Mainittakoon näin alkuun vielä se, että kasvatamme saksanpaimenkoiria, valkoisiapaimenkoiria, belgianpaimenkoiria (lähinnä groenendael, tervueren ja malinois) ja sileäkarvaisia kettuterriereitä. Kasvatuksemme on melko pienimuotoista, pentueiden määrät vuoden aikana vaihtelevat koirien kisautustilanteiden mukaan, arvioksi voinemme heittää 1-5.
Kennelisi ei ole aivan juuri perustettu ja/tai sinulla on ennestään kokemusta virtuaalikoirista ja/tai tunnemme sinut muuten.
Olet kiinnostunut kisaamaan kasvattiamme ainakin parissa sen rodulle ominaisessa lajissa (paimenkoirilla paimennus & palveluskoiralajit, kettuterriereillä luolakokeet). Emme vaadi himokisautusta mutta toivomme kaikkien kasvattiemme suorittavan ainakin BH-kokeen, käväisevän näyttelyissä (jos mahdollista), palveluskoirien saavan jonkin koulutustunnuksen ja kettiksien suorittavan luolakokeiden LUT E:n. Olisi tietenkin ihanteellista, jos omistaja pyrkisi kisauttamaan koiransa valioksi asti.
Tarjoat mahdollisimman pysyvän kodin etkä ota koiraa hetken mielijohteesta.
Koiralle tulee tehdä toimiva nettisivu, josta löytyy ainakin perustiedot: nimi, syntymäaika, sukupuoli, rotu sekä kasvattaja & vanhemmat linkitettynä. Näitä tietoja ei saa muuttaa. Kuvat ja luonne ovat plussaa ja tuovat mukavasti persoonallisuutta koiralle.
Kuulumisten kertominen ei ole pakollista, mutta olisi mukava kuulla kasvattiemme saavutuksista edes silloin tällöin.
Jos joudut syystä tai toisesta luopumaan koirasta, otathan meihin yhteyttä, niin etsimme sille uuden kodin.
Kun koira siirtyy sateenkaarisillalle, ilmoitathan siitä meille.|
i. Only Shadows Dance of Hoodoo BH RH-F B RH-FL B RH-T A LUT A vAMW-09 valkoinen parkinruskein merkein |
e. Respect the Wilderness by Frost Mistake BH RH-E LUT B FIN & N MVA vMW-09 vNW-09 valkoinen parkinruskein merkein |
u. Näkijän Ajan Säikeet u. Näkijän Ajan Sävel n. Näkijän Ajan Hiekka |
|