Tunturisuden sivut
Kuvasa yllä puna-ara (Ara macao). Puna-ara on suosittu lemmikkilintu ja yleinen papukaija eläintarhoissa. Puna-ara on noin 81 – 96 cm pitkä, josta pyrstön osuus on vähintään puolet. Keskimäärin puna-ara on noin kilogramman painoinen.

Papukaijat Papukaijat (Psittacidae)

Suurin osa papukaijojen heimoon kuuluvista papukaijalajeista, joita on 85 suvussa 364 lajia, elää trooppisilla seuduilla. Papukaijoja on eniten Australian, Uuden-Guinean ja Etelä-Amerikan trooppisissa osissa, sekä Tyynenmeren saarilla, mutta muutamia lajeja elää myös viileämmissä ilmastovyöhykkeissä.

Puna-ara (Ara macao)

Puna-ara (Ara macao).

Tuntomerkkejä

Papukaijojen koot vaihtelevat, on pieniä, keskikokoisia ja suuria lajeja. Papukaijalintujen lahkon (Psittaciformes) linnuilla on useita yhteisiä tuntomerkkejä, joista ne on helppo tunnistaa. Lähes kaikilla lajeilla on käyrä nokka, lyhyet, tukevat koivet ja värikäs höyhenys.

Papukaijat ovat hyvin värikkäitä lintuja, monilla lajeilla on hyvin kirkkaat värit höyhenpuvussaan - ne ovat kuin eläviä väripaletteja. Höyhenet ovat sileitä, kiiltäviä ja jäykänpuoleisia. Siivissä on kymmenen käsisulkaa ja pyrstössä yhtä monta pyrstösulkaa. Jalat ovat kantapään alapuolelle asti höyhenpeitteiset.

Papukaijojen lyhyissä ja rotevissa jaloissa on neljä varvasta, joista kaksi keskimmäistä suuntautuu eteenpäin ja toiset kaksi taaksepäin, kuten tikkalinnuillakin. Kynnet ovat pitkät, vahvat ja käyrät.

Useimmat papukaijat elävät yksinomaan puissa. Ne liikkuvat vaivattomasti sekä runkoa, että oksia pitkin, ja istuma-asento on useimmilla sangen pysty.

Papukaija

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright © Flickr/Elliot Margolies

Papukaijoilla on verraten suuri pää

Yksi papukaijoille tunnusomainen piirre on suuri ja vankka nokka. Ylänokan kärki on hyvin käyrä ja pitkä. Nokan tyven pinnalla on vahamainen kalvo, höyheninen tai paljas vahanahka joka on takaosastaan kiinni otsaluussa. Nokan tyvessä näkyvät selvästi kaksi sierainaukkoa. Ylänokan tyvessä on sarana, jonka varassa ylänokka kääntyy ylöspäin. Alanokka taas liikkuu poskissa olevien lihasten avulla vaakatasossa eteen ja taakse, jossain määrin myös sivullepäin. Monilla lajeilla on ylänokan kärkipuolen reunoissa viilauurteet, ja niiden avulla lintu pystyy hankaamaan rikki kovankin pähkinän kuoren.

Kookkaat lajit, kuten arapapukaijat ja kakadut, pystyisivät nokallaan helposti katkaisemaan ihmisen sormen. Kakadujen nimi tuleekin malaijinkielisestä, nipistintä merkitsevästä sanasta "kakatua".

Suuontelon täyttää miltei kokonaan lihakas kieli, joka on jäykkä ja pinnaltaan paksun sarveiskalvon peitossa. Kielessä on runsaasti tunto- ja makunystyjä. Siitepölyä ja mettä syövien lorien kielenkärki on hapsuinen, sivellintä muistuttava. Lorit ovat monien kukkien pölyttäjiä.
Munkkiaratti

Munkkiaratti (Myiopsitta monachus)

Eteläamerikkalainen papukaijalaji, jota pidetään myös lemmikkinä. Lemmikkeinä munkkiaratit ovat herkkiä lihomaan. Munkkiaratin luontainen levinneisyysalue on Boliviassa, Brasiliassa ja Argentiinassa. Istutettuna lajia esiintyy Puerto Ricossa, Yhdysvaltojen koillisosassa ja Espanjassa. Munkkiaratit viihtyvät sademetsien lisäksi muun muassa hedelmä- ja palmuviljelmillä.
Papukaija

Sinikelta-ara (Ara ararauna).

Elintavat, ruokailu, pesintä

Useimmat papukaijat ovat parvilintuja ja erkanevat parvesta vain parinmuodostuksen ajaksi. Papukaijat elävät suurissa ja meluisissa parvissa, varsinkin tropiikin tuuheissa metsissä. Ne syövät enimmäkseen siemeniä ja hedelmiä, mutta kelpuuttavat ruokalistalleen eläinkunnastakin peräisin olevia tarpeita. Nokkaansa papukaijat käyttelevät ruokaillessaan kuin hohtimia ja onnistuvat näin aukomaan kovimpia ja sitkeimpiäkin kappaleita ja kuoria. Ruokansa suuhun useimmat papukaijat toimittelevat erittäin liikkuvilla ja kaikkiin suuntiin kääntyvillä jaloillaan.

Paikoitellen Australiassa maanviljelijät ampuvat runsaasti papukaijoja, joiden tuhatpäiset, kiertelevät parvet uhkaavat kypsyvää satoa.

Tavallisesti papukaijat ovat yksiavioisia ja parisuhde kestää läpi elämän. Papukaijan pesä on tyypillisesti jossakin puun onkalossa tai termiittikeossa, mutta muutamat maassa elävät lajit valitsevat pesikseen maankoloja tai kallionloukkoja. Vain yksi laji, eteläamerikkalainen munkkipapukaija, rakentaa risuista puuhun pallomaisen yhteispesän, jossa kukin pari pesii omassa lokerossaan.

Naaraat hautovat munia kolmisen viikkoa, mutta eri lajeilla hautoma-ajan pituus vaihtelee melko paljon. Sokeat poikaset kuoriutuvat alastomina tai vähäuntuvaisina. Emolinnut ruokkivat poikasiaan tavallisesti kuvusta oksentamallaan, osittain sulaneella ravinnolla.

Lemmikkilintuina

Papukaijat ovat suosittuja häkkilintuja eli lemmikkilintuja. Monet niistä oppivat matkimaan ihmisten toistamia sanoja ja lauseita tai viheltämään lyhyitä sävelmiä. Kaikki häkkilintuina pidetyt papukaijat ovat luonnostaan seurallisia parvilintuja, eikä niitä saisi koskaan pitää häkissä yksin.

Papukaijat ovat myös vaativia ja tarvitsevat paljon tilaa esimerkiksi lentämiseen.

Papukaijoja on kautta aikain pidetty hyvin älykkäinä lintuina. Entisaikojen piraattilaivojen kapteenien olkapäillä keikkui usein papukaija, joka avusti merikapteenia purjehdittaessa vaarojen täyttämillä vesillä - avusti ainakin huudoillaan pitämään niskuroivaa miehistöä kurissa.

Papukaija

Avoparikaija (Eclectus roratus)

Kuvassa avoparikaija, sukupuoleltaan koiras. Uudessa-Guineassa ja Afrikan Guineassa elävän avoparikaijan sanotaan lemmikkinä olevan leikkisä, aktiivinen ja oppivainen. Eikä se ole lahjoiltaan heikoimmasta päästä silloinkaan, kun puhumaan aletaan.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright © Flickr/Bas Van Uyen

Papukaijojen sukuja

Papukaijojen heimossa on kymmeniä papukaijasukuja. Etelä-Amerikan tropiikin arat ovat papukaijoista kookkaimpia ja värikkäimpiä. Uuden-Guinean kääpiöpapukaijat ovat alle 10 cm:n mittaisia. Kiipeillessään puissa ravinnonhaussa kääpiöpapukaijat käyttävät jäykkiä pyrstösulkiaan tukena niin kuin tikat. Suunnilleen samankokoisia ovat Etelä- ja Kaakkois-Aasian lepakkopapukaijat. Ne ovat saaneet nimensä siitä, että ne levätessään riippuvat oksan alapuolella kuin lepakot, pää alaspäin.

Tunnetuimpia afrikkalaisia papukaijoja ovat Keski-Afrikassa elävä harmaapapukaija eli jako (Psittacus erithacus) sekä Agapornis-sukuun kuuluvat rakkauspapukaijat eli "erottamattomat". Rakkauspapukaijan nimi nykyisin on kaijanen.

Papukaija

Sinikelta-arat lennollaan Brasiliassa.
Undulaatti

Undulaatti (Melopsittacus undulatus).

Ilmassa, puussa ja maassa

Joitakin poikkeuksia lukuunottamatta papukaijat lentävät hyvin. Tosin, varsinkaan kookkaimmat lajit eivät lennä pitkiä matkoja.

Puissa liikkuessaan papukaijat ovat hyvin taitavia liikkumaan. Ne siirtyvät oksalta toiselle mitä taitavimmin, takertuvat jaloillaan lujasti alustaansa ja käyttävät nokkaansakin apunaan, kuin lastaaja koukkuaan. Ne pystyvät jopa riippumaan pitkän nokkansa varassa. Voidaankin liioittelematta sanoa, että papukaijoilla nokka toimii ikäänkuin ylimääräisenä, kolmantena tartuntaraajana. Käyrällä ylänokallaan papukaijat tarttuvat ylempänä olevaan oksaan, ja vetävät sitten itsensä ylöspäin nokan varassa.

Jos papukaijat liikkuvatkin puissa taiturimaisesti, niin toisin on kaikki maassa, jossa niiden liikkuminen näyttääkin hyvin kömpelöltä. Kun papukaijat joskus joutuvat laskeutumaan puusta maahan, niin ne etenevät maassa pienin ponnahduksin. Ainoastaan muutamat lajit kykenevät etenemään maassa kohtalaisella nopeudella.

Papukaija

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Eduardo Merille

Undulaatit

Undulaatit.

Undulaatti

Kultaundulaatit.

Undulaatti

Undulaatti on kotoisin Australiasta, jossa se onkin maan yleisin papukaija. Lajin kantamuodon höyhenpuvussa on selästä vaalean-, vatsasta kirkkaanvihreällä pohjalla täpliä ja keltaisia, sinisiä tai ruskeita, poikittaisia aaltojuovia.

Luonnollisessa ympäristössään undulaatit elävät suurissa parvissa, jotka liikkuvat lakkaamatta paikasta toiseen ja meluavat tavattomasti.

Jalostajat ovat valinnalla ja risteyttämällä kehittäneeet lemmikeiksi höyhenpuvultaan täysin valkeista, keltaisia, sinisiä ja ruusunpunaisia undulaatteja.

Undulaatit ovat hyviä matkijoita ja laulajia, nimitetäänkinhän niitä laulupapukaijoiksi. Niiden laulun on sanottu muistuttavan kuin lörpöttelyä, joka päättyy hiljaiseen mutinaan.

Neitokakadu

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Álfheiður Magnúsdóttir

Neitokakadu (Nymphicus hollandicus)

Neitokakaduja on monilla lemmikkilintuna. Neitokakaduja on monenvärisiä, mutta kaikille yhteinen tuntomerkki on päälaella oleva töyhtö. Neitokakadu on tunnettu aiemmin nimellä nymfipapukaija. Se on kotoisin Australian sisäosien savanniseuduilta.

Kaakkois-Aasian ja Australian metsien suurenmoiset koristukset, kakadut, ovat keskikokoisia papukaijoja, joiden nokka on sivulta litteä ja siivet pitkät. Liikkuvahöyhenisen päälakitöyhdön lintu voi kiihtyessään nostaa pystyyn ja levittää viuhkamaisesti.

Kakadut lentävät erittäin hyvin. Ne elävät parvissa tiheissä metsissä, joissa jatkuvasti kuuluu niiden käheitä ja korviasärkeviä huutoja.
Neitokakadu

Neitokakadu (Nymphicus hollandicus).
Papukaija

Kulta-aratti (Guaruba guarouba)

Brasiliassa elävä papukaija.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Ana_Cotta


Papukaija

Lila-amatsoni (Amazona finschi)

Amerikkalainen papukaija, joka on hyvin suosittu lemmikkilintuna.

Papukaija

Valkovatsa-aratti (Pionites leucogaster)

Etelä-Amerikassa, Amazonin alueella elävä papukaija, joka on myös lemmikkinä.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuvat Copyright © Flickr/Nathan Rupert


Papukaija

Tanimbarinluri (Eos reticulata)

Tanimbarinlurilla on pituutta 31 cm. Tätä melko yleistä häkkipapukaijaa tavataan luonnossa ainoastaan Indonesian Tanimbar-saarilla, josta tämä luripapukaija on saanut nimensä.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Digimist

Papukaija

Sateenkaariluri (Trichoglossus haematodus)

Australiassa elävällä sateenkaarilurilla on monta alalajia, jotka kukin ovat toinen toistaan loistokkaamman värikkäitä. Pituutta tällä papukaijalla on 25 - 30 cm ja siipien kärkiväli on 17 cm.

Sinikelta-ara

Sinikelta-ara (Ara ararauna)

Brasilian alkuasukkaat ovat pitäneet tätä suurta papukaijaa sodan symbolina. Sotilaat ovat koristaneet päänsä ja sulittaneet nuolensa linnun höyhenillä ja sulilla.

Neitokakadut Sinikelta-ara

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Flávio Jota de Paula


Papukaija

Smaragdiara (Ara militaris)

Sotilasarana aiemmin tunnettu suuri papukaija, joka elää Meksikosta Argentiinaan ulottuvalla alueella.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Roy Stead


Papukaija

Vihersiipiara (Ara chloropterus)

Aroihin kuuluvan vihersiipiaran koko pituus päästä pyrstöön voi olla 100 cm. Siipien kärkiväli on 125 cm.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Patricia van Casteren

Papukaija

Amazonianamatsoni (Amazona ochrocephala)

Amazonianamatsonista on käytetty myös nimitystä keltaotsa-amatsoni.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/digitalART2


Papukaija

Intian kauluskaija (Psittacula krameri manillensis)

Yksi kauluskaijan neljästä alalajista. Kauluskaijoja kutsuttiin aiemmin sepelpapukaijoiksi. Heti aamun alkaessa sarastaa kauluskaijat herättävät tuuhealehvistöisen asuinmetsänsä korviasärkevällä melulla ja lörpöttelyllä. Linnut kokoontuvat suuriksi parviksi ja hyppelehtivät taukoamatta oksalta toiselle etsiessään ravintoa. Pienimmänkin vaaran uhatessa kaikki linnut liukuvat pakoon ja vaikenevat kuin veitsellä leikaten. Tarkkailija luulee jo pääseensä eroon metelistä, mutta samassa mekastus jatkuu entistäkin hirveämpänä vain muutaman kymmenen metrin päässä.

Yön lähestyessä kauluskaijat alkavat etsiä itselleen sopivaa nukkumapaikkaa, jollaiseksi kelpaa puunkolo tai paremman puutteessa lehtevä oksakin. Parhaista paikoista syntyy kiistaa, ja kun useita selvittelyjä on käynnissä yhtä aikaa, hukkuu metsä taas raivoisaan lintujen mellakkaan.

Creative Commons - Sinulla on vapaus: kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva Copyright © Flickr/Eric C Bryan

Lähteet
Uusi suuri eläinkirja - WSOY
Spectrum
Munkkiaratti

Munkkiaratti (Myiopsitta monachus).