Perinteinen murmelin päivä
Yhdysvalloissa ja Kanadassa vietetään murmelinpäivää helmikuun 2. päivänä.
Päivän nimenä on Groundhog Day.
Uskomuksen mukaan juuri tuona päivänä murmelit kömpivät talviuniltaan, ja jos ne näkevät
varjonsa, luvassa on vielä kuusi viikkoa talvea.
Jos metsämurmeleita ei näy juuri tuona päivänä, niin joku niistä
ajetaan ulos pesästään - taikka käytetään kesyä murmelia.
Karhujahdissa
Alppimurmeleita metsästetään sekä Sveitsissä että Itävallassa, ja metsästäjät kutsuvat urosalppimurmelia
karhuksi. Koska alppimurmeli kestää niin hyvin kylmää, niin
kansan keskuudessa on päätelty, että sen pitää johtua alppimurmelin
rasvakerroksesta. Niinpä mummut ja papat ovat Alpeilla jo
sukupolvien ajan hieroneet itseensä murmelirasvaa, ehkäistäkseen
reumatismia ja keuhkosairauksia.
Mongoliassa aromurmeleita
pyydetään sekä lihan että nahan vuoksi. Jossakin muualla jonkin
muun syyn vuoksi. Esimerkiksi Pohjois-Amerikassa metsästetään
runsaasti metsämurmeleita, minkä kerrotaan siellä ehkäisevän
kannan kasvamista liian suureksi. Keltavatsamurmeleita metsästetään
huvikseen, ruuaksi ja turkeiksi.
Metsämurmeli.
Metsämurmeli (Marmota monax) - (Linnaeus, 1758)
Metsämurmeli elää Pohjois-Amerikassa, sekä USA:ssa että Kanadassa.
Sen pituus on 40 - 68 cm, hännän pituus 15 cm - painoa on 3 - 5 kg.
Metsämurmeli ei kaipaa elinympäristökseen vuoristoa, vaan se viihtyy metsissä
ja niiden lomiin jäävillä aukeammillakin mailla. Vaaran uhatessa
se osaa paeta myös kiipeämällä puuhun, vaikkakin pakenee mieluiten aina maan alle.
Metsämurmeli on myös taitava uimari. - Kanta on vakaa ja runsas.
Kaikkien murmeleiden tapaan metsämurmelikin on taitava kaivaja.
Lyhyine, lihaksikkaine raajoineen, ja terävine, käyrine kynsineen
se on kuin luotu kaivamaan maata.
Kaikista murmelilajeista metsämurmeli eniten viihtyy yksinkin,
mutta silti useat yksilöt voivat asuttaa samaa tunnelistoa. Tyypillistä on,
että kun koko joukko on ulkosalla, niin muiden ruokaillessa yksi
seisoo pystyssä takajaloillaan pitämässä vahtia uhkaavien vaarojen varalta.
Metsämurmeleita jahtaavat metsästäjien, eli ihmisten lisäksi sudet,
puumat, punailvekset ja kojootit. Metsämurmelin varoitusvihellys on voimakas,
ja metsämurmelia kuten muitakin murmeleita Amerikassa
kutsutaan nimellä "whistle-pig."
Harmaamurmeli.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright
Travis S. / Travis
Harmaamurmeli (Marmota caligata) - (Eschscholtz, 1829)
Harmaamurmeli on yksi Pohjois-Amerikan laajimmalle levinneistä nisäkkäistä.
Sen levinneisyysalue ulottuu Alaskasta ja kaakkoisesta Kanadasta
Washingtoniin, Idahoon ja Montanaan Yhdysvalloissa.
Eniten harmaamurmeleita on Alaskassa.
Harmaamurmeli on suurin Pohjois-Amerikan murmeleista,
painaen 8 - 10 kg.
Harmaamurmelin turkki
on harteilta ja selän puolelta hopeanharmaa - muualta punaruskean harmaa
ja alapuolelta vaalea. Muista murmeleista poiketen, harmaamurmelin
raajat, eli käpälät ovat mustat.
Kanta on vakaa ja runsas.
Alppimurmeli.
Alppimurmeli (Marmota marmota) - (Linnaeus, 1758)
Tieteellinen nimi
Marmota juontuu latinan sanoista
muris
ja
montis, jotka ovat hiiri- ja vuorisanojen genetiivimuotoja,
siis "vuorenhiiri".
Alppimurmeli on majavan ja piikkisian jälkeen Euroopan suurin jyrsijä.
Se näyttääkin hieman majavalta, taikka jättikokoiselta marsulta.
Se elää 800 - 3200 m:n korkeudessa Alpeilla, Karpaateilla ja Tatra-vuoristossa,
400 - 500 m puurajan yläpuolella alppiniityillä. Sitä tavataan myös jyrkillä kalliorinteillä,
joilla kasvillisuus on niukahkoa.
Ruumiin pituus tällä harmahtavalla, joskus ruskehtavalla lajilla on
42 - 54 cm, hännän pituus on 13 - 16 cm. Keskimääräinen paino
ennen talvihorrosta noin 4,5 kg, sen jälkeen noin 3 kg.
Alppimurmeli.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva - Copyright
© Erik Schepers
Elintavat - ravinto - lisääntyminen - äänet
Alppimurmeli on sopeutunut kylmään ilmastoon ja tulee toimeen seudulla,
jolla kasvillisuutta on vähän.
Se asustaa yhdyskuntina laajassa käytäväverkostossa. Alppimurmeli on hyvin valpas eläin,
joka epäluuloiseksi tultuaan tähyilee pystyssä takajalkojensa varassa seisten
ympäristöään, samalla nuuhkien.
Pääravintona ovat alppiniittyjen ruohot ja heinät.
Pariutuminen tapahtuu talviunen päätyttyä huhti-toukokuussa.
Naaras tulee sukukypsäksi vasta 2 - 3 vuoden iässä ja synnyttää 2 - 6 poikasen
poikueen kerran vuodessa. Kantoaika 33 - 34 vrk.
Vaaran uhatessa lajitovereita varoitetaan
kimeällä vihellyksellä, jolloin kaikki nopeasti sukeltavat maanalaisiin
koloihinsa. Myös muissa yhteyksissä eläimet pitävät yhteyttä lukuisin piipittävin
tai viheltävin äänin.