Tunturisuden sivut
Vintage nukke Vintage nukke
Vintage nukke Vintage nukke
ANTIIKKINUKET ja VANHAT NUKET

Antiikkinukke on vähintään 75 vuotta vanha nukke. Vanha nukke on 25 - 75-vuotias nukke.

Materiaalit savesta ja puusta muoviin

Alkuaikoina nukkien valmistamisessa käytetyt materiaalit olivat niitä, mitä saatiin luonnosta, puu, savi, luu ja muut vastaavat. Erilaisten kankaiden valmistamisen myötä nukkeja alettiin pukea, mutta itse nuken ruumiskin voitiin tehdä tekstiileistä. Näin kehittyi räsynukke eli pehmeä mollamaija.

1700-luvun lopussa alettiin käyttää paperimassaa. Paperimassasta opittiin tekemään myös nukeille irrallisia päitä, käsiä ja jalkoja, joilla vaurioituneen nuken saattoi korjata, tai joiden avulla saattoi rakentaa itse nuken. 1800-luvun teollisen valmistuksen raaka-aineita olivat posliini, kumi, guttaperkka sekä selluloidi. Tästä onkin suora linja aikamme yleisimpään materiaaliin, muoviin. Muovinen nukke kyetään muotoilemaan ja sen ihonväri maalaamaan niin, että nukesta syntyy hyvin eloisa.

Lapsinuket ja aikuisnuket

Aina 1800-luvun alkuun asti nuket olivat yleensä aikuisia, vain pienikokoisia ja nukkemaisia. Tässä näkyi se ajattelu, että lapsiakin pidettiin eräänlaisina pieninä aikuisina, jotka pukeutuivatkin samoin kuin aikuiset. Tämän jälkeen nousivat suosioon mitä suloisimmat ja viattomimmat lapsinuket.

Meidän aikamme nukeilla näkyy sama ikäkirjo, kuin ihmisilläkin. Nukeissa on ihan vauvoja, pieniä lapsia, teininuoria ja aikuisia. (Lähde: Suomenlinnan Lelumuseo)

Antiikkinukke

Kuvassa oikealla Madame Alexanderin nukke 1940-luvulta. Nuken hinta oli 600 dollaria vuonna 2007. Kalleimmat antiikkinuket ovat huomattavasti kalliimpia.

Nuket ja mallinuket Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Neljä kuvaa vintage-nukesta ylinnä - Copyright gama__
*Kuva oikealla Copyright Christine ™ (Formerly with the red wall.)


Antiikkinukke Lisää kuvia antiikkinukeista.
Antiikkinukke
Antiikkinukke
Cupido Shirley Temple - Celebrity Doll - Julkkisnukke

Celebrity Doll, julkkisnukke, on sellainen nukke, joka esittää jotakin kuuluisaa ihmistä, kuten filmitähteä. Ensimmäiset tällaiset, malliaan ihannoivat nuket valmistettiin jo 1800-luvulla. Suosituimpia ovat juuri filmitähtiä ja myös musiikkimaailman tähtiä esittävät julkkisnuket. Shirley Templeä esittävät nuket ovat olleet yksi kaikkien aikojen suurimmista menestyksistä.
Antiikkinukke
Nuket ja mallinuket Nukke Dee Dee vuodelta 1964

Nukke vuodelta 1964 (Mattel "Dee Dee") ei ole vielä ihan antiikkia, vaikka se melko vanha onkin. Kuvissa nukke ennen ja jälkeen ehostuksen.
Antiikkinukke
Nuket ja mallinuket Nuket 1960-luvulta Nuket ja mallinuket Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © PINKÉ
Shirley Temple Shirley Temple
Nuket ja mallinuket Shirley Temple - The Little Princess

Menneiden aikojen elokuvien ja television megasuperlapsitähti Shirley Temple on saanut oman nimikkonukkensa. Shirley Temple esiintyi 55 elokuvassa ja lopetti elokuvauransa jo 21-vuotiaana, mutta palasi esiintymään vielä televisiotähtenä 1950-luvulla. Hänen nimeään kantavat nuket ovat haluttuja keräilyaarteita.

Nukke

Nuket ja mallinuket Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat nukeista - Copyright Le Petit Poulailler
*Kuva Shirley Temple - Copyright joanneteh_32(im back again)
Shirley Temple
Vintage mallinukke
Nuket ja mallinuket Vintage mallinukke - lapsi Nuket ja mallinuket Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright James Vaughan
Kaksoset
Nuket ja mallinuket Kaksoset - kuin uusantiikkia

Antiikkinukke Lisää kuvia antiikkinukeista.
Nuket ja mallinuket Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright PINKÉ
*** tunturisusi.com linkit ***