Muhos
Myllyt

Kotitarvemyllyt

Muhoksella oli 1870-80-luvulla merkittävä määrä kotitarvemyllyjä. Vesivoimalla käyviä myllyjä oli 9 kpl, lisäksi oli ns. veromyllyjä, jotka jauhoivat muitakin kuin talon omia jyviä. Keinäsen, Heikuran ja Tomperin yhteinen Perukan vesiratasmylly, Koski-Mäkelän Pyhälieveen vesiratasmylly, Juvanin härkinmylly Poikajoessa, Pohjolan, Kinnusen ja Kähkösen yhteinen Myllysaaren vesiratasmylly, ja Halkovaaran Liimannin vesiratasmylly ja Ämmäkosken vesiratasmylly Muhosjoessa. Tuulimyllyjä oli 42 eri puolilla pitäjää.

Väärän meijeri sitemmin Saarelan osuusmeijeri. Muhoksen nimismies J.V. Parlin kirjoittaa kruununvoudille m.m. seuraavaa;

"Merkillisenä tapauksina piirissä saan nöyrimmästi ilmoittaa, että varamaanmittari Sjöholmin perustama kylämeijeri maanantaina, tämän kuun 23 päivänä pantiin käymään ja, että on nykyisin täydessä tominnassa".

Sjöholm käynnisti Väärän meijerin huhtikuussa 1888 Hartikan eli Yliväärän no 13 tilalle Saarelan saareen Oulujokivarteen. Meijeri rakennettiin Koivikon maatalousoppilaitoksen välittömään läheisyyteen. Meijerissä valmistettiin pääasiassa voita, joka rahdattiin Ouluun. Meijeri otti päivittäin vastaan noin 600 kannua maitoa. Meijerin vastaavana hoitajana toimi Sjöholmin sukulaisnainen agronomi / meijerska Snellman.

Sjöholm myi meijerinsä vuonna 1893 Saarelan meijeriyhtiölle, josta sittemmin muodostettiin osuuskunta. Osuuskunta rakensi meijerille menevän tien varteen myös myllyn ja sahan. Meijerin palveluksessa olivat mm. Masinistit Tapani Jurvelin ja Elias Väisänen, sekä meijerskä Kaisa Karppinen. Saarelan meijeri käynnisti varsinaisen kilpailun maidon tuottajista, kun meijereitä perustettiin melkein joka kylälle. Lehti-ilmoittelusta huomataan, että hinnalla kilpailtiin jo tuolloin. Helian ja Inkalan meijerit Laitasaaressa, Honkalankylän meijeri Honkalankylässä ja Lusikan meijeri Sanginjoella ilmoittelivat 1890-luvun loppupuolella maidon ostohintojaan.

Itsenäiset käsityöläiset - pienyrittäjät

He eivät suinkaan olleet arvotonta "rupusakkia" vaikka usein törmää sukututkimusta harrastavien jopa negatiivisiin tulkintoihin itsellisten yhteiskunnallisesta asemasta. Lähinnä heitä voi verrata nykypäivän pienyrittäjiin, jotka olivat riippumattomia yhdestä isännästä. He olivat käsityöläisiä kuten suutareita, räätäleitä, nahkureita, metalli- ja läkkiseppiä, puuseppiä, lasimestareita, suksiseppiä, veneen veistäjiä, ym. ammatin harjoittajia. Useilla oli oma mökki, ja tilan mailla myös omaa karjaa, jolle hankittiin rehu luonnon niityiltä, nämä niityt eivät olleet kenenkään yksityisomistuksessa. Itsellisten asumamökit poikkesivat mäkitupalaisten ja torppareiden mökeistä siinä, ettei niillä ollut mökkinsä lisäksi minkäänlaista nautintaoikeutta tilan maihin.

Suomessa järjestelmällinen oppisopimustoiminta oli kehittynyttä. Oppipojat ja kisällit oppivat käsityöläisammatin tekemällä työtä mestarien työpajoilla ja ohjauksessa. Huomio kiinnitettiin myös kasvatukseen, sillä käytännön syistä kisällin piti olla naimaton. Hänet oli tällöin helpompi majoittaa mestarin asunnolle.

Käsityöläisten ottamisesta pitäjään keskusteltiin pitäjänkokouksissa ja käräjillä, mutta lopullinen lupa ammatinharjoitukseen oli anottava maaherralta. Sepät laillistettiin pitäjän ammattilaisiksi vuonna 1739, muurarit ja lasimestarit vuonna 1802, sorvarit vuonna 1817, nahkurit, puusepät, satulasepät, pyörän tekijät, kellosepät, maalarit ja eräät harvinaisemmat ammattimiehet vuonna 1824. Elinkeinovapauslaki vuonna 1879 mahdollisti käsityöläisammatin harjoittamisen.

"Puute pieksun suutareista on Muhoksella. Laitasaaren kylässä kyllä on ollut muutamia wakituisia pieksukengän suutareita, waan nyt owat ne wanhuutensa takia käyneet ammattiinsa kykenemättömäksi, eiwätkä nuoret miehet ole todenteolla tuota teollisuutta harjoittaneet, joten alkaa olla kohta mahdotonta saada oikein kunnollista pieksukenkää, olletikkin kesän aikana, walittaa kirjeenwaihtajamme." (Oulun Ilmoituslehti 09.12.1891 no 141)

Muhoksen suksisepät

Oulun ensimmäiset hiihtokilpailut pidettiin meren jäällä vuoden 1889 maaliskuussa Kiikelin saaren edustalla. Maakunnassa tiedettiin olevan kovan luokan hiihtomiehiä, olihan Tyrnävällä hiihdetty kilpaa jo 1870-luvulla.

Oulun hiihtojen yhteydessä järjestettiin suksinäyttely, jonne maakunnan suksisepät toivat tuotteitaan arvioitaviksi. Parhaat suksiparien tekijät palkittiin rahapalkinnolla. Palkitut suksisepät saivat näkyvyyttä ja kuuluvuutta koko valtakunnan alueella. Helsinkiläinen insinööri Otto Brant osti mm. muhoslaisilta palkittuja suksia ja välitti niitä koko maahan.

Muhoslaiset Sjöholmin höyrymeijerin masinisti Elias Väisänen ja torppari Matti Paavonpoika Väyrynen olivat ensimmäiset palkitut suksisepät, jotka loivat muhoslaisen suksimallin, esikuvanaan kuulut puolankalaissivakat. Elias Väisänen palkittiin toiseksi parhaana 15 mk:n rahapalkinnolla ja Matti Väyrysen 9:s sija palkittiin 5 markalla.

Oululainen Sanomalehti Kaiku kirjoittaa 28 p maaliskuuta 1889, että "Puolangan sukset olivat saavuttaneet hyvän maineen, mutta nimen varjolla oli kaupattu hyvin huonoja suksia. Kirjoitettiin, että näyttelyyn oli tuotu Puolangalta ala-arvoisia suksia. Muhoslaisten suksissa on "teon puhtautta ja ulkonaista kauneutta". Tornion malli oli täkäläisistä oudonnäköinen, sillä täällä on totuttu teräväkärkisiin ja notkeanokkaisiin Muhos-suksiin. Montaa mieltä oltiin eri suksityyppien paremmuudesta ja kiistanalainen oli suksen päkiäinen, joka torniolaisilla on leveä ja jäykän puoleinen, muhoslaisilla kapea ja notkea.

Sanomalehti Louhi 11.03.1896. "Kuten monena muunakin talwena on nytkin juuri paraikaa suksinäyttely täällä Oulussa. Palkinnot owat jaetut ryhmittäin eri päämallien mukaan. Kajaanin mallisista suksista saiwat 1 palkinnon Kiiminkiläisen M Väyrysen tekemät ja ins. O Brandtin näytteille panemat sukset. 2. palkinnon sai muhoslainen Paavo Väyrynen nuorempi, ins. O Brandtin näytteille panemat sukset. 4 palkinnon sai Paavo Wäyrynen wanhempi Muhokselta.

Voittokulku jatkui, kun vuoden 1901 suksinäyttelyssä muhoslaiset saavuttivat kolmoisvoiton. Matti Paavonpoika Väyrynen, joka tuolloin oli muuttanut Ylikiiminkiin, sai ensimmäisen palkinnon lähes täysin pistein. Toisen palkinnon sai isä Paavo ja poika Paavo Väyrynen. Kolmannen palkinnon saivat veljekset Juho ja Pekka Keinänen. Näyttelyssä oli esillä kaikkiaan 40 paria suksia.

Muhoksen Kunta 1865

Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus kunnallishallituksesta maalla (AsK 4/1865) määräsi, että Suomessa maaseudun kirkkopitäjien vastuulla olleet maalliset asiat siirrettiin maalaiskuntien tehtäviksi ja hengelliset asiat jäivät luterilaisten seurakuntien hoidettaviksi. Kirkolle jäi maallisista tehtävistä väestökirjanpito ja se sai pitää koko omaisuutensa. Kunnallishallintoon siirtymisessä oli kolmen ja enimmillään kymmenen vuoden määräaika, joka päättyi vuonna 1875. Säädös tuli voimaan 6. helmikuuta 1865.

Muhos oli ennen senaatin antamaa hallinnollista päätöstä kanta- eli emäpitäjä. Sillä oli itsenäinen oma pitäjänkokous vuodesta 1766, joka päätti maallisista ja kirkollisista asioista. Senaatin antaman kunnallisasetuksen tultua voimaan pitäjän asemassa olevassa kunnassa muutokset pitäjän hallinnossa olivat hyvin vähäiset. Emäpitäjät joista tuli asetuksen AsK 4/1865 mukaisia kuntia olivat mm. Ii per. 1445, tänään 572 vuotta, Liminka per. 1477, tänään 540 vuotta, Pudasjärvi per. 1641, tänään 376 vuotta - ja Muhos per. 1766, tänään 251 vuotta.

Greus eli Valkola

Muhoksen emäseurakunnan pitäjän kokous 23.07.1865 Valkolan talossa

"Muhoksen emäseurakunnasa toimeen pantaman ja voimassa olemaan ensi ja tulevan vuoden alusta ja tulevat asianomaiset tähän kuuluvat toimitusmiehet määrättäväksi tämän nyt sisällä olevan vuoden kuluessa tapahtuvassa kokouksessa".

Ensimmmäisen kunnalliskokouksen osanottajina olivat itsenäiset veroa maksavat talolliset, jotka valitsivat ns. toimitusmiehet ja heille esimiehen. Kaikki luottamusmiehet nimettiin syksyllä 1865. Talollinen Juho Petteri Valkola tuli valituksi kunnalliskokouksen (nyk. valtuusto) esimieheksi. Kunnalliskokoukselle asioita valmistelevan kunnallislautakunnan (nyk. kunnanhallitus) esimieheksi valittiin talollinen Simo Keränen Laitasaaresta, varaesimieheksi talollinen Henrik Tikkanen Kirkonkylältä, ja muiksi jäseniksi talolliset Matti Keränen, Jaakko Laitinen Honkalankylästä, Ambrosius Puhakka Perukasta, Matti Kärnä Henrik Kosunen Laitasaaresta, Antti Tahvola Pyhänsivusta ja Henrik Väänänen Vuotolta.

"Koska keisarillisen majesteetin armollinen asetus kunnallishallituksesta maalla annettu 6. helmikuuta 1865 jo täälläki on julistettu, niin tuli kysymys jos tahtoisi tämä Muhoksen Seurakunta jo ensi tulevan vuoden alusta tätä asetusta noudattaa". (Pöytäkirjaote Pitäjänkokouksesta heinäkuussa 1865)

Pitäjänkokous katsoi, että kunnallishallinnon käynnistäminen on perusteltua ja päätös asian valmistelusta tehtiin saman tien valitsemalla lain edellyttämät luottamushenkilöt jo tämän vuoden aikana. Päätös oli lähes yksimielinen, vain Juho Rahko Laitasaaresta asettui empivälle kannalle, kantaansa hän perusteli maksujen lisääntymisellä.

Kuntakokous. Asetus määräsi, että ylintä valtaa käyttää kuntakokous. Kuntakokoukseen olivat oikeutettuja pitäjäläiset, jotka hallitsivat itseään ja omaisuuttaan ja ovat kuntaan veroa maksavia. Myös naiset, joilla oli omaisuutta, pääsivät osallistumaan päätöksen tekoon. Päätöksen teon ulkopuolelle jäivät mm. aviovaimot, palvelusväki, itselliset, vanhukset, köyhät, irtolaiset, loiset ja kerjäläiset. Kunnalliseen päätöksen tekoon ei voinut osallistua henkilö, jolla ei ollut manttaaliperusteisiä ääniäyrejä. Muhoksella tuo ääniäyrien määrä oli 12 ääntä manttaalia kohti.

Valtiopäivämies

Talollinen, kunnankirjuri ja valtiopäivämies, maakauppias, ja kievari J.P. Valkola ent. Hyvärinen s 07.08.1841 Muhos k. 16.01.1892 Muhos

Suomalainen virallinen lehti no 167. 21.07.1883. "Valtiopäivämieheksi Oulun tuomiokunnasta valittiin 10 päivänä tätäkuuta talollinen Pietari Valkola Muhoksen pitäjästä".

Valkola oli v 1865 perustetun Muhoksen kunnan ensimmäinen esimies. Hän toimi kunnan esimiehenä 15 vuotta eri jaksoissa. Kunnassa oli vain yksi ns. hallinto-virkamies joka oli kunnankirjuri. Juho Petter Valkola hoiti tehtävää esimiehen tehtävien ohella 26 vuotta, eli kunnan perustamisesta kuolemaansa saakka. Hänellä oli paljon myös muita luottamustoimia, mm. Oulujoen lohenpyyntiyhtiön kirjuri, Lainajyvä makasiinin hoitaja, Paloapuyhtiön esimies, Ulosottomies eli "ryöstömies". Valkola valittiin talonpoikais-säädyn valtiopäiväedustajaksi 1877-78 edustamaan Oulun Tuomiokuntaa.

Ensimmäinen kuntakokous pidettiin Valkolan talossa 21.1.1866. Kuntakokouksen esimieheksi valittiin talokas Johan Petter Valkola ja kunnallislautakunnan esimieheksi Simo Keränen. Muhoksella jatkettiin vanhaa pitäjänkokous käytäntöä, niin että kuntakokous käsitteli usein puhtaasti seurakunnalle kuuluvia asioita. Otti aikansa ennen kuin kuntakokoukset pitäytyivät asioissa, joita sen piti ensisijaisesti hoitaa, kuten tulo- ja meno arvion tekeminen, siihen liittyen veron takseeraaminen, koululaitos, köyhäinhoito, tiestönhoito ja kyytilaitos.

Jakautuminen säätyihin

Ihmiset jakautuivat eri säätyihin, joilla oli oma asemansa. Valtaosan väestöstä muodosti maatalousväestön talokkaat ja torpparit. Maanomistus jakoi ihmisiä sosiaaliluokkiin maata omistavien ja maattomien välillä. Teollisia työpaikkoja oli vähän. Ylimpään säätyyn kuuluivat kirkkoherra ja kappalainen, nimismies, apteekkari, maanmittari ja metsänhoitaja sekä tietenkin vuonna 1856 perustetun Koivikon maatalouskoulun johtaja ja opettajat.

Ylempi sääty asui Gestilänkylässä Koivikon maatalouskoulun läheisyydessä ja Muhoksen kirkon ympäristössä joka tuolloin oli kunnan keskuspaikka. Ylimmän säätyläisväestön ja maatalous-väestön väliin asettuivat alemmat virkamiehet, kansakoulun opettajat ja kauppiaat. Luokattomaan väestöön luettiin käsityöläiset ja muut itsenäiset ammatinharjoittajat.

Rovasti, kirkkoherra Gustaf Adolf Snellman s.1827 Kuortane k.1896 Muhos Korttila no 34 Muhos kirkkoherranpappila (1881-1896)
Karungin kirkkoherra 1872.
Karungin Palonperän pappilan väki sai osaltaan kokea nälkävuosien 1866-1867 koettelemukset. Noina aikoina Suomessa valmistelttin itsenäistä kunnallishallintoa ja kunnallista köyhäinhoidon järjestämistä. Asia oli niin alkutekijöissään, että vastuu ihmisten pärjäämisestä oli seurakunnalla. Palonperän pappilassa oli iso pata tulella kokopäivän ja sinne nälän heikottamat ihmiset horjuivat jotain suuhun saadakseen. Ihmetellä piti mistä keittoon riitti aineksia. Leipä jota pappilassa syötiin oli kuivattua sisällöltään tumman kiiltävää ja erittäin kovaa. Liottamalla se saatiin pehmeäksi ja syömä kelpoiseksi.

Talonpojat ja muuväki leipoi Elias Lönrotin ohjeiden mukaan jäkäläleipää joka oli väkevän makuista. Jauhetusta oljesta ja vähistä viljoista leivottiin myös leipää joka oli hyvin karheaa syötävää. Tämä hätäleipä lienee osaltaan ollut syynä suuren kuolleisuuteen. Pappilassa ei olkileipää tarvinnut syödä, rieska leivottiin puhtaista joskin hallan panemista ohrasta. Rieska oli imelänmakuista, mutta tuossa tilanteessa suurta herkkua. Vuonna 1868 saatiinkin runsas ja hyvä sato. (Lähde, Kahden vuosisadan vaiheilta, Paavo Virkkunen. Otava 1953)

Liepeen pappila Pudasjärvi (1872-1878) kappalainen.
Perhe saapui Karungista Pudasjärvelle huhtikuussa 1873. Muuttomatkalle lähdettiin useilla hevosilla, joiden reet oli lastattu korkeiksi kuormiksi. Ensi kokemus uudesta pappilasta oli, että seinustoilla olevat nukkumalaverit olivat syöpäläisiä täynnä joten ensimmäinen yö nukuttiin leipomapöydän päällä. Eipä tämäkään pakopaikka turvannut perhettä lutikoilta. Pudasjärvi oli laaja seurakunta, pitäjän useille kylille oli tietöntä matkaa kymmenkunta peninkulmaa, kesäisin niihin pääsi vain vesiteitä tai suurten soiden yli pitäjäläisten rakentamien pitkospuisia polkuja pitkin. Yhdellä kyläreissulla kastettiin useita lapsia ja siunattiin hautaan useat vainajat.

Puolanka (1878-1881) Puolangan kirkkoherra.
Perhe muutti Puolangalle keväällä 1878. Matkaa tehtiin poikkimaitse koska maantiematka Oulun kautta olisi ollut huomattavan pitkä ja kallis. Kahdeksan peninkulman matka suoraan yli soitten ja metsien kesti toista vuorokautta, joten välillä oli yövyttävä, poikettava taloihin lepäämään ja ruokkimaan hevoset. Viikkoa ennen pääsiäistä kylmähkö ilma ja lumentulo toi hyvän rekikelin. Irtaimistoa oli siirtämässä kaikkiaan 33 hevoskuormaa. Pääsiäisen jälkeen toimme neljä lehmää kaksi hevosta rengin ja 2 piikaa. Muu karja ja lampaat odottivat siirtoa juhannukseen asti.

Pohjois-Pohjanmaalla ei ollut tavallista, että pitäjäläiset olisivat ilmaiseksi kuljettaneet pappinsa tavaroita. Maksua ei kuitenkaan suoritettu rahassa, vaan vuoden lopussa kun papintilit tehtiin talonpoikien kanssa saivat he siinä yhteydessä hyvityksen työstään. Papin viran hoitaminen Puolangalla oli raskasta, pitäjäläiset näkivät nälkää huonojen satovuosien vuoksi, eikä pappilassakaan ollut runsautta ruuasta. Pappilassa vallitsi alakuloisuus ja toivottomuus tulevasta, tännekkö heidän on jäätävä? Ajatus hakeutumisesta muualle kypsyi nopeasti.

Kortela no 34 kirkkoherran pappila Muhos.
Kun arkkipiispa Gustaf Johansson oli Muhoksella suorittamassa piispantarkastusta vuonna 1890, hän ihastui pappilan harvinaiseen luonnonkauneuteen, jota sekä näköalat ja maasto tehostivat. Hän sanoi asettavansa Inarin pappilan Muhoksen pappilan edelle, mutta että kolmatta näin näiden veroista ei hänen laajassa hiippakunnassaan ole. Muutto Muhoksen Kortelan pappilaan Oulujoen rannalle tapahtui 1881. Muhos oli perheelle mieluinen uusi kotipaikka. Olihan se heille suvun keskuspaikka. Täällä ovat eläneet kirkkoherran äidin isä, hänen äitinsä syntynyt ja hänen isä ja eno olivat täällä kappalaisena.

Gustaf Snellmanista tuli Muhoksella pidetty ja tunnettu suomenkielen ja suomalaisuuden asiaa ajavana henkilönä. Hänen ystäviinsä lukeutui samanhenkinen rehtori Mauno Rosendahl joka osti Greussin eli Valkolan tilalla sijainneen Kallion torpan. Syksyllä 1882 Uno Cygnaeus pyysi Snellmania hoitamaan kansakoulun tarkastajan tehtävät Oulun läänin eteläpiirissä. Näin hän joutui yhä enemmän mukaan kansan opetuksen ja valistuksen pariin joiden toteuttamisessa hänen aikuiset poikansa olivat vahvasti mukana. Kahdesti kokoontuivat piirin opettajat Kortelan pappilaan pitämään kesäkokoustaan.

Hänen kahdesta pojastaan kasvoi merkittäviä vaikuttajia Suomen kulttuuri- ja yhteiskunnallisessa elämässä. Pojat, Arthur Henrik Snellman ja Paavo Snellman, ottivat suomalaisen Virkkunen sukunimen. Muhoksen pappila oli Snellmannin aikaan merkittävä kulttuurikoti huomattavine vieraineen ja ovet olivat auki myös rahvaalle. Pappilassa elettiin hyvin kansanomaista elämää.

Kähkönen-Suvela no 40:39 Muhos. Kirkkoherran kuoltua leski Hilma asusteli parivuotta Korttilan pappilassa mutta rakensi sitten oman talon v. 1898 Oulujoen pohjoispuolelle vastapäätä Muhoksen kirkkoa. Snelmannin perilliset myivät Suvelan vuonna 1952 Oulujoki Oy:lle.

Emäseurakunta

Muhos oli emäseurakunta johon kuului Utajärven kappeli. Senaatin antaman kunnallisasetuksen mukaan "kukin seurakunta on itsepäällensä kunta". Kappeliseurakuntien asemasta oli monenmoista tulkintaa, joka aiheutti hämmennystä kansalaisissa. Lähtökohta oli, että alueellisesti kunta muodostui seurakunta-rajojen mukaan. Kappeliseurakuntien asemasta ei asetus mainitse mitään. Utajärven kappeliseurakunnan isännät tulkitsivat asetuksen niin, että kappeliseurakunnastakin voidaan muodostaa asetuksen mukainen kunta.

Kunta nimettiin Utajärven kylän mukaan ja siihen kuuluvat Sotkajärven, Utajärven, Sanginjärven, Juorkunan, Särkijärven, Niskan ja Ahmaksen kylät. Tässä yhteydessä Sotkajärven kylä jaettiin. Muhoksen puolelle jäi Pyhänsivun kylä ja Utajärvelle Sotkajärvenkylä. Samoin kävi Ahmaksen kylälle, osa siitä liitettiin Kylmälän kylään. Utajärven kunnan ensimmäinen kuntakokous saatiin kokoon vuonna 1867 ja sen esimieheksi valittiin talollinen Juho Marttila.

Käytännössä asiat eivät heti muuttuneet utajärvisten päätöksellä, vaan vanha pitäjän hallintomalli jatkoi, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pitäjänkokoukset jatkuivat yhdessä Muhoksen kanssa kuten ennenkin ja näin Muhoksen pitäjä vanhoine rajoineen jatkoi hallinnollisena yksikkönä 1890 luvulle asti.

Pitäjänkokouksissa Utajärven asioita käsiteltiin erillisenä. Utajärven seurakunnan omat pitäjänkokoukset alkoivat vuonna 1886 ja sen asema vakiintui vuonna 1899, jolloin Utajärven Seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra Erik Pesonen ryhtyi hoitamaan virkaa. Hän siirtyi tehtävään Muhoksen kappalaisen virasta.

Ylikiimingin seurakunnan itsenäisyyshankkeeseen vuonna 1880 sisällytettiin tavoitteeksi saada Muhoksen Vuotonkylän talot ja Pyhänsivun Isokankaan, Isoahon ja Aittakankaan talot. Muhoksella tähän hankkeeseen suhtauduttiin nuivasti, vaikka mm. Vuotonkyläläiset kannattivat liittämistä Ylikiiminkiin. Vuonna 1899 Vuoton eli Vuotungin kylän asukkaat sekä kaksi Pyhänsivun taloa anoivat saada liittyä Ylikiimingin kappeli-seurakuntaan. Senaatti teki päätöksen, että kyseiset tilat siirretään Ykikiimingin seurakuntaan. Muhoksen kunta antoi puoltavan lausunnon tietyin varauksin vuonna 1901.

Vuoden 1902 syyskussa Senaatin päätöksellä Vuoton kylä ja em. Pyhänsivun talot liitettiin samanaikaisesti seurakunnallisen liitoksen kanssa myös hallinnollisesti samaan nimismiespiiriin ja käräjäkuntaan kuin Ylikiiminki. Siirto koski 12 tilaa joissa asukkaita noin 250.