Pitcairnin siirtokunnan dramaattiset alkuvaiheet - juopottelua, tappelua, salamurhia ja tappoja
Alkuvaiheessa elämä Pitcairnissa oli hulvatonta ja sekasortoista, viina virtasi sen mukaan kuin sitä vielä riitti - ja pian
sitä opittiin itse valmistamaan rajattomasti lisää. Mitäpä muuta olisi voinut odottaakaan,
kun kyseessä olivat merten hurjapäiset kapinalliset. Eurooppalaiset miehet pitivät kyllä oseanialaisista naisista, mutta oseanialaisten miesten
kanssa ei yhteiselo sujunut. Merimiehet suhtautuivat tahitilaisiin miehiin kuin orjiin, eivät laisinkaan kuin vertaisiinsa.
Tahitilaiset miehet sietivät tällaista kohtelua vain tovin ja tekivät pian salakavalan yllätyshyökkäyksen, jossa suuri osa eurooppalaisista miehistä sai surmansa.
Yllätyksen jälkeen eurooppalaiset järjestäytyivät ja tekivät selvää tahitilaismiehistä.
Tässä 1793 syttyneessä konfliktissa tahtitilaisten ja brittien välillä kuolivat kaikki 6 tahitilaismiestä, ja 5 brittiä, mukaanlukien saaren senastinen
johtaja, Fletcher Christian. Konfliktin jälkeen johtajaksi valittiin John Adams ja joksikin aikaa rauha palasi. Jäljellä oli neljä Bountyn kapinoitsijaa.
Rauha loppui, kun britti William McCoy rakensi tislauslaitteen ja alkoi valmistaa alkoholijuomia paikallisesta kasvista. Miehet joivat
runsaasti ja naisille elämä muuttui helvetiksi. Naiset kapinoivat ja osa heistä yritti paeta, mutta heidän lauttansa hajosi. Elämä jatkui
näin, kunnes alkoholinvalmistuksen keksinyt kuoli, kaatuiltuaan humalapäissään. Alkoholin valmistuslaitteet tuhottiin ja yksi britti tapettiin taas,
hänen uhattuaan tappaa kaikki muut. Vuonna 1800 kuoli yksi kapinallisista, Ned Young kunniakkaasti ja normaalisti astmaan ja jäljelle jäi vain John Adams, yhdeksän tahitilaisnaista ja muutama lapsi.
Tahitilaismiehet oli tässä vaiheessa eliminoitu jo viimeiseen mieheen.
Rauha palasi saarelle.
Vuonna 1808 eräs amerikkalainen valaanpyyntialus, kapteeninaan Mayhew Folger, purjehti saarelle - ensimmäisenä vierailijana vuoden 1790 jälkeen.
Tämä vierailu oli lyhyt.
Adamsilla oli tällöin seuranaan 11 polynesialaista naista ja 23 lasta.
Vasta hieman myöhemmin, vuonna 1814 saarelle saapui kaksi brittialusta, H.M.S. Briton ja H.M.S. Tagus, joista miehistö tuli saareen asti. Heidän myötään koko
Pitcairnin kapinallisten tarina kuultiin ja tuli julkiseksi
muulle maailmalle. Brittialusten kapteenit ihastuivat saarelaisten elämään ja heidän mielestään olisi osoittanut suurta raakuutta ja epäinhimillisyyttä,
jos John Adams olisi pidätetty. John Adamshan oli tuolloin edelleenkin kapinallinen, jonka neljännesvuosisata aiemmin tekemää
rikosta ei vielä oltu käsitelty oikeudessa.
Näiden brittialusten jälkeen Pitcairniin alkoi saapua tasaisena virtana vierailevia aluksia, joiden mukana tuli monenlaista
lahjaa - vaatteita, astioita, partakoneita, työkaluja, aseita ja raamattuja sekä kaikenlaista muuta.
Fletcher Christian (25.9.1764 - 20.9.1793)
HMS Bounty -laivan perämies, kapinallisten johtaja ja Pitcairnin siirtokunnan ensimmäinen johtaja.
Fletcher Christian sai lapsuudessaan varsin hyvän peruskoulutuksen ja lähti merille, kohti Intiaa jo 18-vuotiaana.
Hänen purjehdustaitonsa huomioitiin oitis ja jo muutaman kuukauden purjehduksen jälkeen hänet ylennettiin miehistöstä perämieheksi, päällystön puolelle.
Bountyn perämieheksi Christian nimitettiin vuonna 1787. Fletcher Christianista ei ole olemassa aikalaiskuvaa, mutta hänen kerrotaan olleen
tumma, 175 cm pitkä, voimakas ja hieman kierosäärinen mies. Luonteeltaan hän oli lempeä, antelias ja ystävällinen mutta myös herkästi suuttuva.
Hänellä oli erinäisiä tatuointeja kehossaan, kuten tähti rinnassa vasemmalla.
Satojen vuosien ajan liikkuivat huhut, joidenka mukaan Fletcher Christian ei olisikaan kuollut
Pitcairnissa, vaan hän palasi toisella nimellä Englantiin. Näiden huhujen syntyyn vaikutti myös se, että John Adams antoi
selittelyissään kirjon erilaisia kuolinsyitä Fletcher Christianille.
John Adams (1768 - 5.3.1829)
Pitcairnin rauhattomien alkuaikojen jälkeen John Adams oli ainut mies saarella,
seuranaan kymmenen polynesialaista naista ja 23 lasta. Kouluja käymätön, hitaasti lukemisesta suoriutuva ja lähes kirjoitustaidoton John Adams oli tässä asemassaan varsin
rehti, oikeamielinen ja kiltti ihminen. Hän oli hurskas ja harjoitti uskontoa rukouksin ja muin hyveellisen menoin.
Tälle tielle häntä johdatti Bountysta mukaan löytynyt raamattu. Vuonna 1808, Adamsille, viimeiselle elossa olevalle kapinalliselle,
myönnettiin armahdus kapinoinnistaan. Vuonna 1825 hän meni naimisiin ja sai ainoan poikansa, Georgen.
John Adams itse käytti itsestään nimeä Alexander Smith.
John Adams asui saarella naisineen - hänellä oli kymmenen vaimoa - ja lapsineen mahdollisimman englantilaistyylisesti rakennetuissa,
lujissa puutaloissa. Heillä oli käytettävissään runsaasti erilaisia työkaluja, sekä naisten mukanaan tuomia, perinteisiä tahitiliaisia,
että laivalta saareen tuotuja.
Ruokaa valmistettiin kahdesti päivässä polynesialaistyyppisessä kiviuunissa - keskipäivällä ja illansuussa.
Ruokalajeihin kuuluivat taaro (vehkakasvi, jota kasvatetaan kosteilla trooppisilla alueilla ruoaksi
juurimukuloidensa vuoksi), jamssi (jamssien mukula muistuttaa ulkonäöltään suuresti punaista bataattia), sekä banaanit, kaikki kuorrutettuna kookoskermalla.
Joskus ruokaan kuului sikaa, lintua tai vuohta valmistettuna polynesialaiseen tapaan. Kalaakin syötiin.
Vaatteina olivat aluksi Bountylta saadut vaatteet ja purjekankaista valmistetut vaatteet.
Ne korvattiin myöhemmin paikallisilla asuilla, joissa "kankaana" oli tapa, materiaali, jota saadaan paikallisista puukasveista.
Pitcairnissa on myös oma museo. Kuva Copyright 2013 Andrew Randall Christian.
Pitcairnin asutuksen vaiheita
Ensimmäiset polynesialaiset ovat asuttaneet Pitcairnin ja sen naapurisaaren Hendersonin jo noin vuonna 900 jaa.
Tämä asutus on säilynyt saarilla ainakin vuoteen 1450 saakka, mutta ehkä myöhempäänkin.
Kun Bountyn kapinalliset saapuivat Pitcairniin vuonna 1790, olivat saaret olleet autioina jo vuosisatojen ajan.
Vuonna 1856 väkeä Pitcairnissa oli niin paljon, että paikka ei tarjonnut kaikille riittävästi toimeentuloa, ja siksi
saarelaiset siirtyivät Norfolkin saarelle, jonka heille turvapaikaksi tarjosi kuningatar Viktoria.
Muuttajia oli 194 ja Pitcairn jäi tyystin autioksi.
Pitcairn kuitenkin veti Norfolkiin siirtyneitä takaisin puoleensa, ja vuosina 1859 - 1864
osa väestä palasi takaisin Pitcairniin. Paluu tapahtui viime vaiheessa, sillä puutarhat rehottivat villiintyneinä, villeinä juoksi
saarelle jäänyt vähäinen karjakin ja ranskalaiset olivat juuri valtaamassa tätä hylätyksi luulemaansa saarta.
Vuonna 1864 jonkin aikaa autiona olleessa Pitcairnissa oli taas viisi perhettä ja niissä yhteensä 43 ihmistä.
Näinä aikoina saaren asukkaiden elämä oli kovaa, kovempaa, kuin alkuaikojen kapinallisilla. Monenlaiset tarvekalut ja -kankaat puuttuivat ja laivaliikenne oli vähäistä.
Enimmillään saarella oli asukkaita 233 vuonna 1937. Heistä monet ovat sittemmin muuttaneet muualle, erityisesti Uuteen-Seelantiin.
Heinäkuussa 2014 Pitcairnissa eli edelleen 46 - 48 asukasta, joista osa Bountyn kapinallisten jälkeläisiä.
Kutistuvan ryhmän tulevaisuus ei ole näyttänyt valoisalta, sillä
vanheneva väki vähenee kaiken aikaa eikä syntyvyyttä juuri ole.
Uutta toivoa uusista asukkaista antaa Pitcairnin neuvoston (The Pitcairn Islands Council) laatima ohjelma, jonka puitteissa saarelle
pyritään houkuttelemaan ja saamaan uusia asukkaita muualta vuosina 2014 - 2019. (Pitcairn Islands
Repopulation Plan 2014 - 2019).