|
Levinneisyys ja elinseudut
Näätä kuuluu Suomen alkuperäiseen eläimistöön. Näätä saapui pohjolaan havumetsien levittäytymisen mukana, jäämassojen vetäytyessä viimeisen jäätiköitymisen jälkeen. 
Näätää tavataan laajalti maapallon pohjoisella havumetsävyöhykkeellä. Näätä elää Fennoskandiassa, miltei koko Euroopassa lukuun ottamatta Islantia, suurta osaa Brittein saarista ja Pyreneiden niemimaasta sekä Kreikkaa ja sen pohjoispuolen alueita. Näätä elää Kaukasuksella ja sen esiintyminen idässä rajautuu Ural-vuoriston itäpuolelle, eli Länsi-Siperiaan. Näädän historia Suomessa noudattelee monen muun riistaeläinlajin historiaa. 1800-luvulta 1900-luvulle näätään kohdistui tapporahojen siivittämä ryöstömetsästys, jonka seurauksena 1900-luvun alkuvuosikymmeninä näätäkanta koki liki täydellisen kadon, erityisesti Etelä-Suomessa. Tämän aallonpohjavaiheen jälkeen seurasi 1930-luvulla lajin täysrauhoitus, mikä puolestaan johti kannan uuteen nousuun. Vielä 1960-luvulla näätä oli silti hyvin harvinainen. Varsinainen näätäkannan merkittävä runsastuminen alkoi tapahtua 1970-luvulla. Tällöin näädät levittäytyivät sellaisillekin uusille alueille, joilla niitä ei ollut tavattu kymmeniin vuosiin. Nykyisin näätäkanta on elinvoimainen. Näädällä lisääntymisteho on sellainen, että kannan nousu ja uudelleen levittäytyminen on ollut nopeampaa, kuin esimerkiksi sudella. Samoihin aikoihin näädän kanssa kadonnut naali ei ole palannut entiseen kukoistukseensa enää laisinkaan, vaan on käytännössä kadonnut maamme eläimistöstä. Suomessa näätää tavataan kaikkialta muualta, paitsi Ahvenanmaalta ja Perä-Lapin suurtuntureilta. Metsien laji Näätä on pääasiassa metsissä viihtyvä laji. Erityisesti vanhat, erämaiset ja hoitamattomat metsät olisivat näädälle mieluisia, jos niitä vielä jostakin löytyisi. Nykyajan hoidettuja istutusmetsiä näätä karttaa, jos siihen suinkin on mahdollisuutta. Näätä on tyypillinen havumetsien asukas, mutta sitä voi tavata myös lehtipuuvaltaisissa sekametsissä. Erikoisesti näätä suosii vanhoja ryteikköisiä havumetsiä, kuten luonnon- ja kansallispuistoja, aarnialueita ja säästömetsiä. Aukeita paikkoja näätä selvästi karttaa. Myös hakkuuaukot kelpaavat näädän saalistusalueeksi, runsaiden jänis-, myyrä- ja lintukantojen takia. Näädän jälkiä ja jätöksiä on totuttu hakemaan erämaista ja vanhoista kuusikkoisista vaaramaisemista. Ihmisen kajottua rajulla kädellä luonnon alkuperäisyyteen, on näätäkin joutunut tarkistamaan kantaansa elinympäristöjensä suhteen. Hakkuualueiden heinikot ja taimikoiden aluskasvillisuus pitävät yllä myyräkantaa, jota näätä on oppinut käyttämään hyväkseen. Pohjois-Suomessa olivat poron kenttäteurastamojen jätemontut näätien ja muiden pienpetojen suosiossa, mutta nyttemmin kenttäteurastamot ovat sielläkin vähissä. Etelä-Suomen pirstottu monimuotoisuus teineen sekä pelto- ja hakkuuaukkoineen on tehnyt näädästä melkeinpä kulttuurimaiseman hyväksikäyttäjän. Kainuun ja Lapin suuremmat metsämaakuviot saavat näinäkin päivinä näädän karttamaan tiestön pirstomia seutuja.
|
Pesintä ja lisääntyminen
Näädän pesä on ontossa puussa, lahopuussa, palokärjen kolossa - taikka luolassa, taikka kivikon kolossa. Voi se olla myös vanhassa, isossa linnunpöntössäkin. Näädällä, kuten myös samaan heimoon kuuluvilla mäyrällä ja saukolla, on käymälä pesän läheisyydessä. Tarkkaa tietoa näiden käymälöiden merkityksestä ei ole, mutta on arveltu niiden liittyvän muun muassa reviiriin, eli sen kuka on hallitseva yksilö alueella, merkitsemiseen. Uutta pesintäympäristöä näädälle merkitsevät tilaisuudet pesintään ihmisasutuksen puitteissa. Ei ole harvinaista että näätä tekee pesänsä kesämökin ullakolle taikka johonkin muuhun rakennukseen, johon se pääsee. Mökkinaapurina siitä ei ole havaittu olevan haittaakaan muuta, kuin rapinan verran. Näädän pääkiima-aika on heinä-elokuussa, mutta sivukiimaa esiintyy helmi-maaliskuussa. Urokset alkavat valmistautumisen lisääntymiskauteen noin kuukautta ennen naaraiden kiimaa: niiden testosteronitasot nousevat ja kivekset alkavat tuottaa siittiöitä. Parittelu on pitkäkestoinen tapahtuma, siihen kuluu aikaa 30 - 50 minuuttia ja se voi tapahtua puussa taikka maassa. Yksi naaras voi paritella useamman uroksen kanssa siksikin, että sen elinpiiri voi olla osittain päällekkäin useamman uroksen elinpiirin kanssa. Näädällä on tavallisesti pitkään jatkunut, viivästynyt sikiönkehitys. Sikiönkehitys pysähtyy hedelmöittymisen jälkeen kuuden kuukauden ajaksi jatkuakseen vasta helmi-maaliskuulla. Pitkään jatkuneen viivästyneen sikiönkehityksen sekä noin kuukauden kantoajan jälkeen poikaset syntyvät maalis-toukokuussa. Jos naaras ei ole tullut tiineeksi kesällä, kevättalvella on mahdollisuus uuteen yritykseen. Helmi-maaliskuussa alkaa molemmissa tapauksissa hedelmöittyneen munasolun jakautuminen. Poikasten syntymäpaino on 30 grammaa. Näitä hyvin pieniä, sokeita, kuuroja, hampaattomia ja alastomia näädänpentuja on poikueessa 1 - 5, keskimäärin kolme ja joskus kuusikin. Näätien ensiviikkojen kehitys on varsin hidasta. Poikasten silmät aukeavat vasta viiden viikon iässä. Menee kaksi kuukautta, ja vasta sitten poikaset tulevat ulos pesästä. Vielä 2 - 3 kuukauden ikäisinä poikaset liikkuvat hyvin varovaisesti ja aivan kuin alustaansa tarrautuen. Tarrautuminen on sopeumaa useinkin korkealla puussa sijaitsevaan pesäpaikkaan, jolloinka pienikin horjahdus ja otteen irtoaminen voisi olla kohtalokasta. Kesän myötä näädänpoikien kehitysvauhti nopeutuu. Joskus emo imettää poikasiaan syyskuulle asti. 
Noin kolmessa kuukaudessa poikaset alkavat olla itsenäisempiä. Isänäätä ei osallistu jälkikasvunsa hoitamiseen, sille riittää perhe-elämästä pelkkä parittelu. Emon antama suoja on tärkeä jälkeläisten kehitykselle aina jopa lokakuun loppupuolelle saakka. Yksinhuoltajaäidin hoivaamat poikueet hajoavat joko jo elokuussa, tai lopulta lokakuussa, omille reviireilleen. Lopullisesti emo vierottaa poikaset seurastaan näiden ollessa puolen vuoden ikäisiä. Lisääntymisen näädät aloittavat reilun vuoden ikäisinä. Näätä voi elää vankeudessa 18 vuoden ikään, mutta luonnossa normaali elinkaaren maksimipituus on 8 - 10 vuotta, keskimääräinen elinikä kuitenkin vain 3 - 4 vuotta. |
|
|
|
Reviirillä eläjä
Näätä on reviirieläin. Se viipyilee yleensä rajatulla elinpiirillään, jonka koko on muutamasta neliökilometristä aina 80 neliökilometriin Itä-Lapissa. Uros ei puolusta reviiriään muilta uroksilta, sillä hyvin suuren reviirin puolustaminen yksin elelevällä pikkupedolla ei ole järkevää eikä mahdollista. Hyödyt eivät kattaisi puolustamisesta koituvia kustannuksia. Näädän ei yksinkertaisesti kannata puolustaa reviiriään. Reviirit voivat osittain mennä päällekkäin, mutta hajupostijärjestelmillään näädät viestivät toisilleen, missä kukin on. Näin kaikki osaavat sijoittua alueille, missä muita näätäsaalistajia ei ole. Uroksen reviiri eli elinpiiri saattaa olla jopa 10 kertaa naaraan reviiriä suurempi. Vaikka uros ei puolustaisikaan reviiriään muilta uroksilta, ei se siedä toista urosta lähelleenkään. Mitään näätäkamuja uroksista ei koskaan voi tulla. Varsinaisia vaelluksia näädällä ei ole tavattu, mutta lyhyempiä siirtymisiä esiintyy joka vuosi. Pyyntimiesten kesken puhutaan elintapojensa mukaisesti kahdesta erilaisesta näätätyypistä. Toinen on ns. asuntonäätä, joka elää tietyllä alueella tehden noin 8-10 kilometrin yölenkkejä, ja toinen ns. hyppynäätä, jonka yöllinen kulkumatka voi olla 30-50 kilometriä. Erkki Pulliainen on tutkinut näädän elinpiiriä Koillis-Lapissa. Sen tyyppisissä erämaaolosuhteissa uroksen elinpiiri on noin 18 km² ja naaraan n. puolet siitä. Samassa yhteydessä on tutkittu näädän vuorokausimatkan pituutta, joka on keskimäärin 4 – 5 km. Yksi vuorokausimatkan pituuteen vaikuttava tekijä on ravinnon määrä. Näädän on ihan turhaa laukata pitkin metsiä, jos maha on täynnä ja makuupaikka löytyy. Toinen näädän vuorokausimatkaan vaikuttava seikka on lumipeitteen vahvuus ja pehmeys. |
Näätiä Helsingissä ja Turussakin Näädät hakeutuvat kaupunkialueille muun muassa siksi, että niissä ravinnon saatavuus on helppoa. Oravakannat ovat kaupunkialueella jatkuvasti suuria ruokinnan ansiosta ja myös linturavintoa sekä pikkujyrsijöitä on saatavilla ympäri vuoden. Näätä syö myös jätteitä ja saattaa vierailla lintulaudoilla ja avokomposteilla. Helsingistä "viimeinen" näätä ammuttiin vuonna 1904. Tämän jälkeen kului liki sata vuotta siihen, että näätä teki paluun. ”Ensimmäisestä” paluumuuttajasta ei ole täyttä varmuutta, mutta 1990-luvulta alkaen näätiä tai ainakin niiden lumijälkiä on nähty tihentyvästi Helsingissä, esimerkiksi Viikissä ja Seurasaaressakin. Helsingissä oleskelee luultavasti parhaillaan joitakin näätiä, ainakin näin oli helmikuussa 2009. Turussa näätiä on tavattu ihan kaupungin ydinkeskustastakin, missä ne ovat harhailleet Samppalinnanpuistossa. Näätä kuuluu Turun kaupunkialueen vakituiseen eläimistöön, mutta aivan keskustan alueella niitä tavataan harvoin. Ruissalon näätäkanta koostui muutama vuosi sitten noin viidestä yksilöstä. Näinä vuosina näätä on verottanut liiankin tehokkaasti saaren koloissa pesiviä lintuja. Näätä tuhosi Iso-Pukin saaren pöntöissä pesineen kahdensadan uuttukyyhkyparin populaation täydellisesti muutamassa vuodessa tappamalla sekä emot että jälkeläiset pöntöistä. |
Näätä vaakunoissa Näätä Kaarlelan vaakunassa. |
Lähteinä
Anders Bjärvall: Suuri nisäkäskirja RKTL: Näätä RKTL: Riistasaalis Eläinten maailma - Otava Uusi suuri eläinkirja - WSOY luontoon.fi Suomen raportti EU:n komissiolle luontodirektiivin toimeenpanosta kaudelta 2001-2006: Näätä Helsingin kaupungin Ympäristökeskus: Kuukauden lajina: Näätä ADW: Martes martes - European pine marten Turun Sanomat Jouni Impiö: Näädän pyydystäminen - Jahti-lehti 4/2002 Erik S. Nyholm: Suomen Eläimet Värriön luontopäiväkirja Suomen luonto: Eläimet - Weilin+Göös Luonnossa: Nisäkkäät - Weilin+Göös Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta. *Amerikannäätä Copyright cec150 *Pikkukuva näätä Copyright Property#1 *Levinneisyyskartta Copyright SELF2 *Kanadannäätä Copyright Cuppojoe |
| TUNTURISUDEN ELÄIN- JA LINTUSIVUJA AAKKOSJÄRJESTYKSESSÄ |