Muhos
Nälänhätää

"Pikkujääkausi" oli alkanut jo 1500-luvun alussa. Muhoksen kappelin talonpojat valittivat vuoden 1690 kesäkäräjillä, että heidän rukiin satonsa on menetetty sen mädäntyessä talven alla. Keväällä oli pakko kääntää pellot ohralle, jonka sato kuitenkin menetettiin kovien kesähallojen vuoksi. Siksi heillä ei ollut ruista eikä ohraa elannoksi, verojen maksusta puhumattakaan. Vuonna 1693 voitiin todeta jälleen, että pelloilla ei ole mitä korjata. Seuraavana vuonna saatiin kuitenkin erittäin hyvä sato, joka sitten aiheuttikin rajun viljan hinnan alenemisen. Kerrotaan ruistynnyrin hinnan pudonneen kuuteen kuparitaaleriin.

Täysi kato kohtasi jokivarren asukkaat v. 1695. Vero kymmenysluettelot jäivät tyhjiksi, kun verotettavaa ei ollut. Kirkkoherrat viestittivät:

"Tässä kurjassa ja verisin kyynelin arvioidussa vallitsevassa vuodentulossa osoitetaan asianomaisten valan tehneiden arviomiesten kautta, ettei mitään kymmenyksiä ole kertynyt".

Syömä- ja siemenviljasta oli huutava pula. Seuraavana vuonna kevät myöhästyi ja elokuussa maata kohtasi kovat hallat, niin että viljan tähkät jäätyivät. Kruunun toimenpiteet olivat onnettomat, vaikka sillä olisi ollut eväät tilanteen auttamiseksi. Kruunu reagoi tilanteeseen siten, että viljaa kyllä tuotiin mutta sitä ei annettu vapaaseen jakeluun vaan siitä jouduttiin maksamaan jopa 14 kuparitaaleria tynnyriltä.

Eräs pappi kirjoittaa:

"Laadittua kymmenysluetteloa ei oikeudella voi kutsua miksikään kymmenysluetteloksi, koska Jumalan, syntien vuoksi antaman isällisen rangaistuksen takia ei vuoden sadosta ole saatu kappaakaan viljaa".

Vuoden 1695 kymmenyksiä pystyi maksamaan vain 13 taloa 100:sta Muhoksen kappeliseurakunnan alueella.

Maaherra oli todennut, että muutamilla papeilla oli huomattavat määrät viljaa makasiineissaan, jota he kieltäytyivät myymästä hinnannousua odotellen. Voutien, kirkkoherrojen, nimismiesten ja vanhempien lautamiesten tuli selvittää, kenellä oli vain syötäväksi kelpaavaa mutta ei siemenneksi. Maaherra totesikin että osalla talonpoikia oli "kaunis varasto viljaa" mitä he eivät myyneet hätää kärsiville. Näitä viljan panttaajia hän uhkasi ulosotolla.

Kotieläinten teurastaminen oli viimeinen niitti kiihtyvään ruokapulaan. Ensimmäiseksi syötiin lampaat, siat ja kanat. Lehmien teurastamista vältettiin niiden lannantuoton takia, koska köyhät pellot ilman lannoitusta eivät olisi tuottaneet satoa hyvinäkään aikoina. Lehmän ja hevosen syöminen ymmärrettiin viimeiseksi keinoksi jonka jälkeen ei ollut mitään muuta kuin kerjuulle lähteminen.

Talven 1696 alkaessa kansa oli paniikissa. Nähtiin, että kruunulla ei ollut keinoja ja ehkä halujakaan toimia hädän helpottamiseksi. Sadot romahtivat, viljavarastot oli syöty. Pilaantuneeseen viljaan lisättiin pettua minkä lisäksi käytettiin myös akanoita olkia ja jäkälää.

Runsasluminen pakkastalvi teki riistan pyynnin vaikeaksi. Peurat ja porot nääntyivät kinoksiin, koti- ja metsän eläinten raadot syötiin. Ruuan korvikkeet ja aliravitsemus altistivat taudeille. Hätäruuan aiheuttaman ripulin seurauksena kuoli runsaasti lapsia. Käräjäpöytäkirjoista selviää, että kerjäläisiin suhtauduttiin hyvin kaksijakoisesti, toiset antoivat vähästäkin ja toiset ajoivat tiehensä.

Aliravittujen kerjäläislaumojen mukana levisivät tappavat taudit kuten lavantauti, punatauti, pilkkukuume ja ripuli, kansaa alkoi kuolla maanteille. Kevään runsaat lumipyryt ja sen jälkeen jatkuvat sateet aiheuttivat suuret tulvat. Niityt jäivät jokilaaksossa veden alle ja lohipadot ja muut pyydykset vei kuohuva virta mennessään. Kylvöjen teko siirtyi lumen vuoksi pitkälle kesään ja siitä johtuen kasvukausi jäi lyhyeksi, vilja ei ehtinyt kypsyä.

"Oulun pitäjän talonpojat esittivät keskenään tekemänsä sopimuksen, jonka mukaan kaikki kalastus tulevana kesänä keskitetään Oulujoen alajuoksulle rakennettavaan kolmeen lohipatoon ja yläjuoksun asukkaat luopuivat kalastusoikeuksistaan. Saalis jaettaisiin sitten talonpoikien kesken talojen veroluvun mukaan". (Oulun/Hailuodon talvikäräjät 1697)

Maaherra Johan Ehrenskiöld kirjoittaa 23.11.1696 hallitsijalle nälän ja tautien alle uupuneen kansan hädästä:

"Nälkä pakottaa rahvaan tappamaan ja syömään karjansa, jättämään tilansa autioksi sekä lähtemään perheineen Karjalaan, Venäjälle tai muille seuduille".

Karvas pettuleipä

Pettua saatiin vähäparkkisen nuoren oksattoman männyn kuorikerroksesta. Kuori irtosi parhaiten nila-aikaan, keväällä roudan sulamisen jälkeen toukokuulta juhannusviikolle. Nila irroitettiin suikaleina kuorimaraudalla tai petkeleellä ja suikaleet jauhettiin jauhoiksi.

Pitempiaikainen petun syöminen aiheutti ongelmia ruoansulatuselimille. Petun hakeminen, puiden kaataminen ja kuoriminen oli aliravitulle petunhankkijalle raskas ja työläs prosessi. Talvella 1697 valitettiin, että petustakin on pulaa koska kovan talven aikana männyn kuorta ei saatu irrotetuksi.

Akanoita ja olkia kuivattiin ja jauhettiin jauhoksi, vaikka leipää ei olkijauhosta syntynyt. Olkivellin syöminen aiheutti ummetusta, joka johti veriseen ripuliin. Jäkälä, jota pidettiin jopa petun veroisena, alkoi varastoissa homehtua ja loppua. Sen kaivaminen syvän hangen alta vaati voimia, joita kaivajalla ei ollut.

Jäkälän syöminen vaurioitti suolistoa josta seurasi ennenaikainen kuolema. Kuolonvuosien ajan asiakirjoista voi lukea mainintoja nälkiintyneistä, turvonneista ihmisistä. Hätäruuassa ei ollut nimeksikään proteiineja, sen puute johti nesteen kertymiseen erityisesti vatsan ja raajojen alueelle.

Viimeisessä hädässä nälkä hämärsi ihmisten mielet, jopa ihmissyöntitapauksia kirjattiin. Kovin yleisiä ne eivät olleet, eikä niitä tiedetä Muhoksella tapahtuneen.

Anarkia - omankäden oikeus

Taistelu hengissä pysymisestä, omankäden oikeus ja anarkia sai vallan. Kurjuuden jakaminen nostatti vihaa sukujen ja naapurusten kesken. Hädän vaikutukset näkyivät ryöstöjen, elintarvike- sekä kotieläinvarkauksien, tappeluiden, tappojen ja ryöstömurhien kasvussa.

Suuret kuolonvuodet kohtelivat ankarasti Muhoksen kappeliseurakunnan väestöä. Täällä kuoli vuosien 1696 - 1997 aikana 524 henkilöä. Kun Muhoksen väkiluku oli n.1500 henkeä, tarkoittaa se kolmanneksen menetystä. Korkeimmillaan kuolleisuus oli keväällä 1697. Kerrotaan, ettei kaikkia ehditty edes haudata.

Vuonna 1697 tilanne oli katastrofaalinen, jolloin viljan lainaaminen sallittiin evästyksin:

"Kruunu ei saa menettää äyriäkään rahaa, eikä kappaakaan viljaa".

Seuraavan vuoden keväällä voudit olivatkin talonpoikien kimpussa vaatien Hänen Majesteettinsa saatavia. Työvoimapula oli totisinta totta, parhaassa työiässä olevia miehiä ja naisia oli menehtynyt runsaasti. Monissa taloissa, jotka eivät olleet autioituneet oli jäljellä vain sairaita kulkutautien riuduttamia lapsia ja vanhuksia. Nääntyneet ja aliravitut talvesta selvinneet työikäiset, joiden työpanos oli tärkeä, olivat heikkossa kunnossa. Työkykyisen väen puutteessa paljon peltoalaa jäi kesannolle. Maaherran arvion mukaan läänissä kuoli 15.000 henkilöä.

Kajaanin läänissä vanhemmat ovat syöneet kuolleita lapsiaan ja lapset vanhempiaan. Suomussalmelta kirjattiin keväällä 1697 ylös Rönnyn talon kohtalo: Talossa kuoli maaliskuussa 1697 isäntä Matti ja 7 muuta talossa asuvaa. Henkiin jääneet lapset olivat syöneet nälkäänsä kuolleitten ruumiita. (Keränen 1994 s.51)

Maaherra Johan Ehrenskiöld kirjoittaa heinäkuussa 1697. Hän korostaa kaikkivaltiaan osuutta tähän hirveään tilanteeseen, jota tosin maallisetkin seikat olivat pahentaneet.

"Vaikka maata on viljelemättä, on kuitenkin suurin osa pelloista kylvetty. Mikäli kaikkivaltias olisi edelleen suosiollinen, oli syytä odottaa hyvää vuodentuloa, mikäli vain armollinen Jumala käännyttää pois kylmyyden ja pakkasen".

Johan Ehrenskiöld marraskuussa:

"Niitä harvoja, jotka vanhan maantavan mukaan kylvivät peltonsa ajoissa, on Jumala siunannut runsaalla sadolla. Vierasmaalaisen viljan, joka kylvettiin oikean kylvöajan jälkeen, erityisesti ohran, on pakkanen tuhonnut".

Kevätkylvöjen jälkeen kuolema korjasi satoaan useista taloista, ne autioituivat. Syksyllä tuleentunut vilja odotti korjaajaa, niinpä naapurit ryhtyivät omavaltaisiin korjuutöihin. Autiotiloilta salaa korjatulla sadolla saatiin velkoja maksettua. Myös papit ja sotilaat, joilla oli saamisia talonpojilta, usuttivat väkensä autiotilojen pelloille.

Henttulan nuori Lauri-isäntä ja 3 sisarusta menehtyivät 1698. Muhoksen Henttulan talo joutui 1700-luvun taitteessa velkasaatavista Oulun kappalaisen Erik Frosteruksen hallintaan. Lauri oli nostanut ennakoita toimittamastaan tervasta ja viljasta porvari Johan Bochmölleriltä. Ennakkojen nostot olivat hyvin yleisiä. Ennakkojen panttina oli koko tila. Kun Bockmöller kuoli, hänen leskensä peri Henttulan. Leski meni avioon Oulun kappalaisen Erik Frosteruksen kanssa, joka valvoi uuden vaimonsa etuja.

Noiden onnettomien vuosien jälkeen kymmenet Muhoksen talot joutuivat Oulun porvarien omistukseen. Tapahtui omaisuuden uusjakoa, kun perintötaloja joutui verorästien vuoksi myös kruunun haltuun. Kruunu hankki taloille uudet isännät maksukykyisiksi kelpuuttamistaan tilattomista talollisten pojista ja torppareista.