"Pikkujääkausi" oli alkanut jo 1500-luvun alussa. Muhoksen kappelin talonpojat valittivat vuoden 1690 kesäkäräjillä, että heidän
rukiin satonsa on menetetty sen mädäntyessä talven alla. Keväällä oli pakko kääntää pellot ohralle, jonka sato kuitenkin menetettiin
kovien kesähallojen vuoksi. Siksi heillä ei ollut ruista eikä ohraa elannoksi, verojen maksusta puhumattakaan. Vuonna 1693 voitiin todeta jälleen,
että pelloilla ei ole mitä korjata. Seuraavana vuonna saatiin kuitenkin erittäin hyvä sato, joka sitten aiheuttikin rajun viljan hinnan alenemisen.
Kerrotaan ruistynnyrin hinnan pudonneen kuuteen kuparitaaleriin.
Täysi kato kohtasi jokivarren asukkaat v. 1695. Vero kymmenysluettelot jäivät tyhjiksi, kun verotettavaa ei ollut. Kirkkoherrat viestittivät:
"Tässä kurjassa ja verisin kyynelin arvioidussa vallitsevassa vuodentulossa osoitetaan asianomaisten valan tehneiden arviomiesten kautta, ettei mitään kymmenyksiä ole kertynyt".
Syömä- ja siemenviljasta oli huutava pula. Seuraavana vuonna kevät myöhästyi ja elokuussa maata kohtasi kovat hallat, niin että viljan tähkät jäätyivät. Kruunun toimenpiteet olivat onnettomat,
vaikka sillä olisi ollut eväät tilanteen auttamiseksi. Kruunu reagoi tilanteeseen siten, että viljaa kyllä tuotiin mutta sitä ei annettu vapaaseen jakeluun vaan siitä jouduttiin
maksamaan jopa 14 kuparitaaleria tynnyriltä.
Eräs pappi kirjoittaa:
"Laadittua kymmenysluetteloa ei oikeudella voi kutsua miksikään kymmenysluetteloksi, koska Jumalan, syntien vuoksi antaman isällisen rangaistuksen takia ei vuoden sadosta ole saatu kappaakaan viljaa".
Vuoden 1695 kymmenyksiä pystyi maksamaan vain 13 taloa 100:sta Muhoksen kappeliseurakunnan alueella.
Maaherra oli todennut, että muutamilla papeilla oli huomattavat määrät viljaa makasiineissaan, jota he kieltäytyivät myymästä hinnannousua odotellen.
Voutien, kirkkoherrojen, nimismiesten ja vanhempien lautamiesten tuli selvittää, kenellä oli vain syötäväksi kelpaavaa mutta ei siemenneksi.
Maaherra totesikin että osalla talonpoikia oli "kaunis varasto viljaa" mitä he eivät myyneet hätää kärsiville. Näitä viljan panttaajia hän uhkasi ulosotolla.
Kotieläinten teurastaminen oli viimeinen niitti kiihtyvään ruokapulaan. Ensimmäiseksi syötiin lampaat, siat ja kanat. Lehmien teurastamista vältettiin
niiden lannantuoton takia, koska köyhät pellot ilman lannoitusta eivät olisi tuottaneet satoa hyvinäkään aikoina. Lehmän ja hevosen syöminen ymmärrettiin
viimeiseksi keinoksi jonka jälkeen ei ollut mitään muuta kuin kerjuulle lähteminen.
Talven 1696 alkaessa kansa oli paniikissa. Nähtiin, että kruunulla ei ollut keinoja ja ehkä halujakaan toimia hädän helpottamiseksi. Sadot romahtivat, viljavarastot oli syöty.
Pilaantuneeseen viljaan lisättiin pettua minkä lisäksi käytettiin myös akanoita olkia ja jäkälää.
Runsasluminen pakkastalvi teki riistan pyynnin vaikeaksi. Peurat ja porot nääntyivät kinoksiin, koti- ja metsän eläinten raadot syötiin. Ruuan korvikkeet ja aliravitsemus
altistivat taudeille. Hätäruuan aiheuttaman ripulin seurauksena kuoli runsaasti lapsia. Käräjäpöytäkirjoista selviää, että kerjäläisiin suhtauduttiin hyvin kaksijakoisesti,
toiset antoivat vähästäkin ja toiset ajoivat tiehensä.
Aliravittujen kerjäläislaumojen mukana levisivät tappavat taudit kuten lavantauti, punatauti, pilkkukuume ja ripuli, kansaa alkoi kuolla maanteille. Kevään runsaat lumipyryt ja
sen jälkeen jatkuvat sateet aiheuttivat suuret tulvat. Niityt jäivät jokilaaksossa veden alle ja lohipadot ja muut pyydykset vei kuohuva virta mennessään. Kylvöjen teko siirtyi
lumen vuoksi pitkälle kesään ja siitä johtuen kasvukausi jäi lyhyeksi, vilja ei ehtinyt kypsyä.
"Oulun pitäjän talonpojat esittivät keskenään tekemänsä sopimuksen, jonka mukaan kaikki kalastus tulevana kesänä keskitetään Oulujoen alajuoksulle rakennettavaan kolmeen
lohipatoon ja yläjuoksun asukkaat luopuivat kalastusoikeuksistaan. Saalis jaettaisiin sitten talonpoikien kesken talojen veroluvun mukaan". (Oulun/Hailuodon talvikäräjät 1697)
Maaherra Johan Ehrenskiöld kirjoittaa 23.11.1696 hallitsijalle nälän ja tautien alle uupuneen kansan hädästä:
"Nälkä pakottaa rahvaan tappamaan ja syömään karjansa, jättämään tilansa autioksi sekä lähtemään perheineen Karjalaan, Venäjälle tai muille seuduille".