Kuvasa yllä puna-ara
(Ara macao). Puna-ara on suosittu lemmikkilintu ja yleinen papukaija eläintarhoissa.
Puna-ara on noin 81 – 96 cm pitkä, josta pyrstön osuus on vähintään puolet. Keskimäärin puna-ara on noin kilogramman painoinen.
Papukaijat (Psittacidae)
Suurin osa papukaijojen heimoon kuuluvista papukaijalajeista, joita on 85 suvussa
364 lajia, elää trooppisilla seuduilla. Papukaijoja on eniten Australian, Uuden-Guinean
ja Etelä-Amerikan trooppisissa osissa, sekä Tyynenmeren saarilla, mutta muutamia lajeja elää myös viileämmissä
ilmastovyöhykkeissä.
Puna-ara
(Ara macao).
Tuntomerkkejä
Papukaijojen koot vaihtelevat, on pieniä, keskikokoisia ja suuria lajeja.
Papukaijalintujen lahkon
(Psittaciformes) linnuilla on useita yhteisiä tuntomerkkejä, joista
ne on helppo tunnistaa. Lähes kaikilla lajeilla on käyrä nokka, lyhyet, tukevat
koivet ja värikäs höyhenys.
Papukaijat ovat hyvin värikkäitä lintuja, monilla lajeilla on hyvin kirkkaat värit
höyhenpuvussaan - ne ovat kuin eläviä väripaletteja. Höyhenet ovat sileitä, kiiltäviä ja jäykänpuoleisia.
Siivissä on kymmenen käsisulkaa ja pyrstössä yhtä monta pyrstösulkaa.
Jalat ovat kantapään alapuolelle asti höyhenpeitteiset.
Papukaijojen lyhyissä ja rotevissa jaloissa on neljä varvasta, joista kaksi keskimmäistä
suuntautuu eteenpäin ja toiset kaksi taaksepäin, kuten tikkalinnuillakin. Kynnet ovat pitkät,
vahvat ja käyrät.
Useimmat papukaijat elävät yksinomaan puissa. Ne liikkuvat vaivattomasti sekä runkoa, että
oksia pitkin, ja istuma-asento on useimmilla sangen pysty.
Creative Commons -
Sinulla on vapaus:
kopioida, levittää, näyttää ja esittää teosta.
*Kuva yllä Copyright ©
Flickr/Elliot Margolies
Papukaijoilla on verraten suuri pää
Yksi papukaijoille tunnusomainen piirre on suuri ja vankka nokka. Ylänokan kärki on hyvin käyrä ja pitkä.
Nokan tyven pinnalla on vahamainen kalvo, höyheninen tai paljas vahanahka joka on takaosastaan
kiinni otsaluussa. Nokan tyvessä näkyvät selvästi kaksi sierainaukkoa. Ylänokan tyvessä
on sarana, jonka varassa ylänokka kääntyy ylöspäin. Alanokka taas liikkuu poskissa
olevien lihasten avulla vaakatasossa eteen ja taakse, jossain määrin
myös sivullepäin. Monilla lajeilla on ylänokan kärkipuolen reunoissa
viilauurteet, ja niiden avulla lintu pystyy hankaamaan rikki kovankin
pähkinän kuoren.
Kookkaat lajit, kuten arapapukaijat ja kakadut, pystyisivät nokallaan
helposti katkaisemaan ihmisen sormen. Kakadujen nimi tuleekin malaijinkielisestä,
nipistintä merkitsevästä sanasta "kakatua".
Suuontelon täyttää miltei kokonaan lihakas kieli, joka on jäykkä ja pinnaltaan
paksun sarveiskalvon peitossa. Kielessä on runsaasti tunto- ja makunystyjä. Siitepölyä
ja mettä syövien lorien kielenkärki on hapsuinen, sivellintä muistuttava. Lorit
ovat monien kukkien pölyttäjiä.