin suolauksesta. Pietarilaisetkin huomasivat kalan maineen ja vienti sinne kasvoi suuremmaksi kuin Tukholmaan.

Muhoksen emäseurakunta

Muhoksella järjestettiin näytösluontoiset kirkkoherran vaalit v 1768. Kuningas Kaarle XII:lla oli veto-oikeus ja hän nimitti Muhoksen kuninkaallisen seurakunnan ensimmäiseksi kirkkoherraksi 25.1.1769 vähiten ääniä saaneen papin, eli vaalien lopputuloksella ei ollut mitään merkitystä ja tähän oli muhoslaisten tyytyminen.



Pitäjän sinetin haltija, Israel Aejmelaeus s. 17.2.1724 Isokyrö k. 10.5.1776 Muhos. Kirkkoherra vuosina 1769-1776, pso 1751 Margaretha Simonsdr Peclin s. 1731 Siikajoella. Pitäjän ykkösmies oli ehdottomasti kirkkoherra Israel Aejmelaus kuninkaan nimityksen johdosta. Kruunu ja kirkko olivat erottamattomat ja kirkkoherralla oli toimissaan kruunun jakamaton tuki. Hänellä oli tosiasiallinen valta myös maallisissa asioissa. Pitäjäläiset luottivat yleensä kirkkoherraansa ja hänen puoleensa käännyttiin kun vaikeuksia kruunun kanssa tuli. Kirkkoherra johti pitäjänkokouksia ja osallistui myös käräjiin, hänellä oli myös käyttöoikeus pitäjänsinettiin.

Oulun kihlakunnan Muhoksen hallintopitäjä

Pitäjähallinnon keskeinen virkamies oli nimismies, joka edusti kruunua. Myös muita kruununhallinnon virkamiehiä asettui Muhokselle asumaan. Myöhemmin perustettiin Muhoksen kihlakunta. Nimismies, joka oli oman pitäjän miehiä toimi yleisenä syyttäjänä. Hänen tehtäviinsä kuului yleinen järjestyksen valvonta, ulosottoasiat sekä syyttäjän ja julkisen notaarin tehtävät. Hänen vastuullaan oli tienpito ja kyytilaitos. Apureinaan hänellä oli kyytirättäri, silta- ja jahtivouti.

Muhoksen pitäjän ensimmäinen nimismies

Muhoksen pitäjän ensimmäiseksi nimismieheksi nimitettiin Abraham Lievosen poika Bartholomaeus (Barthold myös Bertil). Hän kirjoitti ylioppilaaksi Upsalassa 13.2.1768 sekä Turussa 1771. Levander toimi myös pitkäaikaisena pitäjänkirjurina, hän valvoi talonpoikien etuja toimien asiakirjojen laatijana ja kirjoittajana, olihan rahvas lähes tyystin kirjoitus- ja lukutaidotonta.

Nimismiehen perhe asettui asumaan Rautio no 45 tilalle Muhoksen Honkalankylään, josta noin 5 vuoden asumisen jälkeen muutettiin Syväys no 63 tilalle Hyrkkäälle. 1800-luvun taitteessa muutto Laitasaaren Viinikka no 8 tilalle. Henkikirjojen 1810-1815 mukaan perhe on hankkinut Hämälä no 4 7/15 mant. tilan, jossa nimismies kuolee.

Muhoksen käräjät

Ensimmäiset omat käräjät pidettiin Laitasaaren Kestin kestikievari talossa 03.02.1779. Muhoksella oli pidetty ylimääräisiä käräjiä aiemminkin mutta käytäntö omista käräjistä vakiintui pitäjän itsenäistymisen myötä. Kirkolla oli edelleen rankaisu oikeus sitä koskevissa asioissa. Muhoslaiset saivat nyt itsenäisesti päättää omista asioistaan. Käräjiä istuttiin kestikievaritaloissa mm. Valkolassa, Tikkalassa, Perttulassa, Holapassa ja Laitasaaren Apajassa. Käräjät kestivät useita päiviä ja yleensä ne vetivät kansaa puoleensa, yleisö kansoitti käräjätalon pihankin, kun kaikki uteliaat eivät sisään mahtuneet. Kerrotaan, että käräjäpäivinä arkiset työt jäivät tekemättä väen rientäessä käräjätalolle. Käräjät aloitettiin jumalanpalveluksella ja kihlakunnan tuomari julisti käräjärauhan.

Sudet olivat väestön riesana, ne verottivat kotieläin kantaa ja haittasivat suuresti jokapäiväistä elämää. Vuodelta 1787 mainitaan Muhoksen nimismiehen Barthold Levanderin kuuluttaneen toukokuussa yleisestä sudenajosta.

Sutten palouvesta näillä pohjan mailla

"Utajärven miesten tulee kokoontua kelvollisten ampuma aseitten, elikkä pyssyin, torvein ja räikkäin ja kirvesten kanssa. Joenvarren kylien ja Ahmasjärven miesten Ojalan paikassa Sotkajärven kylässä ja Pohjanperän miesten Rovanseudussa uuden tien linjassa. Muhoksen miehet tuovat ketjuna kulkien ajon Utajärvelle ja Utajärven miehet jatkavat itärajan yli Paltamon puolelle".
Pelkkä ketjussa kulkeminen ei riittänyt vaan miehiä kehotettiin "erinomaittain karjan mailla ammuskella ja hakia pesiä". (Virrankoski s.584 kuulutukset 25.5.1787)

Pitäjän piiskuri. Muhoksen pitäjän piiskurina toimi torppari Abraham Kesti (rk1794-1820). Perimätiedon mukaan Muhoksen Tikkalanmäellä entisen jyvämakasiinin nykyisen kotiseutumuseon tontilla oli virallinen piiskaupaikka. Piiskauksia ja raipparangaistuksia toimeen pantiin tuomioistuimen niin määrätessä. Kujanjuoksu rangaistus poistettiin v.1734. Raipparangaistukset jatkuivat siten, että tuomittu sidottiin kaakin puuhun ruoskittavaksi.

Raippojen määrääminen 1800-luvun lopulle asti oli Suomessa melko yleistä. Köyhä ihminen, jolla ei ollut rahaa sakkojen maksuun, sakot muunnettiin ruumilliseksi rangaistuksesi. Kansan muistiin onkin jäänyt sanonta: Rikas maksaa rahallaan, köyhä selkänahallaan. Käytetty piiskaamisväline oli noin tuuman paksuista nuorta koivua. Raipat annettiin pareittain. Rangaistus suoritettiin julkisena näytöksenä ja sen suorittamisesta kuulutettiin julkisesti mm. kirkossa muitten kuulutusten kanssa.. Piiskausrangaistusta käytettiin vuosina 1734-1891.

Muhoslaisten yleisimmät lain rikkomukset 1700-1800 luvuilla olivat juopumus, tappeleminen, salavuoteus, laiton viinanpoltto ja myynti, töniminen, solvaaminen, varastelu, sapatin rikkominen, metsän haaskaus. Niittyriidat aiheuttivat jatkuvia kähinöitä. Käräjäkirjoista käy selville, että rikosnimikkeellä tappo, murhapoltto, salasynnytykset sekä vakavat ihmisen henkeen kohdistuvat rikokset eivät olleet kovin yleisiä, joskin niitäkin sattui.

Papeilla edelleen asumiseen liittyviä ongelmia - Porvari Daniel Henriksson Nurkka hakee Korttilaa ulosottoon velkasaatavistaan

Talvikäräjät 11-13.02.1692. Lautamiesten, nimismiehen ja käräjäkunnan mukaan Tuppurala ei ollut kruunun maata vaan perintömaata. Sen takia Daniel Nurkka oli lastensa puolesta kiinnittänyt laillisesti heidän äitinsä perintövaatimuksen ja velan tilalta, pyytäen nyt saada verottaa joko kruunua tai kappalaista. Koska neljä asukasta on sieltä talon kelvottomuudesta johtuen tuomittu lähtemään. Nurkka peri saatavaansa kruunulta ja tiloista tuli kruununtiloja. Korttilan ja Viinikan tilat varattiin Muhoksen kappelin pappiloiksi. Talojen asema pappiloina saatiin vakiinnutettua isovihan jälkeen.

Tuppurala ja Viinikka olivat huonokuntoisia savupirttejä

Kun Tuppurala hankittiin Muhoksen kappelin omistukseen kappalaisen virka-asunnoksi ja isäntä Lauri Kortti häädettiin. Taloa alettiin kutsumaan Korttilaksi ja asumaan tuli v. 1695 vastavalittu uusi kappalainen Isak Gisselkorss.

Isak Christersson Gisselkorss

Asui Korttilassa Greussissa ja Kekkolassa. Muhoksen kappalaisen apulainen 1695-1698. Muhoksen kappalainen vuosina 1698-1731. Asui Korttilassa 1695-1697, Greusissa 1698-1699 (nyk Valkola,) Kekkola Laitasaari 1699-1713, Korttila Laitasaari 1726-1731.

Käräjät 20.-23.08.1699. Muhoksen kappalainen Isak Gisselkors ostanut porvari Antti Pekanpoika Tolvaselta Matti Kekkosen 1/2 manttaalin kruununtilan, mikä siirtynyt porvari Tolvaselle velasta, pellot kaksi vuotta viljelemättä, haluaa verovähennystä. Kyseessä lienee ollut asumisoikeuskauppa irtaimistoineen.

Gisselkorsin lähdettyä Korttilasta tilalle tuli asumaan Oulunsuulainen Matti Pukki (1699-1714). Matti perheineen tuli venäläisten toimesta tapetuksi syksyllä 1714 ja lapset Matti, Heikki ja Liisa ryöstettiin ja kuljetettiin Venäjälle. Matti Pukki jätti nimensä Muhoksen paikannimistöön. Kun uutta pappilaa ruvettiin rakentamaan sen rakennuspaikaksi ilmoitetaan Pukinniemi ja niemen kohdalla oleva saari nimettiin Pukkisaareksi (nyk. Rovastinsaari).



Gisselkorssin jälkeen Korttilan pappilaan tuli kappalainen Gabriel Ståhlberg, hän toi vuoden 1734 käräjillä esiin Korttilan pappilan asumiskelvottoman kunnon. Kyseessä oli savupirtti, jossa lämmittämisen aikaan sisällä olo oli käynyt mahdottomaksi. Pirtissä asui kappalainen vaimonsa ja kahden lapsen sekä palvelusväkensä kanssa. Hän anoi kelvollista asuntoa, mutta kun sitä ei saanut, hankki hän omistukseensa puolet Laitasaaren Karhu no 7 talosta, (Pappikarhu) ja jätti Korttilan autioksi.

Aejmelaeus saa uuden pappilan 1769-1776

Pappien toivelistalla olivat kartanomaiset rakennukset, eikä paluuta ennen isoavihaa oleviin savupirtti pappiloihin ollut. Rahvas ei ymmärtänyt miksi - ja ryhtyi niskuroimaan. Niskurointia ei saatu loppumaan, vaikka maaherrat ja maallinen oikeus määräsi talonpojille velvoitteet. Pappien pyhä auktoriteetti, joka perustui osin lakiin ja Jumalan sanaan oli murenemassa.

Oli yleistä että papit kantoivat aina veronsa, he kiersivät renkeineen talosta taloon perimässä papinsaatavia. Pappi oli seurakunnassaan suurin auktoriteetti, kun hän saarnastuolista Jumalan vihalla ripitti seurakuntalaisiaan.

Isonvihan jälkeisinä vuosina kansan vastarinta ilmeni jumalanpalveluksesta poisjäämisenä, suunsoittona ja jopa väkivaltaisuutena. Tuomiokapituli ja kruunu tiedostivat asian ja ryhtyivät sovinnon välittäjiksi, käräjillä hierottiin pakkosovintoja, joilla pappien tekemät räikeimmät väärinkäytökset tuomittiin, mutta samalla rahvasta velvoitettiin ehdottomaan kuuliaisuuteen.

Muhoksen emäseurakunnan perustamisen myötä Muhoksen kappalainen siirtyi Utajärvisten sielunhoitajaksi ja Muhoksen Korttila vaihdettiin Utajärven Matti Nurron tilaan, jonne kappalainen muutti asumaan. Huomattiin että oli tehty kauppa, joka pitää saada peruttua. Niinpä Korttila ostettiin Matti Nurron edunvalvoja Gabriel Westmanilta 4 950 kuparitaalarilla ja ryhdyttiin puuhamaan Korttilasta Kirkkoherran pappilaa. Tilan pinta-ala oli n. 4 hehtaaria, jolla oli erittäin huonokuntoinen malkakattoinen savutupa, jossa oli ikivanha pirtti ja kaksi kamaria. Sen katto oli romahtanut. Lisäksi pihapiirissä oli savupirtti,sauna, keitto- eli paistinhuone, sekä kaksi aittaa.

Isännät totesivat vuonna 1768, että talosta saa hyvän heinäladon, kunhan katto korjataan. Muut rakennukset joutavat polttopuuksi. Samaan pihapiiriin entisen päärakennuksen itäpuolelle, Pukkilanniemi nimiselle paikalle vastapäätä Pukkilansaarta päätettiin rakentaa uusi pappila.

Kesällä 1768 Pukkilanniemeen oli noussut hirsistä salvettu rakennus jossa oli tupa, kolme kamaria keittiö ja eteinen pinta-alaltaan n. 72 m2. Kaikissa huoneissa oli ikkunat ja uloslämpiävät tulisijat. Kamareissa kaakeliuunit. Korttila lienee ollut ensimmäinen uloslämpiävä asuinrakennus Muhoksella. Korttilan pihapiirin nousi muitakin rakennuksia. Pirttirakennus, navetta, talli, lampola, riihi sekä sauna. Tilalle piti saada myös ajokuntoinen tieyhteys Oulu - Kajaani tiehen. Tie ja pellot aidattiin kesän 1768 aikana. Vasta valittu Kirkkoherra Ajemelaus muutti taloon.

Voidaan todeta, että uuden pappilan valmistumisen myötä varakkaat talokkaat ja säätyläiset ryhtyivät muuraamaan taloihinsa savuhormeja ja ja uuneja. Tosin köyhää kansaosaa asui savupirteissä vielä 1900 luvun alkupuolella.

Aejmelaeus ei ollut tyytyväinen asuntoonsa, jo vuoden kuluttua todettiin pappila aivan liian pieneksi ja huonosti rakennetuksi, Yläpohjan eristeet olivat olemattomat, seinähirret osittain tilkitsemättä ja ikkunat vuotivat veden sisälle. Aijemelaus oli itse korjannut uuneja ja yrittänyt tilkitä ikkunoita.

Uuden Pappilan rakennustyökin oli hutiloivaa

Isännät lupasivat rakentaa lisärakennuksen, johon tulisi tilava sali, isommat kamarit ja eteinen. Rakennustyöt alkovat keväällä 1770. Suuri osa pitäjäläisistä suhtautui lisärakentamiseen hyvin nuivasti vaikka hirsiä olikin hankittu, ei niitä ollut tarpeeksi talontekoon. Niskurointia ei saatu loppumaan vaikka maaherrat ja maallinen oikeus määräsi talonpojille velvoitteet. Hanke eteni edelleen hitaasti, jotta lisärakennuksen työt saataisiin käyntiin.

Rakennustöihin määrättiin samat Muhoskylän ja Laitasaarenkylän miehet, jotka olivat pystyttäneet edellisen asuinrakennuksen. Kummastakin kylästä 5 miestä. Rakennusmestariksi määrättiin muurari Kalle Raumala. Työtahti oli edeleen hyvin verkkaista vielä keväällä 1773 odoteltiin tiiliä Kylmälänkylän miehiltä, jotta tulisijat saataisiin muurattua. Kirkkoherra Ajelemauksen (Emeleus) kuoltua v 1776 todettiin pappilan rapistuneen siihen kuntoon, ettei sitä ilman suurta korjausta asumiskuntoon saada.



Kirkkoherran tytär synnytti kolme aviotonta lasta vuosina 1777-1780. Kirkkoherra kuoli 10.05.1776, eikä hän ollut todistamassa Beatan lasten syntymää. Beatan Johan poika syntyi 03.01.1777 Kylällä huhuttiin, että lasten isä olisi Hakkarilan sotilaspuustellissa asunut nuori vänrikki.

Kortilan pappilassa asui vuodesta 1776 Revonlahdelta kotoisin oleva kappalainen Johannes Pettersson (Kaparila) oli talollisenpoika. Hänet nimitettiin kirkkoherran sijaiseksi Hän tuli asumaan Korttilaan leski ruustinna Peclinin perheeseen. Nuori kappalaisen ja rovastin tytär Beatan välille syntyi suhde joka johti Beatan raskauteen. Miksi pari ei mennyt vihille heti ensimmäisen raskauden tultua ilmi jää salaisuudeksi. Mutta olisi ihme ja kumma jos lasten isä ei olisi Pettersson. Ehkä ruustinna suuren häpeän pelossa halusi salata pappilassa "elelevän susiparin" Vai oliko niin, että ruustinna jahtasi vävykseen aatelista syntyperää olevaa vänrikkiä.

Rippikirjojen mukaan Pettersson on käynyt ehtoollisella samoina päivinä Beatan ja muun perheen kanssa. Hänet vihitään Beatan kanssa v 1780 ja lapset tulevat Pettersonin nimille.

Isak Ervast kirkkoherra vuosina 1777-1789

Korttilan pappila syynättiin v 1788 ja sen kunto todettiin surkeaksi, talousrakennustenkin kunto oli retuperällä. Isak Ervastin tullessa kirkkoherraksi hän repi pappilan lattiat auki ja lisäsi eristeitä. Rakensi omalla kustannuksellaan leipomohuoneen ja oli jakanut vanhan pirtin kahteen osaan, toisella puolella hän pani olutta ja toinen puoli oli kanalana.

Asuinviihtyvyyden tähden Kirkkoherra määräsi tallin ja lampolan siirrettäväksi kauemmaksi asuinrakennuksesta. Pappilalle varattiin myllynpaikka läheisestä Karhunojasta (nyk Rovastinoja) Ervast huomautti, että pappilasta puuttuu asetuksen mukaiset metsämaat.

Ervast mainitaan pidetyksi ja osaavaksi papiksi. Hän oli seurallinen, iloinen, puhelias ja miellyttävä saaden rahvaan ja säätyläisten suosion. Ervast julisti saarnatuolista toukokuussa 1781 pidetyssä pitäjänkokouksessa, ettei miesväen sovi tulla kirkkoon pukeutuneena uusimman mallin mukaiseen puseroon ja että kirkkoon tullessa pitää olla virsikirja mukana. Takin piti olla perinteisen mallinen. Lisäksi kirkkoherra valitti, ettei naisväki ymmärtänyt nousta seisaalleen, kun epistolaa ja evankeliumia luetaan, tai lauletaan. Ervastin kuoleman jälkeen Muhos oli ilman kirkkoherraa. Kappalainen Mathias Salow oli erotettu juopottelun ja sopimattoman käytöksen vuoksi kesäkuussa 1789. ( Muhoksen Seurakunnan historia J.Vahtola)

Talvikäräjillä 30.1.1786 s. 250- oli esillä Isak Ervastin velka-asiat, hän näyttää olevan kovasti velkaantunut Tukholmaa myöten, Oulun porvarit ja Muhoksen talonpojat peräävät saataviaan jotka Ervast lupaa auliisti maksaa käyttämällä kaikki palkkarahansa jotka kirkkoherran toimesta maksetaan niin kauan että velat ovat maksetut. Asia siirtyy seuraaviin käräjiin, jossa asiaa puidaan edelleen.

Margareta Aejmelaus o.s.Peclin edellisen kirkkoherran vaimo, hakee eroa Ervastista, turvatakseen omaisuuden jonka hän on pesään tuonut. Hän ei avioliittoa solmiessaan tiennyt, että Isak Ervastlla oli erittäin isoja velkoja. Hän sanoo saaneensa lapset koulutettua ja pois kotoa nuorinta lukuun ottamatta.



Kolmaskerta toden sanoo

Kirkkoherra Gustaf Appelgren astui virkaan 1793, todettiin, ettei pappilan rakennuksia oltu korjattu v 1788 tehdyn syynäyspöytäkirjan mukaisesti. Pitäjän kokouksessa 1794 Appelgren esitti vanhojen rakennusten täydellistä peruskorjaamista tai aivan uuden pappilan rakentamista. Kesän 1794 syynäyksessä ehdotettiin uuden päärakennuksen rakentamista vanhan hevostallin paikalle.

Laiskasti lähtivät asiat etenemään. Maaherra Carpelanin piti kahteen otteeseen kovistelella isäntiä hankkeen toteuttamiseksi. Syksyllä 1695 rakennustyöt käynnistyivät ja kolmas Korttilan pappila valmistui vuoden 1697 aikana. Rakennus oli kaksikerroksinen pohjapiirrokseltaan ns. karoliininen virkamiestalo. Alakerrassa Sali, kolme kamaria, keittiö ja eteinen yläkerrassa 2 kamaria. Talo värjättiin punamultamaalilla ja Appelgrenin tahdon mukaisesti kateaineena oli turve, mutta jo parinvuoden kuluttua turvekatto vaihdettiin malka -eli tuohikattoon. Sitemmin rakennusta on korjattu ja laajennettu useaan otteeseen. Vuonna 1860 pappilaa laajennettiin, niin että sisäeteisestä tehtiin huone ja rakennuksen eteen rakennettiin ulkoneva kuisti. Talo purettiin pois uuden pappilan tieltä joka valmistui 1957.

Viinikan pappila eli Alapappila

Viinikan 3/8 mant talo hankitaan Muhoksen kappeliseurakunnalle.

Matti Viinikka ei lähtenyt mielisuosiolla taloistaan. Hän väitti talon olevan perintötalo. Kappalainen Salander yritti ottaa Viinikan pappilakseen mutta se ei onnistunut, joten Viinikan asemaa pappilana ei saatu vakiinnutettua Haltuun ottoja ei kuitenkaan peruttu vaan talot varattiin Muhoksen kappelin pappiloiksi. Ensimmäisenä Viinikan otti käyttöönsä kappalainen Hennrik Carlenius vuosina 1727- 1732.

Seuraava asukas oli kappalainen Johan Svahn 1734-1759, puoliso Wedela Catharina Mathesia.

Muhoksen kirkon korjaustyön yhteydessä vuonna 1872 poistettiin kirkon lattian alle haudattujen maalliset jäännökset, jotka siiirrettiin kirkkomaahan.

Oulun Wiikkosanomat kirjoitti asiasta seuraavasti

"Paljon on löydetty kirkon sillan alta hautaholvistansa ikivanhoja ruumiita, joista tavallista suuremman huomion sai puoleensa eräs rouvasihmisen ruumis. Vainajan arkun kannen sisäpuolelle oli kirjoitettu seuraavat ruotsinkieliset sanat:

"Wendela Catharina Mathesia född 1711 död 1770 5 juli (heinä) samt begrafen den 13 juli".

Kaiketiherätti jokaisen ajattelevan ihmisen mielessä vainajan ruumiin näkö, joka oli vielä täydessä kestävässä hahmossansa, tunteita, joita ei voi sanoilla kuvailla ja jommoisia tunteita ei nykyisin kuolleet vaikuttaa voi; sillä vainaja on maannut 102 vuotta manalan majoissa ja elänyt 59 vuoden vanhaksi, ajassa jota me vain hatarasti umeillen ajatuksissamme kuvailemme, vaan jota aikaa kumminki syvästi kunnioitamme".
Kirkon lattian alle hautaaminen kiellettiin vuoden 1779 valtiopäivien päätöksellä.

Hänen jälkeläisistään tunnetaan kirjailija Anni Swan 1875-1958. Hän kirjoitti useita lasten- ja nuortenkirjoja, toimitti lapsille tarkoitettuja lehtiä ja toimi suomentajana. Anni Swania pidetään suomalaisen tyttökirjallisuuden luojana. Hän kirjoitti myös poikakirjoja. Anni Swanin puoliso oli runoilija ja professori Otto Manninen.

Mathias Salow oli itsenäisen seurakunnan ensimmäinen kappalainen 1757-1797. Hänen virkakauden lopussa syntyi tilanne kun rovastintarkastuksessa 1786 todettiin hänen vanhentuneen ja joutuneen sairauksien runtelemaksi. Salow sai kehotuksen palkata apulainen, jollainen hänellä aiemmin oli ollutkin (Johan Bohman 1779-1782). Salow joutui palkkaamaan Johan Petterssonin pysyväksi kappalaisen viran haltijaksi ja maksamaan hänelle palkkaa 8 tynnyriä viljaa ja 2 leiviskää voita. Tällainen "virkasuhde" jatkui pari vuotta, kunnes Pettersson lähti kappalaiseksi Puolangalle.

Valituksia juopottelevan, vanhan, raihnaisen ja epäsäännöllistä elämää viettävän Salowin toimista sateli, joten hovioikeus erotti 18.6.1789 Salowin kappalaisen virasta. Päätöksen mukaan hän sai edelleen puolet kappalaisen palkasta, mutta hän joutui omin varoin kustantamaan palkkaamansa apulaisen. Ei liene sattumaa, että pitkä virkaura päätettiin näin ikävällä tavalla.

Salowin valinnasta oltiin jyrkästi sitä mieltä, että isännät toimivat "lihallisesti" antaessaan äänen Saloville. Lisäksi hän oli talonpoikaislähtöinen, jonka tukena ei ollut säätyjen muodostamaa verkostoa. Hänellä ei koko pitkän uransa aikana ollut ylenemismahdollisuuksia, eikä hän pystynyt kouluttamaan lapsiaan virkaurille. Yhdestä hänen pojastaan tuli nimismies, yhdestä pitäjänräätäli, yksi lähti merille ja tyttäret naitiin rahvaalle vaimoiksi.

Kallis ja arvokas suola

Lihaa säilöttiin kuivattamalla ja savustamalla. Suola oli kallista ja sen saatavuus oli rajallista. Naudan ja lampaan liha sekä riista kuivattiin kevättalven aikaan pirttien ulkoseinillä ja muulloin keittokodissa olevissa uuneissa. Kalaa säilöttiin kuivattamalla, ja mädättämällä eli hapattamalla, osa pakattiin tynnyreihin, jotka kaivettiin maahan mädäntymään. Näin säilötyt kalat kuljetettiin talvisaikaan markkinoille. Jäänteenä tästä säilöntätavasta on ruotsalaisten rakastama hapansilakka. Oulujoen lohi oli niin arvokasta, että sen säilömiseen käytettiin suolaa.

Hapattaminen väistyi suolaamisen tieltä lähes kokonaan vasta 1800-luvulla, siihen saakka hapankalaa oli ruokapöydässä. Suola oli erittäin kallista ja arvokasta vaihtotavaraa. Sitä myivät venäläiset "laukkuryssät" sekä Oulun porvarit jotka hankkivat suolan Ruotsista ja Tallinnasta Kotieläinten lihalla, verellä ja sisälmyksillä oli oma osuutensa ravinnossa. Syksyisin alkoivat teurastukset, tuoretta lihaa oli riittämiin teurasaikaan. Keväällä teurastettiin jopa vasta syntynyt vasikka - vasikanlihaa kyllä vierastettiin ja sitä kohtaan tunnettiin ennakkoluuloja pitkään. Muulloin syötiin kuivattua ja savustettua lihaa. Sianlihaa ja läskiä suolattiin aittoihin ja jouluporsas alkoi vallata sijaa savustetulta tai suolatulta lampaan lavalta. Vuotuisia juhlia varten varattiin erityiset osat teuraasta, joita höystettiin kastikkeilla (lotina). Kana oli yleinen kotieläin, jota munitettiin mutta ei syöty vaan se hävitettiin muninnan loputtua. Metsä- ja vesilintujen munia käytettiin runsaasti ja niitäkin munitettiin.

Ruuan kypsentäminen tapahtui ulkona avotulella ja nuotion tuhkassa, rautapadassa keittämällä ja nuotion alle kaivetussa maakuopassa hauduttamalla. Pirtteihin ryhdyttiin 1700-luvulla rakentamaan uuneja kivikiukaan sijaan, uunia voitiin käyttää paistamiseen ja uuniruokien valmistamiseen.

Uunit olivat edelleenkin sisään lämpiäviä, joten keittäminen niissä oli hankalaa. Keittäminen tapahtui rautapadassa, joka oli hyvin arvokas kapistus, siinä emäntä hämmenteli puurot ja vellit. Nosteli pöytään haudutettuja nauriita ja kuivattua tai savustettua lihaa tai kalaa. Katto-orresta otettiin kuivattu leipä. Maito kirnuttiin voiksi, jota ei syöty joka päivä, se meni pääasiassa myyntiin ja veronmaksuun. Ruokajuomat olut ja piimä juotiin puuhaarikasta. Ruokailuvälineinä oli yhteinen pata tai puupilikkumi, josta jokainen omalla puulusikalla tai puukolla noukki ruokansa. Säätyläiset sen sijaan käyttivät tottuneesti haarukoita, veitsiä ja juomalaseja. Pappiloissa alettiin harjoittaa puutarhaviljelyä.

Kirnujen ja myllyjen yleistyessä voista ja jauhoista pystyttiin olemaan omavaraisia. Ruokakulttuurin kehittymiseen antoi vaikuttimensa kirkko ja kruunu, kannettiinhan verot elintarvikkeina ja muina maantuotteina, se vaikutti merkittävästi siihen mitä omaan pöytäänkin laitettiin. Kaljan sijasta pantiin vahvaa sahtia ja piimää valmistettiin tuoreesta maidosta piimänsiemenen avulla. Perinteisiä suomalaisia kotijuustoja tehtiin vasikanmahajuoksutteilla. Teurasjätteet, veri ja sisäelimet päätyivät ruokapöytään ja makkaroihin.

Lisää peltoa - peruna tulee

Peruna oli tuntematon näillä kulmilla, Pommerin sotaa (1756-1763) voidaan pitää perunan läpimurtona, tuolloin sotilaat sodan loputtua toivat mukanaan perunaa. Asikkalan kappalainen Axel Laurell kirjoitti v. 1773 oppaan "Lyhykäinen Kirjoitus Potatestin eli Maa-Päronain Wiljelmisestä, säilyttämisestä ja hyödytyxestä Huoneen hallituxsesa". Oppaan kustansi kuningas Kustaa III. Opasta jaettiin papistolle kautta maan. Saarnatuoleista kehotettiin talonpoikia "Potatestin wiljelemiseen". Hämmennystä aiheutti pitkään perunan syötävät osat. Syödäänkö kukinto, varsimukulat, varsi, vai juuristossa kasvavat möhkylät? Kesti aikansa, ennen kuin viesti meni perille, kun huomattiin kuinka hyvää raaka-ainetta se oli viinanpolttamiseen, alkoi perunaviljelmiä syntyä jokaisen talonpojan tiluksille. Lienee hyvin todennäköistä, että perunan erinomaisuus viinan raaka-aineena välitettiin saarnatuolin kautta, kuuluihan jokaisen pappilan varusteisiin myös viinapannu.

Sääolosuhteet

1739 -1744. Pahoja katovuosia, kasvupaikoista johtuen, vuoden tulossa oli suuria eroja. Rukiin ja ohran sadot olivat erittäin huonoja kesien kuivuuden ja syyskesien hallojen vuoksi.

1760 -1761. Lumi satoi sulaan maahan loka-marraskuun vaiheessa. Talvesta tuli runsasluminen, keväällä mitattiin paikoin 3 kyynärää (n.1.80 cm) vahva lumikerros. Kevät ja alkukesä 1761 oli kuiva, oraat kärsivät kuivuudesta. Heinäkuussa hukkuivat oraat runsaisiin sateisiin -ruis pilaantui peltoon. Hallat saapuivat jo heinäkuun lopulla. Viljasato oli kaiken kaikkiaan heikko.

1766. Kesä- ja heinäkuussa oli pitkälliset poudat ja sadosta tuli kohtalainen, ruista, ohraa ja vehnää, naurista, humalaa ja hamppua myös pellavaa ja hernettä.

1772. Kesä oli lämmin, kovat ukkoskuurot löivät viljat lakoon. menetykset olivat suuria. Talvikäräjillä tammikuussa 1773 varakihlakunnankirjuri Jacob Bergholm jätti oikeudelle seuraavan kirjelmän; Koska seuraavat tilalliset Muhoksen Pastoraatista Laitasarenkylästä ovat edellisen vuoden heinäkuussa kohdanneen kaato -ja raesateen takia menettäneet melkein koko satonsa tarvitsevat he vilja-apua niin ravinnoksi kuin siemeneksikin: Heikki Hämälä no 4, Sakari Hämälä no 27, Pekka Kekkonen no 28, Jaakko Laihiainen no 30, Juho Keränen no 42, Johan Perttunen Tylliojan uudisasukas, Sakari Kalinen Hangaskankaan uudisasukas, Paavo Ritokangas, Jaakko Hartikka no 3, Heikki Kontu no 31, Abraham Huovinen no 32, Antti Kähkänen no 40, sotilas Pekka Räf ja sotilas Paavo Laurin. Kruununnimismies Johan Lindström ja lautamiehet Abraham Lievonen ja Matti Leskelä ovat syynänneet vahingot. Suurimmat vahingot ovat kärsineet Kopsan eli Keräsen no 42 ja Kekkolan no 28 sekä Laihiaiasen no 30 ruis -ja ohrapellot.

1775. Talvi oli tavanomainen, kevät pitkä ja kylmä. Lämmintä ja sadetta saatiin vasta kesäkuussa. Vuodesta tuli kuitenkin sadon suhteen melko hyvä. Hallatkaan eivät ehtineet viljaa vikuuttamaan.

1776 -1780. Vuodet olivat sadon suhteen kohtalaiset.

1781. Runsaat sateet estivät pelloille pääsyn ja kylvötyöt. Myöhäisten kylvöjen takia vilja ei joutunut ja pelloilla ei ollut korjattavaa.

1782-1785. Kesäntulo oli myöhässä, mm. 1785 koivu alkoi vihertää vasta kesäkuun alkupuolella. Edellisen syksyn huonosta sadosta johtuen siemen viljasta oli kova puute edellisten huonojen vuosien jälkeen. Elettiin jälleen nälkävuosia.

1789. Vuoden tulo kohtalainen, Syysmyrsky lokakuussa kaatoi metsiä ja särki kattoja.

1790. Leuto ja runsasluminen talvi, joet ja järvet tulvivat, kevätjäät nousivat rannoille vieden kaiken mennessään.



1791. Suuret tulvat veivät kaiken sadon alavilta jokivarsilta. Tulvavedet veivät mennessään ruokamullat. Laitasaaressa tulva yllätti jo keväällä ja toisen kerran syksyllä kesken sadonkorjuun. "Niin isoa tulvaa kuin tänä kesänä on ollut, ei muisteta ennen olleen. Kun ruvettiin ohran tekoon ja sonta hajotettiin, niin tulva nousi pellolle, ettei näkynyt muuta kuin vähän sontaläjäin päitä. Kolme taloakin joutui veden saareen, niin että väkevä virta kävi kahden puolen taloja ja teki niille suuren vahingon" Kulkutaudit ja nälkä tappoi ihmisiä.

1792-1799. Monta hyvää satovuotta. Oulujoki-varressa päästiin täysin omavaraiseksi maantuotteiden osalta. Ruista, ohraa ja vehnää, perunoita, naurista, humalaa ja hamppua, myös pellavaa ja hernettä riitti myyntiin asti.

*** tunturisusi.com linkit ***