Muhoksen Kunta 1865

Keisarillisen Majesteetin Armollinen Asetus kunnallishallituksesta maalla (AsK 4/1865) määräsi, että Suomessa maaseudun kirkkopitäjien vastuulla olleet maalliset asiat siirrettiin maalaiskuntien tehtäviksi ja hengelliset asiat jäivät luterilaisten seurakuntien hoidettaviksi. Kirkolle jäi maallisista tehtävistä väestökirjanpito ja se sai pitää koko omaisuutensa. Kunnallishallintoon siirtymisessä oli kolmen ja enimmillään kymmenen vuoden määräaika, joka päättyi vuonna 1875. Säädös tuli voimaan 6. helmikuuta 1865.

Muhos oli ennen senaatin antamaa hallinnollista päätöstä kanta- eli emäpitäjä. Sillä oli itsenäinen oma pitäjänkokous vuodesta 1766, joka päätti maallisista ja kirkollisista asioista. Senaatin antaman kunnallisasetuksen tultua voimaan pitäjän asemassa olevassa kunnassa muutokset pitäjän hallinnossa olivat hyvin vähäiset. Emäpitäjät joista tuli asetuksen AsK 4/1865 mukaisia kuntia olivat mm. Ii per. 1445, tänään 572 vuotta, Liminka per. 1477, tänään 540 vuotta, Pudasjärvi per. 1641, tänään 376 vuotta - ja Muhos per. 1766, tänään 251 vuotta.

Muhoksen emäseurakunnan pitäjän kokous 23.07.1865 Valkolan talossa

"Muhoksen emäseurakunnasa toimeen pantaman ja voimassa olemaan ensi ja tulevan vuoden alusta ja tulevat asianomaiset tähän kuuluvat toimitusmiehet määrättäväksi tämän nyt sisällä olevan vuoden kuluessa tapahtuvassa kokouksessa".

Ensimmmäisen kunnalliskokouksen osanottajina olivat itsenäiset veroa maksavat talolliset, jotka valitsivat ns. toimitusmiehet ja heille esimiehen. Kaikki luottamusmiehet nimettiin syksyllä 1865. Talollinen Juho Petteri Valkola tuli valituksi kunnalliskokouksen (nyk. valtuusto) esimieheksi. Kunnalliskokoukselle asioita valmistelevan kunnallislautakunnan (nyk. kunnanhallitus) esimieheksi valittiin talollinen Simo Keränen Laitasaaresta, varaesimieheksi talollinen Henrik Tikkanen Kirkonkylältä, ja muiksi jäseniksi talolliset Matti Keränen, Jaakko Laitinen Honkalankylästä, Ambrosius Puhakka Perukasta, Matti Kärnä Henrik Kosunen Laitasaaresta, Antti Tahvola Pyhänsivusta ja Henrik Väänänen Vuotolta.

"Koska keisarillisen majesteetin armollinen asetus kunnallishallituksesta maalla annettu 6. helmikuuta 1865 jo täälläki on julistettu, niin tuli kysymys jos tahtoisi tämä Muhoksen Seurakunta jo ensi tulevan vuoden alusta tätä asetusta noudattaa". (Pöytäkirjaote Pitäjänkokouksesta heinäkuussa 1865)

Pitäjänkokous katsoi, että kunnallishallinnon käynnistäminen on perusteltua ja päätös asian valmistelusta tehtiin saman tien valitsemalla lain edellyttämät luottamushenkilöt jo tämän vuoden aikana. Päätös oli lähes yksimielinen, vain Juho Rahko Laitasaaresta asettui empivälle kannalle, kantaansa hän perusteli maksujen lisääntymisellä.

Kuntakokous. Asetus määräsi, että ylintä valtaa käyttää kuntakokous. Kuntakokoukseen olivat oikeutettuja pitäjäläiset, jotka hallitsivat itseään ja omaisuuttaan ja ovat kuntaan veroa maksavia. Myös naiset, joilla oli omaisuutta, pääsivät osallistumaan päätöksen tekoon. Päätöksen teon ulkopuolelle jäivät mm. aviovaimot, palvelusväki, itselliset, vanhukset, köyhät, irtolaiset, loiset ja kerjäläiset. Kunnalliseen päätöksen tekoon ei voinut osallistua henkilö, jolla ei ollut manttaaliperusteisiä ääniäyrejä. Muhoksella tuo ääniäyrien määrä oli 12 ääntä manttaalia kohti.

Talollinen, kunnankirjuri ja valtiopäivämies, maakauppias, ja kievari J.P. Valkola ent. Hyvärinen s 07.08.1841 Muhos k. 16.01.1892 Muhos

Suomalainen virallinen lehti no 167. 21.07.1883. "Valtiopäivämieheksi Oulun tuomiokunnasta valittiin 10 päivänä tätäkuuta talollinen Pietari Valkola Muhoksen pitäjästä".

Valkola oli v 1865 perustetun Muhoksen kunnan ensimmäinen esimies. Hän toimi kunnan esimiehenä 15 vuotta eri jaksoissa. Kunnassa oli vain yksi ns. hallinto-virkamies joka oli kunnankirjuri. Juho Petter Valkola hoiti tehtävää esimiehen tehtävien ohella 26 vuotta, eli kunnan perustamisesta kuolemaansa saakka. Hänellä oli paljon myös muita luottamustoimia, mm. Oulujoen lohenpyyntiyhtiön kirjuri, Lainajyvä makasiinin hoitaja, Paloapuyhtiön esimies, Ulosottomies eli "ryöstömies". Valkola valittiin talonpoikais-säädyn valtiopäiväedustajaksi 1877-78 edustamaan Oulun Tuomiokuntaa.

Ensimmäinen kuntakokous pidettiin Valkolan talossa 21.1.1866. Kuntakokouksen esimieheksi valittiin talokas Johan Petter Valkola ja kunnallislautakunnan esimieheksi Simo Keränen. Muhoksella jatkettiin vanhaa pitäjänkokous käytäntöä, niin että kuntakokous käsitteli usein puhtaasti seurakunnalle kuuluvia asioita. Otti aikansa ennen kuin kuntakokoukset pitäytyivät asioissa, joita sen piti ensisijaisesti hoitaa, kuten tulo- ja meno arvion tekeminen, siihen liittyen veron takseeraaminen, koululaitos, köyhäinhoito, tiestönhoito ja kyytilaitos.

Jakautuminen säätyihin

Ihmiset jakautuivat eri säätyihin, joilla oli oma asemansa. Valtaosan väestöstä muodosti maatalousväestön talokkaat ja torpparit. Maanomistus jakoi ihmisiä sosiaaliluokkiin maata omistavien ja maattomien välillä. Teollisia työpaikkoja oli vähän. Ylimpään säätyyn kuuluivat kirkkoherra ja kappalainen, nimismies, apteekkari, maanmittari ja metsänhoitaja sekä tietenkin vuonna 1856 perustetun Koivikon maatalouskoulun johtaja ja opettajat.

Ylempi sääty asui Gestilänkylässä Koivikon maatalouskoulun läheisyydessä ja Muhoksen kirkon ympäristössä joka tuolloin oli kunnan keskuspaikka. Ylimmän säätyläisväestön ja maatalous-väestön väliin asettuivat alemmat virkamiehet, kansakoulun opettajat ja kauppiaat. Luokattomaan väestöön luettiin käsityöläiset ja muut itsenäiset ammatinharjoittajat.

Rovasti, kirkkoherra Gustaf Adolf Snellman s.1827 Kuortane k.1896 Muhos Korttila no 34 Muhos kirkkoherranpappila (1881-1896)
Karungin kirkkoherra 1872.
Karungin Palonperän pappilan väki sai osaltaan kokea nälkävuosien 1866-1867 koettelemukset. Noina aikoina Suomessa valmistelttin itsenäistä kunnallishallintoa ja kunnallista köyhäinhoidon järjestämistä. Asia oli niin alkutekijöissään, että vastuu ihmisten pärjäämisestä oli seurakunnalla. Palonperän pappilassa oli iso pata tulella kokopäivän ja sinne nälän heikottamat ihmiset horjuivat jotain suuhun saadakseen. Ihmetellä piti mistä keittoon riitti aineksia. Leipä jota pappilassa syötiin oli kuivattua sisällöltään tumman kiiltävää ja erittäin kovaa. Liottamalla se saatiin pehmeäksi ja syömä kelpoiseksi.

Talonpojat ja muuväki leipoi Elias Lönrotin ohjeiden mukaan jäkäläleipää joka oli väkevän makuista. Jauhetusta oljesta ja vähistä viljoista leivottiin myös leipää joka oli hyvin karheaa syötävää. Tämä hätäleipä lienee osaltaan ollut syynä suuren kuolleisuuteen. Pappilassa ei olkileipää tarvinnut syödä, rieska leivottiin puhtaista joskin hallan panemista ohrasta. Rieska oli imelänmakuista, mutta tuossa tilanteessa suurta herkkua. Vuonna 1868 saatiinkin runsas ja hyvä sato. (Lähde, Kahden vuosisadan vaiheilta, Paavo Virkkunen. Otava 1953)

Liepeen pappila Pudasjärvi (1872-1878) kappalainen.
Perhe saapui Karungista Pudasjärvelle huhtikuussa 1873. Muuttomatkalle lähdettiin useilla hevosilla, joiden reet oli lastattu korkeiksi kuormiksi. Ensi kokemus uudesta pappilasta oli, että seinustoilla olevat nukkumalaverit olivat syöpäläisiä täynnä joten ensimmäinen yö nukuttiin leipomapöydän päällä. Eipä tämäkään pakopaikka turvannut perhettä lutikoilta. Pudasjärvi oli laaja seurakunta, pitäjän useille kylille oli tietöntä matkaa kymmenkunta peninkulmaa, kesäisin niihin pääsi vain vesiteitä tai suurten soiden yli pitäjäläisten rakentamien pitkospuisia polkuja pitkin. Yhdellä kyläreissulla kastettiin useita lapsia ja siunattiin hautaan useat vainajat.

Puolanka (1878-1881) Puolangan kirkkoherra.
Perhe muutti Puolangalle keväällä 1878. Matkaa tehtiin poikkimaitse koska maantiematka Oulun kautta olisi ollut huomattavan pitkä ja kallis. Kahdeksan peninkulman matka suoraan yli soitten ja metsien kesti toista vuorokautta, joten välillä oli yövyttävä, poikettava taloihin lepäämään ja ruokkimaan hevoset. Viikkoa ennen pääsiäistä kylmähkö ilma ja lumentulo toi hyvän rekikelin. Irtaimistoa oli siirtämässä kaikkiaan 33 hevoskuormaa. Pääsiäisen jälkeen toimme neljä lehmää kaksi hevosta rengin ja 2 piikaa. Muu karja ja lampaat odottivat siirtoa juhannukseen asti.

Pohjois-Pohjanmaalla ei ollut tavallista, että pitäjäläiset olisivat ilmaiseksi kuljettaneet pappinsa tavaroita. Maksua ei kuitenkaan suoritettu rahassa, vaan vuoden lopussa kun papintilit tehtiin talonpoikien kanssa saivat he siinä yhteydessä hyvityksen työstään. Papin viran hoitaminen Puolangalla oli raskasta, pitäjäläiset näkivät nälkää huonojen satovuosien vuoksi, eikä pappilassakaan ollut runsautta ruuasta. Pappilassa vallitsi alakuloisuus ja toivottomuus tulevasta, tännekkö heidän on jäätävä? Ajatus hakeutumisesta muualle kypsyi nopeasti.

Kortela no 34 kirkkoherran pappila Muhos.
Kun arkkipiispa Gustaf Johansson oli Muhoksella suorittamassa piispantarkastusta vuonna 1890, hän ihastui pappilan harvinaiseen luonnonkauneuteen, jota sekä näköalat ja maasto tehostivat. Hän sanoi asettavansa Inarin pappilan Muhoksen pappilan edelle, mutta että kolmatta näin näiden veroista ei hänen laajassa hiippakunnassaan ole. Muutto Muhoksen Kortelan pappilaan Oulujoen rannalle tapahtui 1881. Muhos oli perheelle mieluinen uusi kotipaikka. Olihan se heille suvun keskuspaikka. Täällä ovat eläneet kirkkoherran äidin isä, hänen äitinsä syntynyt ja hänen isä ja eno olivat täällä kappalaisena.

Gustaf Snellmanista tuli Muhoksella pidetty ja tunnettu suomenkielen ja suomalaisuuden asiaa ajavana henkilönä. Hänen ystäviinsä lukeutui samanhenkinen rehtori Mauno Rosendahl joka osti Greussin eli Valkolan tilalla sijainneen Kallion torpan. Syksyllä 1882 Uno Cygnaeus pyysi Snellmania hoitamaan kansakoulun tarkastajan tehtävät Oulun läänin eteläpiirissä. Näin hän joutui yhä enemmän mukaan kansan opetuksen ja valistuksen pariin joiden toteuttamisessa hänen aikuiset poikansa olivat vahvasti mukana. Kahdesti kokoontuivat piirin opettajat Kortelan pappilaan pitämään kesäkokoustaan.

Hänen kahdesta pojastaan kasvoi merkittäviä vaikuttajia Suomen kulttuuri- ja yhteiskunnallisessa elämässä. Pojat, Arthur Henrik Snellman ja Paavo Snellman, ottivat suomalaisen Virkkunen sukunimen. Muhoksen pappila oli Snellmannin aikaan merkittävä kulttuurikoti huomattavine vieraineen ja ovet olivat auki myös rahvaalle. Pappilassa elettiin hyvin kansanomaista elämää.

Kähkönen-Suvela no 40:39 Muhos. Kirkkoherran kuoltua leski Hilma asusteli parivuotta Korttilan pappilassa mutta rakensi sitten oman talon v. 1898 Oulujoen pohjoispuolelle vastapäätä Muhoksen kirkkoa. Snelmannin perilliset myivät Suvelan vuonna 1952 Oulujoki Oy:lle.

Emäseurakunta

Muhos oli emäseurakunta johon kuului Utajärven kappeli. Senaatin antaman kunnallisasetuksen mukaan "kukin seurakunta on itsepäällensä kunta". Kappeliseurakuntien asemasta oli monenmoista tulkintaa, joka aiheutti hämmennystä kansalaisissa. Lähtökohta oli, että alueellisesti kunta muodostui seurakunta-rajojen mukaan. Kappeliseurakuntien asemasta ei asetus mainitse mitään. Utajärven kappeliseurakunnan isännät tulkitsivat asetuksen niin, että kappeliseurakunnastakin voidaan muodostaa asetuksen mukainen kunta.

Kunta nimettiin Utajärven kylän mukaan ja siihen kuuluvat Sotkajärven, Utajärven, Sanginjärven, Juorkunan, Särkijärven, Niskan ja Ahmaksen kylät. Tässä yhteydessä Sotkajärven kylä jaettiin. Muhoksen puolelle jäi Pyhänsivun kylä ja Utajärvelle Sotkajärvenkylä. Samoin kävi Ahmaksen kylälle, osa siitä liitettiin Kylmälän kylään. Utajärven kunnan ensimmäinen kuntakokous saatiin kokoon vuonna 1867 ja sen esimieheksi valittiin talollinen Juho Marttila.

Käytännössä asiat eivät heti muuttuneet utajärvisten päätöksellä, vaan vanha pitäjän hallintomalli jatkoi, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pitäjänkokoukset jatkuivat yhdessä Muhoksen kanssa kuten ennenkin ja näin Muhoksen pitäjä vanhoine rajoineen jatkoi hallinnollisena yksikkönä 1890 luvulle asti.

Pitäjänkokouksissa Utajärven asioita käsiteltiin erillisenä. Utajärven seurakunnan omat pitäjänkokoukset alkoivat vuonna 1886 ja sen asema vakiintui vuonna 1899, jolloin Utajärven Seurakunnan ensimmäinen kirkkoherra Erik Pesonen ryhtyi hoitamaan virkaa. Hän siirtyi tehtävään Muhoksen kappalaisen virasta.

Ylikiimingin seurakunnan itsenäisyyshankkeeseen vuonna 1880 sisällytettiin tavoitteeksi saada Muhoksen Vuotonkylän talot ja Pyhänsivun Isokankaan, Isoahon ja Aittakankaan talot. Muhoksella tähän hankkeeseen suhtauduttiin nuivasti, vaikka mm. Vuotonkyläläiset kannattivat liittämistä Ylikiiminkiin. Vuonna 1899 Vuoton eli Vuotungin kylän asukkaat sekä kaksi Pyhänsivun taloa anoivat saada liittyä Ylikiimingin kappeli-seurakuntaan. Senaatti teki päätöksen, että kyseiset tilat siirretään Ykikiimingin seurakuntaan. Muhoksen kunta antoi puoltavan lausunnon tietyin varauksin vuonna 1901.

Vuoden 1902 syyskussa Senaatin päätöksellä Vuoton kylä ja em. Pyhänsivun talot liitettiin samanaikaisesti seurakunnallisen liitoksen kanssa myös hallinnollisesti samaan nimismiespiiriin ja käräjäkuntaan kuin Ylikiiminki. Siirto koski 12 tilaa joissa asukkaita noin 250.

Kansakoululaitos

1875 Muhoksen ensimmäinen kansakoulu perustettiin Ponkilan tillalle.

Muhoksella oltiin edistyksellisiä, kiertokoulujen perustamisesta annettiin asetus vuonna 1858.

Senaatti antoi kansakoululaitosta koskeva asetuksen v. 1866, joka vahvisti vallitsevan käytännön, että lasten opettaminen kuuluu ensisijaisesti vanhemmille.

Kansakoulun perustaminen jäi kuntakokousten päätettäväksi, Muhoksella päädyttiin jatkamaan kiertokouluopetusta ja opettajaksi pestattiin Matti Liimatta Sotkamosta. Koivikon maanviljelys-koulussa annettiin myös alkeisopetusta lapsille 1860-luvulla. Pappilan lasten kotiopettaja Lydia Malberg ja kappalaisen Johan Cajanerin tyttäret, "mamsellit" pitivät mamsellinkoulua pappilassa.

Kansanopetus asia otettiin tarkasteltavaksi kuntakokouksessa v. 1871. Kunnallislautakunnan selonteko kansakoulun tarpeellisuudesta edelliseltä vuodelta mainitsee:

"Lopuksi saamme mainita muutaman sanan kansakoulun perustamisesta kunnassamme, joka on niitä tärkeimpiä asioita sekä maaliselle, että hengelliselle edistymiselle ja siihen sokeuteen ja tietämättömyyteen katsoissa, joka vielä yhteisen kansan seassa suuressa määrin vallitsee. Tästä asiasta ei tarvinne meidän pitkiä selityksiä tehdä, koska sen laisen koulun tarpeellisuus on kaikille sivistyneimmille kuntalaisille tietty ja he suosivat tiettävästi senlaisen laitoksen tarpeellisuutta, eikä visuile varojaan tähän laisiin uhratessa ja luulisimme asian kysymyksen tultua suosioilla ratkiavan, ehkä voisi semmoisiakin pimeyden puolustajiakin olla, jotka voisivat vastaankin seisoa".

Edellä mainittuun perustuen kunnallislautakunta esitti kuntakokoukselle kansakoulun perustamista, mutta esitys ei ottanut tulta. Asia tuli uudelleen esille kolme vuotta myöhemmin, kun valtio palautti viinaverorahoja kuntaan käytettäväksi yleishyödyllisiin tarkoituksiin. Rahojen käytölle tuli kaksi ehdotusta, kappalaisen puustellin korjaaminen ja kansakoulun perustaminen. Asiasta piti äänestää ja äänestyksen tulos oli kappalaisen puustellin korjaus.

Kansakouluasia nostettiin esille seuraavassa kuntakokouksessa. Käydyn keskustelun jälkeen äänestettiin ja sen tuloksena päätettiin perustaa kansakoulu Kirkonkylään. Rahat siihen otetaan lainajyvämakasiinin varastosta, josta myydään 200 tynnyriä rukiita ja 200 tynnyriä ohria. Kansakoulun johtokunnan esimieheksi valittiin rovasti Strömmer, varaesimieheksi Koivikon maanviljelyskoulun johtaja Viktor Heikel, jäseniksi talokkaat J.P Valkola, Heikki Anttila, Simo Keränen, Adolf Holappa, Heikki Tikkanen ja Mikko Hartikka. Johtokunta valtuutettiin hankkimaan koululle tarvittavat tilat.

Kuntakokouksen päätöksestä esitti eriävän mielipiteen Lassi Perttunen. Kokoukseen saapui suuri joukko kuntalaisia, niin vastustavia kuin puoltaviakin, kaikki vaativat uutta äänestystä. Suoritetussa äänestyksessä koulun perustamista kannattavat voittivat. Vastustajat valittivat päätöksestä, mutta valitus ei mennyt läpi, joten päätös kansakoulun perustamisesta jäi voimaan. Johtokunta teki kaupat Ponkilan tilasta, jonka päärakennus korjattiin koululle sopivaksi. Koulun avajaiset pidettiin 18.10.1875. Kouluun ilmoittautui 28 poikaa ja 16 tyttöä. Oppilaskato oli melkoinen, koko lukuvuoden jaksoi opiskella vain 25 oppilasta. Tulipalo tuhosi koulun helmikuussa 1888 ja koulunpito siirtyi poikien osalta Koivikon maanviljelyskoululle ja tyttöjen koulua jatkettiin Ranta-Holapassa.

Uusi Suometar no16 06.02.1878: Tanskassa ovat lastenkirjastot jo yleiset, Ruotsiisa alkavat tulla vähän tavallisiksi. Suomessa jokseenkin tuntematonta laatua. Tietääksemme on näitä Munsalassa, Espoossa ja Muhoksella. Tuusulaan on äsken perustettu vaan ei vielä käytäntöön tullut. Munsalassa lastenkirjasto perustettiin 1867 ja sisältää 200 nidettä, Espoossa on se jokuvuosi sitten toimeenpantu ja sisältää 100 nidettä. Muhoksella se pantiin toimeen v.1875 ja on siinä 300 nidettä.



Sanomalehti Kaiku 22.01.1889 no 9. Ensitulewan Helmikuun 2 päiwänä tarjotaan urakka huutokaupan kautta Ponkilan kansakoulutilalla Muhoksella, kivijalan pano ja koulurakennuksen salwu paikalla olewista aineista wähimmän waatiwalle. Tarjoukset hylkää tahi hywäksyy johtokunta. Työhön on heti huutokaupan jälkeen ryhtyminen. Lähempiä määräyksiä annetaan huutokauppatilaisuudessa. Muhos Tammikuun 4 p. 1889. Kansakoulun johtokunnan puolesta Alg. Hanell.

1888 Laitasaaren ja Kylmälänkylän kansakoulut aloittivat toimintansa.

Kansallinen herääminen

Ensimmäinen sortokausi ajoittuu vuosille 1899-1905. Venäjän keisarikunta pyrki lujittamaan ja yhtenäistämään Venäjän valtakuntaa, toteuttamalla venäläistämispolitiikkaa Suomen suuriruhtinaskuntaa kohtaan. Sortokauden tunnetuin tapahtuma oli vuoden 1899 Helmikuun manifesti, jota pidettiin valtiokaappauksena, jonka avulla Suomen perustuslait tahdottiin syrjäyttää.

Suomessa syntyi hyvin organisoitu passiivinen vastarinta, jonka toimesta kerättiin Suuri adressi, johon kertyi yli puoli miljoonaa nimeä muutamassa viikossa. Uuden asevelvollisuuslain avulla lakkautettiin Suomen kansallinen sotaväki. Suomalaisia alettiin määrätä Venäjän armeijaan, josta seurasi kutsuntalakkoja. Suomen kenraalikuvernööri Nikolai Bobrikov sai diktaattorin valtuudet, jonka jälkeen alkoivat toimenpiteet passiivista vastarintaa harjoittaneita ihmisiä vastaan, kuten vangitsemiset, karkotukset, viroista erottamiset ja sanomalehtien lakkauttamiset.

Ensimmäinen sortokausi päättyi Bobrikovin murhaan ja Suurlakkoon v. 1905. Lakko kyseenalaisti yhteiskunnan valtarakenteet kaikkialla.

Gustaf Adolf Snellman

Rovasti, kirkkoherra Gustaf Adolf Snellman - s.1827 Kuortane k.1896 Muhos Korttila no 34 Muhos kirkkoherranpappila (1881-1896).

Kähkönen-Suvela no 40:39 Muhos. Kirkkoherran kuoltua leski Hilma asusteli parivuotta Korttilan pappilassa mutta rakensi sitten oman talon v. 1898 Oulujoen pohjoispuolelle vastapäätä Muhoksen kirkkoa. Snelmannin perilliset myivät Suvelan vuonna 1952 Oulujoki Oy:lle.

Kortela no 34 kirkkoherran pappila Muhos

Kun arkkipiispa Gustaf Johansson oli Muhoksella suorittamassa piispantarkastusta vuonna 1890, hän ihastui pappilan harvinaiseen luonnonkauneuteen, jota sekä näköalat ja maasto tehostivat. Hän sanoi asettavansa Inarin pappilan Muhoksen pappilan edelle, mutta että kolmatta näin näiden veroista ei hänen laajassa hiippakunnassaan ole.

Muutto Muhoksen Kortelan pappilaan Oulujoen rannalle tapahtui 1881. Muhos oli perheelle mieluinen uusi kotipaikka. Olihan se heille suvun keskuspaikka. Täällä ovat eläneet kirkkoherran äidin isä, hänen äitinsä syntynyt ja hänen isänsä ja enonsa olivat täällä kappalaisena.

Gustaf Snellmanista tuli Muhoksella pidetty ja hänet tunnettiin suomenkielen ja suomalaisuuden asiaa ajavana henkilönä. Hänen ystäviinsä lukeutui samanhenkinen rehtori Mauno Rosendahl, joka osti Greussin eli Valkolan tilalla sijainneen Kallion torpan. Syksyllä 1882 Uno Cygnaeus pyysi Snellmania hoitamaan kansakoulun tarkastajan tehtävät Oulun läänin eteläpiirissä. Näin hän joutui yhä enemmän mukaan kansan opetuksen ja valistuksen pariin, joiden toteuttamisessa hänen aikuiset poikansa olivat vahvasti mukana. Kahdesti kokoontuivat piirin opettajat Kortelan pappilaan pitämään kesäkokoustaan.

Hänen kahdesta pojastaan kasvoi merkittäviä vaikuttajia Suomen kulttuuri- ja yhteiskunnallisessa elämässä. Pojat olivat Arthur Henrik Snellman ja Paavo Snellman, jotka ottivat suomalaisen Virkkunen sukunimen. Muhoksen pappila oli Snellmannin aikaan merkittävä kultturikoti huomattavine vieraineen ja ovet olivat auki myös rahvaalle. Pappilassa elettiin hyvin kansanomaista elämää.

Mangus Mauno Rosendal s. 08.09.1848 Hämeenkyrö k. 21.10.1917 Oulu Greus - Valkola no 8 Muhos, Kallion torppa 1894 - 1908

Oulun suomalaisen yhteiskoulun rehtori 1902 - 1917. Perusti Ouluun suomenkielisen yhteiskoulun, johon myös tyttöoppilaat olivat tervetulleita. Valtiopäivämies, herännäisjohtaja, kirjailija. Toimi koulun rehtorina kuolemaansa saakka

Osti vuonna 1894 Greussin eli Valkolan tilalla sijainneen Kallion torpan (hirsikehässä v.1794) josta kunnosti perheelleen kesäasunnon, perhe viettikin paljon aikaansa Muhoksella. Mauno Rosendahl osallistui myös aktiivisesti Muhoksen seurakunta-elämään. Piti tiiviisti yhteyksiä kirkkoherra Snelmanin kanssa. Toimi mm. herännäisyysliikkeessä yhdessä kappalaisen Erkki Pesosen kanssa.

Muhoksen kirkonkylällä Tikkalanmäen rinteen puistomaisessa ympäristössä sijaitseva pihapiiri, johon kuuluu herännäisjohtaja Mauno Rosendahlin 1800-luvun lopulla rakennuttama asuinrakennus ja useita vanhoja piharakennuksia. Piharakennuksia ovat muun muassa sauna, varasto ja huvimaja. Kohde on vanhan Oulu-Kajaani tien varrella, joka Muhostien kohdalla edelleen hahmottuu raittimiljöönä ja muodostaa muiden kohteiden kanssa maakunnallisesti merkittävän rakennetun kulttuuriympäristö kokonaisuuden.

Sortokauden aikaan Rosendal oli tulisieluinen Suomen itsenäisyyden puolustaja. Hän sai karkotusmääräyksen maasta joka tuotiin nimismiehen toimesta Kallion huvilalle 17.07.1903. Hän olisi joutunut vangittavaksi ellei olisi poistunut maasta, hän matkusti Ruotsiin 24.07.1903. Maanpakolaisuus Ruotsissa oli raskasta aikaa. Olla erossa perheestään, isänmaastaan ja samalla yrittää kirjoitta seuraavaa osaa Suomen herännäisyyden historiaan. Rosendalin perhe pääsi kuitenkin matkustamaan Ruotsiin tapamaan Maunoa. Bobrikovin murhan jälkeen tilanne Suomessa muuttui ja karkoitetut pääsivät muuttamaan takaisin Suomeen.

Marraskuussa 1903 Rosendal teki matkan Saksaan kahden muun maasta karkoitetun kreivi Karl Mannerheimin ja konsuli Eugen Wolffin kanssa. Matkan tarkoituksena oli jättää keisari Nikolai II:lle adressi, jonka suuri joukko karkotettuja oli allekirjoittanut - adressi oli syntynyt karkoitettujen sisäisestä tarpeesta saada olla puolustamassa Suomen oikeuksia. Adressi julkaistiin useissa saksalaisissa sanomalehdissä. Karkotus peruttiin ja hän palasi Suomeen 23.01.1905. Rosendahl myi Kallion huvilan oululaiselle kauppias Nousiaiselle v.1908, joka laajensi rakennusta keittiösiivellä.

Keisari Aleksanteri II:n (1855-1881), noustua valtaan Suomessa koittivat poliittisesti vapaammat olot. Koettiin vahva kansallinen herääminen 1860- ja 1870-luvulla. Yhteiskunnallinen toiminta vilkastui, maa alkoi teollistua ja vaurastua. Syntyi perusta kasvattavalle ja kehittävälle, kansalliselle ja yhteiskunnalliselle kansalais-, puolue- ja ammattiyhdistystoiminnalle. Ensimmäisinä suurista kansanliikkeistä olivat liikunta -ja urheiluseurat. 1860-70 luvuille ajoittuu myös puoluetoiminnan alkaminen. Ensimmäiset säätyläisten ja työnantajien perustamat työväen sivistysyhdistykset perustettiin vuosina 1866 ja 1869. (Huuhka 1990, 23-27)

Venäjän vallan aikana alkoi kuitenkin kansallinen herätys, jonka murrosvaiheessa Adolf Ivar Arvidsson kirjoitti kuuluisan lauseensa:

"Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme tule, meidän on oltava suomalaisia."

Eri puolille maata syntyi fennomaanisia seuroja ja yhdistyksiä. Pohjoisessa näitä "Suomalaisia seuroja" oli mm. Oulussa ja Raahessa. Valtiopäivien kokoontuessa vuonna 1863 suomenmieliset valtiopäivämiehet tarttuivat kansallisiin kysymyksiin ja harrastivat vapaata yhteydenpitoa yli säätyrajojen. Ouluun perustettiin "Suomalainen klubbi", juuri ennen valtiopäivämiesvaaleja. Vaaleissa klubi sai kaksi edustajaa porvarissäätyyn: puutavarakauppias A. O. Snellmanin ja sairaalanlääkäri L. B. Olsonin sekä yhden edustajan talonpoikaissäätyyn: J. P. Valkolan Muhokselta.

Nuorisoseuraliike ryhtyi valistamaan maalaisnuorisoa ja juurimaan pois juoppoutta ja muita huonoja tapoja. Nuorisoseuroista tuli jäsenistöltään suurin kansalaisjärjestö Suomeen 1800-luvun lopulla. 1900-luvun puolelle siirryttäessä osuuskuntien ja työväenyhdistysten jäsenmäärät ylittivät moninkertaisesti nuorisoseurojen jäsenmäärät. (Alapuro & Stenius 1989, 50-51)

Muhoksen Nuorisoseura, perustettiin 25.03.1895 Ponkilan kansakoululla.

1898 Nuorisoseuran kokouksissa oli puheena yöjuoksu, jota pahetta harjoitettiin paikkakunnalla. Syyn tähän katsottiin olevan kaikissa. Miehissä, jotka valitsevat yöajan vuorokaudesta seurustellakseen ja naisissa, jotka ottavat miehiä yöaikaan vastaan. Myös vanhemmat ihmiset, että he suosivat tätä seurustelutapaa ja väärin ymmärtävät nuorten vapaan ja puhtaan seurustelun päiväsaikaan. Päätettiin perustaa Nuorisoseuran siveysosasto.



1900 Nuorisoseuran kokouksissa keskusteltiin myös aiheesta "onko kilpahiihto naisille soveliasta".



Oulun Ilmoituslehti 13.02.1901 no 18. "Muhoksen nuorisoseuralla oli iltama t.k. 3 p. Tikkalan talossa Muhoskylässä. Esitelmän nuorison riennoista piti räätäli Pekka Tyllinoja, kehoittaen nuorisoa wilkkaampaan yhteistoimintaan sen päämäärän saawuttamiseksi, jota kohti ollaan waeltamassa. Ohjelmaan kuului wielä kertomusten lukemista, runon lausuntoa ja postileikkiä. Lopussa keskusteltiin seuraan kuuluwista asioista m.m. oman talon hankkimisesta seuralle ja miten rakennuswarat sanottuun tarkoitukseen olisi parhaiten saatawissa".

Kohti kansallista itsenäisyyttä

Aatteellisuus, sitoutuneisuus ja toiminnan palo olivat leimaa-antavia piirteitä 1800-luvun lopun järjestö-, puolue-, ammattiyhdistys- ja osuustoiminnalle. Kansanliikkeet, kansalais- ja osuustoiminta kehittivät kansakuntaa yhteiskunnallisessa mielessä.

Ne kasvattivat ja koulivat suomalaisia, loivat kansallistunnetta ja opettivat ihmisiä hoitamaan yhteisiä asioita. Ilman kaikkea tätä suomalaiset eivät olisi olleet henkisesti eivätkä aineellisesti kypsiä julistamaan kansakuntaa itsenäiseksi valtioksi vuonna 1917.