Pannoituskuvat yllä Yellowstone National Park - USA. Kuvat U.S. Fish and Wildlife Service. RKTL pannoittaa ja tutkii. Suomessa suurpetojen kannanseurannasta ja tutkimuksesta vastaa Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitos RKTL. Lisäksi yliopistoilla on meneillään suurpetotutkimukseen liittyviä hankkeita eri puolilla Suomea. RKTL aloitti 1998 ensimmäisenä Pohjoismaissa radioseurantaan perustuvan susitutkimuksen. - tutkimuksen nimenä tuolloin oli "Susikannan hoidon perusteet". Hanke kerää tietoa susien määrästä, liikkuvuudesta ja käyttäytymisestä sekä kannan rakenteesta. Tänä päivänä tehokas tapa saada tietoa susien elämästä on niiden seuranta radiolähettimin varustettujen kaulapantojen avulla; nämä sudet ovat "pantasusia". Lähes sata pantasutta. Kevääseen 2006 mennessä Suomessa oli asetettu radiopanta yli 100 kertaa yhteensä 84 sudelle. Silti, juuri kesän 2006 koittaessa Suomessa oli pantasusia vain yksi ainut. Esimerkiksi vuonna 2004 RKTL varusti seurantapannalla yhteensä 13 uutta yksilöä Kainuun, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan alueilta. Rautavaaralla liikkuvasta laumasta pannoitettiin alfauros. Lisäksi merkittiin GPS-GSM-laitteilla 12 pentuyksilöä viidestä eri laumasta. Näin susia seuraten niistä saadaan paljon sellaista tietoa, mikä aiemmin saattoi olla vain arvailujen ja päätelmien varassa. Pantasudesta tiedetään aina, missä se kulloinkin liikkuu, mitä se on käyttänyt ravinnokseen ja missä se on viettänyt aikaansa. Tällaisessa tutkimuksessa on vahvistunut susista erilaisia säännönmukaisuuksia - kuten niiden tapa elää perhekuntaisissa laumoissa, vaikkakin "singlesusiakin" on. Olipa sitten kyse laumasta taikka yksinään elelevästä sudesta - niin reviirin koko on noin 40x40 km. Tämä alue jätetään vain ruoan puutteessa - mutta alueen sisällä voidaan yhden yön kuluessa siirtyä toiselta laidalta toiselle. Susi tappaa riistaa vain sen mukaan, mitä se tarvitsee ravinnokseen. Ilpo Kojolan mukaan aikuisen suden energiantarve on 21 000 kilojoulea vuorokaudessa. (Vertailun vuoksi: toimistotyöntekijä selviytyy vuorokaudesta 10 000 kilojoulella). Susi otetaan kiinni väsyttämällä. Susien kiinnisaaminen radiopannan kaulaan laittamiseksi on vaativaa ja vauhdikasta puuhaa. Susi otetaan kiinni väsyttämällä. Joskus tuo väsytys loppuu vain muutaman minuutin jälkeen, kun susi väsähtää paksussa lumessa, toisinaan takaa-ajo moottorikelkalla voi kestää tuntejakin. Yleensä yökyöpelit sudet saadaan kiinni iltahämärissä tai yöllä. Kiinniottamisessa voidaan käyttää apuna moottorikelkkaa: sutta ajetaan takaa ja sen väsyttyä riittävästi - moottorikelkan perässä narun päässä roikkuva suksimies voi suden rinnalle päästyään pujottaa köysisilmukan sen kaulaan. Työ ei kuitenkaan suinkaan vielä lopu tähän - vaan nyt seuraa vielä noin kymmenen minuutin väsytystaistelu, ennen kuin susi huomaa jääneensä toiseksi ja antautuu. Kun susi on saatu kiinni, laitetaan se laatikkoon, jossa se yleensä rauhoittuu. Se on tärkeää, ettei susi saa vammoja. Sitten se siirretään tien varteen, jossa eläin nukutetaan, tutkitaan ja pannoitetaan. Suomesssa ei kiinniottojen yhteydessä ole menetetty vahingoittuneena yhtään sutta. Ei yleisöä paikalla. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksella on tiukka linja, ettei suden pyydystystä pääse ulkopuoliset seuraamaan. - Yritämme minimoida pyydystyksessä olevan väen, jotta susi ei stressaantuisi. Kysymys on myös siitä, että pyydystykseen liittyvät asiat ovat ikään kuin tieteellisesti meidän, eikä niistä ole vielä kerrottu julkisuudessa, tähdentää tutkija Antero Hakala. Pantasusilla on omat nimet. Radiopannan saaneet sudet saavat omat nimensä sukupuolensa mukaan - myöskin käytännön seurannan helpottamiseksi. Ugri, Ursa, Taiga, Minna, Merina, Lulu, Lupu, Nadja, Petrus, Petro, Nemo, Halla, Neri, Miska, Venus, Igor, Nikita, Janus, Noppe, Nappe, Nippe, Valeri, Herkules ja Maija ovat esimerkkejä mediasta tutuista, maineikkaista pantasusista. Pantasutemmekin tapetaan. Hyvin usein pantasuden nimi jää elämään historian lehdillä surullisissa merkeissä niin, että se on tullut tavalla taikka toisella tapetuksi - monesti salakaadon seurauksena. Myös luvallisissa kaadoissa tapetaan pantasusia, mikä susitutkimuksen kannalta on järjetöntä. Näin jopa kokonaisia petotutkijoiden seuraamia susilaumoja on tapettu. Niinpä esimerkiksi keväällä vuonna 2001 erikoistutkija Ilpo Kojolan ainoaksi mahdollisuudeksi jäi yritys vedota susien ampujiin näin: "Me tutkijat emme voi tässä tilanteessa tehdä muuta kuin vedota poroisäntiin ja jahtiporukkaan: säästäkää nyt edes pantasudet". Tämä vetoomus tuolloinkin kaikui kuuroille korville. 
Kuva Staffan Widstrand - De5Stora. Panta on suden kaulassa kaksi vuotta. Sudelle laitettava panta pysyy eläimen kaulassa kaksi vuotta, jonka jälkeen sen ajastinlaite aukaisee pannan ja se putoaa häiritsemästä sutta. Sitä ennen se on toivon mukaan antanut arvokasta tietoa tutkijoille suden liikkeistä. Sutta voidaan seurata satelliitin avulla sekä myös VHF-tutkalla. VHF-seuranta. VHF-seuranta perustuu radiosignaalin paikantamiseen suuntimalaitteen avulla. Tällöin paikannus vaatii tutkijan läsnäolon maastossa. VHF-laitteet ovat hankintakustannuksiltaan edullisia, mutta eläinten seurantakustannukset nousevat korkeiksi. Lisäksi paikannushavaintojen lukumäärä pysynee alhaisena. GPS-seuranta. Tämä seuranta (esim. GPS-Simplex System) käyttää paikannuksessa hyväkseen satelliittipaikannusjärjestelmää (GPS, the Global Positioning System). Eläimen panta paikantaa itsensä automaattisesti tietyin väliajoin ja paikannustieto tallentuu pantaan. Tallentuneet tiedot saadaan tutkijan käyttöön joko eläimen kaulasta irronneesta pannasta tai ohjelmoimalla panta lähettämään paikannustiedot radiosignaalin avulla esim. kolmen kuukauden välein. GPS-laitteet ovat hankintakustannuksiltaan VHF-laitteita kalliimpia. Seurantakustannukset ovat kuitenkin edullisempia ja paikannustietoja kertyy huomattavasti enemmän kuin VHF-seurannalla. GPS-GSM-seuranta. Tämä seuranta (esim. GPS-Direct System) eroaa edellisestä siinä, että paikannustieto on tutkijan käytettävissä nopeammin, yleensä muutaman tunnin viiveellä. Tieto välittyy tutkijalle GSM-puhelinverkon kautta. Satelliittiseuranta. Satelliittiseuranta (esim. Argos-System) perustuu satelliittien kokoamaan paikannustietoon. Seurantatiedot välittyvät satelliittien maa-asemille, joita sijaitsee eri puolilla maailmaa esimerkiksi Australiassa ja Ranskassa. Maa-asemalta paikannustieto lähetetään sähköpostitse tutkijalle. Satelliittiseurantalaitteet ovat hankintakustannuksiltaan kalleimpia ja myös seurantakustannukset ovat kohtalaisen korkeat. Satelliittiseuranta on tehokas menetelmä erityisesti laajoilla alueilla liikkuvilla tutkimuskohteilla. Liikkuva susi. Susitutkimuksessa on susien todettu liikkuvan varsin pitkiä matkoja, jopa satoja kilometrejä, eräät jopa yli tuhat kilometriä. Koska susi liikkuu vuorokaudenkin aikana kymmeniä kilometrejä, saattaa tämä antaa vaikutelman monista susista. Kuitenkin yksi susi saattaa yhden yön aikana jättää jälkensä halkaisijaltaan usein kymmenien kilometrien levyiselle alueelle. (Lähteenä mm. Yle/Pallo hallussa sekä suurpedot.fi)  Kuvassa susia Marttisen lammen jäällä Kuhmossa. Kaksi makaavaa ovat pentuja - taaempana ovat susiuros ja -naaras. Nämä neljä sutta ovat osa suurempaa, kahdeksan suden laumaa - ja seurailevat tässä haaskalla pyöriskeleviä korppeja. Kuvan on ottanut Seppo Ronkainen 1996 - ja hän antoi sen tähän nähtäväksemme 6.5.2001; kuvaan liittyvät selitykset suoraan häneltä. 
Yllä nukutetun suden terveystila tarkastetaan ja sen jälkeen susi kuljetetaan helikopterilla Yellowstonen kansallispuistoon. Kuvat U.S. Fish and Wildlife Service. |
| www.tunturisusi.com |