Menu
Juhlat
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat yllä - Copyright © Dave_S.


Suomi Höyryvetureitten aikaan

Höyryjunat ja linja-autot ovat entiseen aikaan olleet hyvin tärkeitä ja tarpeellisia joukkoliikennevälineitä, kun matkat ovat olleet pitkiä, kansa ei vielä ole ollut hirveän rikasta ja omia autojakaan liikkumiseen ei ole ollut. Ikimuistoisia juna- ja linja-automatkoja on muisteltu kulttuurissamme lukuisin lauluin ja elokuvin. Kansa on todellakin rakastanut näitä menopelejä ja meidän kaikkien yhteisessä tietoisuudessamme elävät nostalgisesti Lentävät Kalakukot ja se, miten Linja-autossa on tunnelmaa!

Höyryjuniin liittyvät äänet, vetureiden puksutukset ja sihinät, kiskojen kolke ja pillin vihellys, pyörien laulu ja kiskojen kirske - sekä tuoksut, joita tunki koko junaan veturin pesästä ja piipusta. Höyryjunalla matkustaminen on ollut kokonaisvaltainen kokemus ja elämys. Junamatkatkin kestivät ennen vanhaan ajallisesti paljon pidempään, kuin nyt, kun junat olivat hitaampia.

Junissa ei vain matkustettu, vaan niissä oltiin, elettiin ja melkein asetuttiin kuin asumaan matkan ajaksi - syötiin, juotiin, varmasti pelattiin joskus korttiakin, mutta myös keskusteltiin, "huastettiin jutut", luettiinkin ja seurattiin jännityksellä alati vaihtuvia maisemia. Junamatkat, etenkin kauniissa kesäsäässä, myös kesäyössä, ovat aina elämyksiä - mutta erityisiä elämyksiä ne ovat olleet höyryjunien aikaan.




"Junnailijan pilli ilimoo jo viilsi, ilimoo jo viilsi.
Rautakylkikukko kiskoloilla kiilsi, Lentävä Kalakukko!
Kaekki siihen juoksi, kum'mottimehtään, kum'mottimehtään.
Eipähän se toki jättännä kettään, Lentävä Kalakukko!

Pyörät ne lauloivat: "Kuopijoon käy tie!"
Kiskottii kirskuivat: "Tervehykset vie!"
Tunnelma olj siellä lupsakka heti, lupsakka heti!
Savonmuahan oekeet immeiset veti Lentävä Kalakukko!"


Suomen rautateiden historiaa - ja höyryvetureiden historiaa

Rautateiden rakentaminen alkoi Suomessa suhteellisen myöhään. Ensimmäinen rataosuus avattiin 31. tammikuuta 1862 Helsingin ja Hämeenlinnan välillä; tästä muodostui myöhemmin Suomen päärata. Juna kulki tämän 107 km:n pituisen radan 4 tunnissa 40 minuutissa.

Kaikki rautatieliikenteen alkuaikojen veturit olivat höyryvetureita. Niissä tekniikka perustui siihen, mihin se perustui kaikissa muissakin höyrykoneissa: veturin painekattilassa kehitettiin tulipesän ja veden avulla höyryä, josta saatu energia siirrettiin pyöriin yhdistettyihin mäntiin. Höyryvetureita jaetaan ryhmiin niiden käyttötarkoituksen tai teknisen rakenteen mukaan. Pitkän matkan linjavetureissa piti olla suuri polttoaine- ja vesivarasto. Tämän vuoksi niissä oli aina tenderi, erillinen vesivaunu.

Vuonna 1917 Suomi irtautui Venäjästä itsenäiseksi valtioksi. Oma maa edellytti kovaa työtä ja toimivaa infrastruktuuria. 1920-luvulla alkoi voimakas rakennuskausi, jolloin rataverkko kasvoi huomattavasti. Koko maan kattavan rautatieverkon nähtiin palvelevan maan henkistä ja fyysistä kasvua. Liikkuivathan raiteita pitkin paitsi tavarat myös tieto. Erityisesti sotavuosina 1939 - 1944 junaliikenne radoillamme oli hyvin vilkasta.

Teknisen kehityksen myötä alkuaikojen pienet höyryveturit kasvoivat sekä kooltaan että teholtaan suuresti. Höyryjunan henkilökuntaan kuuluivat veturinkuljettaja, lämmittäjä ja konduktööri. Eräs Suomen tunnetuimpia konduktöörejä oli Esa Pakarinen ikimuistoisessa Lentävässä Kalakukossa.

Diesel- ja sähkövetureiden käyttö alkoi yleistyä toisen maailmansodan jälkeen. Tällöin höyryvetureista alettiin vähitellen luopua, koska uudet veturityypit olivat tehokkaampia ja niissä oli parempi työskennelläkin.

Höyryveturit olivat pitkään rautateiden valtiaita, kunnes dieselveturit alkoivat yleistyä 50-luvulla. Dieselveturit kipusivat yhtä yleisiksi höyryveturien kanssa vuonna 1960. Höyryveturien aikakautena meillä pidetäänkin aikaa rautateiden alusta aina vuoteen 1960 saakka.

1960-luvulla höyryjunat alkoivat poistua rautaiselta näyttämöltä sähköjunien ottaessa vastuun yhä suuremmasta osasta junaliikennettä. Suomessa höyryvetureita käytettiin vakituisessa liikenteessä kuitenkin vielä aina vuoteen 1975 saakka.

Lähteet
VR: 150 vuotta viidessä minuutissa
Spectrum: Rautatiet
Nostalgiaa Wikipedia: Höyryveturi
Höyryveturi

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Marek Palach-Rydzy


Höyryveturi Tk3 1168

Museorautatie Porvoossa.

Höyryveturi

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Leo-setä


Höyryveturi Tk3 Pikkujumbo 1136

Tampereen asemalla keväällä 2011.

Höyryveturi

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Leo-setä


Höyryveturi Tk3 Pikkujumbo 1136

Tampereen asemalla keväällä 2011.
Höyryveturi
Tk3 1168, "Lili", Lokomo 1952 All rights reserved
*Kuva Copyright © Ville Junttonen
Kuvaa käytetty luvalla.
Suomi Rautatie - Juhani Aho

"Eivät tienneet oikein Matti ja Liisa, kuinka olivat rautatievaunuun joutuneet. Liisa ei varsinkaan tiennyt.

Ja nyt sitä oltiin siinä!...

Ja nyt se lähti liikkeelle ... koko huone ... ovet ja ikkunat ja lattia... Herra jumala, kunhan ei hajoaisi!...

Siihen oli nyt jouduttu ja siinä sitä nyt mentiin... Liisa istui penkillä ja piteli tiukasti kiinni. Matti seisoi penkkien välissä ja piteli hänkin käsillään kiinni...

Niin yht'äkkiä oli lähtö tullut, ettei tiennyt mitään, ennenkuin se jo tuli. Matti ja Liisa olivat seisoneet ja odottaneet Villeä, että se toisi piletin. Kello oli silloin soida rämähtänyt pään päällä ja Liisa oli säikähtänyt siitä niin, ettei ennen ollut milloinkaan ollut niin säikähtänyt. Kun oli tointunut katsomaan, oli siinä pehtori, joka sitä kielestä rämisti...

Mutta silloin oli kuulunut kimakka vihellys, ja ihmiset olivat huudahtaneet! »Tuolta se tulee! tuolta se tulee!» Ja sieltä se oli tullutkin aukeata pitkin ... puhaltaunut huokuen ja pursuten sillan syrjään ... sydänalaa oli vihlaissut Liisan ja aivan oli ollut selälleen hoipertua ... ja tuonut tullessaan huoneita, jotka kulkivat pyöräin päällä ja joissa oli lasit ja jotka olivat toisissaan kiinni, ja itse se kiilsi kullalle ja välkkyi, että silmiä huikaisi... Ihmisiä oli sieltä pölähtänyt asemasilta täyteen...

Vaan silloin oli Ville tullut huoneesta melkein juoksujalassa, ottanut käsipuolesta kiinni ja työntänyt sisään ja antanut keltaiset paperiliput ja käskenyt näyttää, kun niitä kysytään ... itse oli sitten sitä tietään mennyt ja heittänyt heidät siihen...

Ja sitten se oli alkanut liikkua ... siinä ne nyt olivat, ja nyt se kulki täyttä vauhtia...

--Tule, Matti, istumaan, ettet putoa ... onhan tässä sijaa ... minun vieressäni! sanoi Liisa vapisevalla äänellä ja puristautui yhä lujemmin penkin laitaan kiinni.

--Eihän tästä ... minnekä ... pudonne, sanoi Matti, mutta siirtyi kuitenkin penkille istumaan ja tarttui käsipuuhun kiinni.

Yhä kiihtyi kulku, metsät ja maat vilisivät silmissä, kun ikkunasta ulos katasti ... välistä se viheltää hihkaisi, että selkäpiitä karmi ... ja silloin tällöin paiskasi valkean savun ikkunan eteen.

Matti ja Liisa istuivat vastakkain, tuijottivat toisiinsa ja pitelivät kiinni. Kummastakin tuntui heistä, kuin istuisivat he vauhkon hevosen rattailla, joka suitsettomin suin alamäkeä laukkasi. Kerran oli Liisa koskea laskenut, mutta ei se niin hirveätä ollut kuin tämä... Ei Liisa uskaltanut ulos ikkunasta katsoa, Matti uskalsi vain välistä vilkaista.

Mutta kokivat Matti ja Liisa kuitenkin olla niin, ettei toinen saattaisi sanoa toisen pelänneen.

--Eihän meillä tässä mikä hätänä ole, koki Liisa vakuutella Matille.

--Mikäpähän tässä lie meillä sen kummempi kuin muillakaan.

--Onko täällä muitakin?

Liisa istui siinä selin muuhun vaunuun eikä nähnyt muita kuin Matin.

--Näkyyhän tuolla olevan.

Liisa vähän rauhoittui, kun oli muitakin.

--Onko monta?

--Etkö sinä saata itse katsoa? ... etkö uskalla päätäsi kääntää--?

Liisa uskalsi ... heitti kätensä irti ja kääntyi katsomaan... Taisihan siinä sentään pitelemättäkin pysyä...

--Mikähän mies se on tuo tuossa?

--Missä?

--Tuo tuossa, jolla on parta ... joka meihin nyt katsoo...

--Oletko osoittelematta! ... en minä tiedä.

--Ei sinun, Matti, tarvitse käsilläsi siitä penkin laidasta kiinni pitää ... pysyyhän tässä ilmankin.

--En minä sen tähden pidäkään.

--Minkäs tähden?

--En minkään tähden.
Matti piti vielä vähän aikaa kiinni ... ei tahtonut heti kohta heretä pitämästä, ettei Liisa olisi luullut, että hän sen tähden piti, kun pelkäsi muuten putoavansa.

Konduktööri tuli vaatimaan pilettiä. Sillä oli komeat verkavaatteet silläkin, hopeiset napit, tähti otsassa ja nahkainen kotelo kupeella... Mitähän se siinä kuletti? Olisi sitä Liisa halunnut tietää, mutta kovin näytti isolta herralta, että olisi ilennyt kysyä.

--Tekö sitä olette se kapteeni? kysyi hän kuitenkin.

--Konduktööri minä olen.

--Missäs se on kapteeni.

--Sama se kapteeni eli konduktööri ... missä piletti?

--Anna, Matti, sinullahan ne on.

Matti kaivoi piletit taskustaan, ja konduktööri pisti ne koteloonsa.

--Poisko ne otetaan?

--Pois.

--Ei kai tässä mitään vaaraa tapahdu?

--Mitä vaaraa?

--Jos sattuisi kaatumaan ... eli miten muuten ... lehmän päällitse ... kun näin kiivakasti--

Konduktööri naurahti ja meni ulos.

--Ylpeitä ne on kaikki nämä rautatien herrat, sanoi Liisa Matille, eivät vastaa, vaikka oikein kysyy.

--Ei se tuo ylpeä ollut--mitäs sinä menit lehminesi siihen--

--No, niin ruustinna sanoi!

--Kyllä se tuo sen paremmin tietää.

Liisa antoi hänen tietää... Saattoipa se tietääkin. Ja ei kai tässä hengen hätää ole, koska se nauroi.

Ja siitä naurahtamisesta väheni paljon Matin ja Liisan pelko.

Alkoivat katastella vaunua, sen seiniä, kattoa ja penkkejä, ja tarkemmin ikkunasta pihalle.

Kiivakkata oli yhä menon kyyti. Metsä ei kuin vilahteli jälelle jääden. Huiskahtaen lensivät ohitse sanomalankapylväät, toinen toisensa perästä, ja kun pelto tai niitty tai järvi kohdalle sattui, ei ennättänyt kunnolle katastaa, niin oli jo metsässä taas.

--Ei sille häikeälle näy paraskaan juoksija piisaavan, ajatteli Matti. Mutta mikä kumma tätä vetää? Sitä ei Matti jaksanut ymmärtää...

Matti siirtyi likemmäksi ikkunaa. Se oli auki... Eiköhän tuota tuosta näkisi, kun päänsä pistäisi ulos ja katsoisi, mikä se siellä edellä tätä vetää.

Mutta ei Matti uskaltanut pistää päätään ulos. Koetti hän kuitenkin syrjittäin tirkistellä ikkunasta.

--Elä pistä päätäsi siihen, varotti Liisa. Etkö muista, mitä Ville varoitti?

Mutta siksipä Matti nyt juuri pistikin päänsä ulos, ettei Liisa luulisi, että hän ei uskaltanut. Vaan tuuli oli temmata hatun päästä, ja Matti löi poskensa ikkunan pieleen.

--Ei siitä näe mitään ... menee liian kiivakasti, että näkisi...

--Nyt sen näit! ... olit pudottaa lakkisi, sanoi Liisa. Mutta Matti ei siihen virkkanut mitään ... istui vain äänetönnä.

Silloin pujahti yhtäkkiä toisesta penkistä parrakas mies Matin ja Liisan penkkiin ja katseli heitä vuorotellen vasten silmiä kumpaakin ja pyöritteli naurua silmissään ja suupielissään, mutta ei kuitenkaan vielä ääneen nauranut.

Ei se ollut Liisan mielestä oikein täysipäisen näköinen. Parta viuhotti niin kummallisesti suupielissä, ja päällään oli sillä iso sarkanutun reuhka, jossa oli laajat taskut. Yhden taskun revenneessä nurkassa könötti puteli selkäkenossa.

Sanaakaan sanomatta rupesi mies hihittelemään siinä ja tirkistelemään vuoroin kumpaakin, Mattia ja Liisaa..."
Höyryveturi
Höyryveturi Tk3 1168

Höyryveturin vetämä juna lähdössä puhisten ja sauhuten Porvoon asemalta.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Vestman
Dieselveturi
Dieselveturi

Dieselvetureiden Dv12-sarja korvasi 1960-luvun lopulla väliraskaat höyryveturit.
Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Helen Penjam
Lättähattu
Lättähattu - 4207, Dm7, Valmet 1962

Dm6 ja Dm7 (kansankielessä Lättähattu) ovat Valtionrautateiden käyttämiä Valmetin vuosina 1954 - 1963 valmistamia dieselmoottorivaunuja eli kiskobusseja. Erilaiset liitevaunut mukaan luettuina niitä valmistettiin yhteensä yli 400 kappaletta. Dm6- ja Dm7-sarjat korvasivat valmistuessaan höyryveturivetoiset junat suurelta osin Suomen rautateiden paikallisliikenteessä. Viimeiset Lättähatut poistuivat säännöllisestä matkustajaliikenteestä vuonna 1988, mutta niitä on vielä jonkin verran tilausliikenteessä ja museojunissa. (Wikipedia: Dm6 ja Dm7)
All rights reserved
*Kuva Copyright © Ville Junttonen
Kuvaa käytetty luvalla.
*** tunturisusi.com linkit ***