Juoni

Ihmisten valta kukoisti Euroopassa, oli lämmintä ja normaalia. Mikään ei enteillyt sitä, joka tulisi tapahtumaan, paitsi ilmastonmuutos, josta puhuttiin niin paljon, mutta jonka estämiseksi olisi pitänyt tehdä enemmän, paljon enemmän.
Ja kun ilmastonmuutos lopulta tuli, se toi mukanaan Suomeen kylmyyden, päättymättömän talven. Pakkasennätykset rikottiin rajusti, lunta tuli niin paljon, että kaikki peittyi sen alle. Ja ihmiset kuolivat.
Kun päättymätön talvi viimein alkoi rauhoittua, lumimyrskyt loppua ja maa palata entiselleen, kohosivat lumesta liekit. Ne olivat valtavia, leimuavia, tanssivia ja kylmiä sinisiä liekkejä, jotka peittivät maan ja lauloivat omaa lohdutonta lauluaan. Ja niistä kohosivat lohikäärmeet, joita oli kaikenlaisia ja kaikenvärisiä. Ja kun viimeinenkin lohikäärme oli noussut liekeistä, ne hiipuivat ja lopulta sammuivat, ja lohikäärmeet ottivat maan haltuunsa. Ennen se oli ollut Suomi, mutta nyt se oli Pohjola, ankara ja kylmä, anteeksiantamaton.
Kaiken pimeyden keskelle kuitenkin kohosi aurinko antamaan edes vähän lohtua tuonne loputtomaan Pohjolaan, pitämään lohikäärmeet joten kuten hengissä ja tuomaan toivoa.

Viime aikoina ankarat sääolot ovat olleet entistä pahempia, ja lohikäärmeillä on ollut täysi työ pitää itsensä hengissä. Useat tärkeät eläinlajit, jotka sopivat syötäväksi, ovat vaarassa hävitä sukupuuttoon. Pystyvätkö lohikäärmeet selviytymään ankaraakin ankaremmissa olosuhteissa, vai käykö niillekin huonosti? Nämä pohjantulten sikiöt tarvitsevat nyt vahvempia yksilöitä kuin koskaan, ja kaikkien on pidettävä yhtä.