|
Jouko Teperi on tutkimuksessaan Sudet Suomen rintamaiden ihmisten uhkana 1800-luvulla käynyt läpi noita synkkiä lukuja ja tapahtumia, jotka susihistoriamme pitää sisällään. Emme mene tässä yhteydessä niihin syihin, jotka aikaansaavat sen, että poikkeuksellisessa tilanteessa susi voi hyökätä ihmisen päälle. (Katso niistä tarkemmin täältä). Ensimmäinen esimerkkitapauksemme on Terijoelta, ilmeisesti tapahtunut joskus 1860-luvulla. Tässä tapauksessamme suden hyökkäyksen kohteena oli lapsi - ja näille tilanteille tyypillistä oli, että susi ei heti hyökätessään pyrkinyt surmaamaan lasta. Susi oli hyökännyt tallin takaa pihalla leikkineen lapsen kimppuun ja juossut lapsi hampaissaan pois. "Aikuiset ko kuuliit lapse huuvon, ni näkkiit vaa, ko susi juoks metsää laps hampaissaa. Hyö läksiit ajamaa sutta takkaa, ja vähä matka päästä löysiit lapsen puunjuurelt istumast ihka elävän. Sus vissii ol pelästynyt ihmisii tahe ei jaksant kantaa lasta, ni jätti kiireissää siihe puujuurel. Laps istu kaikes rauhas siin ja sano, ko ihmiset tulliit luo: "Mie ko kattoin koilaa näi nikkää (varjostaen kädellä silmiään), ni koilal ol kolvat näinikkää!" (pannen kädet päälaella ikäänkuin korvat pystyyn). Myös toisessa esimerkkitapauksessamme hyökkäyksen kohteena oli lapsi. Seitsemän vuoden ikäinen Iida Eliina Kustaantytär Laakso kertoi näin: "Silloin näin, miten suuri harmaa eläin juoksi metsänreunasta meitä kohti. Se loikkasi kevyesti korkean aidan yli ja oli jo muutamalla loikkauksella meidän luonamme. Me jähmetyimme kauhusta paikoillemme. - Susi pysähtyi minun eteeni, nousi kahdelle jalalle ja painoi minut etukäpälillään heti maahan. Tunsin suden hengityksen kasvoillani, kun vaivuin lumeen." Tässäkin tapauksessa paksu vaatetus esti lasta saamasta pahoja puremavammoja - ja loppujen lopuksi hän selvisi hyökkäyksestä hengissä. 
Useimmiten sudet tuon ajan lehtijutuissa ja tarinoissa hyökkäsivät tien päällä liikkuvien matkalaisten kimppuun pakkasella ja pimeällä, mutta jo syyspimeilläkin saattoivat sudet ahdistella matkamiehiä. Eräs yksityinen kirje Teperin kirjasta kuvaa tuollaista tilannetta: "Mutta ei ainoastaan pakkanen ahdistanut meitä, metsän pedotkaan eivät jättäneet meitä rauhaan. Eräässä metsässä tiistai-iltana noin k:lo 10 paikoilla seisahtui hevonen äkkiä ja rupesi kuorsumaan. Me hyppäsimme alas reestä ja näimme noin pari tusinaa kiiltäviä silmiä edessämme. Arvaas, jos rupesi käymään kylmiä väreitä pitkin selkärankaa! Rupesimme huutamaan, mutta pedot, jotka seisoivat keskellä maantietä eivät liikahtaneet paikaltaan, ulvoivat vaan ja näyttelivät valkoisia hampaitaan. Minä raappasin tulitikulla valkeaa, ilman vaikutuksetta. M. ehdoitti nyt että sytytettäisiin cigarri, joita hänellä oli muutamia taskussa, ja heitettäisiin susia vasten naamaa. Ehdotus "gillattiin" ja kohta lensi yksi tämmöinen "mitraljösi" keskelle laumaa ja "pläiskätti" yhtä sutta juuri "vasten pläsiä". Tämä tosin juoksi kappaleen matkaa syrjään ja pari muuta sen seurassa, mutta toiset jäivät seisoa töllöttelemään. Nyt otin minä pari kappalta "Pääskystä" esiin sekä "Jeannetten häät", sytytin ne palamaan ja viskasin hukkain niskaan. Tämäkös teki "efehtin!" - Ja näin selvisivät nämäkin matkamiehet tästä vaikeasta "situationista" improvisoimillaan pelottelukeinoilla ja pääsivät syöksemään vauhdilla pakoon. Kaikki suden hyökkäyksen kohteeksi joutuneet eivät olleet yhtä onnekkaita. Vuonna 1831 elokuussa oli leskivaimo Maria Lankinen niityllä työnteossa, kun susi hyökkäsi hänen kimppuunsa. Vaikka lähistöllä heinätöissä ollut väki riensi nopeasti apuun, tuli se liian myöhään ja leskivaimon kohtalona oli menehtyä haavoihinsa. Kotieläinmenetykset olivat suuria - ja ihmisiä kuoli; "Turun seudun lasten surmat vuosina 1880-1881" olivat päätepiste eräälle aikakaudelle. Emme mene tässä yhteydessä monistakaan syistä tarkempiin tilastoihin. Joka tapauksessa, 1800-luvun viimeisinä vuosikymmeninä susia alettiin häätää ja tappaa oikein urakalla. Susikantamme suuruudeksi arvioitiin vuoden 1880 tienoilla linjan Oulu-Käkisalmi länsipuolella mahdollisesti noin 500 yksilöä. Vuosina 1878-1882 surmattiin yksinomaan Turun ja Porin läänissä 401 sutta ja Hämeen läänissä 362 sutta. Pahimmaksi vuodeksi susille kävi vuosi 1879, jolloin koko maassa surmattiin ennätykselliset 388 sutta. Tällainen tappotahti tiesikin sitä, että sudet vuosisadan loppuun mennessä rintamailta hävitettiin sukupuuttoon. Tilanteen täydellisestä muuttumisesta kertoo vuosi 1898, jolloin Suomessa ei, Oulun lääniä lukuunottamatta, kaadettu enää yhtään sutta - kaikki oli rintamailta kaadettu. 
Kuvat Monty Sloan. For permission to use or for more information about wolf photographs please write Monty Sloan / Wolf Park |
| www.tunturisusi.com |