Vapaa Pyhäkoski pauhaa ja kuohuu. Kuvaaja I.K. Inha vuonna 1898. - Kuva Copyright Museovirasto.

Pyhäkoski - nimen alkuperä - ah Pyhä nimes olkoon!

Pyhäkoski on ollut Oulujoella samannimisen, noin 20 kilometriä pitkän koskiketjun eli koskijakson suurin ja väkevin koski, sen helmi.

Pyhäkoski-nimen alkuperän katsotaan liittyvän hartaaseen kunnioittamiseen ja ylevään pyhyyteen ja pyhittämiseen. On luonnollista, että suuren luonnonnäytelmän, kuten kosken partailla katseleva ihminen tuntee pienuutensa ja voi kokea olevansa jonkin elämää suuremman äärellä. Pyhäkosken suuruus ja sen jylhät rannat synnyttivät ihmisessä aidon kunnioituksen luonnon suuruutta kohtaan, sellaisen kunnioituksen, jota tunnetaan pyhyyden äärellä.

Entisinä aikoina on katsottu kuin metsänjumaliin verrattavien, pyhien jättiläistenkin asuttaneen Pyhäkosken rantoja.

Pyhäkoskea on kunnioitettu ja pelättykin suuresti myös siksi, että se on aikojen saatossa nielaissut niin monta kulkijaa kitaansa. Siksi Pyhäkoskea ja sen haltijoita on yritetty lepyttää uhrilahjoin vielä 1700-luvullakin. Kansan parissa arvellaan vanhojen Pyhä-alkuisten paikannimien usein liittyvän pakanallisiin uhri- tai palvontapaikkoihin. Tällaiset paikat ovat usein olleet erillään muusta seudusta, kuten on Pyhäkoskikin. Ganander mainitsee Mythologia Fennicassaan (1789), että Pyhäkoskella on uhrattu saalisonnen varmistamiseksi ja kosken lepyttämiseksi.

Erään tarinan mukaan Pyhäkoski on saanut nimensä jo hyvin kauan aikaa sitten. Sen mukaan vienankarjalainen kauppamies oli kaatunut koskessa veneensä kanssa, mutta kuitenkin kuin ihmeen kautta selvinnyt kuiville. Hän oli pannut kätensä rannalla ristiin ja sanonut: "Ah Pyhä nimes olkoon!", ja siitä siunauksesta on nimi peräisin.

Näin syöksyi Pyhä!

"Sitten alkoi varsinainen Pyhä, peninkulmainen hyrskyaaltojen sarja ja kuohumäki, joka sanoin kuvaamattoman komeana ja korskahtelevana syöksyi uhkeiden rantametsien ja varjoisien koivikkojen ja lepikköjen lomitse!" - Entinen Oulujoki: Oulujoen koskilla

Pyhäkosken seudut - maamme ihanimmat

"Seudut Pyhäkosken varrella ovat varmaan ihanimpia maassamme. Kaskia, vuoria, niittyjä ja lehdikoita, taloja, peltoja ja korpia katoo toinen toisensa perästä, ja uusia kuvaelmia seuraa. Leikkuumiehiä on yhdellä pellolla; toisen talon luona leikittelee lapsia viheriöitsevällä törmällä.

Emme myöskään saa unhottaa kosken monituisia patoja lohia varten. Ne näyttävät pistäyvän rannasta vaan härnäämään veden voimia. Usein saa nähdä, jonkun vanhan ukon kontivan patojen päällä, joko korjaamassa joitakin rikkinäisyyksiä tai kokemassa pyydyksiänsä. Monasti vievät tulvavedet mennessään ihmisen heikot rakennukset; mutta väsymätöinnä asettaa hän jälleen uusia rakennuksiansa kadonneitten sijaan.

Pyhäkosken allakin on seutu varsin ihana. Wedet eivät enää taistele keskenään, vaan makaavat levollisina sillä alueellaan, jonka jyrkät rantatörmät ovat määränneet. Lahdelman yläpuolella näkyy koski vaahtoilevana rientävän viimeistä putoustaan alas; mutta sen toisilla rannoilla lentelee sadoittain törmäpääskysiä turvallisten pesäinsä ympärillä. Muutamat rannalla olevat siistit talot tarjoovat tässä täyden sovinnon kosken riidoista. Ken leikkuun aikana kulkee Oulujokea alas, kuulee usein pelloilta iloisia lauluja, joihin tervamiehetkin välistä vastaavat virsillään." - Kaarle Alfred Castrén: Koskenlaskijoiden arkea 1873

Valan vannoneet koskenlaskijat

Sekä terva- että matkustajaveneillä selviytymiseen vaarallisista koskenlaskuista eivät suinkaan kyenneet ketkä vain. Koskenlaskijoiksi tarvittiin rohkeita ja taitavia miehiä, joilla housut eivät lepattaneet pahoissa paikoissa. Koskenlaskijan työhön tarvittiin valtakirja, ja sellaisen myönsi maaherra valan vannoneille ammattilaisille. Tosin valasta luovuttiin myöhemmin.

Kyetäkseen selviytymään koskesta laskijan piti tuntea kosken jokainen kivi, virtaus ja pyörre. Kunkin kosken erityisominaisuudet ja oikeat väylät koskenlaskijat oppivat tuntemaan jo lapsina, ollessaan apulaisina ja soutajina joko isällään taikka jollakin muulla koskenlaskijalla. Matalan, keski-, ja korkean veden aikana oli laskettava eri väyliä pitkin. Veden kulloistakin korkeutta tarkkailtiin merkkikivien avulla.

Samalla koskella piti luonnollisestikin olla useampia laskumiehiä, jotta kaikesta liikenteestä selvittiin. Pyhäkoskella laskumiehiä on ollut enimmillään 18.

Ylävirtaan kuljettiin rompsimalla

Kun veneellä on aikoinaan laskenut Oulujokea alaspäin, vaikkapa Vaalasta Ouluun saakka, niin vääjäämättä se on tiennyt sitä, että palatessa koskistakin on pitänyt selvitä ylöspäin nousten. Sehän on huomattavasti hankalampaa ja työläämpää.

Vuolaissa koskissa soutaminen ylöspäin ei onnistunut laisinkaan, vaan venettä piti vetää rannalta käsin. Tällaista veneen vetämistä on kutsuttu rompsimiseksi. Kuumassa kesähelteessä hyvin raskas rompsiminen sujui niin, että yksi taikka kaksi henkeä veti venettä ja yksi piti sitä pitkän sauvan avulla loitolla rannasta.

Pyhäkoskessa rompsiminen ei onnistunut laisinkaan, veden voima oli niin suuri. Siksi Pyhäkoski jouduttiin Vaalaa kohti mentäessä kiertämään pitkin Muhosjokea ja maitse.

Matka alkoi Muhoksen Öhrnbergin rannasta ensiksi pitkin Oulujokea ja sitten Muhosjokea ja näin päästiin Syväykseen. Tällä matkalla oli pituutta 7 - 8 kilometriä. Vene sauvottiin tai vähän veden aikaan vedettiin miesvoimin maantien varteen Syväyksen kestikievariin. Syväyksestä matka jatkui hevosvoimin. Vene vedätettiin rattailla maantietä pitkin lähtöpaikkaansa, joko Ojalanojalle, Merilään tai Isolaan. Syväykseen, Muhosjoen rantaan lähelle nykyistä valtatie 22:ta, on kesällä 1992 pystytetty muistomerkki tälle historialliselle paikalle.

Leppiniemen riippusilta ja rantapadot

Leppiniemen riippusilta vuonna 1936. Tämä riippusilta rakennettiin vuonna 1934 ja rakennuttajana oli Metsätieteellinen tutkimuslaitos. Sillan päädyssä oli taulu, jossa luki: Sallittu kuorma korkeintaan 20 henkeä 2 m:n etäisyys tai 200 kg yksityinen kuorma. Lisäksi sillan päädyssä oli kassalipas siltamaksua varten. Vuonna 1938 siltaa levitettiin, jolloin leveys oli noin metri. Leppiniemen riippusilta oli oiva näköalapaikka, josta näki koskenlaskua parhaimmalta paikalta. Riippusilta oli 15 metriä joenpinnan yläpuolella.

Riippusillan alla rannassa ovat lohta pyytävät rantapadot. Jokivarsien yleisimmät lohenpyyntivälineet, rantapadot, sijoitettiin kovaan koskipaikkaan, jossa lohen oli pakko rantautua. Rantapadot koettiin aamuin illoin. Pyhäkoskella oli vuonna 1868 käytössä 32 patopaikkaa.

Valokuvan ottamisen aikoihin 1930-luvulla Oulujoen kalastuksen tuotto oli enää vain varjo parhaista päivistä. Sekin varmaan joudutti suunnitelmia saattaa komeat kosket voimatalouden käyttöön.

Leppiniemessä luonnonkauneus saavutti ylevän huipentumansa

"Suomen juhlavimpiin ja ylistetyimpiin maisemiin lukeutuivat vapaana kuohuvan Pyhäkosken maisemat. Sanottiin, että jos ei Pyhä lumonnut kulkijaa, hän oli sieluton ja tunnoton.

Jo Jumalan sanotaan kansanperinteen mukaan määrittäneen Leppiniemen seudut Suomen kauneimmiksi seuduiksi. Jumalan sanotaan maailmaa luodessaan käännähtäneen halveksivasti Utajärven suuntaan ja lausahtaneen: "Asukoot nyt sitten tuollakin ihmisiä, pyh vieköön!" - Näin Muhoksen puoli olisi saanut kaiken luonnonkauneuden ja Utajärvi jäänyt siitä tyystin osattomaksi.

Leppiniemi on ollut koko Pyhäkosken jylhin ja romanttisin paikka. Vanhat tarinat ovat luoneet sen ylle hohdetta, ja sen jylhänihanat maisemat ovat lumonneet jokaisen kävijän mielen, joten Leppiniemi on aina saanut palvojia." - Entinen Oulujoki: Leppiniemi

Jumala läsnä Pyhän kuohuissa

"Taisteltuamme kuuden neljännestunnin ajan lakkaamatta Pyhäkosken vesihiisiä vastaan me olemme saaneet voiton ja liu'umme tyyneen hymyilevään lahteen, joka hohtaa mustana rantaleppien varjossa. Vahvempi käsi kuin perämiehen on meidän venettämme ohjannut, ja tuntuu kuin kaunis, aurinkoinen, kasteinen aamu osallistuisi siihen ylistykseen, jonka ääneti viritämme Jumalan voimalle luonnossa." - Kajaanista Muhokselle - Gripenberg Alexandra, 1886; kirjassa Matkoja vanhassa Suomessa, Paasilinna, E.

Pyhän pauhu - syvyydestä nousee kumea kohina!

"Astuttuamme muutaman kilometrin kankaan poikki tulemme Pyhäkosken törmälle. Polku kiertelee törmän tasaista reunaa ja sieltä täältä näkyy syvällä jalkain alla synkkä, kuohuva sola. Ja metsäisilläkin kohdilla ilmoittaa syvyydestä nouseva kumea kohina, ettei se ole kaukana. Samalla tasaisella maalla on Leppiniemen talokin viehättävine nurmipihoineen yksivakaisen metsän keskellä.

Mutta tältä nurmelta ei tarvitse astua kuin kivenheiton joka suunnalle, eikä sitäkään, niin ammottaa edessä kosken humiseva jyrkkä rotko. Pyhäkoski kiertää nientä kolmella puolella. Jyrkkä polku johtaa korkean kuusikon läpi talon kalarantaan, joka on heti niemen kainalossa." - I.K.Inha: Suomen maisemia

Pyhäkosken kuohuvassa jättiläispadassa!

"Nousemme maihin Muhoksen laivasillalta, eroamme matkatovereistamme ja päädymme klo 1/2 6 Muhoksen majataloon, hiukan puutuneina, mutta ihastuksissamme vietettyämme tuntikausia kuohuvassa jättiläispadassa. Sillä sellaiseen Pyhäkosken laskua voi parhaiten verrata, eikä kukaan joka ei ole sitä kokenut voi sitä kuvitella.

Ei liioin se, joka tämän matkan on tehnyt, voi sitä koskaan unohtaa. Silloin on nähnyt sen mikä Suomen alakuloisen kauniissa, tyynessä luonnossa on aavistamatonta, odottamatonta, mahtavaa, uljasta ja raivoisaa." - Kajaanista Muhokselle - Gripenberg Alexandra, 1886; kirjassa Matkoja vanhassa Suomessa, Paasilinna, E.

Tulkaa Pyhäkoskelle kuulemaan Väinämöisen kanteleen sulosoittoa!

"Te runoilijat, jotka kammioissanne tai pääkaupungin ympäristössä etsitte runollisia mielijohteita, tehkää venematka Pyhäkoskelle, ja vaikka te koskaan ennen ette olisi kokenut mielikuvituksen maailman lumoa, teidän sielunne siellä vastustamattomasti saa tuntea Väinämöisen kanteleen sulosointujen kosketuksen!" - Muhoslainen Pyhäkosken kauneudesta haltioitunut virkamies - Ilmarinen, 1852

Pyhäkosken onnettomuus 1944 lopetti koskenlaskun

Oulujoki on ollut vanhastaan tervansoutajien kulkuväylä aina 1600-luvulta lähtien. Tervaa soutivat ennen muuta Ylä-Kainuun tervatalonpojat, jotka pyrkivät hankkimaan tervasta lisätuloja heikosti tuottaneen maanviljelyn takia. Tervansoutajien mukana kulki kesäisin usein myös matkustajia, jotka halusivat päästä ennen laivaliikenteen alkua nopeasti Oulujärven selkien kautta Oulujoelle ja sieltä Ouluun. Koska tervaveneissä ei liiemmälti ollut tilaa, matkustajat joutuivat istumaan tervatynnyreiden päällä, mikä monesta säätyläisestä oli noloa ja epämukavaa. Matkustajat, jotka etsivät seikkailua, pääsivät näin nauttimaan Oulujoen kuohuvista koskista halki upeiden rantamaisemien.

Vapaana virranneessa Oulujoessa oli Vaalasta lähdettäessä 105 kilometrin matkalla noin 120 metrin pudotus Merikosken alapuolelle. Joessa oli lukuisia pelottavia koskia, jotka asettivat laskijoiden voimat ja taidot koetteelle. Ensimmäisenä voimansa näytti 9-kilometrinen ja putouskorkeudeltaan 31,2-metrinen Niskakoski. Siinä oli seitsemän kuohuvaa niin sanottua korvaa, joissa vaahtopäät heittelivät veneitä kuin lastuja.

Heti kosken alkupuolella oli putouskorkeudeltaan 5,4-metrinen Kauko, jonka jälkeen veneet syöksyivät 5,8-metriseen Jylhämään ja sen jälkeen 6,8-metriseen Siitarin, jossa lasku-uomasta ei voinut poiketa tuumaakaan, jottei olisi karauttanut tuhoisasti rantakiville. Siitarin koettelemusten jälkeen vuorossa olivat 4,5-metrinen Oterma, 1,5-metrinen Pyterä ja kivikkoinen 2,7-metrinen Kovera.

Seuraavaksi syöksyttiin 11-metriseen ja pyörteiseen Nuojuaan, joka oli Niskakosken pisin ja korkein koski. Se oli käytännössä tämän koskiosuuden finaali, sillä Nuojuanlammen alapuolinen Kurenkoski oli vain pahainen niva. Niskakosken lasku kesti keskimäärin noin 12 minuuttia. Tervamiehet pitivät Niskakoskea Oulujoen vaikeimpana koskiosuutena. Niskakosken ryöpytysten jälkeen seurasi lyhyehkö suvantovaihe, kunnes päästiin hieman yli kolmikilometrisen ja mutkittelevan Ahmaskosken pyörteisiin. Sen jälkeen oli jälleen suvanto-osuus, josta matka jatkui Utakoskelle. Siellä sijaitsi Merilän majatalo, jossa matkalaisten oli mahdollista yöpyä ja ruokailla.

Koskimatka jatkui kohti Sotkakoskea ja sieltä Oulujoen hurjimpaan koskeen eli Pyhäkoskeen. Se oli pituudeltaan lähes 20-kilometrinen ja putouskorkeudeltaan 56 metriä. Sen kuohuvin korva oli Pälli, jossa laskumiesten tuli olla hyvin tarkkana. Pyhäkoskella uurasti kesäisin jopa 18 laskumiestä, josta tosin puolet oli heinäntekoaikana heinätöissä.

Pyhäkosken kuohujen jälkeen matkamiehet saattoivat pyyhkiä kosken pärskeet kasvoistaan, nauttia hetken Oulujoen leppeimmästä jokiosuudesta ja katsella ohi lipuessaan Muhoksen reheviä rantamia, kunnes Montta taas alkoi tempoa venettä uomassaan. Sitten oli vuorossa kuohuva Madekoski, jossa soutajien oli osattava kiertää Kaupinkari, Arkkukivi ja Koistilan kari.

Pian oltiin jo Oulun rajamailla ja laskettiin Nokkalan haminaan, joka sijaitsi 1886 rakennetun rautatiesillan kupeella. Siellä veneeseen nousi jälleen laskumies, sillä Merikoskessa tarvittiin ammattilaskijoiden apua. Vaikka Merikoski oli voimiltaan väkevä, se ei enää juuri pelottanut Niskakosken ja Pyhäkosken karaisemia matkamiehiä.

Uusi vaihe koskimatkailussa alkoi vuonna 1906, jolloin yhdistys hankki matkailijoiden kuljettamiseen "pikeytymisestä vapaan" tervaveneen, varusti sen sopivilla penkeillä ja muilla välineillä. Veneiden kuljettajiksi palkattiin Heikki Kukkoaho ja Heikki Kurttila, jotka olivat kokeneita laskijoita. Kesän turistisesongin aikana koskiveneeseen otettiin kerralla enintään 10 matkailijaa, mutta pienemmälläkin joukolla matkaan lähdettiin.

Näin Oulujoen koskenlaskun suosio kasvoi huimasti ja kolmen vuoden kuluttua viikkovuoroja oli jo kuusi ja koskiveneitä kolme. Koskireitin suvanto-osuuksille hankittiin 1910 moottorivene Pyhä, jolla liikennöitiin Ahmaskosken alta Merilään. Koskenlaskijoista oli kesällä 1909 yhteensä 525 ja kesällä 1912 jo 780. Veneet laskivat Vaalasta Muhokselle, josta matka jatkui joko maitse tai sitten laivakyydillä kohti Oulua.

Ensimmäisen maailmansodan puhkeamisen aikoihin laskijoita oli jo lähemmäksi 800. Joukossa oli jo runsaasti ulkomaalaisia turisteja. Suomen Matkailijayhdistys vuokrasi 1926 Vaalasta matkailijoille hotellin, jossa turistit saattoivat yöpyä ennen Oulujoen koskiosuutta. Oulujoen laskureitti jaettiin 1932 kahteen osaan: Niskakosken kuohujen jälkeen matkailijat nousivat Nuojuassa junaan ja siirtyivät Ojalanojan seisakkeelle, josta he siirtyivät laskemaan sitten Pyhäkosken kuohuja. 1930-luvun lopulla koskimatkailusta tuli merkittävä tulonlähde Oulujokilaaksoon, sillä laskijoiden määrä kohosi kesäisin lähelle viittätuhatta.

Oulujoen koskenlasku oli ollut hyvin turvallista, sillä laskumiehet osasivat asiansa. Keskiviikkona 2. elokuuta 1944 Pyhäkoskella sattui vakava onnettomuus. Oulun varuskunnasta lähti koskenlaskuun 18 hengen seurue, johon kuului varuskunnan aliupseereita ja lottia. Koskivenettä ohjasi kokenut laskumies Iikka Vähäoja, jolla oli soutajana Teuvo Ristiniemi. Ilmeisesti joen vesi oli tavallista korkeammalla ja soutajilla käytössään liian korkealaitainen vene, sillä se iskeytyi joen poikki asetettuun vaijeriin. Törmäyksessä laskuveneen tuhto katkesi, veneen peräosa täyttyi vedellä ja kaatui, jolloin veneessä olleet joutuivat kuohuvaan koskeen. Onnettomuudesta selvisi hengissä 14 mukana ollutta, mutta kuusi matkustajaa hukkui. Hukkuneet olivat lottia ja upseereita.

Venettä ohjannut, erittäin taitava koskenlaskija Vähäoja selvisi onnettomuudesta hengissä. Niin koville onnettomuus hänellä otti, että jo seuraavana vuotena hän oli ihan valkoinen, hiukset olivat menneet lumivalkoisiksi.

Tämä traaginen onnettomuus lopetti kerralla koko suurta suosiota nauttineen koskisoudun Oulujoella. Viranomaiset eivät enää myöntäneet tämän jälkeen koskenlaskulupaa koskenlaskijoille. Lisäksi Pyhäkosken voimalaitostyöt estivät koskien matkailullisen hyödyntämisen. (Kaleva, sekä Yrjö Fonseliuksen muistoja Oulujoelta)

Pyhäkoski, kesäkuu 2017.

Voimalaitoksen historiaa

Aluksi suunnitelmissa oli rakentaa Pyhäkoskeen suurvoimalaitos, ns. Suur-Pyhä, josta toteutuessaan olisi tullut maan suurin voimalaitos 200 megawatin tehollaan. Tämän suurvoimalan yläkanava olisi alkanut Sotkajärveltä, ja alakanava olisi Muhosjoki-linjaa seuraten päättynyt Muhoksen kirkon kohdalle Muhoslampeen. Hankkeen suurisuuntaisuus ja kalleus kuitenkin arveluttivat, ja niin päädyttiin jakamaan Pyhäkosken koskijakson putous käytettäväksi kolmessa eri voimalaitoksessa.

Oulujoen vesistön valjastaminen merkitsi voimakasta murrosta alueen elinoloissa. Vuosina 1941-1951 rakennettiin Suomen suurimpaan koskeen Pyhäkosken voimalaitos ja sen lähelle korkeatasoinen Leppiniemen asuntoalue (1940 - 1944).

Oulujoen vesistön rakentaminen aloitettiin välirauhan aikana talvella 1941 Pyhäkosken voimalaitoksen rakentamisella. Helmikuussa 1941 ensimmäiset työryhmät saapuivat Muhoksen Leppiniemeen. Työt alkoivat heti ripeästi uuden yhdyskunnan perustamisella. Leppiniemi oli tuolloin asumatonta aluetta, joten paikalle tarvittiin asuntoja, kouluja sekä vesi- ja sähköhuoltoa. Lisäksi pystytettiin rakennustyömaata palvelevat laitokset, kuten höyryvoima-asema, korjaamo sekä sahalaitos. Vuoden 1941 kesäkuussa alkoi jatkosota, joka hidasti voimalaitoksen rakennustöitä.

Muhos

Varsinaisesti Pyhäkosken voimalaitos rakennettiin vuosina 1945 - 1948. Työvoimaa oli noiden vuosien välillä keskimäärin 1 300 henkeä, enimmillään jopa 1 700. Luonnollisesti kaikki kykenevät muhoslaiset olivat hakeutuneet voimalaitostöihin, mutta myös lisätyövoimaa tarvittiin, joten muuttoliike paikkakunnalle vilkastui niin, että kunta sai vuosina 1941 - 1950 muuttovoittona 2 000 uutta asukasta.

Voimalaitoksen vihkiäisjuhla pidettiin 10.4.1949, ja Muhoksen nimismiehen kerrotaan sanoneen, että tuona iltana "ei 30 kilometrin säteellä Leppiniemestä ollut yhtään raitista miestä".

Oulujoen Pyhäkosken voimalan pääovi Leppiniemessä Muhoksella.

Pyhäkosken voimalaitos - suurin ja kaunein

Kauneus on voimalaitostenkin kohdalla aina katsojan päätettävissä, mutta Pyhäkosken voimalaitosta pidetään sen suuruuden vuoksi Oulujoen voimalaitosten keulakuvana. Se on niistä myös tunnetuin Merikosken ohella. Pyhäkosken voimalaitoksen omistaa Fortum Oyj.

Muhoksen keskustaajaman itäpuolella sijaitsevan voimalaitoksen suunnitteli arkkitehti Aarne Ervi (1910 - 1977) ja se valmistui vuonna 1951. Aarne Ervi suunnitteli useita voimalaitosalueita, ja oli rohkea suunnittelija, jolla oli myös kohtuullisen suuret valtuudet voimalaitosalueita ja -rakennelmia suunniteltaessa.

Pyhäkosken voimalaitoksen sähköteho on 122 MW ja voimalan putouskorkeus on 32,4 metriä. Padolla on pohjakalliosta lukien korkeutta paikoin jopa 50 metriä. Pato rakennettiin betonista ja se oli aikoinaan maamme suurin betonirakenne, tilavuudeltaan yli 150 000 kuutiometriä.

Näistä syntyi Pyhäkosken voimalaitos

Pyhäkosken rakentamiseen tarvittiin:

- Miljoona (1 000 000) säkkiä sementtiä.
- 150 000 kuutiometriä betonia.
- 5 000 tonnia terästä.
- 230 tonnia nauloja.
- Maa- ja kalliomassoja siirrettiin 300 000 kuutiometriä.
- Työpäiviä tehtiin 1,5 miljoonaa.

Kappale kauneinta Suomea Leppiniemessä

Aarne Ervi on suunnitellut myös Pyhäkosken yhteydessä, Leppiniemessä olevan asuntoalueen. Rakennukset olivat aikanaan hyvin moderneja, mutta niissä käytettiin myös paikallisia materiaaleja. Alueella on muun muassa rivi- ja kerrostaloja, paritaloja ja omakotitaloja sekä aikoinaan yhtiötä palvelleita rakennuksia kuten aluekonttori ja vierasmaja. Kokonaisuuteen lukeutuu noin 80 arkkitehti Aarne Ervin suunnittelemaa asuntoa ja muita kiinteistöjä, jotka rakennettiin Oulujoki Oy:n työntekijöitä varten vaiheittain 1940- ja 1950-luvuilla.

Oulujoen voimalaitoksilla on ollut seudulle suuri taloudellinen ja kulttuurihistoriallinen merkitys. Alueiden muodostama kokonaisuus on arvioitu valtakunnallisesti arvokkaaksi ja sen suojelua ja säilymistä pidetään erittäin tärkeänä.

Leppiniemen kokonaisuus, puistomainen miljöö rakennuksineen, voimalaitos, asuntoalue, sekä alkuperäinen luonto puineen ja jokineen muodostaa sananmukaisesti yhden kappaleen kauneinta Suomea. Se on samalla valtakunnallisestikin arvokas ja merkittävä osa kulttuurihistoriaamme.

Jos oli Leppiniemi voimalaitoskauden alkuajoista alkaen täynnä moderneja asuntoja ja modernia tekniikkaa, niin moderniuden tuulahdus saapui agraariseen Oulujokilaaksoon myös Leppiniemen asukkaiden mukana. He muodostivat Leppiniemeen eräänlaisen ihanneyhteisön.

Muhoksen kunnan historiassa Leppiniemeä on nimitetty paikkakunnan vatikaanivaltioksi. Leppiniemi oli kuin oma maailmansa, saareke kunnan rajojen sisällä. Se oli paljolti omillaan toimeentuleva, itsenäinen, osin omaa, muusta kunnasta erillistä elämäänsä viettävä yhdyskunta. Siellä sijaitsivat muun muassa oma päiväkoti, kansakoulu, ruokakauppa, kirjakauppa, ruokala, elokuvateatteri ja posti. Leppiniemen erilaisuutta muuhun Muhokseen lisäsi myös se, että suuri osa Leppiniemen asukkaista oli muuttanut paikalle muualta Suomesta. Kantamuhoslaisia oli asukkaiden joukossa vähän.

Esikuvansa Vatikaanin tavoin Leppiniemi oli hierarkkisesti järjestäytynyt ja se näkyy yhä rakennuksista. Kauimmaisina joen rannasta sijaitsevat kerrostalot, ja mitä lähemmäksi rantaviiva lähestyy, sitä komeammaksi talot muuttuvat.

Nykypäivän Leppiniemi on asukkaittensa puolesta toisenlainen, kuin oli entinen Leppiniemi. Leppiniemen yhteisö alkoi murtua vähitellen 1970-luvulta lähtien ja Oulujoki-yhtiön sulautuminen 1980-luvulla Imatran Voimaan oli lopun alkua. Nykyisin Leppiniemeen voi muuttaa kuka vain, ostamalla sieltä itselleen asunnon, sillä asunnot tulivat vapaaseen myyntiin 2000-luvun alkupuolella.

Leppiniemen ravintola 1935 - 1947 - jäätelöä ja juhannusjuhlia

Matkailijayhdistys rakennutti vuonna 1935 Leppiniemeen ravintolan, riippusillan lähelle kosken etelärannalle eli Rakan puolelle. Koskiveneet pysähtyivät Leppiniemessä pohjoisrannalle neljäksi tunniksi, ja matkailijat saattoivat siirtyä yli riippusillan ravintolaan nauttimaan sen antimista. Jo vuonna 1936 ravintolaa piti laajentaa ja sen yhteyteen rakennettiin jäävarasto- ja vajarakennus.

Rakennusvuoden kesän juhannusaattoiltana yleisö ensimmäisen kerran valloitti Leppiniemen ja juhlijoita saapui huimat 3 000. Tällainen juhannusjuhla toistui sitten myöhempinä vuosina. Paikalla oli myös telttamajoitusta, joten Leppiniemen lumon vangiksi jääneet saattoivat viettää paikalla pidempiäkin aikoja. Ravintola oli avoinna vain kesäkuun alusta elokuun loppuun. Leppiniemen ravintola ehti toimia 13 kesää.

Ravintola toimi kahviona ja sieltä sai myös virvokkeita sekä paikallista jäätelöä, joka oli uutta herkkua 1930- ja 1940-luvuilla. Vuonna 1947 rakennukset purettiin sähkövoimalaitoksen rakennustöiden takia.

Pyhäkosken Pyörre

Leppiniemeä ja Pyhäkoskea kuvaillessaan ei voi olla mainitsematta yhtiöläisten parissa virinnyttä, erilaisten urheilulajien ja kulttuurimuotojen kirjoa, joiden parissa saavutukset olivat suuria. Oma urheiluseurakin, Työväen Urheiluliiton alainen Pyhäkosken Pyörre, näki päivänvalonsa.

Pyhäkoskelaisten eli leppiniemeläisten urheilulajeja olivat mm. hiihto, yleisurheilu, paini, nyrkkeily, voimistelu, lentopallo, jalkapallo, jääpallo, jääkiekko, ammunta, pöytätennis, shakki ja uinti. Monissa lajeissa voimalaitosyhtiön urheilijat ylsivät kansalliselle huipputasolle. Jääkiekon lajina leppiniemeläiset toivat Muhokselle. Oma urheilukenttäkin rakennettiin Leppiniemeen vuonna 1948. Urheilun ohella oltiin innolla mukana kamerakerhossa, shakkikerhossa, näytelmäkerhossa, kuoroissa ja soittokunnissa. Myös partiolaistoiminnassa Leppiniemessä oltiin Muhoksen uranuurtajia.

Sittemmin Pyhäkosken Pyörre lakkautettiin, ja jäljelle jääneet varat luovutettiin Muhoksen Voitolle.

Koskisanastoa: kosken niska ja korva, koste, suvanto ja vikevä

Kosken niska, koskenniska = Kosken yläosassa oleva kynnys, jonka yli vesi purkautuu - kosken yläpää; kosken yläpäässä sijaitseva vesiuoman osa.

Kosken korva = Korvassa vesi kantaa ja heittelehtii joka taholle, se on siten juonikas ja tarkasti laskettava kohta koskessa. Samassa koskessa saattoi olla useampia korvia. Korvat syntyivät mutkien ja niemekkeiden kohdilla, joissa syntyi pahaa sivuaallokkoa ja vesi hylkäytyi keskelle. Kuohuva korva saattoi heitellä venettä kuin lastua. Huom! Koskenkorva voi tarkoittaa myös aivan kosken vieressä, sen juuressa olevaa paikkaa rannalla.

Koste = Tyyni paikka veden yläpuolelle nousevan kiven alapuolella virrassa.

Suvanto, suvantovesi, suvantopaikka = Koskipaikkojen väliin jäävä tyynemmin virtaava vesi, eli suhteellisen tyven joen osa voimakkaammin virtaavien nivojen ja koskien vastakohtana. Järvilläkin voi olla tyyniä suvantoja, erityisesti lahdelmissa ja poukamissa.

Vikevä, väkevä virta = Voimakas virta, joka vei venettä niin, että soutajakin ehti avata eväskonttinsa.

Lähteet
*Spectrum: Oulujoki
*Vesivoimaa Oulujoesta 50 vuotta - Sähköllä eteenpäin - Oulujoki Oy 1991
*Entinen Oulujoki: historiikkia ja muistitietoa 1954
*Energia.fi: Vesivoimalla eniten uusiutuvaa sähköntuotantoa
*Jouko Vahtola: Muhoksen seurakunnan historia
*Jouko Vahtola, Antero Tervonen, Matti Lackman, Mauno Hiltunen: Muhoksen kunnan historia 1865 - 1995
*Tervareitti 50 vuotta - Oulujokilaakson asialla
*Museovirasto: Muhoksen kirkko
*Utajärvi.fi: Oulujoen valjastaminen ja voimalaitokset
*Ympäristö.fi: Ervi Oulujoella
*Kirjastovirma: Oulujoen voimalaitosrakentaminen
*Kaleva: Ervin alue myyntiin
*Muhoksen Keskusta: Kunnallisjärjestön vaiheita 1955 luvulta alkaen
*Vanhat kuvat: Museovirasto - Musketti
*Yle Uutiset: Johtaako pelkkä moottoritie kunnan menestykseen? - Tämä on Limingan ja Muhoksen tarina