Taistelu Muhoksen pitäjän itsenäisyydestä 1628-1765

Kuningas Gustaf Adolf nimitti vuonna 1627 Turun piispaksi Isacus Rothoviuksen. Piispa sai valtuudet perustaa kappeliseurakuntia suurien seurakuntien alueille. Muhoksen kappeliseurakunta perustettiin oletettavasti piispan tehdessä tarkastusmatkan Ouluun 11.07.1628. Muhoksen kappeliseurakunnan alue käsitti koko Oulujokivarren Laitasaareesta Vaalanniskaan asti.

Edellä kerrotusta on käynyt ilmi, että muhoslaisilla oli saarnahuone ja kirkko Limingan seurakunnan alaisuudessa jo ennen Oulun kaupungin perustamista (1605).

Kappalainen Abraham Bong (1628-1660) ryhtyi voimakkaasti isäntien tukemana ajamaan Muhosta irti Oulun emäseurakunnasta, tavoitellen Muhokselle itsenäisen pitäjän asemaa. Oulun alamaisuuteen joutuminen kismitti muhoslaisia niin paljon, etteivät he tahtoneet taipua kaupungin määräysvallan alle.

Muhoslaiset olivat rakentaneet uuden oman kirkon, maksaneet 2 kappalaisen ylläpidon. He katsoivat yhdestä kirkosta ja kahdesta papista ja yhdestä lukkarista olevan tarpeeksi kustannuksia. Talonpojat näkivät heidän kappalaistaan kohdellun epäoikeuden mukaisesti ja rupesivat vaatimaan kappalaiselleen oikeutta sekä ajamaan Muhoksen erottamista Oulusta.

Bong oli hyvin omanarvonsa tunteva, omavaltainen ja käyttäytyi toimissaan kuin kirkkoherra. Hänellä oli jatkuvaa erimielisyyttä esimiehensä ja appensa Oulun kirkkoherran Simon Frosteruksen kanssa. Ilmeisesti kysymyksessä olivat Abraham Bongin papin-saatavat joihin hänellä ei ollut oikeutta ilman itsenäistä seurakuntaa ja pitäjää. Bong halusi osansa Oulujoen lohikymmenyksistä, joista appiukko nautti täysin siemauksin.

Muhoslaiset tunsivat joutuvansa maksumiehen osaan, he kokivat uuden emäseurakuntansa porvarien ja säätyläisten kirkoksi. Oulun seurakunnan kirkon ja papiston ylläpitämisestä koituvat maksut aiheuttivat muhoslaisissa talonpojissa suurta närää. 1640-luvulla tilanne äityi ilmi riidaksi. Muhoslaiset eivät halunneet osallistua Oulun kirkon korjauskustannuksiin, puhumattakaan palkanmaksusta emäseurakunnan kirkko-herralle.

Uudenvuoden päivänä 1646 Muhoksen kirkossa pidetyn kokouksen tulemana päätettiin kappalainen Bong ja talonpoika Jooseppi Ollinpoika Sipola lähettää Turkuun piispa Isak Rothoviuksen luo selvittämään itsenäisyyspyrkimyksiä. Hukkareissuhan siitä tuli, heitä pidettiin selvityksineen "järjettöminä villieläiminä". Parivaljakko joutui palaamaan nöyryytettynä kotiin. (Käräjät 21.-21.7.1655. Herra Abraham Bong ilmoitti Sipolan 1/2 mtl:n tilan, minkä ostanut eräältä naapuriltaan, hinta 300 tlr, ja rihlatun kiväärin (reflad bössa) 16 tlr, (Jooseppi Ollinpojan tila).)

Tämä kävi kovasti muhoslaisten itsetunnon päälle, niinpä jo saman vuoden syyskuussa pidettiin uusi kokous, jossa isännät voimainsa tunnossa päättivät lähettää kappalaisen kahden keskuudestaan valitsemansa isännän kanssa Kuningatar Kristiinan luo Tukholmaan. Siellä he perustelivat asiaansa seuraavasti:

"Oulun pitäjä on niin suuri, että aluetta riittää kahdellekin pitäjälle. Oulun pitäjään kuuluminen aiheuttaa kohtuuttomat rasitukset Oulun papiston ja pappiloiden ylläpidosta. He olivat rakentaneet Oulun pappilaan saunan, kaksi pirttiä ja aitan. He halusivat päästä eroon oululaisten vaatimasta 3 äyrin maksusta, jonka joutuivat maksamaan ehtoolisella käynnistään. Heitä kismitti suunnattomasti, että raha käytettiin Oulun urkurin palkan maksamiseen vaikka eivät olleet kuulleet hänen koskaan soittavan. Haluttiin päästä eroon Oulun porvarien oikeudesta tulla hakkaamaan laivanrakennuspuita Muhoksen metsistä, hakkuista koitui muhoslaisille suuria taloudellisia menetyksiä. He tunsivat tulleensa pelkiksi kaupungin "orjiksi ja rengeiksi". (Muhoksen tienoot owat ylipäätänsä aukeita metsistä, vielä vuonna 1872) (Oulun Wiikko-Sanomat 25.05.1872 no 21 H.R-n)

Muhoslaisten Tukholman reissu oli toiveita herättävä, heidän esittämiin vaatimuksiin suhtauduttiin hyvin suopeasti. Maaherra Erik Soop ja piispa Isak Rothovius saivat määräyksen tutkia esille tulleet asiat ja tiedottaa tutkimustyönsä tulokset Tukholmaan.

Muhoslaisten kannalta oli lopputulos arvattavissa!

Rothovius oli jo aiemmin teilannut koko hankkeen mielipuolisena. He ilmoittivat Tukholmaan, että Muhoksen kappelin itsenäisyyspyrkimykset ovat Abraham Bongin oman edun tavoittelua ja seurauksena oli Bongin erottaminen 20.02.1647. Bongin valitettua hänet palautettiin virkaansa kuningattaren vahvistuksella.

Vuonna 1650 Bong kirjelmöi valtaneuvostoa vaatien Muhoksen kappelin erottamista Oulusta ja vetosi myös vapaaherra Erik Gyllenstiernaan, tulevaan Oulun vapaaherrakunnan haltijaan.

Talonpojat kirjelmöivät "Herroille" v 1656 vaatien, että Bong on tunnustettava heidän kirkkoherrakseen, koska hän asui vakituisesti heidän luonaan apulaisensa Erik Braxin kanssa, jota Bong nimitti kappalaisekseen. Muhoslaiset todistivat Bongin olleen kirkkoherranaan 28 vuotta "suurella ahkeruudella". Vaikka Bong asui kirkonkylällä, tunsi hän hyvin pitäjän kaikki syrjäkylät ja niiden ihmiset, koska hän piti kirkonmenoja jokaisella kylällä. Eli ei ole kumma että ihmiset vierastivat Oulun kirkkoherraa, jota he eivät nähneet kirkossaan eikä omissa pirteissään.

Edelleen muhoslaiset vaativat Oulun papeille, porvareille ja talonpojille lohenpyynti kieltoa Merikoskessa ja jokisuulla Laurin päivän aikaan, jolloin pyydettiin kruunun verolohta.

Kun muhoslaisia vaadittiin osallistumaan kyydityksiin ja hollin pitoon Oulussa. He ilmaisivat tyytymättömyytensä, koska homma oli käynyt heille hyvin raskaaksi. Lisäksi he pahoittelivat Oulun porvareiden tapaa tulla sadonkorjuun aikoihin kaupittelemaan nuuskaa ja tupakkaa, ym. tarpeettomia tavaroita, jotka vievät nuorison turmelukseen.

Oulun kirkkoherra Michael Jurvelius valitti v. 1657 Abraham Bongin huonosta käyttäytymisestä, koska tämä kieltäytyy maksamasta kirkkoherran saatavia ja tekee edelleen työtä Oulun seurakunnan hajottamisen puolesta. Tuomiokapitulin käsitellessä Jurveliuksen valitusta muhoslaisten puolestapuhujaksi oli valittu talollinen Antti Ollinpoika.

Ylä ja Ala-asukkaat

Muhoslaiset tunnettiin "Yläasukkaina", joille oli kertynyt paljon epäluuloja ja kaunaa Ala-asukkaita kohtaan. Vastakkain asettelu oli voimakasta puolin ja toisin.

Abraham Bong kuoli vuonna 1667 mutta muhoslaisten itsenäisyyspyrkimykset jatkuivat. Herra Erik Braxixta tuli seuraava kappalainen. Vuodesta 1660 lähtien muhoslaisilla oli virallisesti kaksi kappalaista, Braxin apulaiseksi nimitettiin Anders Lothander. Kappalainen Erik Brax ja talonpojat turvautuivat nyt pitäjän itsenäisyysasiassa Oulun vapaaherrakunnan haltijaan Konrad Gyllenstiernaan 27.6.1670.

Viipurin läänin maaherra ja Oulun vapaaherrakunnan haltija Condad Gyllenstierna teki tuomiokapitulille esityksen Muhoksen pitäjän perustamiseksi laihoin tuloksin. Muhoslaiset hakivat jälleen itsenäisyyttä 1672 mutta tuomiokapituli torjui heidät jälleen.

Oulun uudeksi kirkkoherraksi valittiin v 1672 Henrik Lithovius, ja silloin muhoslaiset katsoivat tilanteen olevan otollinen kappelin erottamiseksi omaksi seurakunnakseen. He pyrkivät tietoisesti lopettamaan palkanmaksun Lithoviukselle. Seuraavana vuonna Muhoksen kappalainen Erik Brax yritti pidättää kirkkoherralle kuuluvat kymmenykset itselleen, josta hänet tuomittiin ankarin nuhtein 3 hopeataalerin sakkoon.

Lithoviuksella oli jälleen palkka-asioissa ongelmia muhoslaisten kanssa v 1675. He olivat kieltäytyneet maksamasta kymmenyksiä heininä. Isännät vetosivat siihen, että he ovat aiemminkin voineet maksaa kymmenykset toimittamalla papille 1 leiviskän verran haukea.

Lauta- ja kuudennusmiehet määrättiin keräämään korvaus navetasta, jonka Lithovius itse oli kustantanut, koska rahvas oli maksunsa laiminlyönyt.

Kihlakunnan oikeuden päätöksen mukaan vuodelta 1669 papin kymmenykset voidaan maksaa myös tervana ja rahana (10 mk kuparirahaa ja 1 tynnyri tervaa). Heikki Halonen tunnusti kesäkäräjillä v. 1675 olevansa Oulun kirkkoherralle velkaa 7 vakkaa viljaa ja 2 vakkaa suolattua lohta. Hän lupasi maksaa velkansa Mikon päivään mennessä. Oikeus päätti että maksut tulee suorittaa ulosmittauksen uhalla. Muhoksella oli 1680-luvulla noin 90 kymmenyksiä maksavaa savua, jotka maksoivat puolitynnyriä viljaa noin 60 kg / per savu yht. n 5400 kg jonka kappalaiset jakoivat keskenään. Muita palkkasaatavia kerättiin seuraavasti;

Margareetan päivän aikaan kannettiin voita 1 naula savua kohden. Mikkelinpäivän aikoihin leipä, juusto, sekä nauriita myös kalaa. Joulun aikaan vietiin pappilaan lihaa. Polttopuita tai vasikannahka annettiin joka vuosi. Kun pappi tuli taloon sairaskäynnille annettiin mukaan naudan tai sian lihaa, voita sekä riistan lihaa. Kesällä kappalaisen käydessä lohipadoilla, annettiin jokaiselta kullekunnalta tuore lohi.

Lukkarin palkka oli niin pieni, ettei se peittänyt elinkustannuksia, eli lukkarin oli tultava toimeen omillaan. 1680-luvulta on tietoja, joista selviää, että lukkari sai pienen voikimpaleen ja kaksi kappaa viljaa ja joulunaikaan leivän jokaiselta savulta. Suorittamistaan palveluksista hänelle ei maksettu eri palkkiota.

Sakot muodostivat kirkolle ison tuloerän

Sakot muodostivat joinakin vuosina jopa puolet kaikista kirkon tuloista. Piispantarkastuksissa annettiin määräykset seurakuntaelämän rahoituksen järjestämiseksi, joka perustui mitä suurimmassa määrin sakotusohjeisiin, niissä määriteltiin sakko kustakin rikkomuksesta.

Talvikäräjillä v. 1686 käsiteltiin Samuel Tikkasen tapausta. Toisena pääsiäspäivänä vuonna 1685 Samuel oli tullut päissään kirkkoon herättäen suurta pahennusta seurakuntalaisten taholta. Samuel katui kovasti tekoaan ja ilmoitti lahjoittavansa seurakunnalla punaisen alttarivaatteen. Tämä ei kuitenkaan hellyttänyt käräjäoikeutta vaan Samuelille langetettiin kirkkorangaistus, josta seurasi suuret sakot.

Talvikäräjillä v. 1699 käsiteltiin Hannu Heikuran tapausta. Kolmantena adventtina ja toisena joulupäivänä vuonna 1697 kirkossa luettiin Kuningas Kaarle XI vainajan elämäkertaa. Heikura oli istunut kirkossa lakkireuhka päässään molemmilla kerroilla. Tästä hermostunut Jöran Suorsa oli siepannut kumpanakin päivänä lakin Hannun päästä herättääkseen Hannun kunnioituksen kuollutta Kuningasta sekä hartautta ja jumaluutta kohtaan. Oikeus katsoi, että Heikura oli vanha kaljupäinen mies ja kirkko oli kylmä, joten sakotetuksi joutui lakin reuhkan Heikuralta riistänyt Suorsa. Suorsalle langetettiin tarpeettomasta vouhotuksesta 25 hopeataalarin sakko.

Otteita Oulun emäseurakunnan / Muhoksen kappelin sakkolistasta

- kirkkoon tulee kaikkien seurakuntalaisten tehdä maksuttomasti päivätyötä niin paljon kuin tarve vaatii. Joka päivätyön laiminlyö maksakoon sakkoa 6 hopeaäyriä ja suorittakoon työnsä siitä huolimatta.

- salavuoteudesta ennen häitä ja morsiuspuvun väärinkäyttämisestä, milloin morsian on raskaana, sakotetaan1 vaskitaalari. Jos morsian tunnustaa, pääsee hän puolen vaskitaalarin sakolla. Morsiamen tulee hankkia morsiustuoli kirkkoväärtille ja älköön tulko kirkkoon lapsen syntymän jälkeen, ennen kuin sakko on maksettu.

- ne jotka seisovat kirkonmäellä eivätkä mene kirkkoon kolmen soiton jälkeen, maksakoon kirkkoon 3 hopea äyriä.

- joka ilman laillista syytä on kirkosta poissa kolme kertaa peräkkäin, maksakoon kirkkoon 6 hopeaäyriä.

- joka kutsumattomana menee häihin, ristijäisiin tai hautajaisiin, häiritsee jumalanpalvelusta, estäen sen veisuuta ja ylistysvirsiä ja kiitoksia, haastettakoon oikeuteen ja sakot tulevat kirkon hyväksi.

- lukkari joka ei pidä kirkkoa ja kirkkotarhaa puhtaana, maksakoon yhden vaskimarkan sakon niin usein kuin jotain epäpuhdasta, ihmisen luita ja mädäntyneitä lautoja näkyy kirkossa tai kirkkotarhassa. Kirkkoherran ja kirkkoväärtin tulee pitää tätä asiaa silmällä. Jos kirkkomaalla on sikoja, maksakoon lukkari yhden vaskimarkan niin usein kuin se tapahtuu.

Kirkollisen aluejaon kehitykseen vaikutti vahva paikallis-patrionismi. 136 vuotta kestänyt, omaan asiansa oikeutukseen uskovien talonpoikien määrätietoinen työ saatiin päätökseen v 1766, kun Muhoksen pitäjä syntyi ja sai itsenäisen emäseurakunnan aseman. Limingan, Iin ja Pudasjärven pitäjien rinnalle.

Papit ja heidän asumisensa

Limingan papit kävivät todennäköisesti pitämässä jumalanpalveluksia Muhoksen saarnahuoneessa ja järjestyksessään toisessa kirkossa koko 1500-luvun ajan.

Pappi Olaus Jacobi. Elikö hän täällä viranhoitajana vai oliko kyseessä Manamansalon kirkkoherra Olavi Rahikainen joka joutui pakenemaan kun venäläiset polttivat Manamansalon kirkon ja pappilan. Pohjanmaan pappisluetteloiden mukaan hän sai surmansa Muhoksella. Oli miten oli kymmenysluettelon merkintä kertoo, että hän asui täällä ja toimitti jumalanpalveluksia.

Kappalaiset Vuosina 1628 - 1700

Abraham Erici Bong s. 1604 Ahvenanmalla pso Catarina Frosterus, Oulun kirkkoherran Simon Frosteruksen tytär.

Valkonen Kruununtila 1/4 manttaalia (nyk Koivikko) Kappalainen Abraham Bong otti omatoimisesti asuttavakseen ko. talon. Kappalainen otti omatoimisesti autiona pitämänsä Valkolan haltuunsa ja Maaherra Ernest Ceutz määräsi v.1634 Muhoksen pappilaksi Valkolan 1/2 manttaalin talon. Oulun käräjillä 1635 selvisi että talo ei ollut autio ja Oulun pitäjä määrättiin maksamaan täysi korvaus oululaiselle Anna Juhon tyttärelle jolla oli hallintaoikeus ko. taloon

Bong osti Hotakkala 3/4 mantaalin talon. Talo vaurastui mutta hänen kuoltuaan talo köyhtyi nopeasti. Talo meni jakoon, Bongin leski maksoi veroa 1/2 manttaalista v 1675 ja osaomistajaksi tullut Tapani Pelkonen Sotkajärveltä 1/4 manttaalista. Bong jätti pysyvästi nimensä Muhoksen paikan nimistöön. Hotakkala sai hänen myötään Ponkila-nimen.

Kesäkäräjät 18-19.7.1649. Muhoksen kappelin talollisia kehotettiin että voisivat hyväntahtoisesti antaa kappalaiselleen Herra Henricus Johannikselle hänen kappalaisen rästinsä, Herra Henricus on heidän luonaan palvellut ja piispan kirjeen mukaan se on vanha hyvä tapa.

Kesäkäräjät 18-19.7.1649. Rovasti Herra Erikin määräyksestä Henrik Halonen ja kirkon kuudennusmies Anders Kärnä määrättiin ulosmittaamaan Muhoskappelin velkasaatavaa paarivaatemaksuja niiltä vainajien omaisilta, jotka kappelin alle on haudattu.

Kesäkäräjät 19.7.1650. Bongin piika Margareta Matintytär syytti Bongia väkisin makaamisesta. Piika vaati pappia kanssaan naimisiin. Asia oli käräjillä - todisteitten mukaan, syyte oli perätön. Todistaja oli Bongin appiukko, Oulun kirkkoherra Simon Frosterus, jota samainen piika oli syyttänyt samasta asiasta.

Talvikäräjät 22.2.1651. Oikeuden eteen tuli Herra Abraham Erici Muhoksen kappelikunnan saarnaaja ja valitti piika Margeta Matintyttäresta, joka on ollut hänen palveluksessaan ja sen jälkeen sanonut, että Abraham olisi maannut hänet hänen palvelusaikanaan. Margeta oli kertonut muhoslaiselle Clemet Holapalle, että Bongin pitää mennä naimisiin hänen kanssaan tai muuten menettää viran. Bong vapautettiin syytteestä, Margetalle 40 mk sakot.

Andreas Petri Lothander oli Bongin apulainen. Vuosina 1660 - 1669 Lothanderin asumisesta kerrotaan, että hän sai isänniltä v. 1667 luvan rakentaa Muhoksen yhteismaalla Kirkkosaareen oman asumuksen. Perimätietona kerrotaan Muhossaaressa sijainneesta pappilasta, joten Lothander sen sinne todennäköisesti rakensi. Lothanderin pappilako? Kirkkosaaren vastaisella puolella oli myös tavattu vanhoja asumisjälkiä, kun nykyisen Leskelän torpan tiluksia raivattiin synkkään metsään, maanpinnan alta tuli esille huoneen sijoja ja tiilikivien palasia. Paitsi sitä, tavattiin metsässä kivirovia, joissa oli savustuneita kiviä. Joku vanha lootu oli myöskin silloin löydetty. Minkä aikuisia nämä muinaisten asuntojen jäljet olivat, ei kertoja sanonut koskaan kuulleensa. (Asutus ja sotatarinoita A. H. Snellman, Oulun kihlakunta. 1887)

Eric Sigfridi Brax. Vuosina 1667 - 1697 Brax asui huonemiehenä Mats Nykäsen 1/2 manttaalin talossa. (Nykälä) Könölä 1/6 mant ja Anttila 3/8 mant. Muhos Honkalankylä. Todettiin, että Braxin torppa ei ole emätilasta erotettu vaan Anttilasta ja Könölästä kappalainen Erik Braxille kappalaisen virkatalon puutteessa väliaikaiseksi nautinnaksi luovutettuja tiluksia. (Käräjät 13.7.1724 s. 1297-1303)

Pohjanmaan käräjät 26-28.2.1679. Koska Lars Henttulan vaimo Elin tunnusti, että hänen koiransa on purrut ja ajanut takaa Herra Erik Sigfridin sikaa menneenä syksynä, ja lautamies Henrik Lievonen sekä Bertil Andersson todistivat, että sika kuoli seuraavana päivänä ja arvioineet hinnaksi 5 mk. Elin valitti Herra Erikin sian tehneen vahinkoa hänen pellollaan, niinpä hänen oli pakko usuttaa koiransa sian kimppuun. Henrik Lievonen todisti oikeuden määräämänä tarkastaneensa Lars Henttulan aitaukset ja huomannut niiden olevan täysin rempallaan. Lautamiesten yksimielisen päätöksen mukaan tuomittiin Lauri Henttula maksamaan Herra Erikille sian arvo 5 mk, ja saa syyttää itseään vahingosta minkä vaimo Elin on aiheuttanut Herra Erikin sialle, koska peltoa ei ollut laillisesti aidattu.

Muhoksen papeilla oli ongelmia asumisensa kanssa

Kappalaiset Brax ja Salander ottivat haltuunsa vuonna 1678 heidän mielestään autiona olleen Simon Kestin 1/3 manttaalin talon pappilaksi, joka sijaitsi Oulujokivarressa sen etelärannalla n 1 km kirkosta alavirran suuntaan. Simon Kestin vävy Martti Tuppurainen, jolla oli sukuoikeus taloon valitti pappien omavaltaisuudesta. Niinpa Oulun käräjien päätöksellä v. 1678 papit joutuivat luovuttamaan talon takaisin ja pappeja kehotettiin etsimään todella autiona olevaa taloa (Oulun Talvikäräjät 1678 Ba:13 OMA)

Kestin talo ei ollut autio, mutta verohylky se oli vuodesta 1676. Talossa oli asunut sen jälkeen entiset omistajat sekä knihti, sekä uusina isäntä Lauri Tuppurainen Korttilainen (1690-1695) ja Matti Pukki (1699).

Kesti eli Tuppurainen hankittiin Muhoksen kappelin omistukseen kappalaisen virka asunnoksi ja isäntä Lauri Kortti häädettiin. Taloa alettiin kutsumaan Korttilaksi ja asumaan tuli v 1695 vastavalittu uusi kappalainen Isak Gisselkorss. Pappien motiivina lienee ollut se, että asumaan piti päästä lähelle kirkkoa.

Oulun Talvikäräjät 1690 Ba:13 OMA: Muhoksen pappiloiksi määrättiin Kestin 1/3 mant ja Viinikan 3/8 mant. talot. Kestin haltija Lauri Tuppurainen eli Korttilainen ja Viinikan Matti Viinikka eivät lähteneet mielisuosiolla taloistaan. Matti Viinikka väitti talon olevan perintötalo. Kappalainen Salander yritti ottaa Viinikan pappilakseen mutta se ei onnistunut.

Anders Johanss Salander. Vuosina 1672 - 1694 Salander hoiti Muhoksen kirkon kirkkoväärtin tehtäviä. Osti oululaiselta porvarilta Johan Bochmölleriltä Muhosjokivarressa sijaitsevan Niilo Nykäsellä ulosmitatun 1/3 manttaalin huonokuntoisen talon. (Ponkilan riippusillan kupeessa) Salander yritti myöhemmin talon vaihtoa saadakseen Bongin pappilana olleen Valkosen kruununtilan hallintaansa, mutta sekin kariutui.

Salander oli myös "Bisnesmies". Oulun porvari Jacob Salander oli hänen veljensä jolta herra Anders teki hankintoja seurakunnalle, sekä möi veljelleen lohta, tukkipuuta ja viiniviljaa.

Mainittakoon eräs tapaus joka on jäänyt käräjäkirjoihin vuodelta 1680. Muhoksen kappalainen Andreas Salander ja niskankyläläinen Rusi Korhonen yhdessä kaatoivat ja myivät 28 mastopuuta, josta kehkeytyi kaverusten välille riita Salanderin väittäessä, että Rusi oli myynyt kolme mastopuuta "omaan piikkiin" - jotka Salander väitti omikseen.

Johannes Palmanus. Vuosina 1695 - 1726. Lienee ollut ensimmäinen pappi, joka otti huollettavakseen Salanderin lesken ja perheen. Palmanus sai samalla asuntoasiansa järjestykseen, hän alkoi isännöimään Nykänen 1/3 mantaalin taloa.

Carl Malmsten. Käräjät 17.-18.8.1692. Hr. Karl Malmsten valitti talollinen Lars Kortilaisesta, että hän ei lähde 1/3 mtl:n tilalta, mikä on määrätty Muhoksella kappalaisen virkataloksi ja minkä Hr. Erik Sigfridi on siirtänyt apulaiselleen Hr. Karlille. Maaherra oli päättänyt, että jos Kortilainen ei hyvällä poistu, niin otettava kiinni ja vangittuna vietävä Ouluun.

Hr. Karl valittaa, että Kortilainen käynyt hurjasti hänen kimppuunsa epäkohteliain sanoin. Kortilainen ei osannut selittää käytöstään, vaan pyysi Hr. Karlilta anteeksi kiivastumistaan, luvaten olla hänelle avuksi. Nimismies häätää Kortilaisen tilalta.

Talvikäräjät 16.-18.2.1697. Herra rovasti Jakob Frosterus ilmoitti, että Muhoksen kappalainen Herra Karl Malmsten on joku aika sitten siirryttyään Pyhäjoen kappalaiseksi ottanut ikkunat pois Muhoksen kappalaisen virkatalosta Kestilä-nimiseltä kruununtilalta ja jättänyt ne talokas Hans Valkoselle säilytettäväksi, niin että seuraava kappalainen Herra Isak Gisselkors ei voi mennä samalle tilalle. Herra rovasti pyysi virka-apua, koska tila on kruunun ja Herra Karl on sitä joitakin vuosia hallinnut, niin ikkunat pitää Herra Karlin tai jonkun muun haittaamatta jättää mainitulle kappalaisen virkatalolle ja Valkosen vietävä ikkunat ehdottomasti Herra Isakille.

Isak Christersson Gisselkorss. Asui Korttilassa Greussissa ja Kekkolassa. Muhoksen kappalaisen apulainen 1695-1698. Muhoksen kappalainen vuosina 1698-1731. Asui Korttilassa 1695-1697. Greusissa 1698-1699 (nyk Valkola). Kekkola Laitasaari 1699-1713. Korttila Laitasaari 1726-1731.

Käräjät 23.-25.8.1697. Ylioppilas Monsieur Johan Brax valitti, että sen jälkeen kun Herra Isak Gisselkors tuli kappalaiseksi Muhokselle Herra Karl Malmstenin jälkeen, niin Tuppuraisen tila, mikä määrätty kappalaisen virka-asunnoksi ja hänelle annettu on hyvin rappeutunut ja päivittäin tulee pahemmaksi, koska Herra Isak sen asianmukaista hoitoa laiminlyö.

Käräjät 15.-17.08.1698. Hans Valkonen Muhokselta valitti siitä kaupasta, minkä raatimies Jakob Estlander oli tehnyt Muhoksen kappelin apulaispappi Isak Gisselkorsin kanssa Greussin tilasta, mikä lankeaa hänelle lähimpänä perillisenä tarjoutuen lunastamaan sen, oikeus ei voinut nyt tehdä päätöstä tässä riidassa, koska Estlander oli matkustanut Kajaaniin.

Käräjät 20.-23.08.1699. Muhoksen kappalainen Isak Gisselkors ostanut porvari Anders Pehrsson Tolvaselta Mats Kekkosen 1/2 manttaalin kruununtilan, mikä siirtynyt porvari Tolvaselle velasta, pellot kaksi vuotta viljelemättä, haluaa verovähennystä. Kyseessä lienee ollut asumisoikeuskauppa irtaimistoineen.

Pason lukkarisuku

Lukkarin tehtäviin kuuluivat 1600-luvulla kaikki kirkonpalvelijan tehtävät. Kirkon siivous, ehtoollisvälineistä huolehtiminen, kolehdin kannot, kellojen soitto, hautausmaan järjestys ja jos lukkari osasi laulaa, hänelle kuului kirkonmenojen veisuunjohto.

Lukkarin tuli ottaa osaa myös kansanopetukseen, jos hän itse osasi lukea. Kirkkolaki vuodelta 1686 asetti lukutaidon opettamisen lukkarin ehdottomaksi velvollisuudeksi. Vanhempia kehotettiin tuomaan lapset lukkarin kouluun. Lukkarinkoulusta jouduttiin maksamaan varttitynnyri ohraa lasta kohden. Ellei näin tapahtunut, vanhempia rankaistiin jalka- eli häpeäpuussa istuttamalla kirkon eteisessä kirkon menojen aikaan.

Simon Jaakonpoika Paså 1654-1683. Vuodesta 1654 lähtien Muhoksella oli oma lukkari. Kirjoista löytyy maininta vuodelta 1678 lukkari Simon Jakonpoika Pasåsta, joka sanoo tulleensa pitäjään lukkariksi 24 vuotta sitten. Hän oli lukkarina kuolemaansa asti, sai isänniltä oikeuden raivata niittyä kylän yhteismailta. Käräjillä 1678 todetaankin hänen raivanneen isonalan niittyä, jotka sitemmin merkittiin hänelle perintömaaksi.

Poika Anders Simonpoika Paså 1683-1699 asui Pason torppa 1/12 mant. Muhos muodostettu Könölän 1/6 mtl:n perintötilan ja Anttilan 3/8 mtl:n kruununtilan tiluksista.

Ed. veli Simo Simonpoika Paså 1680-1708 asui Pason torppa 1/12 mant. Muhos muodostettu Könölän 1/6 mtl:n perintötilan ja Anttilan 3/8 mtl:n kruununtilan tiluksista.

Edell. poika Mikko Simonpoika Paså 1708-1713 asui Pason torppa 1/12 mant Muhos Honkala.

Edel. setä Johan Simonpoika Paså 1723-1732 asui Honkanen no 34 1/12 mant. Lukkarin puustelli lukkari, kirkonvartia.

Olli Hamara

Ensimmäinen nimeltä tunnettu Pyhäkosken laskumies oli sotkajärvinen Olli Hamara. Hänelle myönnettiin vuodesta 1611 verovapaus syystä, että häntä käytettiin päivittäin laskumiehenä Kajaanin ja Oulun linnojen välisessä liikenteessä. Pyhäkoski oli 12 km pitkä koskijakso alkaen Sotkajärven alapuolelta päätyen Muhoslampeen.

Niskankylän Rusi Korhonen uitti Ouluun mastopuulauttaa vaimonsa kanssa. Koskissa olevat lohipadot olivat vaikeita ohittaa. Kaikki Lohipadot oli Rusi piittaamatta hajoittanut. Oli huutanut patomiehille "Pois pavolta kohta kaapasee!" Patomiehet tavoittivat Rusin lauttoineen Muhoslammelta, takavarikoivat lautan ja asettivat sille vartiomiehen. Vartiomies oli nukahtanut ja Rusi käytti tilanteen hyväkseen ja laski lautan Oulun satamaan.

Käräjillä v. 1665 Pyhänsivun Klemetti Pietarinpoika valitti Rusi Korhosen puiden hajoittaneen häneltä kahdeksan lohipatoa. Rusi tuomittiin korvauksiin.

Rykmentinkirjuri Isak Brenner luettelee Muhoksen lohipatojen paikkoja. Liepan, Kieksin, Hakkaraisen eli Kalliopatun, Hietaniemen ja Haloisen padot. (Kesäkäräjät 15.-17. 08.1698.)

Rakankallio

Liisa Heikintytär Sotkajärveltä kertoo hänen 9-vuotiaan poikansa Lauri Laurinpojan hukkuneen, kun oli laskumies Paavo Ollinpojan kanssa viemässä tervavenettä Pyhäkoskesta alas. Hän sanoo, että Matti Halonen ja Niilo Karjalainen olivat rakentaneet liian pitkän padon ja seipäillä tukkineet Kuninkaanväylän. Vene kaatui ja laskumies pelastui. Halonen ja Karjalainen kiistivät, mutta syyttivät Olli Nykyriä, joka ei tullut haasteesta huolimatta käräjäpaikalle, joten asia lykkääntyi. (Käräjät 15.-17-08.1698.)

Nimismies Henrik Olsson ja Lautamiehet Simo Tikkanen ja Lauri Määttä määrättiin tutkimaan, oliko lohipadossa vapaata väylän paikkaa. Jussi Turpeinen oli saanut suuren vahingon aikaan tukkiessaan Kuninkaanväylän liian pitkällä padolla. (Talvikäräjät 26.01.1628.)

Heikki Halosta rankaistiin 3 mk:n sakolla kun oli hajoittanut Jooseppi Ollinpojan padon. (Talvikäräjät 20-21-01-1630.)

Materonkaarre

Matti Materon torppa suistui jokeen törmän vyöryessä.

Oulu-Viipuri Postitie

Tien raivaus - ja rakentamistyöt pani alulle Oulun linnan käskynhaltija Isak Behm 1600-luvun alkuvuosina. Tie valmistui 1610-luvulla Behmin seuraajan Eerik Haren aikana. Vanha maantie näkyy edelleenkin monin paikoin Oulujokivarren maisemassa.

Vuonna 1681 Maaherra Wrangell antoi määräyksen saattaa tie vaunuin ajettavaan kuntoon. Tie oli 1680-luvulle asti ns. ratsupolku, joka on ollut vain ratsain ja jalkaisin kuljettavissa. Sitä pitkin kuljetettiin Oulun ja Viipurin linnan välinen posti. Postitaloja oli Oulunsuussa, Muhoksella, Utajärven ja Ahmaksen kylissä. Postia kuljettivat luotettavat talonpojat poikiensa ja renkiensä kanssa. Postitalojen etäisyys toisistaan oli 2-3 peninkulmaa. Korvaukseksi postitalonpojat saivat vapautuksia muista rasituksista.

Muhokselle perustettiin 1640-luvulla kestikievaritaloja. Viskaalinmäeltä avautuvassa huikeassa maisemassa, alhaalla jokivarressa sijaitsevaan ns. "miljoonalaaksoon" perustettiin Kievari, Matti Saarelan Kosulaan, kirkonkylän Simo Tikkasen Tikkalaan, sekä Olli Matinpoika Nurro Utajärven Nurroon ja Paavo Pekanpoika Kolehmainen Ahmaksen Kolehmaiseen eli Kivariin.

Kestikievariasetus annettiin vuonna 1649. Sen mukaan kievareita tuli sijaita maanteillä kahden peninkulman (noin 21 km) välein. Kievarin tuli tarjota matkustavaisille majoitus, ruokailu ja kyyti seuraavaan kievariin. Kievarinpito oli aluksi talosta taloon kiertävä velvollisuus. Kievarissa tuli olla sali, kamareita, talli ja vaunusuoja sekä riittävästi hevosia, satuloita, vaunuja, kärryjä, rekiä ja veneitä. Lähistöllä tuli olla saatavilla sepän ja pyöräntekijän palvelut.

Pyhäkoski oli liian vaikea ylösnoustavaksi. Syväyksen ja Sotkajärven Ojalanojan suun välille rakennettiin ns. telatie, jota pitkin veneet vedettiin kosken yläpuolelle. Antti Karjalainen anoi v 1685 kesäkäräjillä lupaa perustaa uudistila Muhoksen Syväykseen, perusteluina auttaa jokea ylös matkaavia venekuntia, luvaten tarjota suojaa ja vetoapua ja hoitaa vetotietä sekä tarjota vetohärkiä matkalaisten käyttöön. Karjalainen sai luvan uudistilalleen, jossa hän tarjosi myös majoitusta.

Kaupankäyntiä

Vesiteiden rinnalle syntyi maatieyhteys kaupunkiin. Kaupan käynnin merkitys lisääntyi, koska kauppiaan toimi maaseudulla oli julistettu luvattomaksi. Maalaisten oli anottava virallisia kaupankäyntioikeuksia markkinoiden muodossa. (Maunu Eerikinpojan kaupunkilaissa, sekä Kristofer kuninkaan maanlaissa v:lta 1442)

Kauppias, eli porvari, sai harjoittaa ammattiaan vain kaupungeissa. Porvareita hiersi Vienan-Karjalasta tulleet kauppiaat, jotka eivät näistä rajoituksista piitanneet. Kauppasivat tupakat, kankaat ja rihkamat myös maaseudulla ja se oli pois porvarien pussista.

Kauppaporvari - talonpojalle majamies

Määräys oli, että talonpojat tuovat tuotteensa kaupungin torille porvareiden vapaasti ostettavaksi, jotka toimittivat tavaran eteenpäin. Käytännössä kaupankäyntiä tehtiin siten, että porvari sitoutti talonpojan kiinteään kauppasuhteeseen, maksamalla ennakkoa tulevista sovituista toimituksista ja ryhtyi majoittamaan talonpoikaa tämän kaupunki-matkojen aikana. Majamiessuhteella oli merkitystä kauppasuhteen syntyyn. Talonpojat nimittivätkin kaupunkilaisen liikekumppaninsa majamieheksi. Ennakkomaksut sitoivat talonpojan majamieheensä. Porvarille menettely sopi erittäin hyvin, näin hän turvasi tavaran saannin ja rajoitti näin kilpailua, joka johti alhaisiin hintoihin. Oulun pitäjän talonpojista 87 prosentilla oli ns. majamiessopimus 1600-luvun lopussa.

Muhoksen talonpojilla oli luottoporvari eli majamies, jolle toimitettiin viljaa, voita, kalaa, lihaa, riistaa ja turkiksia, enenevästi määrin myös tervaa, tuohta sekä poltto- ja laivanrakennuspuuta. Vuonna 1623 pidetyssä läänin kokouksessa päätettiin, etteivät Oulujoki-varren talonpojat saaneet tulla Kainuun eräjärville paikallisten asukkaiden rannoille. Eikä peninkulmaa lähemmäs heidän asumuksiaan, eivätkä myöskään saa aiheuttaa haittaa pyydyksillään. Eräkalastus loppui ja sitä myötä jäivät haukisaaliitkin.

Vuonna 1645 Oulun käräjillä syytettiin em. mainittujen sääntöjen rikkomisesta Laitasaaren Sigfrid Hämäläistä ja Antti Kärnää, he olivat olleet kalastamassa Oulujärven Alasalmella. Muhoksen Heikki Halonen oli tunkeutunut Jaalangan lahdella paikallisten nautinta-alueelle.

Porvarit laivasivat tuotteet omilla laivoilla Tukholmaan. Paluumatkalla lastina oli yleensä viljaa, suolaa, kankaita ja nautintoaineita, joita myytiin talonpojille. Nautintoaineista tärkeimpiä oli tupakka, sillä verotuksesta huolimatta lähes kaikki miehet ja naiset tupakoivat.

Tässä kaupankäynnissä kävi monelle talonpojalle huonosti. Saatuja ennakoita vastaan talonpojat velkaantuivat niin pahoin, että talo joutui porvarin omistukseen. Ulkomaalaissyntyisten Oulun porvareiden, suurkauppiaiden Jenjerdanin, Bochmöllerin ja Forbuksen omistukseen siirtyi Muhoksellakin useita taloja.

Oulussa ilmoitetaan 1650, että Majamiehuus rehottaa kaupungissamme edelleen, vaikka on se saatu monesta eteläisemmästä kaupungista ulos juurituksi. Äsken ovat mm. oululaiset porvarit Lauri Suninpoika ja Hannu Mikonpoika Houru tuomitut 40 markan sakkoon kumpainenkin, koska on heidän taloissaan neljä talonpoikaa ollut yötä ja ovat he vieläpä ruoalla erästä talonpoikaa kestinneet.

Muistutetaan, ettei kukaan saa matkustaa kaupantekoon maaseudulle, ei mennä talonpoikia vastaan kaupungin portille tulliin eikä kadulle, vaan on kaikki tavara tuotava suoraan torille, jossa se joutuu enimmän maksavan omaksi. Talonpoika saa sieltä viedä kuormansa porvarille, mutta heti kun hän on kuormansa tyhjentänyt ja maksun saanut, tulee hänen lähteä pois ilman mitään keskitystä ruoalla tai juomalla. Jos talonpoika ennen kaupungista poistumistaan tarvitsee nauttia jotakin, saa hän sen keskikievarilta.

Sakko tai henki

Rangaistusmenettelyinä, vuoteen 1669 saakka oli vain kuolemantuomio ja sakotus. Sakot määrättiin yleensä omaisuusrikoksista. Sakon ylärajana näyttää olleen 40 markkaa mutta siveysrikoksissa sakotettiin jopa 80 markkaa. Omaisuusrikoksissa sakon lisäksi varastettu omaisuus tuomittiin maksettavaksi kolminkertaisena takaisin.

Muhoksen Kirkkoraati (vastaa nyk. kunnanhallitusta) käsitteli talous- ja kuriasioita. Kirkkoraatia johti Oulun kirkkoherra ja siihen kuuluivat Muhoksen kappalainen, kirkkoväärti ja seksmannit eli kuudennusmiehet. Heidän tehtävänään oli huolehtia seurakuntalaisten nuhteettomasta elämästä, pitää silmällä kortinpelaajia, juopottelijoita ja huorintekijöitä. Kirkonkuriasiat käsiteltiin maallisessa raastuvassa. Seksmannien kelpoisuus selvitettiin rovastin tarkastuksien yhteydessä.

Kujanjuoksu ja piiskaus

Anders Andersinp Karppinen luovutti Jacob Hyrkkäälle hallinnoimansa 1/4 manttaalin kruununtilan Muhoskylässä. Anders on heikkonäköinen ja raihnainen, saanut syytinki-maata Hyrkkään tilalta pienelle torpalle, minkä naapuri Påhl Väärä Juvanin kruununtilalta polttanut pirtin ja ollut väkivaltainen, hän on aivan rauhaton ja riidanhaluinen ihminen. Väärä rankaistiin sakoilla, mutta rahan puutteessa hänet määrättiin kujanjuoksuun, sata miesta komennettiin heti käräjäpaikalle. (Syyskäräjät 3-7.10.1710 s.1111. KO:a31 rr47 ES2047)

Torppari Johan Antonp. Könönen vastaan kruununtalollinen Paavo Väärä, joka ilman syytä tuhonnut hänen pirttinsä tai saunansa s. 1140.

Syytetyt ja todistajat antoivat harhaanjohtavia tietoja tai jäivät pois käräjiltä, jotkut pakenivat asumattomaan korpeen. Kruunun edustajan saapuessa taloon saattoi talonväki suhtautua heihin vihamielisesti, väen solvatessa ja uhkaillessa. Tapahtui niinkin, että tilanne riistäytyi käsirysyksi ja jopa veriseksi tappeluksi. Rahvaan epäluulo ja epäluottamus virkamiehiin kumpusi heidän omavaltaisesta, häikäilemättömästä käyttäytymisestään, joka oli joskua hyvinkin raakaa. "Herravihalla" ovat pitkät perinteet.

Asevelvollisten ja nostoväen värvääminen perustui pääsääntöisesti 1600-luvun alussa oman maakunnan puolustamiseen. Ruotsin valtio ei kyennyt ylläpitämään kallista palkka-armeijaa, joten sitä oli jatkuvasti täydennettävä suomalaisilla ruotusotamiehillä. Joukkoja alettiin lupausten vastaisesti käyttää myös Euroopan taistelukentillä.



Rauhan aikaan ruodutettiin 20 taloa yhteen ruotuun, joka piti yllä yhtä nihtiä. Sota-aikana tästä poikettiin niin, että 10 taloa tarjosi yhden nihdin tai 10 asekuntoista, tervettä 15-40 -vuotiasta miestä ruodutettiin, joista yksi valittiin sotilaaksi. Väenotto luettelosta poistettiin lautamiehet ja ratsumiehet palkollisineen. Jokainen talo joutui 1600-luvun aikana luovuttamaan 2-3 miestä, omia tai palkattuja, sotaväen käyttöön.

Lippukunnan päämies valitsi kelvollisimman nihdiksi ja lautakunta päätti oliko valinta oikea. Ellei valintaa hyväksytty, tuli ruodun osoittaa toinen mies tilalle. Valittu saattoi myös palkata sijaisen. Sijaisjärjestelmän rinnalla yleistyi myös kasvatti- eli sotilaspojan ylläpito. Näitä sotilaspoikia oli lähes jokaisella talollisella, mm. Leskelässä Antti Tikka ja Tuppuraisessa Jöran Tervo (1699-1712).

Talollisen joutuminen sotilaaksi oli harvinaista, kun lohenkalastuksella ja tervanpoltolla saaduilla tuloilla oli mahdollista palkata sijaismies tai talossa ollut kasvattipoika, jolle ei tarvinnut maksaa. Talon isännän tai sen ainoan miehen ottamista sotaväkeen vältettiin, koska talon veronmaksukyky olisi romahtanut. Tätä periaatetta eivät paikallisviranomaiset aina noudattaneet. Ilmeni viranomaisten lahjontaa sekä karkaamisia Venäjälle, Lappiin Ruotsiin ja Ruijaan.

Sotimista sotimista ja taas sotimista

Ruotsi kävi Venäjänsotaa vuosina 1609-1617. Jokivarren talonpojat tutustuivat ulkomaihin raskaimman kautta. He olivat tappelemassa Novgorodissa, Pihkovassa, Narvassa, Ivangorodissa, ja Käkisalmella. Myös Moskovan porteilla käytiin. Hannu Krankan suksi-miesjoukkoihin värvättiin 1 000 miestä, joista 400 oli talonpoikia, jotka suuntasivat Kuolaan talvella 1611. Stolbovan rauhan jälkeen (1617) miehiä vietiin varuskunta-palveluun Tallinnaan, Haapsaluun Narvaan ja Pähkinälinnaan.

Koska sodankäynti on kallista puuhaa, niin Kustaa Vaasan aikainen maavero sai rinnalleen lukuisan määrän muita veroja. Näyttää, että vain mielikuvitus oli rajana erilaisia verotusmuotoja kehitettäessä. Säädettiin maaretkivero vuonna 1616, karja- ja kylvövero vuonna 1620, rakennus-apuvero vuonna 1622, pikkutullivero vuonna 1622, joka kannettiin Ouluun toimitetuista elintarvikkeista. Myllytullivero vuonna 1625, joka kannettiin jauhetusta viljasta. Lisäksi erinäisiä suostunta-veroja ja raha-apuja. Useat peräkkäiset katovuodet ja terveiden miesten sotaväenotot korkean verotuksen kanssa pitivät huolen siitä, että elettiin toimeentulon rajoilla.

Vuonna 1618 puhjennut kolmikymmenvuotinen sota vaikutti täälläkin raskaina lisäveroina ja sotaväen ottoina. Riian valtauksessa oli jokivarren talonpoikia, jotka komennettiin kymmeniksi vuosiksi vartiointi- ja linnoitustehtäviin syvälle Keskieurooppaan. Heitä oli Saksan Leipzigissä, Baijerissa, Wismarissa ja Pommerissa. Kolmikymmenvuotisessa sodassa kaatui runsaat 60 000 suomalaista sotilasta, mikä on melkoinen määrä alle puolen miljoonan asukkaan kansakunnasta. Onnekkaat sotilaat palasivatkin kotikonnuilleen. Aina ei palaaminen ollut riemukasta.

Muhoksen pitäjän kesäkäräjät 14.07.1663. Naimaton renki Pietari Klemetinpoika Keränen Laitasaaren kylästä, joka on tunnustanut ja antanut selvityksensä kirkkoherran herra Abrahami Bångin ja oikeuden lautamiesten edessä, että oli avioliiton solmimisen aikomuksessa ollut viime vuonna salavuoteudessa ja tehnyt lapsen sotamiehen Olli Tomperin vaimon Kaarina Ollintyttären kanssa, joka ei nyt ole paikalla, jonka mies on ollut 7 ? vuoden ajan ulkomailla ja vihollismaassa, eikä vaimo ollut saanut kuulla sen koommin mitään mainitusta miehestään Olli Tomperista eikä saanut kirjeitäkään, joissa hänen olemisestaan olisi ilmoitettu.

Ollin oletettiin kuolleen

Olli Tomperi on nyt täällä oikeuden edessä paikalla ja myöntää vaimonsa kertomuksen, eikä ole nyt ilmiantamassa vaimonsa hairahdusta. Kun piispa oli viimeksi vierailulla täällä-päin oli hän silloin sovinnolla ilmiantanut vaimonsa ja Pietari Klemetinpojan nimen hänelle siitä, että tämä vaimo Kaarinan kanssa on lapsen tehnyt ja siksi 30 taalaria kuparirahaa lapsen ylöspidoksi ja ravinnoksi antanut. Koska tämän oikeuden pitää tässä tapauksessa noudattaa kuninkaan antamia päätöksiä tulee Keräsen kuin Kaarinankin kärsiä se ran-gaistus, joka siitä julistetaan. Olli Tomperi sanoo, että hänen vaimonsa rikkomus on soviteltu ja pidättäytyy tuomitsemasta, hän on anteeksiantanut ja piispan edessä hänet takaisin ottanut, joten on tämä oikeus nöyrästi jättänyt tämän tapauksen tuomiotaan antamatta. Asia siirtyy kuninkaalliselle hovioikeudelle sen tarkempaa käsittelyä ja ratkaisua varten.